Kun kerron treenaavani neljä kertaa viikossa, saan vastaukseksi usein: “ai vaan neljä?”

TFW:lle vuosi sitten liittyessäni, tippui samalla myös treenimääräni. Saatoin ravata salilla ja lenkillä helposti kuusi tai seitsemän kertaa viikossa. Se 1,5h hortoilu puolentunnin alkulämpöineen vaihtui lyhyeen, mutta tehokkaaseen treeniin. Määrä korvautui laadulla ja tuloksia alkoi syntymään.

Kun treenataan, myös treenataan. Ei näpytellä puhelinta, etsitä hyvää treenibiisiä tai vaellella laitteiden välillä. Yksi siisteimmistä asioista on juurikin se, ettei päässä pyöri tunnin aikana työasiat, ei kauppalista eikä se minkä väristä pyykkiä peset seuraavaksi. Tunnin aikana sinulta vaaditaan täydellistä keskittymistä joko omaan treeniisi tai parisi valmentamiseen ja kannustamiseen. En tiedä olenko vielä ikinä katsonut salin seinällä roikkuvaa kelloa kesken tunnin. Ollaan niin kiinni hetkessä, että aika kuluu aivan käsittämättömän nopeasti.

Tänään taas mennään. Energistä viikkoa kaikille! 🙂

DSC_0902.jpg

DSC_0909.jpg

clothes and shoes Nike

 

xx Sara

Syyskuun kahtakymmentä elellään ja meikäläinen lähti päiväkävelylle sortseissa. Aaaaah! Kelin lisäksi kaikin puolin täydellinen päivä muutenkin. Päädyttiin sushille, jossa innostuttiin lukemaan toistemme lapsena kirjoittamia runoja ja tarinoita. Suosikikseni nousi Elisan ekalla luokalla kirjoittama tarina nimeltä “Kuolema“, jossa krokotiili söi prinsessan. Puhelimen kätköistä löytyi myös valokuva siskoni 6-vuotiaana kirjoittamasta äitienpäiväkirjeestä, joka meni kutakuinkin näin: “Kiitos äiti, että synnytit minut vaikka välillä sanonkin etten tahdo elää.”  ?!?!? 😀

Iltapäivän kruunasi kun eksyttiin Verkkokauppaan  heräteostoksille 😀 Siis Verkkokauppahan on mulle ja Elisalle kuin karkkikauppa. Kierrettiin hyllyjen väleissä varmaan toista tuntia ja innostuttiin heittämään ostoskoriin kaikkea aina goprosta sähköhammasharjoihin ja latureista kännykän kuoriin. Kyllä nyt siis kelpaa!

DSC_3962-3.jpg

DSC_3662-3.jpg

DSC_3689-3.jpg

DSC_3943-3.jpg

DSC_3928-3.jpg

DSC_3720-4.jpg

DSC_3952-2.jpg

 

That perfect sunday on Septeber 20th when the sun is shining and you’re wearing a pair of Levis shorts. Couldn’t ask for more!

 

Pictures: Elisa / Start Living Your Best Life

xx Sara

Aaaah mikä akkujen lataus viikonloppu! Aamiaisia sängyssä, kasvonaamioita, puolimaraton, yökyläilyä siskolla, kynttilöiden polttelua, ruoanlaittoa ja viimeisenä muttei vähäisimpänä: High school musicaaaaal (!! hyvin muistui repliikit ulkoa, vaikka edellisestä katselukerrasta on jo yli vuosi :D).

Tänään nään vielä mun tyttöjä, jotka karkaavat pian molemmat pois Suomesta, NYYYYH!!

DSC_3470-4.jpg

DSC_3513-3.jpg

DSC_3592.jpg

DSC_3521.jpg

DSC_3542.jpg

DSC_3586-2.jpg

DSC_3558.jpg

DSC_3627.jpg

DSC_3579.jpg

 

What a great weekend in great company! Just exactly what I needed <3

 

xx Sara