Onnistumisen salaisuus 22 January, Jan 2017 - 18:33
TFW salilla jokainen treeni alkaa motivaatiotarinalla, myös tämän päivän voimatreeni. Valmentajamme Linda kertoi kuinka 10 vuotta sitten, ennen sosiaalista mediaa ja Youtuben aikakautta, hänen esikuvansa, eräs tunnettu valmentaja oli todennut, kuinka naiset eivät kehity leuanvedoissa. Puolet eivät voi saada koskaan yhtäkään leukaa, ja ne jotka onnistuvat siinä, saavat maksimissaan kolme. Asia nyt vain oli näin.
Linda kertoi kuinka oli syönyt jokaisen sanan ja tuumannut, että turhaan niitä edes treenaa, kun niissä ei voi naisena kehittyä. Yksi tai kaksi leukaa salitreenin yhteydessä silloin tällöin oli tarpeeksi. Tuntui, ettei voimiakaan ollut enempään.
Meni vuosia kunnes leuanvedoista tuli “juttu”. Yhtäkkiä naiset alkoivat vetelemään leukoja. Myös Linda. Hän treenasi ja kehittyi. Kymmenen leukaa meni helposti jo lyhyen treenikauden jälkeen.
Tarina vaikutti minuun, koska olen ollut lukuisia kertoja samankaltaisessa tilanteessa. Joku on lytännyt ääneen sanomani haaveen tai suunnitelman, ja minä mokoma olen uskonut. Muutama sana tuttavalta tai jopa täysin tuntemattomalta on saanut minut toisiin aatoksiin ja olen alkanut epäilemään itseäni. Saan kylmiä väreitä pelkästään kun ajattelen asiaa.
Negatiivisuudella ja unelmien lyttäämisellä on vakavat seuraukset. Huomasin jossain vaiheessa, kuinka minusta alkoi pikku hiljaa kuoriutumaan se inhottava tyyppi, joka ensimmäisenä kyseenalaisti ja suhtautui nihkeästi toisten tavotteisiin ja suunnitelmiin. Olin katkeroitunut. Kun joku kertoi aikovansa kuntokuurille, lähtevänsä jenkkeihin näyttelijän uraa luomaan tai perustavansa perheen kaksi kuukautta sitten tapaamansa miehen kanssa, pyörittelin silmiäni. Se ei ikinä tule onnistumaan, ajattelin.
Joskus kommentoin ääneen, joskus pidin sisälläni, mutta muistan, miten sanat tai ajatukset eivät koskaan tuoneet hyvää oloa. Tunnistin, että tässä ei ole kyse nyt vauvasta tai näyttelijän urasta. Tässä on kyse minusta ja minun omasta epävarmuudestani. Purin omaa pahaa oloani ja katkeruuttani toisten unelmiin ja se oli väärin. Se oli todella väärin.
Nyt olen melko hyvin onnistunut sulkemaan korvani vastaavanlaisilta tyypeiltä kuin mitä minä olin vuosia sitten ja myös muuttamaan omaa ajattelutapaani. Kun joku kertoo perustavansa yrityksen tai muuttavansa Intiaan, innostun. Rakastan kun ihmiset ryhtyvät toimeen ja kokeilevat uusia juttuja. Jeesaan tarvittaessa ja pyrin siirtämään hyvää energiaa heille ja heidän suunnitelmilleen. Haluan ihmisten ennen kaikkea onnistuvan.
Puhuin viime kuussa Mikset antaisi heti 100% -postauksessa heittäytymistä ja kaikkensa antamisesta niin salilla kuin sen ulkopuolellakin. Elämässä on mukava tehdä asioita puolilla tehoilla, “läpällä” ja vähän sinne päin. Kun et anna kaikkea itsestäsi, et voi myöskään pettyä. Aina voi nimittäin tuudittautua perusteluun: no en mä täysillä edes vetänyt.
Se, että annat aidosti kaikkesi, on ihan oikeasti pelottava ajatus. Asioiden ja tavotteiden sanominen ääneen on hurjaa. Olo on alaston ja aseeton. Entä jos et onnistukkaan? Joku voi tuomita, jopa nauraa, tai voit pettyä itse pahasti. Voit toki sanoa muille, ettet antanut kaikkeasi tämän eteen, mutta itsellesi et pysty valehtelemaan. Ehkä et ollutkaan niin hyvä kuin ajattelit?
Epävarmuus ja toisaalta myös epäonnistuminen liittyvät ennen kaikkea omaan ympäristöösi. Kun ympärillä on kannustava, ahkera, motivoitunut ja yhteisöllinen joukko, joka ei naura tai buuaa epäonnistumiselle, vaan tsemppaa ensi kertaan, on kaikkensa antaminen ja onnistuminen huomattavasti helpompaa. Hyvänä esimerkkinä toimii Tampereen kokoinen Islanti, joka yllättää meitä jatkuvasti!
Kuvauspaikka: Valssaamo/Kaapelitehdas // Pictures: Elisa Lepistö, edit by me
NLY top
Lorna Jane pants
Kiitos siitä kuka tänäpäivänä olen ja miten tänäpäivänä ajattelen, kuuluu ihmisille ympärilläni. Taustalla on kannustava ja motivoiva verkosto. Kotoa, ystäväpiiristä, työhuoneelta ja salilta löytyy ihmisiä, jotka uskovat minuun ja syöttävät minulle hyvää energiaa. Tässä porukassa on ihmisen hyvä olla.
Kiitos taas maailmanluokan treeneistä ja päivän ajatuksista koko TFW Helsingin poppoo. Tuo paikka on Islanti pienessä paketissa. Sen käsittämätön energia ja lukuisat onnistumistarinat vaan jaksavat yllättää minut joka kerta.
xx Sara
Henriikka / Aamukahvilla
Posted at 18:55h, 22 JanuaryIhan huippu kirjoitus, kiitos tästä. Tosi moni kun puhuu näistä jutuista, mutta vaikutat todella sisäistäneenkin jutun juonen.
Ps. Ikävä TFW:n tunnelmaa.
saratickle
Posted at 19:06h, 22 JanuaryVoi ihana Henriikka! Miten nätisti sanottu! <3
Sua kyllä kaivataan siellä! Tuu treenailemaan joku päivä 🙂
Helka
Posted at 19:08h, 22 JanuarySara oot HUIPPU! Oon tän postauksen jälkeen entistäkin vakuuttuneempi siitä, että maailma tarvitsee enemmän sun kaltaisia ihmisiä ja ajattelijoita:–)
saratickle
Posted at 19:18h, 22 JanuaryApua, en kestä mikä kommentti! Nöyrimmät kiitokset, ja ihanaa kun oot siellä 🙂
Lovessa 2016
Posted at 19:28h, 22 JanuaryTäyttä asiaa <3 Loistava asenne sulla Sara!
saratickle
Posted at 20:51h, 22 JanuaryVoi kiitos Petra, oot huippu! <3
Tinttinen
Posted at 19:36h, 22 JanuaryIhana kirjoitus tärkeästä asiasta!
Olenpa muuten itsekin ennen ollut tuollainen negistelijä enkä ole uskonut omiin unelmiini ja katkerana seurannut toisia heidän toteuttaessaan unelmiaan. Mutta onneksi tulin järkiini jossain vaiheessa ja ymmärsin, ettei se ole kuin itseltä pois jos ei pysty uskomaan itseensä ja suhtautumaan elämään positiivisesti.
Ehkä tämän kirjoituksen myötä joku herää ajattelemaan omaa suhtautumista ja ajattelutapaa ja sitä kautta oppii ajattelemaan toisin ja tulee näin onnellisemmaksi. Ainakin toivon näin. Ajattelusta ja suhtautumisesta se koettu onnellisuus on pitkälti kiinni.
saratickle
Posted at 20:53h, 22 JanuaryNiin mahtava kuulla, että oot myös tehny tietoisen valinnan ja muuttanut ajattelutapaa. Ihan huippu juttu!
Ja juuri nimenomaan, se kun ei ole itseltä pois, päinvastoin! <3
Kriselda
Posted at 19:39h, 22 JanuaryIhan super postaus! Optimistisuudella vaan on merkittävä voima. Ja kun auttaa muita onnistumaan, niin siinähän tuplaa myös omaa onnistumisen tunnetta 🙂 Kiitos tästä, näitä lisää!
saratickle
Posted at 20:53h, 22 January<3 Kriselda <3
Heinixx
Posted at 19:42h, 22 JanuaryVoi kiitos Sara tästä postauksesta! Tuli juuri oikeaan paikkaan muistuttamaan, että unelmia voi ja pitää tavoitella 🙂
saratickle
Posted at 20:54h, 22 JanuaryIhana kuulla! Ilo on minun puolella!
Janetteee
Posted at 19:56h, 22 JanuaryMoi! Todella ajatuksia herättävä kirjoitus. Mulle myös hyvin ajankohtainen, ammatin valinta nimittäin. Mulla on mielessä yksi tietty ammatti, mikä on ainoa, joka kiinnostaa, mutta on myös toinen, joka ei kiinnostaa juurikaan mutta mua painostetaan valitsemaan se. Ja miten tää liittyy tähän kirjotukseen? No, mä en uskalla sanoa mun haaveesta kenellekään, koska pelkään että se lytätään juuri siksi koska mun lähipiirin mielestä se on huono vaihtoehto verrattuna siihen toiseen. Oon monesti ajatellut sanoa mutta sitten mieleen vaan tulee että no mitä jos en nyt sittenkään yms yms. Juuri tuo ääneen sanominen on pelottavaa, alaston olo. Vaikka mielessäni ajattelen itseni jo täysin toteuttamassa tätä unelmaa ja oikeastaan olen jo tehnyt päätöksen mutta silti sanon aina kun kysytään että ei hajuakaan mitä haluan.
Tulipas romaani, hups! Kiitos hurjasti ajatuksia herättävästä kirjoituksestasi!
saratickle
Posted at 20:57h, 22 JanuaryTiedän todellakin tunteesi ja ymmärrän ajatuksesi. Mutta toisaalta, mikä se sellainen lähipiiri on, joka ei toista tue. Meillä on yksi elämä, jota ei kannata tuhlata toisten toiveiden täyttämiseen. Kun kerrot avoimesti huolesi ja selität tilanteen, olen varma, että siellä ymmärretään. Ja jos ei, etsi ne ihmiset, jotka ymmärtävät ja hanki sieltä voimaa <3
Susulainen
Posted at 20:36h, 22 JanuaryHieno teksti ja hyviä oivalluksia <3 Mut sai ajattelemaan erityisesti sitä tsempparin roolia. Kaikilla kun ei ole vahvaa sosiaalista verkostoa tai ryhmää josta saisi buustia. Kuitenkin tsemppaavalla ihmisellä oli se sitten paras ystävä tai naapuri – voi olla (kuten itsekin totesit) voimakas vaikutus yhden ihmisen päätöksiin. Mutta haluan ajatella, että meillä kaikilla on mahdollisuus muuttaa jonkun yksinäisen, epävarman ihmisen elämä sanomalla muutama voimaannuttava sana.. oli se sitten kuntosalilla tai bussimatkalla. Laitetaan hyvä kiertämään myös “sisäpiirin” ulkopuolella 🙂 Mutta siis kiitos tekstistä – tätä henkeä lisää!
saratickle
Posted at 20:59h, 22 JanuaryTuo on niin totta! Mulla kiersi blogissa viime vuonna “puhu tänään jollekin tuntemattomalle” -haaste. Itse kehuin bussipysäkillä ja jäin juttelemaan naapurin miehen kanssa hänen tupakkatauollaan. Näistä tulee niin hyvälle mielelle. Pitää ehdottomasti jatkaa! 🙂
Iso kiitos!
Elisa Lepistö
Posted at 20:41h, 22 JanuarySUPER hyvä kirjotus ! <3 voin samaistua niin hyvin, ja varmasti moni muukin. Ja sillon kun epäilee muiden onnistumisia, niin omiakaan unelmia ei uskalla asettaa kovin korkealle. Tsemppaava asenne toimii samalla tavalla myös oman pään sisällä 🙂
saratickle
Posted at 20:59h, 22 JanuaryJustiisa näin!!! Ihanaa kun oot tollanen <3 <3
hannamvria
Posted at 22:17h, 22 JanuaryTää postaus kolahti niin kovaa, varsinkin toi puolilla tehoilla eläminen vaan sen takia, että pelottaa heittäytyä kokonaan. Tunnistin itseni.. Ei muuta, kun ajatusmaailmaa uusiks; even the biggest failure beats the hell out of never trying! Kiitos herättelevästä postauksesta ja huippublogista 🙂
Ps. oot niin mielettömässä tikissä, että oli pakko screenshottaa kuva ja laittaa se treenimotivaatio-kansioon 😀
saratickle
Posted at 06:53h, 23 JanuarySiis just näin!! Even the biggest failure beats the hell out of never trying, ihan mieletön!
hahah punastun! Kiitos!
Anne H
Posted at 06:22h, 23 JanuaryKiitos tästä motivoivasta viestistä! Tuntuu mukavalta aloittaa uusi viikko kahvikupin äärellä lukien todellisia ajatuksia ja rohkeita sanoja. ? Ympäröivillä ihmisillä tosiaan on valtava merkitys ja tietysti myös omalla ajattelutavalla, mutta kun niissä yhdistyvät positiivinen energia, pystyy mihin vain!
http://justsayinghianne.blogspot.fi/
saratickle
Posted at 06:54h, 23 JanuaryOikea asenne <3 Ihanaa viikkoa Anne!
EllaGusGus
Posted at 08:21h, 23 JanuaryIhana kirjoitus! Mä oon oikeastaan aina ollut kaikista vastoinkäymisistä huolimatta tosi positiivinen tyyppi, ja tsempannut muita. Huvittavaa tässä on se, että ulospäinsuuntautuneisuutta, optimistisuutta ja muiden auttamista moni tuntuu pitävän epäaitona. Ihan kuin mulla olisi joku taka-ajatus, kun innostun muiden elämän uusista tuulista ja autan heitä löytämään oman juttunsa – oli se sitten työpaikka, ystävä, puoliso tms. Jotenkin sellainen toisten jeesaaminen tulee mulle luonnostaan, ja onneksi jossain vaiheessa tajusin olla välittämättä niistä, jotka eivät sitä ymmärrä ja arvosta.
Ollaan nyt maailmanympärimatkalla, ja ennen lähtöä moni nauroi suunnitelmillemme. “Ette te kuitenkaan mihinkään reissuun lähde” tai “Tulettekohan takaisin maailmalta pariskuntana?” tuli kuultua useammankin suusta… Olin todella järkyttynyt, mutta toivottavasti nuokin ihmiset jossain vaiheessa ymmärtävät, että ei ole heiltä pois, jos me olemme onnellisia. Kovasti terkkuja Thaimaasta! TFW:lle myös kova ikävä. Treenattiin siellä vain viisi kuukautta ennen lähtöä, mutta treeneistä on ollut paljon hyötyä niin henkisesti kuin fyysisestikin tien päällä 🙂
Elina---
Posted at 10:07h, 23 JanuaryVierelle kannattaa valita niitä tsemppaavia ihmisiä 🙂 kun aikoinaan valitsin ammattiani, haaveilin yliopistosta. Mulla oli tasan yksi ihminen joka uskoin että voisin päästä sisään. Monien mielestä mun olis pitänyt vaan valita koulutus josta olisin mun kyvyillä selvinnyt. Mutta ton yhden ihmisen ansiosta pääsin sisään enkä voisi olla iloisempi tästä valinnasta 🙂
Vierailija
Posted at 12:13h, 23 JanuaryKiitos!
Itse olen kamppaillut viime viikon juurikin tämän aiheen kanssa. Osallistuin yhteen kuvakilpailuun ja yllättäen pääsin mukaan. Ensimmäinen tehtävä oli haastava tällaiselle harrastelijakuvaajalle ja usko omaan osaamiseen ammattikuvaajien joukossa järkkyi aika ajoin. Mulla oli kuitenkin selkeä visio mitä olin tekemässä, epäonnistuin matkan varrella monesti ja visio piti viime metreillä vaihtaakin! Mut helvetti vie annoin kaikkeni, juoksin auringonnousujen perässä, etsin tunteja sopivaa lokaatiota, otin 650 kuvaa ja sain kuin sainkin tehtävän palautettua ja olin tyytyväinen lopputulokseen. Pelottaa ja jännittää, että tipun heti alkumetreillä, mutta ainakin tein parhaani ja mitä sit jos tippuu. Yritin täysillä!!
Siskoni tuli oli ensisijaisen tärkeää ja hän nosti mut ylös, kun olin luovuttamassa. Me ihmiset tarvitaan tukea toisistamme eli ihana kuulla, että säkin tsempaat muita. Jos joku rohkeasti toteuttaa unelmiaan niin vähiten siinä tarvisee toisen epäilyitä!!
Yes 🙂
S - beauty of life
Posted at 13:05h, 23 JanuaryMiten mun nimimerkki ei näkynyt tossa kommentista!?
tiiakertsi
Posted at 12:53h, 23 JanuaryMoi Sara ja kiitos tästä postauksesta, sitä oli ilo lukea ja se herätti todellakin ajatuksia!
Tuli mieleen kevät parin vuoden takaa, kun valmistauduin hulluna pääsykokeisiin, jopa niin hulluna, etten muista tuosta keväästä oikeastaan mitään muuta kuin sen perkeleen pääsykoekirjan. Mun unelmana oli päästä sisään opettajankoulutuslaitokseen ja kaiken sen pänttäämisen keskellä kuulin ympäriltäni hirveästi kommentteja siitä, että kuinka ekalla kerralla on aika epätodennäköistä päästä sisään ja kuinka pieni sisäänottoprosentti kyseiseen koulutukseen on.
”Hui kauheeta, sinne on tosi vaikee kyllä päästä…” ”Mun tuttu on hakenut viis kertaa eikä se oo edelleenkään päässyt.” ”Mitäs sitten jos et pääse?” On selvää, että tuollaiset kommentit aiheuttivat minussa itsessäni hieman ahdistusta ja pelkoa siitä, että annanko itsestäni kaiken aivan turhaan, jos mulla ei kuitenkaan oo kovin suuria mahdollisuuksia päästä opiskelemaan? Hainhan vasta ekaa kertaa ja takaraivossa jyskytti ajatukset siitä, kuinka monta kertaa joku tutun tuttu on joutunut hakemaan, eikä opiskelupaikkaa ole edelleenkään irronnut. En tiedä miten sen tein, mutta kaiken tuon järkyttävän ahdistuksen ja stressin keskellä jaksoin uskoa itseeni. Hoin itselleni joka päivä, että pystyt siihen, jos vaan jaksat yrittää ja että jaksa vielä muutama viikko.
Tuli kirjallisen kokeen koepäivä ja tunsin epäonnistuneeni. Olin ajatellut, että näin hyvällä valmistautumisella ei voi muuta kuin onnistua, sillä olin oikeasti lukenut ja päntännyt aivan helvetisti. Itkin ja itkin ja tunsin itseni niin luuseriksi ja olin pettynyt, koska tuntui siltä, että monen viikon työ oli mennyt hukkaan.
Kului muutamia viikkoja joiden aikana oma oloni helpottui. Pystyin jo ajattelemaan järkevästi ja pohtimaan erilaisia vaihtoehtoja jälleen tulevalle välivuodelle. Pohdinnat keskeytyivät kuitenkin, kun sain postitse kutsun soveltuvuuskokeeseen. Sitä itkun ja ilon määrää! Päätin, että nyt jumalauta mennään.
Tuli soveltuvuuskokeet, joihin menin määrätietoisempana kuin koskaan – tiesin, mitä halusin ja mihin tähtään, vaikka ympärilläni olevat ihmiset yrittivät pysyä realistisina vedoten pieneen sisäänottoprosenttiin. ”Ettei vain tulisi pettymyksiä”. Jännitti aivan kamalasti, mutta kokeiden jälkeen oloni oli rauhallinen ja luottavainen, nyt piti enää vain odottaa.
Noin kuukauden kuluttua sain taas kirjeen. ”Onneksi olkoon, sinut on valittu opiskelijaksi.”
Näin jälkeenpäin kun muistelen tuota kevättä ja piinaavan odotuksen täyttämää kesää, tekee aina mieli taputtaa itseäni olalle ja sanoa, että ei hemmetti, sinä oikeasti teit sen.
Sofiaaa
Posted at 18:19h, 23 JanuaryTsädäm! Pitkään oon vatvonut maralle lähtöä tänä vuonna, ja tämän kirjoituksen saattelemana sitten menin ja ilmottauduin.. Jaiks!
Nyt mä treenaan täysillä ja annan kaikkeni niillä pirun kilometreillä.
Kiitos Sara blogistas ja postauksistas, oot huippu! <3
Vierailija
Posted at 21:00h, 23 JanuaryIhana kirjoitus, osu just oikeeseen hetkeen. Täällä nimittäin luen täysillä lääkiksen pääsykokeisiin ja kyllä se pelko omasta epäonnistumisesta on sitten hirveä tunne. Kiitos tästä postauksesta <3
esssiel
Posted at 18:27h, 27 JanuaryHyvin kirjoitettu, sait mut ajattelemaan myös omaa suhtautumista ja käyttäytymistä! Oon monesti pistänyt negatiivisuuteni “pessimisti ei pety” lauseen piikkiin, mutta kyllä sitä varmemmin onnistuu ja saa hyvän mielen aikaan positiivisilla ajatuksilla.
Ps. Älyttömän upeita kuvia 🙂
AjN
Posted at 22:02h, 27 JanuaryUpea, tärkeä kirjoitus! Ja voi, niin ajankohtainen itsellenikin. Tunnistan myös muutamista tutuistani, ja valitettavasti toisinaan myös itsestäni, tuon tyypin, joka haluaa heti ajatella, että eihän siitä mitään tule. Että yritetään nyt, vaikka tietäähän sen, ettei varmaan onnista. Vaikka olenkin realisti ja ymmärrän, että toki asioita on hyvä miettiä myös järkevästi ja kyseenalaistaen, niin tavoitteiden ja unelmien pitää silti olla korkealla, vaikka jalat olisivatkin tukevasti maan päällä. Päätin tosissani reilu vuosi sitten, että pyrin 100 %:sti kohti niitä asioita, joihin minulla on suurta kiinnostusta ja joista unelmoin, silläkin uhalla, että unelmaa tavoitellessa joutuu jättäytymään epävarmemmille vesille ja riskeeraamaan aiemman, turvallisemman tilanteen, mikäli ei onnistukaan. Ja eihän se helppoa ole ollut; aina hetkittäin tulee epätoivon hetkiä, jolloin ajattelee, ettei tässä ole järkeä, mitä jos tästä ei tule mitään, mitä muutkin ajattelevat. Mutta onko se ollut sen arvoista – todellakin, jo tässä vaiheessa, kun unelman tavoittelu on edelleen vasta alkutekijöissä. Pitää antaa, että voi saada, niinhän se vain usein menee. Eteenpäin mennään ja aina välillä hoen päässäni sinun erään aiemman blogikirjoituksen lopussa olevaa lausetta: älä luovuta, älä jumalauta luovuta.
Niin, ja TFW! Se on kyllä mahtava paikka, juurikin täynnä tuota kirjoituksesi sanomaa, myös täällä Tampereella 🙂
Siiri / Pilkettä-blogi
Posted at 14:04h, 28 JanuaryMielenkiintoinen tarina ja tärkeä viesti – kiitos! 🙂