Urheilufriikin ja viinisienen väliltä

Elisa kirjoitti hetki sitten siitä, kuinka sosiaalisen median kautta ihmiset pystyvät tuomaan itsestään esiin juuri sen puolen, mitä he muille haluavat näyttää. Toinen vaihtoehto on se, että tuo puoli vaan muodostuu, kuten näyttää meikäläisen kohdalla käyneen. Ainakin kommenteista päätellen. Olen urheilullinen ja syön pääosin terveellisesti, tämä ei kuitenkaan tarkoita, ettenkö täyttäisi vatsaani silloin tällöin roskaruoalla, kävisi ulkona juhlimassa tai ostaisi irtokarkkeja.

Elisa nosti esiin esimerkiksi sen ettei ennen meidän tutustumista uskonut minun juovan koskaan viiniä vaan nauttivan mielummin vihersmoothien (:D). Muutama muukin kommentoi, kuinka minun ei uskoisi syövän herkkuja tai osaisi ainakaan kuvitella juovan alkoholia. 

DSC_8310.jpg

Jos instafeedi on täynnä koirakuvia, se kertoo yleensä eläinrakkaudesta, mutta kai henkilöllä muutakin sisältöä on elämässään? Tai jos instagram pursuaa hedelmäkippoja ja kahvimukeja, kyllä kai sitä ihminen muutakin syö? Kaikkea ei kuvata, ei me bloggaajatkaan (huom. ensimmäisenä blogivuotena tosin kuvattiin haha).

Syy siihen miksi instagramiin päätyy tietynlaiset kuvat, voi olla yllättävänkin yksinkertainen. Meikäläisellähän ei ole mitään tarkasti harkittua strategiaa tässä, vaan omalle ig-tililleni päätyvät yleensä päivällä, hyvällä valolla otetut kuvat. Ja päivällä sitä harvemmin tulee siemailtua viiniä tai syötyä pitsaa. 

DSC_8251-2.jpg

DSC_8294.jpg

Blogillani olen alusta alkaen halunnut kannustaa löytämään liikunnan ilon ja terveellisen ruokavalion, herkkupäiviä unohtamatta. Hampurilainen ja bisse silloin tällöin ei haittaa yhtään mitään, päinvastoin, mutta jos näitä vetää joka päivä, se alkaa näkymään yleisessä fiiliksessä. Ja sama se on liikunnan kanssa: jokaisena päivänä treenaamisessa ei ole mitään järkeä. Lihakset eivät ehdi palautumaan. Sen sijaan että kehittyisit, saatat vaan hajoittaa paikat. Kohtuus on syytä muistaa treenaamisessakin! 

Vaikka kannustankin medialukutaitoon oli tämä puheenaihe myös hyvä muistutus meikäläiselle. Nyt kun omaa ig-tiliäni tarkastelee niin eipä siellä kyllä näy yksikään pääsiäisenä tuhottu minttukaakao tai sokerimunkki. Puhelimen ja kameran voi siis jatkossa kaivaa useamminkin esiin karkkipäivinä ja sunnuntai-illan pitsahetkinä!

DSC_8306.jpg

 

Pari faktaa loppuun:

1. Herranjumala. Minä juon viiniä joka viikko. Suorastaan vihastun jos en saa perjantaina sohvannurkassa lasia tai kahta punaviiniä. Kotona on hillittömät viinivarastot sen varalta, että joku ystävä tulee kylään (ja etenkin, jos hänellä on sydänsuruja), tulee yllättävä tarve juhlistaa jotain (skumppavarastotkin ihan kohtuulliset) tai viinihammasta kolottaa torstai-illan saunan jälkeen. Joulukuisella Australian reissulla ruotsalaiset kollegani nimesivät minut jopa pesusieneksi ihan vaan koska meikäläisen viinilasi oli aina ensimmäisenä tyhjänä (ja ojossa), haha. Olen nopea syömään, ja juomaan…. 

2. Jos ollaan menossa esim mökkireissulle olen kaupassa ensimmäisenä karkkiosastolla varmistamassa, että irttiksiä varmasti riittää jokaiselle illalle (terveisiä vaan Pudasjärven K-markettiin. Se olin minä joka tyhjensi viikonloppuna ne diskoaakkospussit). Saatan myös roudata himasta piilopusseja, joilla yllätän siinä vaiheessa kun herkut on loppu 😀 

 

DSC_8317.jpg

 

Mahtavaa viikonloppua. Muistakaahan herkutella! 😉

 

xx Sara

27 Comments
  • Elisa Lepistö
    Posted at 12:35h, 01 April

    Paras baaritiskininja <3 

    • saratickle
      Posted at 12:37h, 01 April

      hahahahahah

  • hannalll
    Posted at 13:33h, 01 April

    Oon sun blogia seuraillut jo jonkin aikaa hiljaisesti taka-alalta, ja ekan kerran kun tänne itseni klikkasin, mietin vaan että taas tämmöinen smoothieblogi… Jäin kuitenkin seurailemaan, ja hyvä niin, sillä sun ja sun blogin ansiosta oon löytänyt rakkauden liikuntaan ja terveellisiin elämäntapoihin, ja kyllä – oon nykyään ihan smoothiehörhö! 😀 Oot kyllä huippu tyyppi ja tää blogi aika hiton motivoiva kun mäkin sen vaikutuksesta sain nostettua berberini tästä sohvasta haha!

    • saratickle
      Posted at 15:14h, 03 April

      wow! Ihan mahtava juttu, huippua, että jaoit tämän tarinan 🙂 Iso kiitos sinulle! <3

  • Katarina Kirvesmäki
    Posted at 17:02h, 01 April

    Ihana teksti ja tottahan se on, että harvemmin niitä viinilaseja tulee instaan kuvailtua ihan vaan ehkä senkin takia, ettei niissä ainakaan mun mielestä ole kamalan paljon nähtävää 😀 Ja hei taas ihan mielettömän kivoja kuvia, kyl on ollu hyvät puitteet valokuvaamiselle!

    • saratickle
      Posted at 15:16h, 03 April

      Kiitos! 🙂 hehe niin, se voi olla myös yksi! Usein herkuttelut ja viinihommat liittyy vielä ystäviin ja läheisiin, joiden seurassa nykyään harvemmin räpsin kuvia!

  • Bella92
    Posted at 18:12h, 01 April

    IHANA postaus Sara! Lisää täällästä 🙂
    Jos totta puhutaan niin mullakin oli susta ihan semmonen käsitys (eikä siis millään pahalla tai paheksuvalla tavalla) että et koskaan juo viiniä tai syö irtareita, siis mikä ihana helpotus jotenkin että herkkuhetketkin kuuluvat sun arkeen – tai siis silleen että voin yhtyä siihen että huh joku muukin (varsinkin sinä<3) elää ja syö tälleen! Mun mielestä on paljon terveellisempää mielelle ja ehkä kropallekkin tyhjentää irtokarkkipussi perjantai (tai miksei maanantai tai torstai) iltana kuin rajoittaa ja laskea kaloreita ja sokeria hedelmistä...
    Jos saa toivoa niin enemmän tämmösiä "totuus" postauksia!!! Rennosta otteesta elämään ja liikuntaan 🙂 Ja arjesta yms.
    Kivaa viikonloppua!

    • saratickle
      Posted at 15:17h, 03 April

      Kiitos palautteesta! 🙂 Tosi kiva lukea tällaista <3 Energistä viikon alkua!

  • mystery
    Posted at 18:15h, 01 April

    Itsellä ainakin herkut pysyy vähissä just siksi, koska sallin ne itselleni silloin tällöin. Kun tavallaan tiedän, että voin kamalan himon iskiessä halutessani syöpötellä yhden illan, saattaa mennä parikin viikkoa helposti etten syö grammaakaan sokeria. Jos taas kieltäisin itseltäni kaiken kuukausikaupalla, myös niitä romahduksia tulisi varmasti useammin ja isommin! Balanssi on juuri näin täydellinen 🙂

    • saratickle
      Posted at 15:18h, 03 April

      Mulla on toi tismalleen sama. Jos joskus on lähetty herkuttomaan tammikuuhun tms, niin hitto silloin vasta tekeekin mieli mättää. Ja sitten taas tavallisena helmikuuna saattaa huomata, ettei ole koskenutkaan herkkuihin koko kuussa.

  • pilkunrakastelija
    Posted at 18:25h, 01 April

    Pudasjärven market, ei Pudasjoen 😉

    • saratickle
      Posted at 15:21h, 03 April

      shieeet 😀

  • Nila
    Posted at 18:42h, 01 April

    Ihana postaus, kiva kuulla että sinäkin tosiaan tätä herkuttelu harrastat! Ehkä sellaisia puhelinkuvia näistä hetkistä jonkun rennomman postauksen merkeissä auttais meitän lukijoita näkemään uusia, erilaisia puolia susta 🙂

    • saratickle
      Posted at 15:44h, 03 April

      hehe ehdottomasti harrastan! 🙂

  • sinii
    Posted at 08:36h, 02 April

    TUO KOLMAS KUVA ON UPEA!! <3

    • saratickle
      Posted at 15:21h, 03 April

      Ääks! Kiitos!! 

  • AnnaMykr
    Posted at 12:17h, 02 April

    Et tiedä miten hyvä fiilis tästä tekstistä tuli! Mua on välillä jopa pelottanut tulla sun blogiin (:D), jos en oo ite jaksanut mennä lenkille tai salille, koska tiedän että sä oot taas freshinä ollut jo molemmilla ja vaikka postaus ei käsittelisi treenausta, se usein on mainittu sivulauseessa tai jopa rivienvälistä. Haha olipas kommentti mutta kertoo vaan siitä kuin paljon sua katson ylös! 🙂 Tarkotuksena ois juosta maraton kesällä ja oot kyllä antanut mulle niin paljon inspistä :). En olis todellakaan uskonut noita kahta viimistä kohtaa mitkä kirjotit tähän postaukseen. IHANAA!!!! Lisää tällasta ja karkkikuvia ehdottomasti!!! 🙂 nyt “uskallan” tulla sun blogiin myös niinä päivinä kun ei oo jaksanut mennä treenille 😀 haha, tä oli tällee pilke silmäkulmassa kirjotettu. Tykkään sun blogista mielettömästi. Keep it up!

    • saratickle
      Posted at 15:47h, 03 April

      hah mahtava kommentti! Joo ei todellakaan oo aina hehkee meininki meikäläisellä. Täällä parhaillaan syön pitsaa ja annan kropan palautua edellisillan kemutuksilta 😀 

      Ja ihan huikee toi maraton! Superisti tsemppiä sinne 🙂

      Haleja!

  • Tinttinen
    Posted at 15:03h, 02 April

    Ihanan rehellinen ja aito postaus, lisää näitä! Postausta lukiessa tämä ajatus pyöri jo mielessä ja vahvistui kommentteja lukiessa. Olet varmasti monelle esikuva ja tyyli- sekä urheiluinspiraatio. Siksi on hienoa, että tuot täällä rehellisesti esille, ettei sinunkaan elämä ja ruokavalio pyöri vaan treenin ja terveellisen ruuan ympärillä.

    Turha asioiden kieltäminen itseltään ei yleensä ajaa mihinkään hyvään pitkällä tähtäimellä, vaan juuri se kultainen keskitie. Treenaja tarvitsee lepoa ja herkkujakin toisinaan. Tälleen kolmekymppisenä sitä osaa jo olla armollinen itselleen, ja levätä jos kroppa sitä pyytää tai hilpaista illalla lähisiwan karkkihyllylle jos karkkihammasta kauheasti kolottaa, eikä poe siitä morkkista. Ainakaan jos se herkuttelu jää siihen yhteen iltaan. 🙂 Mutta valitettavasti tuntuu siltä, että monet nuoret on näissä asioissa hyvinkin ehdottomia. Itsekuri on mieletön ja jokainen herkku ym. epäterveellisyys saatetaan nähdä epäonnistumisena ja sortumisena. Sellainen olen ollut joskus itsekin pahimpina hetkinä. Nykyisen treenibuumin ja terveyshifistelyn aikakaudella olisi mielestäni hyvä, että enemmän tuotaisiin esille sitä oman tien löytämistä ja ehdottomuudesta luopumista.

    • saratickle
      Posted at 15:28h, 03 April

      Hienoja huomioita! Kohtuus kaikessa on mottoni, ja olen vannonut maalaisjärjen nimeen jo vuosikausia. Olen ehkä urheilullinen, mutta syön myös pitsaa ja juon viiniä. Aiheesta olen kirjoitellut useinkin, mutta nyt viime aikoina sosiaaliseen mediaan on eksynyt turhan paljon pelkästään sitä terveyskamaa. Mielestäni kokonaisvaltaiseen hyvinvointiin kuuluu se, ettei vajoa syvimpään epätoivoon jäätelöannoksen tai leffamässyjen jälkeen 😉

  • Happysnail
    Posted at 21:24h, 02 April

    Jee! Jään odottamaan ekaa herkku/karkki/pulla-kuvaa Instagramissa!!!

    • saratickle
      Posted at 15:22h, 03 April

      hahaa jes! Näitä herkkuhommia löytyy enemmän Snapchatista, eli mikäli et vielä seuraa niin!

  • Vierailija
    Posted at 11:27h, 03 April

    Musta on hyvä, että kirjoitit tällaisistakin itsessäsi olevista puolista. Mun mielestä ei ole mikään ihme, että tulee aika todellisuudesta kaukana oleva kuva bloggaajasta, jos kuvat, postaukset ja Instagram ovat täynnä lenkkareita, lihaksen pullistelua ja smoothieita. Luulisi, että jokainen tässä maailmassa ymmärtäisi niiden takana olevan varmasti toisenlaistakin todellisuutta, mutta kyllä 15-vuotias yläasteelainen lukijasi saattaa pitää sitä ihan tiukkana totuutena. Ehdottoman tärkeää siis kirjoittaa tällaista! Hei ja jaahan viinisuositteluja blogissakin joskus! 😉

    • saratickle
      Posted at 15:20h, 03 April

      Siinä oot kyllä ihan oikeassa. Tosin mielestäni 15-vuotiaidenkin olisi syytä skarpata medialukemisen suhteen!

      Mielelläni suosituksia jakaisinkin, mutta valitettavasti laki kieltää sen multa!

      • Vierailija
        Posted at 18:13h, 03 April

        Joo, toki 15-vuotiaatkin saisi skarpata, mutta monella on vähän mustavalkoista vaihetta havaittavissa tossa iässä (oi muistot :D), mikä saattaa siihen luetunymmärtämiseenkin vaikuttaa.
        Damn, totta! En muistanutkaan. Mälsää.

  • AjN
    Posted at 17:35h, 03 April

    Sanon sen taas: ihania nämä sinun juttusi! Vaikka itse olenkin aina ajatellut, että vaikutat tolkulliselta ihmiseltä (hehee), joka ei ajattele, että elämä kaatuu satunnaisiin pizza- ja viini-iltoihin, niin minusta on mahtavaa, että te bloggarit muistutatte myös tuosta puolesta lukijoille. Varsinkin osa nuoremmista lukijoista voi toisinaan unohtua siihen harhakuvaan, että elämän pitää olla joka sekunnilta kaunista, terveellistä ja Instagramiin sopivaa. Yritän itsekin omassa elämässäni toitottaa usein, että jos pääosin elää hyvin ja tasa-painoisesti, ei sipsejä sisältävät löhöpäivät haittaa mitään, päinvastoin. Eli kiitos, kun olet tolkullisena ja upeana esikuvana ihan kaikille 🙂

    • saratickle
      Posted at 14:30h, 10 April

      Voi mikä hyvänmielen kommentti! Iso kiitos kun jätit sen <3 🙂 Ja ihanaa, että ajattelet noin!