Seuraa kehittymistäsi

DSC_9963.jpg

Kehittyminen on asia, joka motivoi minua elämässä ihan kaikista eniten. Pyrin menemään kokoajan eteenpäin ja kehittämään itseni elämäni eri osa-alueilla. Yksi näistä osa-alueista, joissa kehittymisen palo on valtava, on ylläty yllätys, liikunta.

Sitä helposti unohtaa, että mistä on lähdetty liikkeelle. Uusiin painoihin, -aikoihin ja -oppeihin vaan tottuu. Ja vaikka edistystä tapahtuu jatkuvasti, se jää helposti itseltä huomaamatta. Ykkösmaksimit on ehkä se tunnetuin tapa seurata omaa edistymistä salitreenauksessa, mutta keinoja on muitakin.

Seuraan kyllä omia ykkösmaksimejanikin, mutta olen alkanut harrastamaan myös kerran kuussa kehonpainolla tehtäviä tasotestauksia. Teen joka kuussa saman liikkeen/liikesarjan, jota mittaan ajalla/toistomäärillä. Esim ojentajapunnerrus 1min tai leuanveto 1min (toistojen mittaus). Tai vaihtoehtoisesti esim 30 ojentajapunnerrusta ja 30 istumaannousua (ajanotto).

Liikkeet tai liikesarjat voivat siis käytännössä olla mitä tahansa, mutta tärkeää on, että toteutus- ja mittaustapa pysyvät kokoajan samana. Näin pysyt perillä omasta edistymisestäsi. Harjoittelun lisäksi myös päivän kunto vaikuttaa tulokseen. Parhaan tuloksen saamiseksi, suosittelenkin tekemään testin lepopäivän tai parin jälkeen! Muista kirjata tulos ylös, muuten se unohtuu!

DSC_9986.jpg

top Nike / pants Gina Tricot / shoes Nike

 

Jotta saat kehittymisestä todella kaiken irti, muista arvostaa onnistumisiasi. Meillä suomalaisilla on tapana vähätellä omaa kehittymistämme ja sen sijaan, että juhlisimme paria karistettua kiloa, ensimmäistä leuanvetoa tai vaikkapa uutta työasemaa, olemme asettamassa heti jo uusia tavoitetta. Myös itse syyllistyn tähän turhan usein. Kehittymistä ei saa pitää itsestäänselvyytenä. Se vaatii kovaa työtä ja sitä pitää todella arvostaa. Kun onnistut, muista tuulettaa, täysiä!! 

 

xx Sara

4 Comments
  • Saararrrr
    Posted at 13:21h, 23 January

    Wow toi sun kroppa! Sulla on kehittyny ihan mielettömästi lihakset! 😮 <3 joku reenivideo ois kiva! 🙂

    • saratickle
      Posted at 14:29h, 23 January

      hehe! Ite en huomaa kyllä ulkonäössä mitään muutosta, mutta painot kasvanu kyllä 😉

      No niin ois! Semmosia on ehdottomasti saatava tänne. Lupaan  alkaa panostamaan taas videoihin! 🙂

  • ankkuli
    Posted at 22:05h, 23 January

    Hei olipa tosi motivoiva postaus!!! Nyt päätin huomen aamulla salille mennessä antaa kaikkeni!
    Ja tuli mieleen, että joskus jossain (sun blogin postauksessa, ig:ssä ehkä?) oon muistaakseni nähny susta kuvan ennen tätä sun liikunnallista elämää. Ja vitsi mikä kehitys! Ihan oikeesti!! Ja mun mielestä on niiiin hienoa että sulla tosiaan on tullu siitä elämäntapa, eikä vaan silleen et “pudotan pari kiloo ja sit palaan takas entisiin elämäntapoihin”. En voi kun ihailla sua. ?

    • saratickle
      Posted at 08:19h, 24 January

      YESS!! Oikea asenne 🙂 Iso kiitos! Tää muutos mikä mulle tapahtui liittyi vahvasti ruokavaliooni. Olen itseasiassa aina ollut tosi liikunnallinen, mutta kiinnostuin pari vuotta takaperin ravinnosta ja aloin panostamaan omaan ruokavaliooni. Ja nyt ollaan tässä! 🙂