Hyvän olon syksy – toiveita?

D8X_5687-6.jpg

 

Kesä meni kevyellä otteella. Töistä lomailun lisäksi tuli lomailtua treenirutiineista.

Hyötyliikuntaa, pyöräilyä, tenniksen pelailua ja lenkkeilyä. Liikuntaa tuli harrastettua viikottain, mutta se oli teholtaan melko kevyttä. Kesä teki hyvää niin mielelle kuin keholle, mutta nyt tekee mieli haastaa taas molempia. 

Palasin voimatreeneihin viime viikolla. Alku oli kankea, mutta nyt tuntuu jo paljon paremmalta. Syy kankeaan alkuun oli yksinkertaisesti se, etten ole kovin hyvä “aloittamaan rauhassa”. Siinä vaiheessa kun intoa ja energiaa riittää, tulee tehtyä ylilyöntejä… aina sama.

Neljä TFW-treeniä viikossa ei paperilla kuulosta kovin pahalta, mutta se vaatii kyllä aikaa ja uhrauksia. Jo pelkästään viikon aikana huomasin, että treenit korvautuivat helposti muulla ohjelmalla, ellei niitä merkitse kalenteriin. Kun koko kesän on ollut valmis skippaamaan treenejä, tuntuu arkeen paluu ja liikuntarutiineista kiinni pitäminen himpun verran haastavammalta.

 

D8X_5406-4.jpg

D8X_5659-side.jpg

D8X_5642-4.jpg

 

Normaalisti syksy on minulle melko liikkuvaa aikaa. Syyskuulle alkuun on tyypillisesti osunut muotiviikkoja ja duunireissuja. Tänä syksynä päätin skipata reissut ja pysyä kotona. Tai kotimaassa, sanotaan näin.

Muotiviikkojen aikana lähdetään Lappiin vaeltamaan ja metsästämään revontulia. Syksylle ei ole tiedossa muita reissuja. Tuntuu hyvältä.

Tänä syksynä haluan panostaa itseeni. Tehdä sopivasti töitä, panostaa ruokavalioon, vaalia kunnon yöunia, haastaa itseäni treeneissä, mutta pitää myös lepopäiviä. Tasapainoa ja hyvää oloa, sitä kaipaan juuri nyt. Ja näitä aihealueita haluan taas kesätauon jälkeen tuoda blogiinkin.

Millaisia toiveita ja odotuksia teillä on tulevalle syksylle? Entä millaisia hyvinvointiaiheisia postauksia haluaisitte syksyllä lukea?

Kiinnostaako lukijatreenit?

 

D8X_5572-2.jpg

D8X_5670-side.jpg

D8X_5669-2.jpg

Pictures: Johanna Vanninen

Nike/Zalando top & pants (here)

Tommy Hilfigr/Zalando denim coat (here)

Topshop/Zalando sneakers (here)

 

 

Huom tyypit! Sain TFW:ltä teille syystarjouksen, jonka 20 nopeinta pääsee lunastamaan. Mikäli energinen syksy houkuttelee, tuu testaamaan tämä! 🙂 Nähdään treeneissä!

 

 

xx Sara

16 Comments
  • Jonsi
    Posted at 08:34h, 17 August

    Upea mimmi <3

  • Lii L
    Posted at 10:10h, 17 August

    Kuulostaa huipulta! On niin tärkeää pitää huolta myös itsestään ja on mahtavaa että puhut siitä ja teet töitä sen eteen niin muutkin keksivät 🙂 Minulle toiveena olisi ihan perus miten pidän huolta omasta hyvin olostasi 🙂

  • LauraKaa
    Posted at 12:29h, 17 August

    Täällä kyllä kiinnostaa kaikki hyvinvointiin liittyvä :). Terveelliset ruokareseptit, treenijutut ja vaateinspirointi :).

  • HennaV
    Posted at 13:48h, 17 August

    Kiinnostaisi erityisesti kasvisruokaresepti, koska haluan vähentää lihan syöntiä. Myös terveys ja hyvinvointi jutut on tosi jees.

  • JennKatariina
    Posted at 14:30h, 17 August

    Kaikki hyvinvointiin liittyvä kiinnostaa! Mulla on samat tavoitteet syksylle, aion panostaa itseeni ja aitoon hyvään oloon. Kaikki vinkit otetaan siis vastaan! 🙂 ja hei, mielettömän upeita kuvia! 🙂

  • Vierailija
    Posted at 14:42h, 17 August

    Eikös teillä ollut Elisan kanssa jo surffileiri varattuna Balille marraskuuksi?
    Onko leiri peruuntunut vai Bali nykyään kotimaata?

    • Vierailija
      Posted at 19:49h, 17 August

      marraskuu ei taida olla enää syksyä

      • Vierailija
        Posted at 22:47h, 17 August

        “Suomessa on neljä vuodenaikaa, jotka selvästi eroavat toisistaan. Syys-, loka- ja marraskuu ovat syksyn kuukausia. Silloin lehdet putoavat puista. Ilmat tulevat kylmemmiksi ja sataa paljon. Syyskuussa sataa vettä, loka- ja marraskuussa sataa räntää ja lunta. Päivät tulevat lyhyemmiksi ja pimeämmiksi. Syksy on vuoden synkintä aikaa.”
        Lähde Ymmärrä Suomea:
        https://www11.edu.fi/ymmarra/index.php?moduli=tekstit&teksti=16

  • Vierailija
    Posted at 19:49h, 17 August

    Aiotteko jatkaa vielä podcasteja? 🙂

  • Jeppis
    Posted at 04:10h, 18 August

    Hyvän olon reseptejä! 🙂

  • elinaaam
    Posted at 11:39h, 18 August

    voisko lukijatreenejä saada myös tampereelle?! ois huippua

  • aadaa
    Posted at 13:16h, 18 August

    Kaikki hyvinvointiin liittyvä sopii! Omana tavoitteena on tälle syksylle juosta tietty matka, eli jos siihen aiheeseen sulla olis jotain esim. oli se sitten tavotteiden asettaminen & toteuttaminen, juoksuharrastus ja sitten vaikka miten ihan oikeasti käytännössä pitää yllä kokonaisvaltaista hyvinvointia. 🙂

  • Evv
    Posted at 08:19h, 19 August

    Moi! Kauniita kuvia. Kiinnostaa himatreenit, erilaiset juoksutreenit ja kasvisruoka. Näistä saa hyvää inspistä omaankin tekemiseen. Kiitti blogista! 🙂

  • mariak
    Posted at 15:03h, 20 August

    Heippa Sara,
    Hyvinvoinnista kiinnostaisi ainakin jotkut rentoutumisharjoitukset, ehkä jotkut joogavideovinkit asteikolla “minulla on tänään vain 20 min vapaata ja laiska olo -> tänään haluan joogata vähintäänkin tunnin ja hikoilla trikooni läpimäriksi”. Ehkä olet jo postaillut jotain joogavinkkejä joskus, mutta kiinnostaisi myös kuulla jos teet mitään hengitys/meditaatio-harjoituksia.
    p.s. Kiitos muuten siitä kuukausien takaisesta vaatekierrätyspostauksesta. Utelin sulta kerran, mitä käy käyttämillesi vaatteille ja sen jälkeen postasit muutamankin jutun kierrätyksestä ja kestävästä kehityksestä ym. Jee! 🙂

  • miiituuu
    Posted at 13:23h, 26 August

    Luin aiemmin usein blogiasi, mutta keväällä/kesällä en juuri seurannut blogeja. Nyt syksyn tullen huomaan hakeutuvani nimenomaan sinun blogisi pariin; freesiytesi ja monipuoliset postauksesi ovat kutsuvia, kun kesäni on mennyt melko lailla “löysäillen” (mikä on siis ollut myös ihanaa), mutta nyt olisi tarve päästä hieman skarpimman meiningin ja terveellisempien elämäntapojen pariin. Siihen uskon saavani inspiraatiota nimenomaan sinulta!
    Treenaamiseen liittyen mulla olisi postaustoiveena jonkinlainen “ideaalien treenivaatteiden metsästys”. Millaiset seikat sinulla vaikuttavat vaatteen valintaan? Oletko oppinut välttämään jotakin materiaalia tai leikkausta tms.? Itselläni ei ole läheskään noin treenattu kroppa kuin sinulla ja olen rintavampi, mutta olen kuitenkin normaalipainoinen. Välillä koen hankalaksi löytää hyviä yläosia. Urheilurintsikat ovat usein toppimallisia, mikä ärsyttää (kaipaisin ns. rintsikkamaista kiinnitystä), ja vain harvoin löydän sellaista treenitoppia/-paitaa, jossa olisi “sisäänrakennettu rintatuki” (en nyt millään keksi parempaa sanaa 😀 tajunnet silti!), joka oikeasti tukisi tarpeeksi. Tämmöiset asiathan toki vaihtelevat kaikilla hieman oman kropan ja mieltymysten mukaan, mutta olisi kiva kuulla kokemuksiasi ja näkökulmiasi!
    Mukavaa syyskauden alkua sinulle! 🙂

  • Zoni
    Posted at 19:56h, 28 August

    Kiinnostaisi postaus stressistä ja sen hallinnasta. Varmasti nimittäin stressaa vähä epävarma työ sinulla tai jos ei niin miten osaat olla stressaamatta. 🙂
    Ps. Ihana blogi ja insta. Ensimmäinen vastaan tullut ns täydellinen insta feed