Balettitanssijoiden treeneissä (apua)

DSC_3155-2.jpg

Kaupallinen yhteistyö: Suomen Kansallisooppera

 

Mitä saadaan kun laitetaan kerran kuussa venyttelevä henkilö ammattibalettitanssijoiden treeneihin. Naurua, kipua ja myötähäpeää kuuluu vastaus.

Itsensä nolaaminen on selkeästi ollut tämän syksyn teema, siinä yksi monista syistä miksi näytin vihreää valoa kun kansallisbaletilta ehdotettiin erikoisempaa treenikokeilua 😀 Lajihan ei ole itseasiassa ihan täysin tuntematon ja termistöstäkin muistan jopa jotain (okei ehkä kolme asentoa). Taustalta löytyy tosiaan muutaman vuoden satubaletit (!!), jotka jäivät oikeastaan siinä kohtaa kun homma alkoi menemään vakavemmaksi. Eli lähtökohdat: feeling like a pro.

Pyöräilin sateisena keskiviikkoaamuna klo 9 Oopperatalolle. En osannut edes jännittää, sillä en käytännössä tiennyt mitä on luvassa. Ja hei, enkö minä nyt urheilullisena ihmisenä yksiä balettitreenejä handlaisi?

DSC_3166-2.jpg

Tilanteen haastavuus alkoi hahmottumaan kun seisoin joogatrikoissani salin ulkopuolella ja seurasin kuinka pian ensi-iltansa (tänään!) saavan Oneginin pääroolissa nähtävä Salla Eerola venytteli koipiaan teloituslaitetta muistuttavassa telineessä. Salla oli juuri kertonut minulle, että heillä on kuudet 1h 15min aamutreenit viikossa. Aamutreenit ovat oikeastaan vasta lämmittelyä (huom itse tunnilla käyneenä hieman kyseenalaistaisin tätä väitettä :D), jonka jälkeen lähdetäänkin sitten treenaamaan itse esitystä ja tätä jatkuu aina iltaan asti. Liikuntaa kertyy päivässä siis pal-jon.

Eli siis pelkkää balettia? Ei ihan niinkään. Aamutunteja voi halutessa korvata esim salitreenillä ja kerran viikossa pidetään Functional Training -tunti. Salla kertoi harrastavansa myös Pilatesta vapaa-aikanaan. Lisäksi kehonhuollolle on varattu treenikalenterista oma aikansa. Loukkaantumiset kuuluvat alan varjopuoliin, niitä esiintyy tanssijoilla paljon. Kehoa huolletaankin viikottain hierojalla, fysioterapeutilla ja kiropraktikolla.

Kun kyselin ravintopuolesta ja siitä noudattavatko hoikat tanssijatytöt tiukkaa diettiä hän puuskaisi huvittuneena. Keho tarvitsee ravintoa palautuakseen ja tavallista kotiruokaa lusikoidaan kuulemma joka päivä. Aamu alkaa tukevalla aamiaisella. Treenien välissä sen sijaan pyritään vähän väliä syömään nopeasti sulavia välipaloja kuten smoothieita, avokadoja, kananmunia ja lisäravinteita. Mikäli pidempi tauko suodaan, tanssijat syövät kunnon lounaan. Illalla kotona taas hyvä ruokatankkaus.

DSC_3305.jpg

DSC_3198.jpg

Astuttiin sisälle valoisaan saliin, jossa meitä oli vastassa mustaan veryttelyasuun pukeutunut iloisen näköinen mies. Jammuksi esittäytynyt opettaja on varmasti iloisin hetkeen näkemäni ihminen. Kaukana siitä stereotypisestä kurinalaisesta natsimeiningistä mitä leffoissa on tottunut näkemään. Jarmo kertoikin, että hänen metodinsa mukaan tunnilla pitää olla hauskaa. Tehdään töitä, mutta pidetään hyvä fiilis yllä! IHANA asenne!

Ei muuta kun meikäläinen keskelle salia (:D) ja käsi tangolle. Sain ohjeeksi vaan matkia muita, cool. Homma lähti käyntiin mukavasti. Pianisti alkoi soittamaan Aikakoneen Keltaista Toukokuuta (!!). Pari demi pliétä ja vähän sivutaivutuksia. Eihän tämä nyt ollut paha ollenkaan. Ensimmäisen 45 sekuntia menivätkin vaivattomasti, sitten lueteltiinkin ensimmäinen sarjakäsky. Opettaja selosti putkeen seuraavaksi tehtävää sarjaa ranskalaisin termein ihan rehellisesti ainakin minuutin ajan. Sanojen välissä saattoi tulla joku toistomäärä englanniksi. Huomasin kuinka jengi ympärillä vaan nyökytteli ja painoi sarjaa mieleensä. Mietin vaan, että jahas ja sitten mennään, apua 😀

DSC_3296.jpg

DSC_3203-checker.jpg

top SOC* / pants H&M* (*gifted)

DSC_3226.jpg

Parastahan tässä on se, että kun ei nää/ehdi katsoa touhua peilistä, sitä kuvittelee että jalan nostot näyttävät kutakuinkin samoilta kuin siinä naapurilla vieressä. No tämä ei valitettavasti kyllä pitänyt paikkaansa, haha. Suonta alkoi vetämään tyyliin jokaisessa nostossa ja kädet heiluivat siellä täällä. Sinnittelin tanko-osuuden kuitenkin kunnialla loppuun asti. Kun lattiaosuus alkoi ja tanssijat siirtyivät spagaattihyppyihin ja muihin vaarallisen näköisiin pyörähdyksiin (katsokaa nyt noita, ei voi kuin ihastella!) siirryin suosiolla taka-alalle: “mä otan vähän kuvia tässä välissä.” Huom aina erinomainen tekosyy.

Päivän ehdottomasti paras palaute oli kun opettaja totesi, että tunnilla ei ole käynyt vierailevina tähtinä minun lisäkseni kuin Vappu Pimiä ja meikäläisellä oli kuulemma huomattavasti parempi asenne kuin hänellä. Winning!!

DSC_3230-2.jpg

hahahahahaha tämän yllä olevan täytyy olla onnistunein koskaan otettu kuva minusta!!!! 

DSC_3331-2.jpg

DSC_3355.jpg

Tunnin jälkeen vannotin itselleni, että alan venyttelemään. Eihän tästä tule mitään. Ja vitsi, näin jälkeenpäin kaduttaa kun mukana ei ollut videokameraa. Siis tästä olisi ehdottomasti pitänyt saada elävää kuvaa!! 😀 Ehkäpä teen paluun videokamerani kanssa vielä joku kerta. Etenkin jos pääsen Jammun tunnille! Kaiken kaikkiaan aivan järkyttävän hauska ja upea kokemus, kiitos kun pääsin mukaan!! 🙂

PSSST! Balettifanit huomio! Pistetään jakoon vielä lippuja tänään ensi-iltansa saaneeseen Onegin näytökseen! Arvotaan 2 x 2 hlön lippupaketit (eli kaksi voittajaa). Liput voi voittaa joko ke 7.10.2015 klo 19:00 näytökseen tai pe 9.10.2015 klo 19:00 näytökseen. Jätä kommentti ja olet mukana skabassa! Osallistumisaikaa on ensi viikon tiistaihin, 22.9 asti. Traileri löytyy muuten täältä 🙂 Ja mikäli päivämäärät eivät käy tai et luota arpaonneen, voi lippuja ostaa täältä!

 

xx Sara

343 Comments
  • HelsinkiDragonfly
    Posted at 17:22h, 18 September

    Onpa hienon näköistä! 🙂 Baletti on kyllä niin kaunis!
    xxx
    E
    http://helsinkidragonfly.blogspot.fi/

  • nakedtruth
    Posted at 17:37h, 18 September

    Haha, oot aivan mahtava tyyppi! Aina kun luen sun blogia, hymyilen kun riemuidiootti, syystä tai toisesta 🙂 Ja hienoa että lähdet aina tällaisiin juttuihin mukaan!! 

  • NinaMaria
    Posted at 17:39h, 18 September

    Baletti on ihan sairaan vaikeeta vaikka se näyttää helpolta. Pakko olla arvonnassa mukana vaikka asunkin Tampereella.  Kaipa vr kulkee  🙂

  • DisaS
    Posted at 17:40h, 18 September

    Ooh vau! Rohkea olet! Olisi mahtavaa voittaa nuo liput ja ottaa sisko mukaan perjantain näytökseen <3

  • annikabanaani
    Posted at 17:46h, 18 September

    Baletti näyttää jotenkin niin sulavalta ja helpolta, vaikka oikeasti se on aivan kamalan vaativaa 😀 Oma historia baletin kanssa rajottuu juuri tuohon satubalettiin 😀

  • Keijusofiia
    Posted at 18:02h, 18 September

    Oi, mä niin rakastan balettia! Ihanan erilainen postaus ja täällä ollaan mukana kisassa, jes 🙂

  • iiira
    Posted at 18:08h, 18 September

    Vau!!! Pari kaveria on aloittanut aikuisena alkeisbaletin ihan nollassa ja hehkuttanut miten hauskaa (mutta rankkaa!) se onkaan. Houkuttais itsekin kokeilla ehkä, jos uskaltaudun edes alkeisryhmään :—D
    Mukana kisassa myös, jos voittaisin ottaisin mukaan poikaystävän joka tulis sopivasti vaihdosta juuri! 🙂

  • Rosaaa
    Posted at 18:09h, 18 September

    Mukana, Ei vitsi! Esitykseen ois kyl niin siisti päästä, just miettiin kaverin kanssa et ois kiva mennä, mutta opiskelijana on rahat vähän tiukassa!;D
    Ja, et oo kyllä ainut jolta unohtuu.. tuo venyttely… Josko se joskus;)

    • jazz
      Posted at 13:18h, 19 September

      Opiskelijat taitaa saada oopperalta saman päivän lippuja 10 eurolla! Kannattaa hyödyntää 🙂 muutenkin lippuja voi saada alle 20 eurolla ylemmälle parvelle 🙂

  • Q
    Posted at 18:13h, 18 September

    haa, kuinka siistiä! 😀

  • Saaraane
    Posted at 18:14h, 18 September

    Jes nyt ois ihan nappi palkinto jos vaan osuis voitto kohdalle! Rakastan käydä baletissa, mutta viime kerrasta on taas luvattoman pitkä aika ja muutenkin kulttuuria on nykyään tullut harrastettua ihan hävettävän vähän. Äidillä olisi sopivasti synttärit tolloin 9.10 niin onnistuisi synttäriyllätyskin siinä samalla!

  • LiisaK
    Posted at 18:16h, 18 September

    Oi tää olis ihan sika upeeta! Ottaisin äippäni mukaan – hän on aina haaveillut balettiin pääsemisestä !! :))

  • jennyroosa
    Posted at 18:17h, 18 September

    Ihana postaus! Salaa olen aina haaveillut, että olisin ballerina (vaikka ei tämä sirkusammattilaisen urakaan huono vaihtoehto ole, heh!) 🙂 Olis ihan mahtavaa päästä katsomaan perjantain näytös!

  • Essi Haa
    Posted at 18:24h, 18 September

    Todellakin mielenkiintoisin postaus pitkään aikaan, siis yleisesti blogien keskuudessa. Näitä lajitestailuja “ammattilaisten” joukossa lisää, jos vaan suinkin. 🙂

  • Meripppp
    Posted at 18:27h, 18 September

    Näyttää superhauskalta! Olis mahtavaa päästä kattoo baletttia ensimmäistä kertaa ikinä!

  • Jossuuu
    Posted at 18:36h, 18 September

    Ei voi kuin kunniottaa noita tyyppejä ! Baletti on kyllä niin kaunista <3

  • Hannaaaa
    Posted at 18:40h, 18 September

    Oi ois tosi ihana päästä kansallisbaletin reeneihin! Itse harrastin 13 vuotta balettia eli alotin 4v mut jouduin lopettamaan vaivasenluun takia :/ olis älyttömän hienoa päästä katsomaan taas kansallisbaletin tasolla, esitykset on nimittäin henkeäsalpaavia.

  • noorakkk
    Posted at 18:42h, 18 September

    Mukana!

  • Essssii
    Posted at 18:50h, 18 September

    Ihanan näköistä!

  • Poola
    Posted at 18:51h, 18 September

    Aivan ihana postaus!! Hauska päästä kuulemaan balettitanssijoiden elämästä ja mahtavaa kun pääsit tavallisena tallaajana kokeilemaan lajia! Arvonnassa mukana 🙂

  • Sannukka
    Posted at 18:54h, 18 September

    Ihana arvonta! 🙂 ottaisin ehdottomasti messiin äidin, joka on ex-balettitanssija itsekin.

  • Tulinak
    Posted at 18:56h, 18 September

    Onegin on yksi parhaista Kansallisbaletissa näkemistäni teoksista, joten mielelläni näkisin se uudelleenkin jos pe 9.10. liput sattuisin saamaan.

  • Lotteliii
    Posted at 19:00h, 18 September

    Oih <3

  • siri
    Posted at 19:06h, 18 September

    Ei vitsi ihanan erilainen arvonta! Olis ihana päästä pitkästä aikaa balettiin, eli messissä ollaan 🙂 ja ihana postaus, toi on kyllä hauska kuva missä jammu sua korjailee :DD

  • Iloineniloinen
    Posted at 19:07h, 18 September

    Niin ihana arvonta että aivan pakko osallistua!

  • justsayinghi
    Posted at 19:08h, 18 September

    Voi vitsit miten innolla luin tätä tekstiä. Olen itse entinen joukkuevoimistelu ja baletti kuului myös osana viikottaiseen harjoitteluumme. Tiedän tosiaankin kuinka vaativa laji on kyseessä ja rakastan katsoa balettia, niin kevyen, kauniin ja helpon näköistä! 🙂 Ihan huippua, että pääsit kokeilemaan uutta lajia ja ei voi muuta kuin ihailla tuota sun ennakkoluulotonta asennetta ja meininkiä liikuntaa kohtaan! 🙂 Olen myös mukana arvonnassa.
    http://justsayinghianne.blogspot.fi/

  • Venlam
    Posted at 19:11h, 18 September

    Balettia katsoessa tuntee itsensäkin kauniimmaksi ja ylväämmäksi. Mikä olisikaan piristävämpää näin syksyn pimeydessä kuin ripaus kauneutta? (“Ripaus” on huono sanavalinta. Vaihdetaan “rekkalastilliseen”.)

  • Zai
    Posted at 19:11h, 18 September

    Haha. Hyvä meininki! Minusta ei tuohon kyllä varmaan olisi, edes kokeilemaan. 🙂

  • Pp
    Posted at 19:11h, 18 September

    olisi kiva mennä katsomaan ja ite tykkäisin kokeillakin

  • AaHoo
    Posted at 19:13h, 18 September

    Ihana meininki! Kiitos kun raotit verhoa baletin backstagelle! Mahtavaa, ettei meininki ole kuin Black Swanissa.
    Itsekin aloitin tanssin alkuvuonna, ja kyllä sitä on kankea!
    Ihanaa olisi päästä katsomaan balettia 🙂

  • Lipsukka
    Posted at 19:13h, 18 September

    Siis RA-KAS-TAN balettia! Itsehän en ole venytellyt varmaan vuoteen, tai no, rehellisesti sen jälkeen kun lopetin telinevoimistelurupeamani suunnilleen seitsemän-kahdeksan vuotta sitten. Mutta baletin katsominen on vaan niin rauhoittavaa. Se on niin kaunista. Käyn aina, kun vaan mahdollisuus urkenee (äiti maksaa liput) Kansallisoopperassa katsomassa. Klassikot olen siis jo nähnyt, mutta tämä kyseinen on itselleni aivan uusi ja vieras, ja niin mielelläni menisin. (Kun kerta kaksi lippua pärähtäisi, raahaisin poikaystävänkin vähän laajentamaan kulttuurista kokemuspintaa.)
    PS Ihanan kuuloinen sessio tuo balettitreeni, innosti itseäkin harkitsemaan vaikka aikuisbaletin aloittamista.

  • Annskubannsku
    Posted at 19:13h, 18 September

    Ah, tuli ikävä tanssitunneille! 🙂

  • usedtodance
    Posted at 19:14h, 18 September

    Aivan mahtavaa heittäytymistä! Olen itse tanssinut balettia nuorempana ja tiedän, ettei se ole todellakaan helpoin laji, joten oli mielestäni ihan mahtavaa, että lähdit kokeilemaan. Minäkin mukana arvonnassa!

  • Mimi2
    Posted at 19:17h, 18 September

    Miten ihana arvonta!
    Itse 17 vuotta balettia tanssineena olisi ihanaa päästä taas katsomaan ammattilaisia! Kävin vielä muutama vuosi sitten tasaisesti kerran tai kaksi vuodessa baletissa, mutta nyt on jotenkin jäänyt… Ihanin ääni ikinä on kovakärkisten tossujen kopina lavalla/treenisalissa <3

  • Annakaisa
    Posted at 19:20h, 18 September

    siis aivan mahtava juttu! Tää on just sitä mukavuusalueen ylittämistä. Luin hetki sitten tekstin jossa oli kysymys “millon viimeksi teit jotain mitä et ole koskaan tehnyt?” Herätti ainakin mut kokeilemaan uusia juttuja. Enkä ole baletissa koskaan käynyt, vaikka vannoutunut balettihaaveilija ja entinen harrastaja olen 🙂

  • vilme
    Posted at 19:22h, 18 September

    Haha nyt oli kyllä huikee postaus ja varmasti mahtava lajikokeilu! Itse kanssa hyvin kankeana olisin varmasti huvittava näky balettitunnilla 😀 Mutta olisi ihanaa kyllä päästä katsomon puolelle katsomaan balettia, eli arvonnassa mukana 🙂

  • Emppu94
    Posted at 19:23h, 18 September

    Itse balettia harrastavana tiedän kuinka haastavia kaikki liikkeet ovat. Niinpä olisi upeaa päästä näkemään oikeaa balettia, kun en koskaan ole päässyt. Mukaan ottaisin ystäväni, joka aloitti myös baletin nyt syksyllä.

  • Antri
    Posted at 19:33h, 18 September

    Ihana postaus! 🙂 Olen haaveillut Oneginin näkemisestä, toivottavasti syksyllä pääsisi mukaan.

  • Saara5
    Posted at 19:34h, 18 September

    Osallistun arvontaan!

  • Reettaaa
    Posted at 19:38h, 18 September

    Heeei ihana arvonta !! Oon mukana. 🙂

  • JenniKoo
    Posted at 19:39h, 18 September

    Olen jo pitkään halunnut päästä katsomaan balettia Suomessa! Oneginin olen nähnyt Pietarissa ooppera-versiona, joten baletti täydentäisi kokemuksen täydellisesti 🙂

  • meaminea
    Posted at 19:40h, 18 September

    Hei mitää! Ihan sairaan siisti erilainen arvonta ja erilainen treeni! Voin vaan kuvitella, että sulla on kaikesta huolimatta pysynyt hymy ja asenne kohdillaan!

  • Elsa P
    Posted at 19:48h, 18 September

    Baletti on ihan parasta maailmassa! Olen itse baletin harrastaja, ja rakastan balettia! Niin kaunista, eikä siitä koskaan saa tarpeekseen!
    Kiitos mielenkiintoisesta postauksesta ja hyvää viikonloppua!

  • keltainensyyskuu
    Posted at 19:58h, 18 September

    Itse oon harrastanut balettia nyt 15 vuotta (vieläkin vaikea käsittää), tosin aina ihan vaan harrastusmielessä. Olisi kyllä ihan mahtavaa joskus päästä kurkistamaan ammattilaisten treeneihin. Kyllä se kunnon esityskin kelpais, haha.

  • Nenenne
    Posted at 20:01h, 18 September

    Huuh kuinka mahtavaa olisi päästä ekaa kertaa elämässä Oopperan balettiin!
    T. Lapsuutensa balettisalilla viettänyt

  • Juliah
    Posted at 20:10h, 18 September

    Olisi ihanaa päästä katsomaan esitystä perjantaina 🙂

  • ninaninanii
    Posted at 20:18h, 18 September

    Siis mä en oo vielä koskaan ollut baletissa! Oispa ihanaa mennä perjantaina 9.10. 🙂

  • Miims
    Posted at 20:24h, 18 September

    Siis WAU!!! Todella hieno kokemus varmaan kaikinpuolin 🙂 nyt kyllä olen kateellinen 🙂
    Baletti on aivan ihanaa katseltavaa vaikka oma “balettiura” on myöskin jäänyt sinne satubalettiin jossa kävin neljä vuotiaana 😀

  • nepuu
    Posted at 20:27h, 18 September

    Olisi ihana päästä balettiin 🙂 huikeeta ittensä likoon laittamista Sara!

  • hettaofficial
    Posted at 20:42h, 18 September

    SIIS MINÄ MINÄ MINÄ !!

    Olen suuri baletin ystävä ja nuorenpana harrastin kyseistä lajia muutaman vuoden satubaletin jälkeenkin (n. 6 vuotta). Jos jonkun harrastuksen lopettamista kadun niin baletin. Nyt haikailen lähinnä suurempaan kaupunkiin muuttamisesta ja paremmista aikuisbaletti mahdollisuuksista. Nii, ja tietysti niistä hienoista esityksistä.

  • janinajuulia
    Posted at 20:45h, 18 September

    Tuli kauhea kaipuu takaisin balettitunneille! Olisi ihanaa päästä taas pitkästä aikaa katsomaan balettia, niin kaunista. 🙂

1 2 3 7