Kesän tehokkain circuit ulkona – 3 patteria

DSC_1418-5.jpg

Ajattelin jakaa tänne meidän maanantaisen lukijatreenin juoksupainotteisen circuitin, joka vedettiin tosiaan puistossa! Treeni tehtiin siis nurtsilla ja pattereita vedettiin yhteensä kaksi. Aikamoinen sykkeen nostattaja, mutta annoin teille kuitenkin vielä yhden patterin siltä varalta, että paukkuja on vielä jäljellä 😉

Päättäkää liikkeiden suorituspaikka ja sprinttimatka etukäteen. Jos teet treenin kaverin kanssa, tehkää vuorotellen niin, että ensin toinen vetää 1. patteria kolme kierrosta, sen jälkeen osat vaihtuvat ja toinen tekee kolme kierrosta. Kun eka kierros on taputeltu, hörpätkää vettä ja hyökätkää pian seuraavan, eli 2. patterin kimppuun, ja sitä samalla tavalla vuorotellen kolme kierrosta jne. Eli mikäli teet kaikki kolme patteria, tulee kierroksia yhteensä 9! Kun toinen suorittaa, toinen laskee ja kannustaa. Huom. juomatauot pattereiden välissä ovat ehdottomia tällaisilla hellekeleillä!

Sprintti on se, mikä tässä treenissä vie mehut, ja se pitää tehdä kunnolla. Kiihdytä heti alkuun ja jarruta viivalle jo hyvissä ajoin. Muista tuoda polvia ylös koko juoksun ajan, lähes liioitellusti. Treeni on supernopea, mutta sitäkin tehokkaampi!

Ps. muista hyvät alkulämmittelyt ja loppuverryttelyt! Enjoy!

 

HIGH PULSE -CIRCUIT 

1. Patteri – 3 kierrosta

2 x 30-40 m sprintti (video)

20 x haarahyppy (video)

5 x burpee (video)

 

2. Patteri – 3 kierrosta

2 x 30-40 m sprintti

20 x vuorikiipeilijä (video)

5 x burpee

 

EXTRA: 3. Patteri – 3 kierrosta

2 x 30-40m sprintit

20 x hiihtohyppy (video)

5 x burpee

 

DSC_1342-3.jpg

DSC_1334-3.jpg

clothes and shoes Nike

 

HIGH PULSE -CIRCUIT

 

1. SET – 3 rounds

30-40 m sprints x 2

20 x jumping jack

5 x burpee

 

2. SET – 3 rounds

30-40 m sprints x 2

20 x mountain climber

5 x burpee

 

EXTRA: 3. SET – 3 rounds

30-40 m sprints x 2

20 x ski jumps 

 

Pictures: Elisa Lepistö

xx Sara

5 Comments
  • EricaK
    Posted at 05:34h, 28 July

    Vitsi miten tykkään sun treeniasusta!!

    • saratickle
      Posted at 06:12h, 28 July

      Voi kiitos E! 🙂

  • Miia M
    Posted at 08:48h, 28 July

    Vitsit miten upeita kuvia! ? uudet treeni-ideat on aina tervetulleita, sitä niin helposti jämähtää aina vetämään vanhat tutut lenkit samalla kaavalla 😀 kiitos Sara ihanasta blogista, oot iso inspiraation lähde ?
    http://miukunen.blogspot.fi/

    • saratickle
      Posted at 12:02h, 28 July

      Vitsi miten kiva kommentti! Kiitos hurjasti, ihana kun oot tota mieltä!! 🙂 Mä lupaan, että tällä treenillä tulee hiki päälle ja vaihtelua perinteiseen! 🙂

       

  • Hipheii
    Posted at 21:39h, 28 July

    Vitsi miten freeshi yhdistelmä toi valkosinen! Varmaan tekee kyl toi sun rusketus plus ihanan vaaleet hiukset (ja näytät muutenki tosi hyvältä) mut silti heti kokeiluun!!