MITÄ KAUNEUS ON?

DSC_8828.jpg

*Kaupallinen yhteistyö: Lumene

 

Viime kuussa juhlittiin Lumenen uutta ilmettä konfettisateessa ja nyt nämä uudistuneet, upeat tuotteet ovat rantautuneet myös kauppoihin. Kerroinkin teille jo aikaisemmin, että ylpeyteni suomalaisuutta kohtaan kasvoi entisestään nähtyäni mitä Lumene oli saanut aikaan. Olen niin käsittämättömän fiiliksissä uusista tuotteista ja pakkauksista! Näitä voisi ylistää loputtomiin!

Mitä uudistuksessa sitten tapahtui? Kansainvälisen ilmeen ja entistä laadukkaampien tuotteiden sekä pakkausten lisäksi Lumene on ottanut suomalaisuuden entistä vahvemmin osaksi brändiään. Aitous, puhtaus ja luonnollisuus ovat kotimaasta lähtöisiä arvoja, joita halutaan korostaa. Jos mietitään asiaa maailmanlaajuisesti, eivät nämä arvot ole aivan yhtenäiset tämän päivän kauneustrendien kanssa. Lumene haluaakin haastaa meitä miettimään, mitä kauneus meille oikeasti tarkoittaa?

 

DSC_8714.jpg

DSC_9008.jpg

DSC_8747.jpg

DSC_8748.jpg

 

Minulle kauneus on aina ollut kovin kokonaisvaltainen käsite. Jos tapaan tyypin, joka on hurjan iloinen, mukava ja ystävällinen, hän on minusta usein myös kaunis. Kaunis on myös henkilö, jonka pukeutumisesta pidän sekä henkilö, joka ottaa muut huomioon ja on sopivalla tavalla itsevarma. Sen sijaan tyyppi, joka on ulkoisesti viehättävä, mutta sisältä koppava, ei vaan yksinkertaisesti ole minun silmissäni kaunis. Kauneus on oikeaa asennetta ja suomalainen kauneus parhaimmillaan rehellisyyttä, vaatimattomuutta ja periksiantamattomuutta. 

On ihan normaalia ja inhimillistä ihastella asioita, joita itsellään ei ole ja taas vähätellä niitä itselleen ominaisia asioita. Niin ulkoisia kuin sisäisiäkin. Pidämme siis monesti kauniina asioita, joita meillä ei ole. Esimerkiksi itse voisin mieluusti ottaa paksumman tukan, muhkeammat huulet, pidemmät ripset, pienemmän nenän, tasaisemman hammasrivistön ja lisää pituutta jalkoihin. Mutta taas toisaalta, miksi? Sittenhän se en olisi enää minä, vaan joku minun jäljitelmäni.

Se, että juurikin ne omat erikoispiirteemme tekevät meistä persoonallisia, meinaa välillä itseltäkin unohtua. Miksi häpeäisimme tai yrittäisimme muuttaa asioita, jotka tekevät meistä erityisiä? Ei meidän kuulu kaikkien näyttää samalta, erilaisuus on rikkautta.

Kauden kauneustrendeistä ja -ihanteista huolimatta, meillä kaikilla on kuitenkin ne omat kauneusarvomme. Toiset viihtyvät voimakkaammassa, toiset kevyemmässä meikissä. Toiset taas kokonaan ilman meikkiä. Toiset panostavat huulipuniin, toiset kulmakarvoihin. Toiset pitävät hiuksistaan suorina, toiset kihartavat ne joka aamu. Niin tai näin, nainen on ehdottomasti kauneimmillaan silloin, kun hän tuntee olonsa itsevarmaksi ja omaksi itsekseen. Silloin, kun päällä on omantyyliset vaatteet ja itselleen mieluisa meikki. 

 

DSC_7228.jpg

DSC_8845-checker.jpg

DSC_8808.jpg

DSC_9294.jpg

 

Lumene VALO Heleyttävä & uudistava yövoide

– Täyteläinen ja hoitava koostumus hemmottelee, kirkastaa ja kosteuttaa ihoa tehokkaasti yön aikana, sekä virkistää väsynyttä ihoa.

Lumene VALO Heleyttävä & korjaava silmänympärysvoide

– Kevyt, hoitava ja hajusteeton voide kirkastaa ja kaunistaa sekä häivyttää silmänympärysalueen tummuutta ja turvotusta. 

Lumene VALO Kirkastava & silottava hyaluronitiiviste

– Ennen yö- ja päivävoidetta levitettävä tiiviste kirkastaa ja kosteuttaa tehokkaasti. Se saa ihon tuntumaan raikkaalta ja kosteutetulta.

Lumene VALO Kirkastava & silottava kosteusvoide

– Raikas ja kevyt voide heleyttää ja kosteuttaa, sekä saa ihon näyttämään säteilevältä ja virkistyneeltä.  

Lumene VALO Heleyttävä & ravitseva tehohoito

– Kaksiosainen öljy-tehohoito hoitaa ja ravitsee myös erittäin kuivaa ihoa jättäen sen hyvin kosteutetuksi ja pehmeäksi.

 

DSC_8823.jpg

DSC_8833.jpg

Pictures: Elisa Lepistö

 

Seuraavaksi heitänkin pallon teille.

Mitä luonnollinen kauneus teille merkitsee? Kaikkien vastaajien kesken arvotaan Lumenen VALO -tuotepaketti (arvo 80e). Osallistumisaikaa 4.11 asti <3

 

xx Sara

148 Comments
  • neitiR
    Posted at 17:48h, 30 October

    Mulle kauneus näkyy siinä, kuinka kohtelee muita ihmisiä. Ihmisten parissa työskennellessä huomaa, kuinka super kauniista naisesta tuleekin kylmänväreet ja puistatus päälle ihan vain huonolla ja ylimielisellä käytöksellä. Ulkoisissa seikoissa raikkaus, oman tyylin löytäminen, puhtaat ja kantajalleen sopivat hiukset ja hymy tulevat ensimmäisinä mieleen:) Kohdellaan toisia niin kuin haluttaisiin että meitäkin kohdeltaisiin. Sain tänään vastaantulleen naisen hymyn ylettymään korviin kehumalla hänen upeaa villakangastakkiaan.

  • AnniMaj
    Posted at 17:56h, 30 October

    Luonnollinen kauneus on itsevarmuutta. Itsevarma ihminen rakastaa itseään ja antaa itselleen anteeksi pienet virheet, ja ennenkaikkea arvostaa omia hyviä puoliaan. Itsevarman ihmisen ei tarvitse verrata itseään muihin ja siksi ymmärtää myös muiden erityislaatuisuuden. Empatia ja toisten puolesta iloitseminen ovat osa luonnollista kauneutta ja itsevarmuutta. Hyvä olo ja postivisuus ulottuvat kaikille elämän osa-alueille ja siten koskettaa myös muita ihmisiä. Toisaalta joskus vituttaa ja se on ihan ok, “this too shall pass”. Jokainen katselee ulkoisia piirteitä omasta näkökulmastaan ja näkee kauneutta eri paikoissa, kuin muut. Maailmassa on varmaan yhtä monta käsitystä kauneudesta, kuin meitä ihmisiäkin on. Siksi ei voi miellyttää kaikkia, ja ainoa, jonka pitäisi olla tyytyväinen on henkilö itse. Toisaalta jos kaipaa ihailevia katseita, kannattaa matkustaa jonnekin kauas, eksoottinen on aina kaunista;)

  • mirdie
    Posted at 17:59h, 30 October

    Luonnollinen kauneus on sitä, että uskaltaa olla oma itsensä. Oli se sitten paljon tai vähän meikkiä, mutta niin, että viihtyy omassa kehossaan. 🙂

  • Anette Danielsson
    Posted at 18:15h, 30 October

    En ole voimalauseiden fani, koska jotenkin ne kuulostaa usein korneilta, mutta kauneuteen liittyen uskon kahteen ajatukseen: “Don’t be someone else’s definition of beautiful”, ja “Just because you don’t look like someone you find beautiful, doesn’t mean you are not”. Kauneutta on ennen kaikkea olla oma itsensä, mutta myös se että osaa nähdä kauneutta muissakin!

  • ^Nanna
    Posted at 18:27h, 30 October

    Luonnollinen kauneus on sisällä kuplivaa onnellisuutta ja itseluottamusta. Se voi olla odottamattomasta huomionosoituksesta punastuneet posket tai lempeän ilkikuriset rypyt silmäkulmissa. Se voi olla kosteasta ilmasta kähertynyt kihara tukka taikka elämää nähnyt hopean sävy rakkaan ihmisen hiuksissa. Se voi olla auringon kutsuma pisama. Tai arpi, joka muistuttaa joka päivä elämäsi kamalimmasta päivästä, josta sinä selvisit. Luonnollinen kauneus on terveyttä ja elämänhalua. Luonnollinen kauneus on jotain, jota ei voi piilottaa, ei edes meikin alle.

  • wuuh
    Posted at 19:21h, 30 October

    Hmm hyvä kysymys, joka pistää pohtimaan. Ekana mulle tuli mieleen sana “raikkaus”, ehkä sillä haen jotain kokonaisvaltaista olemusta. Tämän pohtimista pitää selvästi vielä jatkaa!

  • Noora T.
    Posted at 19:42h, 30 October

    Itselleni luonnollinen kauneus on ehdottomasti sitä, että uskaltaa olla oma itsensä ihan täysillä. Sellaisia ihmisiä ihailen ja sellaiseksi tulemista kovasti harjoittelen 🙂

  • Nora.s
    Posted at 19:57h, 30 October

    Oon samoilla linjoilla sun kanssa tässä asiassa. Iloinen, ystävällinen ja ennen kaikkea hymyilevä ihminen on kaunis. Terve itsevarmuus myös näkyy ulospäin ja tekee ihmisestä kauniin.

  • Sintti
    Posted at 04:27h, 31 October

    Minulle luonnollinen kauneus merkitsee sitä, että voin valita, haluanko korostaa jotain piirrettä meikkaamalla vai kenties taaplata ympäriinsä meikittä täysin tyytyväisenä. Luonnollinen kauneus on sitä, että näkee kauneutta myös epätäydellisyydessä ja hyväksyy itsensä. Ehkä myös itselle se on myös sitä, että ei tee ulkonäöstä suurta numeroa, vaan keskittyy muihin asioihin elämässä.

  • Irppa
    Posted at 07:04h, 31 October

    Luonnollinen kauneus. Sitä ei välttämättä nää. Se huokuu ihmisestä joka on nukkunut hyvin, on aidosti onnellinen ja aidosti tyytyväinen elämäänsä.

  • MiiaJ83
    Posted at 07:12h, 31 October

    Luonnollinen kauneus merkitsee minulle sitä että rakastaa itseään sellaisena kuin on, ja täten välittää hyvää oloa ja iloa myös ulospäin. Kuten sanoitkin, jos ihminen on iloinen ja muille ystävällinen, tekee se myös ihmisestä kauniin ympäristön silmin.

  • HJ
    Posted at 07:40h, 31 October

    Luonnollisesti kaunis ihminen on hyvinvoiva niin sisältä että ulkoa sekä hyväksyy kaikki ihmiset sellaisena kuin he ovat.

  • SJ
    Posted at 08:00h, 31 October

    Mielestäni kauneus on asenne, näkökulma, tapa toimia. Jos keskityt näkemään kauneutta kaikkialla ympärilläsi, mikset näkisi sitä myös itsessäsi?:) Mielestäni jokainen ihminen, joka ajattelee muista hyvää on kaunis omalla uniikilla tavallaan. Se mitä näemme mainoksissa on vain pieni osa ihmisen kauneudesta. Kauneus on ennen kaikkea kauniita ajatuksia, sanoja ja tekoja:)

  • Anna Maria
    Posted at 08:01h, 31 October

    Luonnollinen kauneus merkitsee minulle sitä, että minulla on hyvä olla itseni kanssa kaikissa tilanteissa. Oli se sitten aamulla herätessä tai illalla juhliin tälläytyneenä.

  • beibu
    Posted at 08:24h, 31 October

    Hymy ja hyvinvointi. Vilpitön ja välitön henkilö on mielestäni aina viehättävä.

  • tsr
    Posted at 08:25h, 31 October

    Kauneuden yhdistän ensisijaisesti sisäiseen olemukseen / tunteeseen; kauneus lähtee syvältä sisältä ja se heijaustuu hyvänä olona, tasapainona, luonnollisuutena ja seesteisyytenä ulospäin. Ihminen voi olla (ja onkin) kaunis ilmaan ulkoisia härpäkkeitä tai pakkeleita, kun sisäinen kauneus hohtaa silmistä ja sielusta tasapainoisen olon kanssa.

  • Sini Satola
    Posted at 09:06h, 31 October

    Luonnollinen kauneus ei tarkoita mulle meikittömyyttä, vaan sitä että on rohkeasti oma itsensä, uskaltaa heittäytyä ja ottaa muut huomioon. Kauneus on aitoa hymyä ja räkänaurua sekä toiseen luottamista. Mun mielestä hymyilevät tyypit ja rakastuneet on kaikista kauneimpia. On ihana huamata, kun pariskunnan jäsenet vilkuilevat toisiaan lempeästi, niin ettei toinen välttämättä huomaa. Rakkaus voi kohdistua myös vain elämään ylipäänsä ja näkyä elämänilona.

  • Helenat
    Posted at 09:13h, 31 October

    Kauneus merkitsee itsevarmaa ja hehkuvaa olemusta. Tietynlaista lempeyttä niin ympäristöään kuin itseäänkin kohtaan. <3

  • MJ
    Posted at 09:41h, 31 October

    Luonnollisen kauneuden termi on muuttunut muunmuassa fitnessbuumin myötä, ja esimerkiksi “meikittömät” selfiet, joissa kuvattavana olevalla saattaa silti olla bb-voidetta ja ripsienpidennykset ovat osa nykyistä sometulvaa. Minulle luonnollinen kauneus merkitsee kuitenkin ennen kaikkea kiinnostusta omaan terveyteen, positiivista asennetta sekä sopivaa hälläväliä-asennetta. kyllä kauneus huokuu sisältä ulos. Luonnollinen kauneus tarkoittaa minusta myös eri ihmisille eri asioita. Kauneusleikkauksista ja botox-huulista se ei kyllä koostu, mutta voi nainen olla luonnollisen kaunis, vaikka kevyillä ripsienpidennyksilläkin, jos iho hehkuu ja hymy on herkässä.

  • riinakkk
    Posted at 09:50h, 31 October

    Luonnollinen kauneus tulee sisältä ja näkyy hymynä ja itsevarmuutena 🙂 Meikatessakin se tarkoittaa omien parhaiden puolien korostamista.

  • Petrasss
    Posted at 10:44h, 31 October

    Mulle kauneus lähtee ennen kaikkea sisältä, kun ihminen on persoonaltaan ja sisäisesti kaunis niin ulkonäön merkitys vähenee ja tavallaan menettää merkityksensä. Ja samoin kun tutustuu ihmiseen syvemmin ja oppii näkemään sen kauniin luonteen ja persoonan niin samalla myös se ulkoinen puoli alkaa näyttää paremmalta omaan silmään 🙂

  • matildak
    Posted at 12:34h, 31 October

    Hyvää oloa henkisesti sekä fyysisesti ja sinut itsensä kanssa olemista.

  • MMinne
    Posted at 12:59h, 31 October

    Kyllä kauneus on aina ulkoisen pinnan lisäksi sisäistä, juuri kuten sanoit, että hymyilevä ja ystävällinen ihminen on aina kauniimpi! Sitten ihan vain meikkaamisen näkökulmasta luonnollinen kauneus on sitä, että ei näytä liian pakkeloidulta, että on fressi..

  • Elina R
    Posted at 13:24h, 31 October

    Mulle luonnollinen kauneus merkitsee juurikin tuota mitä sanoit, että kun tuntee olonsa itsevarmaksi ja omaksi itsekseen. Luonnollinen kauneus tulee sisältä päin. Kun on sujut itsensä kanssa, pukeutuu ja meikkaa itselleen uskollisesti, mikä itsestä tuntuu hyvältä, niin se paistaa ulospäin. Ja hymyileminen varsinkin on luonnollista kauneutta!

  • Lelluu
    Posted at 14:23h, 31 October

    Minulle luonnollinen kauneus merkitsee sitä, että voin täysin rehellisesti sanoa olevani itsevarma vihdoin itsestäni. Muutama vuosi sitten en esim. ruokakauppaan viitsinyt lähteä ilman peitevoidetta ja nyt ajatuskin naurattaa, että vaan kauppaa varten, josta tulee takaisin kotiin, jaksaisi ees ajatella meikkaamista. Oon vuosia kipuillut muutenkin ulkonäöstä kiusaamisen takia, mutta vihdoin se on ohi. Muutenkin meikkaamattomana rennosti pystyn olemaan vaikkei mun iho parhaimmassa kunnossa olekkaan. Eli siis itsevarmuus ja siihen liittyen se ettei välitä siitä mitä muut ajattelee susta, kuljet millaisen näköisenä tahansa, pääasia että se itsestä tuntuu hyvältä olla oma itsensä. 🙂

  • Laura.a
    Posted at 14:48h, 31 October

    Luonnollinen kauneus merkitsee itselleni ennen kaikkea sitä, että uskaltaa olla juuri sellainen kuin on. Omaa silmää viehättää monesti juurikin hieman luonnollisempi lookki esim. meikin suhteen, mutta tärkeintä on, että kantaa itsensä itsevarmasti ja tuntee olonsa hyväksi!

  • Vierailija
    Posted at 19:41h, 31 October

    Mulle luonnollinen kauneus merkitsee sitä, että on sinut itsensä kanssa ja että on myös persoonana positiivinen; hymy kaunistaa! 🙂

  • Keisarinna
    Posted at 20:28h, 31 October

    Hymy on usein se paras ehostus; hymy on ikkuna, josta näkee, että sydän on kotona. 🙂

  • Jm
    Posted at 01:03h, 01 November

    Kauneus lähtee aina sisältä päin 🙂 Ihminen on kaunis aina hymyillessään. Aitous ja itsevarmuus on kaunista

  • tuulaj
    Posted at 07:53h, 01 November

    Luonnollinen kauneus merkitsee minulle sitä, että pyrkii olemaan paras versio itsestään niin ulkoisesti kun sisäisestikin. Luonnollinen kauneus on siis itsestään huolehtimista, parhaiden puoliensa korostamista ja sitä, että on ystävällinen. Sekä muille että myös itselleen.

  • Laurada
    Posted at 08:26h, 01 November

    Mun mielestä luonnollista kauneutta on itsensä hyväksyminen niin sisäisesti kuin ulkoisesti, sellaisena kuin on. Luonnollinen kauneus on varmuutta omasta itsestään ja itsensä kantamista ylpeydellä.

  • Viviik
    Posted at 12:35h, 01 November

    Mun mielestä kauneus on sitä, että on sinut itsensä kanssa. Tällainen ihminen yleensä hymyilee enemmän ja silmissä on tiettyä säihkettä. Silloin ei ole väliä, millaiset meikit on kasvoilla tai vaatteet päällä.
    Mieheni usein sanoo minua kauniiksi sunnuntaiaamuisin, pitkän yhdessä nautitun aamiaisen jälkeen. Silloin olen ilman meikkiä, löysissä shortseissa ja t-paidassa tossut jalassa, tukka sotkuisella nutturalla. Mutta silloin hymyilen ja olen onnellinen, ja se varmasti näkyy ulospäin.
    En väitä, ettenkö nauttisi panostaa meikkiin, kampaukseen ja vaatteisiin ulos lähtiessä. Mutta usein silloin homma menee yliyrittämiseksi ja olo on vaikea. Silloin ei tunnu, eikä varmasti myöskään näytä erityisen kauniilta. Vaikka olisi miten huoliteltu, mutta olo on epämukava eikä osaa kantaa itseään, huoliteltu ulkonäkö jää epävarmuuden jalkoihin.

  • jokainen
    Posted at 17:52h, 01 November

    Kauneus on ehdottomasti kokonaisvaltaista niin kuin kirjoitit. Huomaan itsessäni ja läheisissäni yhden selvän kauneuden merkin; onnellisuus. Niinä hetkinä kun olen elämässäni olet huoleton, onnellinen ja hymyileväinen huomaan jälkeen päin näyttäneeni mielestäni myös kauniilta vaikka valokuvissa. Yleensä kauneus hehkuu läpi myös silloin kuin sitä vähiten ajattelee. Kun on mielessä muita iloisia ja onnelliseksi tekeviä asioita näyttää yleensä myös hehkuvalta! Miten aina tuntuu että valmistujaisissa, häissä ja syntymäpäivillä juhlakalut hehkuvat aina kaikista kauneimpina? Uskon sen johtuvan hetken onnellisuudesta ja sen tuomasta valoisuudesta! 🙂

  • Riia
    Posted at 08:06h, 02 November

    Suomalaisen kauneuden ollessa herkkää ja harmonista, on se mielestäni myös sisäistä kauneutta. Kukaan ei voi olla kauniimpi kuin itsevarma ja positiivinen henkilö!

  • SSS
    Posted at 08:59h, 02 November

    Sisäistä kauneutta ja omaa hyvinvointia, sitä, että viihtyy omassa kehossa. Jokainen on kaunis!

  • SkylerBlack
    Posted at 10:09h, 02 November

    Luonnollinen kauneus on minulle enemmänkin sisäisiä asioita kuin ulkoisia. Se että hyväksyy itsensä ja muut sellaisina kun ovat. Luonnollinen kauneus on myös itsevarmuutta olla oma itsensä. Se on myös sitä että pitää itsestään huolta, enkä tarkoita tällä treenaamista vaan kokonaisvaltaisempaa hyvinvointia. Ja se taas kaikki lähtee siitä että opettelee arvostamaan itseään ja sitä kautta haluaa myös huolehtia siitä mitä on saanut. 🙂

  • Jennikk
    Posted at 12:17h, 02 November

    Mulle luonnollinen kauneus merkitsee just sitä _itsevarmuutta_, jonka voimin voin lähteä kauppaan ilman meikkiä. Vaikka oon tosi usein epävarma ulkonäöstäni ja meikkaan huolellisesti kun täytyy lähteä johkiin illanistujaisiin (koska siellä kaikki on niin kauniita ja ihania ihmisiä), niin suurimman osan ajasta kuitenkin pidän omasta nassustani freesinä 🙂 Mun ympärillä on ihan hirveästi ihmisiä, jotka eivät myöskään koe tarvetta kilon meikkikerrokselle, eivätkä mun mielestä sitä tosiaan tarvitsekaan kun ne on niin iloisia, positiivisia ja hauskoja tyyppejä, että se luonnollinen kauneus tulee just sieltä jostain muusta kuin meikistä. Onpas vaikea aihe ja vaikea selittää omia ajatuksia 😀

  • Sari
    Posted at 13:05h, 02 November

    Ihminen on kaunis ollessaan rehellinen. Ei esittämistä, ei pyrkimistä, ei muun kuin kuluvan hetken tavoittelua. Ystävä, joka ei lakkaa nauramasta huonolle vitsille, tuelevaisuudesta haaveileva nuori tuijottelemassa kaukaisuuteen ja nuoruuttaan viisaana muisteleva vanhus. Kaikissa kauneutta, luonnollisesti ja aidosti.

  • JennyR
    Posted at 13:29h, 02 November

    Pidän eniten itsestäni, kun olen meikittä lenkkeilemässä kotipoluilla koirani kanssa yli-isossa hupparissa. Se, että on sinut itsensä kanssa olipa minkä näköinen tahansa, on iskostunut päähäni luonnollisen kauneuden merkkipaaluna. Kuitenkin muutto Suomesta Skotlantiin oli kulttuurishokki siinä mielessä, millainen katukuva täällä on ja itsevarmuuteni luonnollisuutta kohtaan horjahti merkittävästi. Ihmiset ympärilläni panostivat pukeutumiseensa ja laittautuivat päivittäin, tai näin ainakin minä asian näin. Aloin ajatella, että kun kerran ollaan eri kulttuurissa, ehkä minunkin kannattaisi sopeutua siihen. Ja näin alkoi kuukauden kestävä uuden kauneuden etsintä, jolloin kävin kaupoilla useammin kuin olen koskaan elämäni aikana käynyt ja aloin käyttää meikkiä päivittäin, vaikka kotonani Suomessa olin huoletta freesinä meninpä minne vain.
    Tajusin kuitenkin, että tämä elämäntyyli, johon olin Skotlannissa yrittänyt sopeutua, ei tuntunut kotoisalta. Aloin kaivata elämän helppoutta Suomessa ja sitä, että pystyisin milloin vain menemään metsään rauhoittumaan, jos siltä tuntui. Niinpä vanha ideologiani luonnollista kauneutta kohtaan alkoi nousta uudestaan pintaan ja tuntuu jälkikäteen tyhmältä sanoa mitä silloin ajattelin, mutta sisäistin, ettei minun tarvitse ajaa suomalaisuuttani ja suomalaisia arvojani piiloon. Sen sijaan aloin arvostamaan niitä täysin uudella tavalla enkä usko, että olisin pystynyt löytämään tätä uutta puolta suomalaisuudesta, mikäli en olisi muuttanut ulkomaille.
    Niinpä luonnonkauneus tiivistyy mielestäni juuri siihen mitä kyseinen sana kuvaa. Voimme vaikkapa kuvailla metsää kauniina ihan vain sen perusteella miltä se ulkoisesti näyttää puineen ja pensaineen, mutta mielestäni se mitä metsä antaa kuvastaa sen oleellisinta kauneutta – tässä mielessä minulle metsä tarkoittaa rauhaa, turvaa ja kotoisuutta. Yhtä lailla tämän saman idean voi myös rinnastaa kauneuteen ihmisten keskuudessa; vaikka ulkoinen olemus saattaakin kiinnittää huomion, mielestäni persoonallisuus ja arvot tuovat sen aidon kauneuden ihmisiin. Ja mitä olen nyt oppinut arvostamaan niin omassa itsessäni kuin muissa ihmisissä on omien juurien kunnioitus ja se, miten niitä esille tuo – meidän suomalaisten keskuudessa on kaunista se, kuinka jaamme samanlaisen mielenlaadun humoristinen pilke silmäkulmassa, kun esimerkiksi ulkomaalaiset ihmettelevät alastomuuttamme ja saunakulttuuriamme. Ne ovat asioita, joihin olemme tottuneet ja annamme muiden ihmetellä niitä ilman, että teemme itse niistä isoa numeroa. Koska se on meille luonnollista ja siksi kaunista.

  • MaijaP
    Posted at 17:53h, 02 November

    Kauneus on fiilis. Se tulee sisältä ja ihmisen persoonasta 🙂

  • Sinii
    Posted at 06:32h, 03 November

    Itsevarmuutta, hymyä, onnellisuutta, saunan jälkeistä raikkautta, hyvää oloa omana itsenänsä. Vuosien varrella sisäistä kauneutta on alkanut arvostamaan entisestään. Olen oppinut huomaamaan tosi nopeasti ihmisestä, mitä sieltä sisältä oikeasti kumpuaa, näytti ulkoinen kauneus miltä tahansa.
    Välillä on ihanaa olla all naturel, mutta pääosin vietän päivänä ehostettuna. Joskus hieman vähemmän joskus taas enemmän.
    Ulkokuoren voi saada näyttämään niin paljon samalta kuin jollakin toisella, mutta sisältö on aina eri 🙂

  • Majsan
    Posted at 07:25h, 03 November

    Itsevarmuus ja itsensä hyväksyminen on kaunista. Kohteliaisuus ja positiivisuus.

  • RiinaMiina
    Posted at 20:00h, 03 November

    Minusta luonnollinen kauneus tulee nimenomaan sisältäpäin. Kun ihmisen on hyvä olla itsensä kanssa ja hyväksyy itsensä kaikkine “vikoineen”. Tälläiset ihmiset aivan hehkuvat! Itsellä on kaunis olo aamuisen lenkin jälkeen, kun pikku pakkanen on saanut posket punaisiksi.

  • SuperLlad
    Posted at 19:00h, 04 November

    Itselleni luonnollinen kauneus merkitsee sitä, että saa olla semmoinen kuin itse sillä hetkellä haluaa ja että tuntee olonsa hyväksi siinä tilanteessa, Musta luonnollinen kauneus voi olla ihan vaikka suihkun ja ihonhoitorutiinien jälkeen yöpuvussa hilluessa kotona tai kavereiden kanssa iltaa viettämässä laitettuna. Kunhan itsestä tuntuu omalta.

  • Emeliina
    Posted at 09:00h, 14 November

    Mulle kauneus on ensisijaisesti hyvinvointia ja hyvää itsetuntoa. Vähän sama kun tossa sunkin tekstissä, että onnellisuus on kaunista.