Fiilis kun ei tarvi pukea merinovillakerrastoa ja kuorivaatteita päälle?! Herranjestas miten liekeissä olin kun pääsin tällä viikolla tonkimaan omaa vaatekaappiani. Keksin tolkuttomasti erilaisia yhdistelmiä, joita en ole aikaisemmin käyttänyt. Teki mieli pukea jotain tosi erilaista ja päädyin nahkahameeseen, ruututakkiin, otk-bootseihin ja baskeriin. Joku kommentoikin, että tästä asusta tulee mieleen mun 2010-lookit. Asu voisi toden totta olla noilta vuosilta! Nämä vaatekappaleet ei sitten vanhene millään – toimivat syksystä toiseen!

Ollut aika mieletön viikko. Olen tehnyt puolikasta työpäivää ja ottanut vaan tosi iisisti. Fiilistellyt perusjuttuja ja no, lähinnä syönyt 😀 Viikonloppu oli erityisen ihana. Käytiin Sipoonkorven kansallispuistossa, tehtiin kotosalla viiden ruokalajin illallinen ja urheiltiin. Poltettiin kynttilöitä, juotiin viiniä, suunniteltiin häitä ja katsottiin Netflixistä Unbelievablen minisarja (suosittelen!). Tänään kaivoin myös pitkästä aikaa maalauskamat esiin ja pistin uuden työn aluille!

Joudun hyvästelemään vaatekaappini ja kaivamaan ne merinot ja kuoret esiin jo heti huomenna kun lähdetään ensi viikoksi etätöihin mökille 😀 En valita, mökkiä on ollut ikävä! Mä haluan grillata kaikkea mahdollista ja päästä sienimetsälle! Ja uimaan ja saunaan! Mun on myös tehnyt kohta 6 viikkoa mieli köyhiä ritareita, joita Juuso lupasi mulle mökillä valmistaa. Mä lupasin puolestani järkätä Juusolle “selviytyjäpäivän” ja kokata ruokaa, mitä me saarella syötiin – yummy 😀

 

kuvat: Johanna Rontu

 

Ihanaa ja energistä uutta viikkoa sinne, palataan pian!

 

 

xx Sara

Tags:

 

Kesälomaviikko alkaa tulla päätökseen. Viikolle oli tehty suunnitelmia, mutta tilaa oli myös extempore ideoille. Vietettiin Tahkolla neljä päivää, kyläiltiin kummeilla Savonlinnassa, pyörähdettiin Jyväskylässä ja vietettiin vuorokausi Tampereella. Matkalla Tampereelle päätettiin pysähtyä Isojärven kansallispuistoon patikoimaan ja telttailemaan. Jälkimmäinen oli kohtalaisen hupaisa reissu, vettä kun tuli ihan kaatamalla 😀

Eilen käytiin ekaa kertaa Kruununhaan rantaan tänä kesänä ilmestyneellä Tacos de Kuurna -kiskalla. Kivenheiton päässä sijaitseva Kuurna on minun ja poikaystäväni lempirafla Helsingissä, odotukset ravintolan perustamalle tacoja myyvälle kioskille olivat siis kohtalaisen korkealla. Torstaista maanantaihin auki oleva kioski on ollut hitti. Tacot myydään loppuun harva se päivä. Eilen niitä kuitenkin löytyi, onneksi!

Törmättiin kiskalla ystäviin ja syötiin yhdessä. Pelattiin Primetimea kasilta ja istuskeltiin terassilla pitkälle iltaan. Tällaiset suunnittelemattomat illat on parhaita!

Tacot maistuivat taivaallisilta. Jättikatkaravussa oli kivasti potkua ja härkäpapu oli superhyvä! Kympillä sai kolme tacoa. Me tilattiin kahdestaan yhdeksän tacoa, se oli aika sopiva! Jos yhtään muuten tykkäät micheladoista, niin suosittelen tilaamaan täällä sellaisen. Yksi Helsingin parhaita micheladoja 🙂 Kiskan myyjät kertoivat, että paikka on auki ainakin syyskuun loppuun asti, käykää siihen mennessä testaamassa.

Psst. Hyviä tacoja Helsingisä myyvät myös Lopez y Lopez ja El Rey. Korviini kantautui just hetki sitten huhua, että El Rey on avannut Kallion vanhan Sandron tilalle, pakko päästä! Ja Lopez y Lopez avautuu kivenheiton päähän, Porthaninkadulle!

 

Tacos de Kuurna

Tacos de Kuurna

 

xx Sara

 

Siitä on pieni ikuisuus kun olen viimeksi pukeutunut juhlamekkoon. Tämä By Malinan violetti harsounelma on roikkunut henkarissa koskemattomana koko kevään, ja nyt kun kesän juhlakalenteri tyhjentyi, en ole keksinyt sille millään käyttöä. Päätin pakata sen roadtripille, ja hyvä että pakkasin. Illallinen Punkaharjulla oli nimittäin just hyvä syy pukeutua juhlamekkoon 🙂

Ja tuo illallinen, johon juhlamekossani lähdin ei muuten ollut ihan täysin tavallinen. Kun tehtiin huonevarauksia Punkaharjulle, meille selvisi, että samana iltana hotellilla järjestetään Luita, Puita ja Lusikoita -illallinen. Kyseinen tapahtuma on järjestetty aikaisemmin mm. Porvoossa ja Helsingissä. Ja nyt se olisi Hotelli Punkaharjulla juuri sinä iltana kun me ollaan paikalla! Kyseessä olisi kokki Jyrki Tsutsusen ja äänitaiteilija Tatu Rönkön uusi yhteistyö, jota luonnehdittiin “kokeelliseksi illalliseksi, tilataideteokseksi ja kollektiiviseksi maku- ja äänimaailmojen meditaatioksi”.

Erikoisillallinen kuulosti niin äärimmäisen mielenkiintoiselta, että pakkohan tätä oli päästä testaamaan!

Koska sama tapahtuma tullaan takuulla järjestämään vielä uudestaan, en halua paljastaa mitään sen enempää. Sen voin sanoa, että 2,5 tunnin aikana länsimaiset syömiseen liittyvät normit ja etiketit todellakin käännettiin päälaelleen ja koko tapahtuma oli erikoisuudessaan ihan mieletön. Se haastoi ja herätti tunteita! Iso suositus!

 

    

mekko By Malina (saatu pr-lahjana)

 

kuvat: Johanna Vanninen

xx Sara

Tags: