Voimatreeni jäi kun kevät meni hölkötellessä. Painoilla treenatusta lihasvoimasta kun ei maratonilla juuri hyötyä ole. Kevät harjoiteltiin lihaskuntoa pelkästään kehon painolla.

Syyllistyin tässä alkukesästä siihen mistä saarnaan aina muille: “älä epäröi, vaan kokeile rohkeasti erilaisia treenejä ja liikuntamuotoja. Heti ei voi olla hyvä, mutta kaikessa kehittyy”. Kyseessä ei nyt ollut uusi treeni tai laji, vaan vanha tuttu TFW Helsingin Voima. Syy epäröintiini oli lähinnä se aika, joka edellisestä tunnista tähän päivään oli kulunut. Ärsytti, koska tiesin, että tasoni on suunnilleen 400km alempana kuin mitä se talvella oli, enkä halunnut kohdata tuota tosiasiaa. No kaikessa kehittyy, eikä pitkän tauon jälkeen ei voi olettaa liikoja. Menin kuin meninkin treeneihin.

Kuuntelin kroppaa ja pyrin menemään tekniikka edellä. Vaikka välillä ei noussutkaan kuin tanko, muistutteli ääni takaraivossani siitä, että tästä tullaan kyllä nousemaan vielä. Leuanvedoissa tehot on ehkä puolessa alkuvuoteen verrattuna ja pystypunnerrusten osalta liikutaankin sitten ehkä vuoden 2010 tasolla, mutta tästä se kuulkaas lähtee 😀 Pahin, eli aloitus ja tilanteen hyväksyminen on takana!

Ketään muita salitreenin pariin palanneita? 

DSC_2409.jpg

top Adidas* / shorts Nike* (*=gifted)

 

After running and training for marathon the whole spring season it’s now time to get back to the strength training. It’s been 4 months since my last strength class in TFW Helsinki so you can imagine how it felt 😀 What can I say. There’s only a one way and it’s up! Let’s do this.

 

T. Sara

*sis mainoslinkin

Kun mittari näyttää 20, taivaalta porottaa aurinko ja ehdit jo vähän innostua kesän alkamisesta niin johan tulee kolmen vartin päästä vettä taas niin samperisti ja ollaankin takaisin arktisen hyytävissä olosuhteissa. Menin tietysti kesäpäissäni pukemaan sortsit jalkaani, mitä oikein kuvittelin?! Voi pojat, milloin se kesä oikein alkaa!! 😀 Jalat aivan jäässä! Epäonneni sai jatkoa kun kävin kotimatkalla kaupassa hakemassa ihan vaan “öljyä, hedelmiä ja leivinpaperia” ja päädyinkin shoppailemaan ostoskärryyni kolmen repeämäisillään olevan muovikassillisen verran ruokaa, jota en jaksanut kantaa 20 metriä pidemmälle. Kotimatkaani liittyi vielä muutama kaatosadekuuro + kolmella eri julkisella (tuli samalla todistettua että kasi on kesän erikoisreitillä…) matkustamista. Siis lähikaupasta kotiin kolmella kulkuneuvolla. Ja huom. ehdin silti kastua.  Kyseiseltä reissulta litimärkänä kotiutuessani tilitin kylmää kesää, uupuneita käsivarsiani ja pysäkkejä, joihin ei ole rakennettu katosta ainoalle kotona olevalle tyypille, eli hoidossa olevalle koiralle. Sitten päädyinkin lukemaan Natan postauksen ja kaikki alkoikin tuntumaan taas aika normaalilta. Ihan hyvinhän mulla menee 🙂

Nyt vaan sadepäivämode loppuillaksi päälle. Orphan Blackia ja niitä kaupasta ihan kirjaimellisesti raahattuja herkkuja! Kivaa keskiviikkoiltaa!

DSC_2358.jpg

DSC_2341.jpg

DSC_2362.jpg

DSC_2370.jpg

DSC_2376.jpg

kimono Monki* / top Brandy & Melville / shorts 2hand / sunnies Lindex / sandals here* (*gifted)

 

First time (hope not the last) I’m wearing shorts on this summer. Have to admit that it was a mistake, actually a big one. After leaving home it started to rain like crazy and I swear the temperature dropped like 10 degrees, goddammit 😀 Summer, we’re still waiting for you here in Finland.

 

T. Sara

Tags:

Julkaisin joku aika sitten kuvan lounaastani, joka synnytti kommenttiboksiin keskustelun annoksen proteiinivajeesta. Lounaastani puuttui kokonaan liha eli proteiini. Kyllä, tunnetuimmat proteiininlähteet ovat liha, kala ja maitotuotteet, mutta se ei tarkoita, etteikö proteiinia muualta löytyisi. Pieni muistutus tähän väliin: norsut ovat kasvissyöjiä eivätkä he myöskään lusikoi rahkaa neljää purkkia päivässä 😉 Kasviperäisistä aineista löytyy siis myös proteiinia.

Proteiini on tällä hetkellä varsin seksikäs sana. Siihen törmää joka paikassa ja sitä on lisätty kaikkialle. Proteiini on hyvis ja hiilari pahis. Faktahan on, että liika proteiini on kuitenkin ylimääräistä energiaa, joka varastoituu kehoon rasvaksi. Jos siis toistuvasti korvaat tärkeitä hiilareita rahkavälipaloilla ja popsit elimistöösi pelkkää proteiinia, jota et kuluta, on suunta alaspäin. Liikkuvan ihmisen lihakset tarvitsevat myös hiilareita. 

Oma proteiinin tarve on tärkeää tiedostaa, jotta tiedetään missä mennään. Aktiivisella liikkujalla se on 1,4 – 1,8g painokiloa kohden. Liian vähäinen proteiinin saanti voi olla lihaskehittymisen tiellä kun taas liian suuri proteiinin saanti voi haitata painonpudotusta. Totuus kuitenkin on ettei ylimääräinen proteiini auta lihaskasvussa.

En syö lihaa tai maitoa välttämättä joka päivä, mutta proteiinia kyllä syön. En välttämättä jokaisella ateriallani, mutta vuorokauden proteiinin tarpeeni täyttyy kyllä päivän viiden ruokailun aikana. Proteiinia sisältävistä kasviksista parsakaali, pavut, herneet, parsa, avocado, pinaatti ja lehtikaali kuuluvat lähes päivittäiseen ruokavaliooni. Myös kananmunat kuluvat päivittäisessä käytössä. Näiden lisäksi smoothieni joukkoon eksyy alla olevia proteiinilisiä (huom. riisiproteiini puuttuu kuvasta).

DSC_2236.jpg

 

Chia siemenet sisältävät paljon kuituja, vitamiineja ja mineraaleja. Proteiinia 20g, kasviöljyä 40g, ravintokuitua 40g

Herneproteiini on hypoallerginen ja hyvin elimistöön imeytyvä proteiini. Proteiinia 78g.

Hamppuproteiini on kasviperäinen proteiinijauhe, joka sisältää monityydyttymättömiä rasvahappoja. Proteiinia 50g, kuituja 20g.

Riisiproteiini (ei kuvassa) on kasviperäinen, runsaasti proteiinia ja kaikki välttämättömät aminohalpot sisältävä jauhe. Proteiinia 81g.

 

DSC_2208.jpg

yksi tyypillisimmistä aamiaissmoothieista meidän taloudessa

 

Mustikka-inkivääri smoothie (2:lle)

  • 1 banaani
  • 150g pakastemangoja
  • 1 vihreä omena
  • avocado
  • 200g mustikoita
  • pala inkivääriä
  • lehtikaalia
  • vettä
  • chia siemeniä
  • herneproteiinia (annos 35g á = 27g proteiinia )

 

Mitenkäs siellä? Mistä te saatte päivittäiset proteiininne? Vinkkejä ja reseptejä otetaan mielellään vastaan! 🙂

 

T. Sara