Kun ortoreksia sai vallan

DSC_4359-2.jpg

 

Luin Vietnamista kotiin matkustaessani Annan blogikirjoituksen Kun ruoasta tulee vankila ja urheilusta uskonto (te, jotka, ette Annan blogia vielä tiedä, niin lisätkääpä seurantalistalle! Ihan mieletön!). Kun sain viimeisen lauseen luettua siinä boarding-jonossa Hong Kongin lentokentällä, vyöryi kehon läpi vahva tunneaalto. 

Minä olin just toi.

Oma kroppa. Siitä tuli minulle pakkomielle. Ajatukset lihomisesta ja laihtumisesta seurasivat minua joka paikkaan. Aihe oli kaikkialla: kahvipöytäkeskusteluissa, tv-ohjelmissa, naistenlehdissä ja bussipysäkeillä. Tähän aikaan pinnalla olivat myös nettiruokapäiväkirjat ja -treenipäiväkirjat, joita päivitettiin ahkerasti. Liikunta ja syöminen pyörivät numeroiden ympärillä.

Kun heräsin, näin ensimmäisenä unelmakroppa-boardini sängyn vieressä. Kun kävelin jääkaapille, odotti ovessa We heart it -sivustolta tulostettu Sweat is just fat crying -motivaatiolause, jossa hauistaan pullistelevan mimmin painoindeksi oli ehkä 15.

 

DSC_4365-2.jpg

DSC_4308.jpg

 

Pidin liikunnasta, mutten oikeastaan yksin salilla käymisestä. Olin kuitenkin kuullut, että 45 min crosstrainerissa ja salitreeni siihen päälle oli tehokkain mahdollinen tapa muokata kroppaa. Niimpä toistin tätä kuudesti viikossa. Ei väliä vaikka olisin nukkunut edellisyönä kaksi tuntia, tai kärsinyt flunssasta, koska pain is just weakness leaving the body.

Aamupainon mittaaminen oli muotia. Aamupaino oli saatava, muutoin epätietoisuus vaani koko päivän. Mikäli lukema oli normaalia suurempi, masennuin ja mikäli se oli taas normaalia alempi suu vääntyi väkisinkin hymyyn.

Myös kalorien laskeminen oli muotia. Tiesin tarkalleen paljon kaloreita missäkin ruoka-aineessa oli. Sen sijaan ravintosisällöt eivät juuri kiinnostaneet. Energia kuin energia. Esimerkiksi omenat olivat vähäenergisiä. Niitä pystyi syömään vaikka viisi, ilman että kehoon kertyisi suurta kalorimäärää. 

Syntymäpäiväjuhlilla yritin pysyä mahdollisimman kaukana tarjoiluista. Karkkikippo oli pahimmillaan mielessäni koko illan. Joskus sorruin, ja silloin lupasin tehdä crosstraineriä ainakin 15 minuuttia enemmän. Se tarkoitti noin 150 kcal, joka olisi suunnilleen se karkkikourallisen energiamäärä.

Kun lähdettiin juhlimaan, valitsin viiniksi mahdollisimman vähäkalorista valkoviiniä. Alkoholissa oli kuitenkin kaloreita, joten lauantaipäivän ruokailu oli parempi pitää hyvin niukkana (ja jokainen vähääkään järkevä aikuinen tietää mitä tästä seuraa…)

Laihdutuskuureja ja ruokavaliokokeiluita oli käynnissä tiuhaan. Milloin syötiin kaalikeittoa, milloin kokeiltiin atkinssin dieettiä ja milloin onnettomasti suunniteltuja mehupaastoja. 

Tämä kaikki oli minun käsitykseni terveellisestä ja hyvinvoivasta elämästä. Koin, että homma oli täysin hallinnassani, pystyinhän pakottamaan itseni salille ja kieltäytymään herkuista. Eivät kaikki läheskään nimittäin pystyneet. The only bad workout is the one that you didn’t do.

 

DSC_4347-2-checker.jpg

DSC_4362.jpg

 

Olin hukassa ja tietämätön. Loppupeleissä kyse ei ollut siitä, että halusin laihtua. Se, että päädyin tuijottamaan sokeana omaa kropaani ja uhraamaan sen ajatteluun valtavasti energiaani joka ikinen päivä, oli seurausta ihan muista jutuista. Todelliset ongelmat olivat paljon syvemmällä. Sen oivalsin siinä vaiheessa kun vaa?an lukema näytti reippaasti alle 50 kiloa, enkä vieläkään ollut tyytyväinen tai onnellinen.

Mitä sitten oikeastaan tapahtui, ja milloin? En oikeastaan edes itsekään tiedä. Lopulta vaan väsyin. Varmaan siihen crosstraineriin. Aloin muuttaa ajatusmaailmaani, tekemättä siitä sen suurempaa numeroa. Se ei mennyt niin kuin elokuvissa tai tosi tv -ohjelmissa. Että yhdessä hetkessä kaikki vaan muuttuu ja innostavan biisin tahtiin tapahtuu jokaisen katsojan suosikkikohtaus: muodonmuutos. Tuohon henkiseen muodonmuutokseen ei nimittäin riittänyt yksi biisi tai päivä. Tai edes viikko. Muutos tapahtui pikemminkin hiljalleen vuodessa tai kahdessa. Ja siihen minua inspiroi monta eri tyyppiä ja tarinaa.

Aivan kuten Annakin, oivalsin, että ihminen ja hyvinvointi ovat kokonaisuuksia. Päätin vaihtaa ehdottomuuden kohtuullisuuteen. Kun kaikki ei ollutkaan enää kiellettyä, oli loppujen lopuksi helppo löytää hyvältä tuntuvia ja itselleen sopivia polkuja. 

Lopetin kalorien laskemisen sekä vaa’alla ravaamisen ja opettelin kuuntelemaan itseäni. En kieltäytynyt leffailtana isosta karkkisäkistä koska laihtuminen, vaan koska epämukava olo kehoon. Kilon sijasta valitsin 150g irtokarkkeja, olo oli tämän jälkeen paljon miellyttävämpi kuin niiden aikaisempien leffaeväiden: omenasäkillisen ja sokerittoman pastillirasian.

Opin, että pitämällä ruokailuni kohtuullisena ja säännöllisenä, säästyin vatsakivuilta ja turpoamiselta, sekä onnistuin pitämään energisen fiiliksen pitkin päivää. Siinä missä ennen saatoin syödä kahdesti päivässä, söin nyt vähintään viisi kertaa päivässä.

Oivalsin, että sixpack ja lihaksikkaat käsivarret eivät tee sinua onnelliseksi. Mutta liikunta, jonka sivutuotteena nämä ovat syntyneet, ja joka on sinulle mielekästä ja innostavaa, itseasiassa tekee.

Liikunta on iso osa elämääni, muttei tärkein. Koen, että omalla kohdallani liikunnan tehtävänä on tsempata arjessa, auttaa saavuttamaan asioita elämässä, antaa energiaa ja tuoda hyvää oloa. Olen löytänyt liikuntamuodon ja salin, josta saan juuri näitä asioita elämääni. Ja mikä parasta, liikunta on tällä hetkellä ennen kaikkea hauskaa. 

Kysyn itseltäni nykyään joka päivä, että mikä elämässä on tärkeintä, mitä haluan oppia ja millainen ihminen haluan olla. Huomaan, että rasvaprosen
tti ei ole listallani. Tavoitteeni tähän ainutlaatuiseen elämääni ovat jossain ihan muualla, jossain rasvaprosenttia paljon korkeammalla.

 

DSC_4338-2.jpg

Kuvauspaikka: Kaapelitehdas, Valssaamo // Kuvat: Elisa Lepistö // Editointi: minä

top: Lorna Jane // pants: SOC

 

Viime vuosien aikana olen oppinut

… kehostani hurjasti ja osaan nykyään kuunnella sitä. Tiedän milloin se tarvitsee kovatehoista treeniä ja milloin kotijoogaa. Kun työpäivä on ollut pitkä ja uuvuttava, en suuntaa rääkkitreeniin, vaan koska niin lukee kalenterissani. Saatan venytellä kotona, tai katsoa leffan.

… rakastamaan itseäni just tällaisena.

… antamaan aikaa itselleni ja läheisilleni.

… että hyvä olo on pääasia. Joskus se tulee treenistä, joskus ravitsevasta arkiruoasta, joskus suklaapatukasta. Mutta ei koskaan säkillisestä omenia.

… että pakkomielteisyys on pelottavaa

… onnellisuus ja positiivisuus ovat itsestään kiinni

… että liikunta ja ruokavalio eivät koskaan saa mennä läheisteni edelle

… että kaikki treenimotivaatiolauseet eivät todellakaan sovi minulle

… että ihmiskehomme ei yksinkertaisesti ansaitse moittimista. Sen avulla pystymme liikkumaan, ajattelemaan, rakastamaan, aistimaan ja oppimaan uusia taitoja. Arvostetaan näitä luomuksia ja kuunnellaan niiden toiveita, jooko? <3

 

Lue myös:

Onnistumisen salaisuus

Paljonko Painat?

Ruokapäiväkirja + Treenipäiväkirja – 5 päivää

Mikset antaisi heti 100%?

 

 

xx Sara

50 Comments
  • SS
    Posted at 18:36h, 19 February

    Moikka! Saisinko kysyä tämän postauksen ohi liittyen Baliin. Suunnittelemme Balin reissua, mutta aikaa ei ole olla paikanpäällä kuin 8 päivää. Mitä luulet, onko järjetöntä yrittää mahduttaa tuohon sekä oleilua Ubudissa että Canggussa? Mitä kulkuvälinettä suosittelet näiden välille?
    Kiitos etukäteen 🙂

    • saratickle
      Posted at 19:00h, 19 February

      Saat toki! Ei ole musta lainkaan järjetöntä. Ubudiin riittää varmaan 2-3 päivää! Taksilla pääsee kätevimmin 🙂

    • Vierailija
      Posted at 20:11h, 19 February

      Vastaan nyt myös, olin balilla kanssa ton 8 päivää ja ehdin käydä uluwatussa, ubudissa, canggussa ja myös kutalla yhden yön! haha, toki riippuu mitä ite haluaa, mutta toi oli mulle hyvä! Ja kuten sara sano ubudissa riittää mun mielestä just se muutama päivä 🙂 ja ite menin lähes aina uberilla paikasta toiseen, toimi hyvin ja halpa oli myös

      • saratickle
        Posted at 00:22h, 20 February

        Just näin! Ja tosiaan riippuu ihan siitä mitä lomaltaan haluaa. Me surffattiin kahdesti päivässä ja haluttiin kehittyä lajissa, jolloin kahden viikon sijaan olisin voinut hyvin viipyä Canggussa vaikka kaksi kuukautta

    • Henna2
      Posted at 13:40h, 20 February

      Kyselen minäkin Balista aiheen vierestä, mutta ilmeisesti lensitte sinne Qatarilla? Esittelit yhdessä postauksessa Samsoniten laukkua, jonka korkeus on ilmeisesti 55cm ja Qatarin käsimatkatavaroiden korkeusraja on 50cm, joten aiheuttiko tuo 55cm mitään ongelmia? Itsellä lennot Baliin kesällä ja pitäisi saada 55cm korkea laukku mukaan, mutta tuo 50cm raja vähän hirvittää…

  • Annami
    Posted at 19:29h, 19 February

    Olet yksi inspiroivimmista ihmisistä ketä tiedän. Kunnioitan sua niin paljon. Pidä tosta tän hetken asenteesta kiinni <3
    Annami

    • saratickle
      Posted at 00:23h, 20 February

      <3

  • Emssu
    Posted at 20:19h, 19 February

    Mielettömän rehellinen postaus, arvostan. Oot kyllä yks inspiroivimmista ihmisistä, ketä tiiän. Mahtava esimerkki nuoremmille ja miksei vanhemmillekkin 🙂 ei voi sanoa kun että arvostan ja jatka samaan malliin! ?

    • saratickle
      Posted at 00:23h, 20 February

      Voi mitä sanoja, iso kiitos <3

  • Reetta1234
    Posted at 20:49h, 19 February

    Kiitos tästä, myös mulla tuli se aalto. Karua tajuta että ei osaa rakastaa omaa kehoaan eikä tee sen kanssa yhteistyötä. Kokoajan ettii jotain uutta tapaa laihtua.
    Nyt tämän sun kirjoituksen ja sun rohkeuden että kerroit oman kokemuksen vuoksi tuntuu että tajusin jotain isoa. Kiitos vielä?

    • saratickle
      Posted at 00:24h, 20 February

      Tää merkitsee mulle tosi paljon, kiitos kun kerroit <3

  • Elinaaa1
    Posted at 21:27h, 19 February

    Kiitos että kirjoitit tästä aiheesta:) luulen että aika moni miettii näitä samoja kysymyksiä ja etsii sitä tasa-painoa.

    • saratickle
      Posted at 00:24h, 20 February

      Kiitos <3

  • Minna4
    Posted at 22:43h, 19 February

    Noi sun kuvaamat oireet viittaavat kyllä muuhun kuin ortoreksiaan, enemmänkin anoreksiaan tai muuhun syömishäiriöön. Ortoreksia on salakavalampi , sellainen pakkomielle mitä hyvin harva ihminen tunnistaa itsessään. Se on jo ihan sellainen pakkomielteinen terveellisyys, että jokaisessa ruoka-aineessa on pakko olla mahdollisimman paljon ravintoarvoja, superfoodien hullu mättäminen yms. Ei välttämättä aina niin dramaattista, mutta kuitenkin elämää rajoittavaa.

    • saratickle
      Posted at 00:30h, 20 February

      Söin kyllä tavallista ruokaa, elin tavallista arkea, mutta välttelin herkkuja ja liikuin yksipuoleisesti, ilman että sinänsä nautin siitä. Tuohon akaan vallitsi kaloritrendi – puhuttiin aina kaloreista (vrt. nykyään puhutaan proteiineista). Ehkäpä tälle mun keissille ei ole nimeä olemassa ollenkaan, mutta se ei ole mielestäni niin merkittävää 🙂

    • Vierailija
      Posted at 10:10h, 20 February

      Oon myös samaa mieltä, kuvailusi viittaa johonkin ihan muuhun kuin ortoreksiaan. Ortoreksiassa on tyypillistä ravintosisällön kyttääminen ja sun tapauksessa sua ei kiinnostanut ravintoarvot vaan vähäkalorisuus, joka viittaisi enemminkin anoreksian puoleen. Anoreksiaan sairastunut syö mahdollisimman vähän ja ortoreksiaan sairastunut henkilö syö mahdollisimman oikein, toki ortorektikko voi sairastua anoreksiaan.
      Kuitenkin on todella hienoa, että puhut näistä asioista 🙂 Mielestäni näistä asioista ei voi koskaan jauhaa liikaa etenkin tänä päivänä, kun urheilu ja (liiallinen) terveellisyys on jatkuvasti esillä mediassa.

  • Juliav
    Posted at 22:51h, 19 February

    Mielettömän rehellinen teksti, kiitos Sara!? Mulla meni kylmät väreet koko tekstin läpi. Hienoa kuulla että asiat ovat parempaan päin ja tajusit että asioiden on muututtava. Arvostan!

    • saratickle
      Posted at 00:31h, 20 February

      Nyt on tosi hyvä <3

  • EllaGusGus
    Posted at 03:27h, 20 February

    Kiitos, kun jaoit tämän. Niin moni kamppailee näiden asioiden kanssa. Aiempaan keskusteluun viitaten: ei ole tässä kohtaa merkityksellistä diagnosoida taudinkuvaa. Suurin osa syömishäiriöistä ei istu mihinkään tiettyyn kategoriaan vaan ovat sekamuotoisia. Mun mielestä on suuri ongelma, että esim. painoindeksin mukaan normaalipainoisen on vaikea saada apua ongelmiinsa, koska ei ole “tarpeeksi sairas”. Kynnys hakea apua kasvaa entisestään, ja kaikki eivät selviä ilman ulkopuolista apua. Koska kuten Sarakin totesi, on kyse mielestä, ei kehosta.
    Ihanaa alkavaa viikkoa!

    • Minna4
      Posted at 08:02h, 20 February

      Musta on vaan vähän outoa isosti puhua tietystä syömishäiriöstä ja leimata nämä piirteet siihen kuuluvaksi, jos se ei välttämättä ole niin yksinkertaista 🙂 mutta miten vaan.

      • Ässätässä
        Posted at 17:21h, 20 February

        Ei kai sillä ole mitään merkitystä tässä yhteydessä, onko syömishäiriö enemmän painottunut anoreksiaan vai ortoreksiaan, jos piirteitä on molemmista. Varmaan ainoa yleispätevä määritelmä on ruumiinkuvan hahmotushäiriö, mikä kaiketi pätee kaikkiin syömishäiriöihin. Perimmäisenä syömishäiriössä on kuitenkin kyse kontrollista ja sen luopumisen pelosta.
        Ihan mielettömän hienoa, että oot Sara selvinnyt ja parantunut. <3 oot inspiroiva ja on tärkeää, että syömishäiriöistä uskalletaan puhua ääneen.

  • Emma Anni
    Posted at 07:29h, 20 February

    Kiitos tekstistäsi, se herätti myös minut pohtimaan omaa suhdettani terveyteen ja laihduttamiseen. Tällä hetkellä koen itse, että kalorien tarkkailu edistää tavoitteitani, sillä minulla on paljon ylipainoa. Kuitenkin sitten kun pääsen normaalipainoon, olisi hyvä päästää irti liiasta kontrollista ja nauttia elämästä ja siitä normaalipainon saavutuksesta. 🙂

    • saratickle
      Posted at 14:40h, 20 February

      Iso kiitos itsellesi <3 Musta on tärkeää, että näistä asioista puhutaan ääneen.

      Itse koen, että laihduttamisessa on tärkeintä olla tosi avoin itselleen. Vaikka kiloja olisikin paljon pudotettavana, kaipaa keho myös armollisuutta. Ole rehellinen itsellesi ja valitse juuri sinulle sopiva tapa päästä tavoitteeseesi. Fiksu ja juuri sinulle sopiva elämänmuutos-suunnitelma on yleensä se, joka myös usein pysyy yllä tavoitepainoon pääsemisenkin jälkeen. Ankarilla laihdutuskuureilla on tapana kostautua jälkikäteen.

      Tsemppiä elämänremonttiin, mulla on fiilis, että tulet pääsemään just sinne minne haluatkin <3 🙂

      Ihanaa kevättä!

       

      • Emma Anni
        Posted at 15:14h, 20 February

        Kiitos superpaljon! <3 Sinne myös oikein kivaa ja aurinkoista kevättä!

  • Suvi K.
    Posted at 08:39h, 20 February

    Tuntuu että tosi monilla hyvinvoinnista ja liikunnasta bloggaavilla on jonkinlainen syömishäiriötausta. Ymmärrän, että siitä julkisesti puhuminen vaatii tosi paljon rohkeutta, mutta samalla on tosi tärkeää, että näistä asioista puhutaan ääneen. Moni lukija voi ajatella, että bloggaajan elämä on (aina ollut) auvoisaa smoothiebowlien ja mojitojen hörppimistä aurinkoisella hiekkarannalla, ja ihmetellä, miksei itsellä ole samanlaisia vatsalihaksia tai langanlaihoja sääriä. En väitä, että blogaajien (enkä todellakaan puhu vain sinusta, vaan ilmiöstä yleisimmin) timmi kunto on mitenkään välttämättä ex-syömishäiriöstä johtuvaa, mutta musta on silti vastuullista kertoa lukijoille, että sixpackin tavoittelu ei ole sen arvoista, että sairastuu.

    • saratickle
      Posted at 14:58h, 20 February

      Pointti ymmärretty. Mielestäni tässä tapauksessa on myös peiliin katsomisen paikka. En tiedä tuleeko tämä vielä yllätyksenä jollekin, mutta Instagram ei ole paikka, joka kuvastaa käyttäjänsä todellista arkea. Sinne ladataan inspiroivia, kauniita ja mukavia hetkiä – ei todellisuutta.

      Jonkinlaisesen syömishäiriötä elämänsä varrella kokeneita on paljon. Luvut ovat ihan hurjan suuria, joten en yhtään ihmettele, että hyvinvointibloggaajat ovat käyneet läpi näitä asioita. He tietysti herkemmin aiheesta puhuvatkin jos vertaa vaikkapa muotibloggaajiin tai sisustusbloggaajiin. 

      Timmi kunto ei ole pelkästään tarkasta ruokailusta johtuvaa, vaan monen asian summa. Itselläni esimerkiksi keskivartaloon ei vaan ole koskaan ollut tapana kerääntyä paljoa rasvaa. 

  • emiliakeijusofia
    Posted at 08:54h, 20 February

    Musta on ihanaa, kun jengi nykyään uskaltaa puhua näistä asioista! Itsekin aiemmin kirjoitin omasta tarinastani, otsikolla Muutospositiivisuus. Tällaiset samantyyppiset tarinat on harmillisen yleisiä, ja mua ainakin henkilökohtaisesti myös auttoi itseäni, kun kerroin oman tarinani 🙂 toivon myös sulle paljon tsemppiä, että saat pidettyä terveen suhtautumisen sun arvokkaaseen kehoon <3!

    • saratickle
      Posted at 15:04h, 20 February

      Mahtava kirjoitus, hienoa, että jaoit tämän 🙂

      Ps. Sä näytät ihan super hyvinvoivalta nykyää <3 Ihana lukea tämmösista onnistumisista

      • emiliakeijusofia
        Posted at 15:47h, 20 February

        Kiitos!! :’) <3

  • Essi Helppi
    Posted at 09:44h, 20 February

    Todella kivasti ja rehellisesti kirjoitettu teksti. Uskon, että moni pystyy samaistumaan tähän tekstiin ja toivon että siitä on apua monille, ketä asian kanssa kamppailee. Olen samaa mieltä, eli kohtuu kaikessa, niin tasapaino on kunnossa 🙂 

     

    • saratickle
      Posted at 15:10h, 20 February

      Mä toivon ihan samaa <3 kiitos! 🙂

  • Vierailija
    Posted at 10:00h, 20 February

    Näin alkoi oma syömishäiriöni reilu 10v sitten. Salakavalasti ja harmittoman terveellisesti ja sitten asiat kääntyivät päälaelleen. Kesti monta vuotta, terapiaa, läheisten kanssa kamppailua sekä useampi umpikuja ennen kuin ajatukset selkiytyivät. Nykyään olen monta oivallusta rikkaampi ja nautin elämästä ja suhteeni ruokaan ja liikuntaan on varmasti terveempi kuin monilla ystävistäni, jotka ovat kulkeneet ns. normaalia tietä. Näin jälkeenpäin en vaihtaisi vaikeista vuosista päivääkään, vaikken samaa ja yhtä kivistä tietä kellekään toivo. Vain tuo aika ja siitä selviäminen sai minut rakastamaan itseäni kokonaisuutena, enkä varmaan osaisi kohdata näin esikoista odottavana kehoni muutoksia yhtä rennolla otteella kuin ilman haastavaa menneisyyttä.
    Kiitos kirjoituksestasi ? toivottavasti se rohkaisee lukijoita juuri oikeaan suuntaan.

    • saratickle
      Posted at 16:35h, 20 February

      Kiitos kun jaoit tarinasi <3 Tosi hyviä pointteja. Mä pystyn allekirjoittamaan tämän, en olisi minäkään tässä ilman taustaani 🙂

  • Vierailija
    Posted at 10:15h, 20 February

    Kuulostaa enemmän anoreksialta kuin ortoreksialta. Toi painonkyttäys ja lihomisen pelko, liikuntapakko on klassista anoreksiaa. Tsemppiä! Uskon että olet tiellä toipumiseen!

  • rosahuuska
    Posted at 10:50h, 20 February

    Hyvä kirjoitus! Itse muutama vuosi sitten rupesin käymään tanssitreenejen ohella salilla, mutta sitä ei kestänyt kauaa sen takia että siitä tuli mulle pakkomielle ja stressasin syömisiä juuri sen takia, että halusin saada kaiken irti salilla käymisestä ja kyttäsin vaakaa. Nyt muutama vuosi myöhemmin, harrastan edelleen n. 7 tuntia viikossa tanssia ja se on ainoa liikunnan muotoni. Luulin nuorenpana, että olen onnellisin reilu 50kiloisena, eli alipainon rajoilla. Nyt kun en ole omistanut vaakaa moneen vuoteen ja kun porukoilla käydessäni piruuttani kävin vaa’alla ja huomasin saaneeni melkein 10 kiloa lisää ja olin enemmän tyytyväinen itseeni kuin koskaan koska olin saanut lihaksia luiden päälle. Tärkeintä ehkä on löytää sellainen liikuntamuoto josta todella pitää – että sitä tekee sen liikunnan takia, eikä sen takia koska siitä laihtuu. Silloin ainakin mun kohdalla vallitsee se tasapaino 🙂 

    • saratickle
      Posted at 16:40h, 20 February

      ihana tarina <3 Kiitos, että jaoit sen 🙂 Tärkeintä on todellakin löytää itselleen sopiva liikuntamuoto, se on ihan ykkönen. Liikunnan pitää olla ennenkaikkea mielekästä!

  • Anna Vihervaarasta
    Posted at 12:37h, 20 February

    Tiedätkö, olin ihan unohtanut, että mulla oli nettiruokapäiväkirja ja treenipäiväkirja! Huh.

    Luulen, että aika monella on näitä kokemuksia, niistä vain pitäisi puhua enemmän. Kiitos, kun kirjoitit tämän ja jatkoit keskustelua. <3

    • saratickle
      Posted at 16:43h, 20 February

      Oon ihan samaa mieltä, hyvä että asiasta keskustellaan. Kiitos, että aloitit <3 

       

  • mystery
    Posted at 17:03h, 20 February

    Myös mun mielestä oireet viittaa anoreksiaan. Kuvauksessasi ei kuulostanut siltä että sua olisi kiinnostanut ruuan terveellisyys, vaan se että siinä on mahdollisimman vähän kaloreita. Se on nimenomaan se mikä viittaa anoreksiaan, se on ero noiden kahden syömishäiriön välillä. En haluais viilata pilkkua mutta ei oo myöskään oikein puhua anoreksiasta ortoreksiana, koska silloin anoreksiasta kärsivät saattaa alkaa virheellisesti oikeuttamaan valintojaan, että “mä nyt vaan koitan olla mahdollisimman terveellinen”, vaikka tuossa käyttäytymisessä ei ole mitään terveellistä.  Näin on siis ollut erään ystäväni kohdalla niin siksi särähti korvaan. Mutta kiitos joka tapauksessa tästä tekstistä, aihe on kuitenkin tärkeä ja siitä kuuluu puhua!

     

  • Marjut*
    Posted at 18:39h, 20 February

    Todella rohkea kirjoitus, kiitos siitä. Olen samaa mieltä siitä, että on hienoa ihmisten tuovan nykyään enemmän julki vaikeita aiheita. Julkisuuden henkilöt tuovat esille mielenterveysongelmiaan ja turvatonta nuoruuttaan. Bloggaajat kertovat yhä useammin syömisongelmistaan ja fittnesstähdet kertovat todellisen puolen lavalookista. Eikä ole tarkoitus yleistää, näin ei tietenkään kaikilla. Mutta pointti ymmärretty. Näillä tarinoilla luodaan inhimillinen puoli asiaan ja tavoitetaan lukuisia samoista ongelmista kärsivistä. Jopa pelastetaan ihmisiä.
    Anorektikko kokee vartalonsa usein hyvin negatiivisena. Usein vihaa itseään ja jopa viiltelee. En lähtisi käyttämään tälläistä kuvausta kenestäkään, enkä varsinkaan tämän tekstin perusteella. Ei siis lähetä diagnosoimaan. Ihanaa kevättä sara <3

    • mystery
      Posted at 18:44h, 20 February

      Anorektikko kokee vartalonsa usein hyvin negatiivisena. Usein vihaa itseään ja jopa viiltelee”

      Siis ei todellakaan aina mene niin, toi on se pahin tila mihin edetään pikkuhiljaa. En tiedä oletko koskaan tuntenut anorektikkoja, mutta ei se tosiaan aina ole noin dramaattista.

       

      • Minna4
        Posted at 21:03h, 20 February

        Tämä juuri, tuntuu ihan että ortoreksia on nyt vaan uudempi ja hienompi sana mitä on helpompi käyttää kuin anoreksiaa, jossa on sanana paha kaiku

  • Chirp
    Posted at 19:08h, 20 February

    Hyvä että pystyt kirjoittamaan asiasta. Olet selvästi käsitellyt asiaa ja jättänyt sen taaksesi. Olen itsekin käynyt samanlaisen jakson läpi, josta en tahdo saada selkeitä muistikuvia vieläkään. Elämä oli sumuista suorittamista; treeni, yltiöterveellinen ruokavalio ja oman vartalon muotojen seuraaminen. Vasta nyt raskaana ollessani olen oppinut paljon itsestäni ja alkanut olemaan itselle armollinen. Se on paras tunne moneen, moneen vuoteen. 🙂

  • Kiitos
    Posted at 21:14h, 20 February

    Luettua tekstisi valui kyynel poskelleni. Niin samoja asioita läpikäyneenä.. Kamppailen tälläkin hetkellä ruuan, liikunnan ja itseni kanssa. Emme ole olleet ystäviä moneen vuoteen.. Olo on kuin vankilassa, josta ei ole ulospääsyä. Välillä tuntuu että olisi helpompi vain luovuttaa, kaiken suhteen.. Mutta sitten jokin muistuttaa mahdollisuuksista paremmasta ja tällä kertaa se oli tekstisi, joka toi taas lohtua. Kyllä tästä selvitään! Kiitos siitä. Olen seurannut blogiasi monta vuotta ja ihailen sinua ja rohkeuttasi olla aito. Olet kaunis sisältä ja ulkoa.

  • Inka Tikkanen
    Posted at 14:33h, 21 February

    Just tänään podin huonoa omaatuntoa, kun ajattelin että pitää mennä salille niin kuin tavallisestikin… mutta kun tänään ei vaan jaksaisi ja paljon muutakin tehtävää olisi, mm. YO-kirjoituksiin luku, joka sekään ei kyllä inspiroi tällä hetkellä. 😀 Mutta tää postaus tuli just täydelliseen aikaan ja nyt voin ehkä hyvillä mielin jättäytyä yhdeksi illaksi rentoutumaan!

  • Charkku
    Posted at 15:58h, 21 February

    Ihana teksti ja sinä! <3

    Pointti ei tosiaan ole otsikossa tai siinä, mihin lokeroon syömishäiriön laittaa. En tiedä mihin laittaisin itseänikään, en ehkä mahtuisi mihinkään lokeroon. Se, että hyvinvointibloggaajilla “usein” on “syömishäiriötausta” on oikeastaan aika loogista, koska usein pahasta tulee hyvää ja virheistä oppii jne. Ei kait elämässä pääse eteenpäin, ellei vähän kompastele. 

    <3 Charlotta 
    Charlotta Eve -blogi

     

  • Huolissaan
    Posted at 17:09h, 21 February

    Kiitos tästä, törmäsin blogiisi ja tähän ihan sattumalta. Linkitin tämän siskolleni, toivon hänen todella lukevan tämän ja avaavan ehkä omat silmänsä. Ja näkee varmasti tämänkin viestini.
    Siskoni suhtautuu pakkomielteisesti ruokaan/liikuntaan/itseensä. Hän on milloin milläkin dieetillä ja jojoilee reilusti alipainon ja normaalipainon välillä, olematta koskaan tyytyväinen itseensä. Olemme molemmat hoikkia, alle normaalipainoisia ja ihanne mitoissa muiden silmissä. Molemmat olemme harrastaneet liikuntaa koko ikämme, minulla se riittää hyvän olon ja oman jaksamisen puitteissa, siskolleni ei koskaan missään muodossa. Itse voin syödä reissulla pullan ja kahvin kun siltä tuntuu, siskoni vetelee pullan makuisen protskupatukan. Näin meillä. Ja hänen kaltaisiaan on paljon.
    Itselläni on myös tytär ja varon tiukasti puhumasta hänen kuullessaan lihavuudesta, vatsamakkaroista jne.. Jokainen on joka voi hyvin on kaunis; painaa sitten vähän tai paljon!

  • Juliaaaa
    Posted at 07:34h, 22 February

    Ihan mahtava teksti, pisti miettimään! Arvostan sua kovasti 🙂 Itse oon pienestä asti kuunellu sitä kuinka hoikka olen ja lopulta aloin tarkkailee omaa painoa ettei se nousis liikaa, kun sitä hoikkuuta niin ihasteltiin.. ois ihanaa, että aattelis et nyt meen lenkille ku siitä tulee hyvä fiils eikä sen painon vuoksi, jota joskus vieläkin aattelen.

  • varoituskolmio
    Posted at 22:40h, 24 February

    Hyvä teksti ja tärkeä aihe,
    Minua kuitenkin jotenkin vaivasi se, että teksti oli kuvitettu ainoastaan kuvilla vartalostasi. Olet selkeästi superhyvässä kunnossa ja kuvat ovat hyviä, mutta jos tarkoitus oli viestiä, ettei ulkonäön, syömisten ja urheilun pitäisi nousta pakkomielteeksi niin lähikuvat selkälihaksistasi sotivat vähän tätä sanomaa vastaan. Just sayin.

  • melisaa
    Posted at 18:34h, 14 March

    Olin kirjoittamassa samaa postauksen kuvituksesta kun aiempi kommentoija. Tiedostat toivottavasti, että moni syömishäiriöinen nuori käyttää blogiasi inspiraation lähteenä, aivan kuten sinä käytit vastaavia blogeja aikoinaan. Kaunista, fittiä ja terveellistä elämää markkinoivat blogit, kuten omasi, ovat tämänpäiväinen vastine naistenlehdille, joita meidän sukupolven epäterveistä kauneusihanteista on tykätty syyttää. Ja itse ainakin koen, että blogit ovat monella tapaa paljon armottomampia, ne kun muka esittävät jonkun aivan tavallisen ihmisen arkea. Vaikka sinä tiedät, ettei arkesi ole tätä, moni lukijasi ei tiedä.
    Syömishäiriöistä elämää eläneenä ja seuranneena koen, että tämäkin postaus oli aika korea kuvaus siitä, millaista sen pakkomielteinen ja sairas todellisuus oikeasti on, ja on varmaan sinunkin kohdallasi ollut. Ja erityisesti korea kuvaus siitä, miten helposti siitä pääsee irti. Toivottavasti ajat syömishäiriön kanssa ovat kohdallasi todella niin kaukana, kun annat olettaa. Toivoisin vain, että sinä tai joku muu suomalainen bloggari kirjoittaisi vielä jonain päivänä vähän vähemmän nätin postauksen ulkonäköpaineiden kanssa elämisestä.