Mä ihan oikeasti järkytyin vähän kun tänään aamulla löysin vanhoja blogikuvia. Olenhan aina harrastanut liikuntaa, joten mikä on saanut aikaan tän muutoksen?
Vuosi sitten mulla ei ollut elämässä mitään säännöllistä ruokailurytmiä, enkä syönyt edes kunnon ruokaa. Skippailin aterioita, ahmin nälässä? Jotenkin sitä kuvittelee ettei mulle oo tapahtunut vuodessa mitään, mutta nyt sen todella huomaan. Etenkin kasvoista.

Olenko se vain minä, vai huomaatteko tekin muutoksia?


Musta tuntuu, että tohon aikaan yritin aivan liikaa, se elämäntilanne jotenkin välittyy mulle vahvasti näistä kuvista. Alitajunnassa kamala piilostressi kaikesta ruokaan ja liikuntaan liittyvästä, vaikken halunnut enkä sitä suoraan edes itselleni myöntänytkään. En halunnut syödä pastaa, koska aattelin että se sisältää liikaa hiilareita. Sen sijaan join paljon light-limua ja käytin muutenkin light tuotteita. Pyrin syömään terveellisesti, mutta mun ajatus terveellisestä oli vähän kaloreita. Näissä varmasti osasyitä ennen-kuvissa näkyvään turvotukseen.
Nyt valmislihapullat ovat vaihtuneet itsetehtyihin, en voisi enää kuvitellakkaan ostavani mitään valmista! Olen innostunut ruoanlaitosta ja oppinut mitä mahtavampia reseptejä. Olen rakastunut thaimaalaiseen ruokaan ja mulle uusiin vihanneksiin ja mausteisiin. Suhtaudun vakavasti ruokailurytmiin ja suunnittelen ruokailut etukäteen (!). Treenaan niitä juttuja mitä haluan ja kuuntelen kroppaani. En lähde salille nälkäisenä tai jätä syömättä treenin jälkeen.

Kerroinkin tästä meidän helmikuisesta päähänpistosta TÄÄLLÄ. En oo koskaan aikaisemmin ollut missään kunnon herkkulakossa. Tosin tää meidän meneillään oleva ei kyllä ole mikään superdieetti, mutta jonkunlainen sokerilakko kylläkin. Karkit, limut, light-tuotteet yms herkut ovat kiellettyjä, eikä leipää saa syödä viikolla. Viikonloppuisin harkitusti, tyyliin pari palaa. Alkoholi on sallittua, mutta sitä oon vähentänyt reilusti. Tää edellisviikonloppu oli poikkeus ja onkin tän 2kk aikana ainoa kerta kun oon ollut juhlimassa. Lakossamme oli kuitenkin se yksi ehto. Ketään ei saanut loukata, eli ei mitään totaalikieltäytymistä ja numeron tekemistä mummolassaa jne.
Lakko loppuu siis tänään ja jääkaappiin on kerääntynyt muualta saatuja suklaita ja limuja jne. Mä oon nyt kuitenkin tullut toisiin ajatuksiin ja päättänyt jatkaa lakkoa pääsiäisen jälkeen! Otan rennommin pääsiäisen, mutta jatkan sitten taas astetta terveellisempää elämää.

Oon ennen ajatellut etten oo mikään lakkoihminen. Ärsyttää vaan kun kielletään joku asia. Anteeksi vaan kyllä mä pystyn hillitsemään itseni ja herkuttelemaan kohtuullisesti aina silloin tällöin!! Nyt kahden kuukauden aikana oon kuitenkin huomannut kuinka monesti näitä herkuttelumahdollisuus-tilanteita oikeesti tuleekin eteen! Ihan jatkuvasti. Tapahtumat, kyläilyt, kahvilat, koulu? Se ajatus että viikonloppuna voi ottaa rennommin, on todella fine. Mutta jos kolmena päivänä seitsemästä syö mitä sattuu ollaan melkein 50/50 tilanteessa.
Arkiherkuttelut on mun elämässä pysyny minimissä sillä verukkeella, että nyt kun jaksaa niin viikonloppuna saa löysätä ja karkkipäivänä voi sitten syödä herkkuja! Suurin ongelma lakon aikana onkin ollut se, etten saa sitä mun nollauskarkkipäivää. Ihan kun mun kroppa jotenkin tarvitsisi sen karkkipäivän. Koko homma on niin psyykkistä, ettei mitään järkeä.
Kropaltani on sadellut kiitoskortteja leivättömyydestä. En kärsi keliakiasta, mutta vatsa turpoilee leivästä todella usein. Tämä pari kuukautta kestänyt jatkuva hyvä olo on todellakin ollut leivättömyyden arvoista!

Mun vinkkinä kaikille on seuraava: säännöllisyys, kohtuullisuus sekä oikea ruoka, aidoista raaka-aineista elämään. Jos huonosti nukutun yön jälkeen ei tee mieli lähteä salille, mene mielummin vaahtokylpyyn. Jos viime ruokailusta on pitkä aika, älä mene heti salille, vaan syö välissä jotain.
Aurinkoista ja rentouttavaa pääsiäistä kaikille. Meinaan ottaa lomasta kaiken irti, herkutella just niin paljon kun huvittaa ja palata fiksuun arkeen sitten pääsiäisen jälkeen 🙂
 
T.Sara

En omista vaakaa, enkä halua sitä edes hankkia. Jo sana vaaka ahdistaa, enkä oikeastaan edes tiedä miksi, tai pikemminkin en tiedä miksi se enää ahdistaa.
Ahdistuksen juuret ovat peräisin jostain tenivuosiltani. Kävin joka päivä vaa’alla. Jos lukema näytti vähääkään enemmän kuin edellisellä kerralla, oli päivä pilalla. Mahtavaa. Kukaan ei nää sun “ylimääräistä” 300g, mutta murjottava naama kyllä huomataan. Jossain vaiheessa tajusin olevani koukussa esineeseen ja lopetin siinä käymisen. En halunnut vaakaa enää kotiini.
En ole käynyt vaa’alla kolmeen vuoteen. En ole kieltäytynyt mitenkään tietoisesti (ainakaan tietääkseni), vaakaa ei ole vaan tullut vastaan. No, eilen tuli. Mietin pitkään pitäisikö nousta. Tiedän, että olen saanut vuosien varrella painoa lisää, eikä välttämättä negatiivisessa mielessä. Lihakset painaa, se nyt on fakta. Silti iso lukema ahdistaa, MIKSI??!
Jotenkin sitä on jämähtänyt siihen tiettyyn painoon, mikä aikoinaan oli monta vuotta suht vakio. Poikkeus tuosta tuntuu vaan heti jotenkin negatiiviselta. Mutta sitäkin negatiivisemmalta tuntuu tää mun oma vaakapelko ja naurettava asenteeni. Ärsyttää tämmönen, mitä väliä oikeesti?! Mitäs jos vaan astuisin siihen vaa’alle ja hyväksyisin lukeman ja sen, että sillä ei ole mitään väliä.
Paino ei loppujenlopuksi kerro juuri mitään. Se on mun mielestä väärä mittari varsinkin urheilijoille ja ihan perus treenaajillekin. Oma fiilis ja peili kertoo enemmän. Ja jos välttämättä jotain mustaa valkoisella haluaa, olisi fiksumpaa käydä silloin tällöin vaikka kehonkoostumismittauksessa.
 

Mitä mieltä te ootte tästä? Käyttekö säännöllisesti  vaa’alla?

kuva

Mulla on tällä hetkellä ihan hyvä fiilis omassa kropassani, meninpä sitten vaa’alle tai en

 vaatteet Nike*

T. Sara

Tämä kirjoitus sai taas miettimään terveellisen elämän yksinkertaisuutta. “Ihminen lihoo liikaenergiasta ja kuluttaa ne liikkumalla”, tämän faktan täytyy tänäpäivänä tulla professorin/ylilääkärin suusta, jotta se menee kaaliin.

Olen melko vanhanaikainen kaikessa liikuntaan ja terveelliseen ruokavalioon liittyvissä asioissa. En seiso salilla yhdellä kädellä ja soita huuliharppua, vaan treenaan todella basic liikkeitä. En juo supermacagojinokkosraakasuklaa-juomia aamupalaksi, vaan syön puuroa. En vedä neljäätoista erilaista lisäravinnepilleriä, vaan omega3:sta, multivitamiinia ja magnesiumia. En kyttää sykemittaria ja kiroa vääriä sykkeitä, vaan nautin juoksusta, hyvästä musasta ja fiilistelen raitista ilmaa. Näin teen ja hyvin menee.

Liika stressi pilaa koko jutun. Mä en todellakaan jaksa miettiä mustikoita syödessäni, että nää on muuten hyviä kun näissä on niitä antioksidantteja, vaan syön niitä sillä ne on hyviä ja koska marjat ovat terveellisiä ja terveellinen ruoka saa minut voimaan paremmin.

Marjat, hedelmät ja vihannekset ovat tervellisiä ja kaikenlisäksi hyviä. Jos näiden osa-alueiden sisällä alkaa hifistelemään, että kummassahan on nyt enemmän kaloreita, parsakaalissa vai sellerissä, niin luovuta jo hyvä ihminen äläkä huijaa itseäsi!! Siinä siiderissä, jonka juot viikonloppuna, siinä on enemmän kuin pahvilaatikollisessa kumpaa tahansa!

Olen joskus teininä testannut jotain dieettejä, ihan vaan uteliaisuudesta, mutta tämmöinen joka toisella meneillään oleva trendikäs karppielämäntapa saa minut näkemään punaista. HALOO!!

“Karppaamisella, sen enempää kuin millään muullakaan dieetillä ei tutkimusten mukaan ole mitään erityisiä laihduttavia ominaisuuksia. Kaikissa niissä laihtuminen perustuu siihen, että ihminen saa vähemmän energiaa. Kalorit taas vähenevät siksi, että laihduttaja joutuu karsimaan ruokavalikoimaansa.” -Pertti Mustajoki

Tämmöset karut faktat saa meidät näyttämään ihan koerotilta. Itsensä huijaamista! Eikö olisi helpompaa vaan lisätä niitä kasviksia ja syödä pienempiä määriä ja vähentää sitä herkuttelua, kuin laihtua sillä, ettei keksi mitä voisi syödä?

Mä en jaksa enää sokeriton, mauton, hajuton, kaloriton, 56% vähemmän lisättyä rasvaa -meininkiä, näissä ei oo kaloreita niin näitä voi syödä vaikka kuinka (morot jalkapalloturvotukselle, se terveellinen hyvä olo on todella kaukana). En myöskään “pähkinät ja tumma suklaa on niin terveellisiä, näissähän on niitä hyviä rasvoja ja näitä voi vetää niin paljon kuin haluaa” -meininkiä.

Kohtuus on vaan se juttu. Joku vuosi sitten tuli tutkimus, jossa sipsit aiheuttivat syöpää. Kukaan ei osta enää sipsiä, nyt loppui. Minä en ainakaan halua sairastua syöpään!! Joo näin oli. Kehenkilöiden pitikin syödä ainoastaan n. vajaa 22 pussia viikossa, jotta syöpäriski nousi. Uusin tutkimus: “maitorahkat lihottaa”. Professori kertoi, että päivässä saatu liika energia (tässä tapauksessa siis proteiini) muuttuu kehossa rasvaksi. Nyt tuli muuten puuntakaa! Hetkonen hetkonen, mitä tämä on, nyt ei lähde muuten Ehrmannit enää kauppakoriin!

Hifistely kaikilla osa-alueilla on mun mielestä mautonta. Tuodaan omissa tupperware astioissa maustamattomat kanat illanistujaisiin ja ollaan supertarkkoja ruokavaliosta. Niin tarkkoja, että unohdetaan elää. Perutaan ystävien näkemistä, koska superkompensaatio vaihe menee sekaisin, pakko treenata tohon aikaan. 

Ihmiset huijaavat itseään. Miljoona kertaa oon kuullu jengin valitusta kipeistä nilkoista tai polvista. “Millaset olisivat mulle ne oikeat lenkkarit juoksuun kun noi paikat jatkuvasti kipeytyvät. Tarvitsen hyvän iskunvaimennuksen ja sitten ehdottomasti sitä pronaatiotukea juoksulenkkareihin. Mulla on ihan varmasti vääränlaiset kengät!” Niin onkin, ne korkkarit. 3x viikossa tunnin juoksulenkki versus paskat arkikengät 24/7. Mietitäämpäs hetki. 

“Kyykkyasento on väärä noissa toiminnallisissa hypyissä, polvet ei saa mennä varpaiden yli missään nimessä”. Mutta tilannehan on täysin eri arkielämässä. Nostat kolikon kadulta tai pyyhit kaatuneen vesilasin aiheuttamaa vahinkoa lattialta, oliko asento oikea? Mietitäämpäs toinen hetki.

Treenin aikana liikutaan täysillä ja siihen panostetaan kympillä, tsekataan sykemittaria ja vilkuillaan peilistä ryhtiä. Kaikki muu arjessa tapahtuva unohtuu, eihän sitä lasketa? Juoksumatolla ei ehtinyt olemaan kun 55min, voi paska, nyt jäi vajaaksi. Ärsyttää. Kuitenkin pyöräilit salille, kävelit kouluun ja ulkoilutit koiraa 45minuuttia. 

Sama juttu on artikkelin ylipainoisien “lihon vaikken syö juuri mitään” -väitteissä. Lasketaan ruoka-aikana syödyt määrät ja ne aterioiden kalorit, mutta poissuljetaan ja unohdetaan ne ylimääräiset napsimiset.

Se mitä mä tässä yritän sanoa on se, ettei terveellisen elämäntavan tarvitse olla niin samperin vaikeaa. En nyt väitä, että olisin joku malliesimerkki, en todellakaan, mutta elän terveellistä arkea ja osaan myös nauttia elämästä ja ottaa rennosti. Perus pohja kuntoon ja rento meininki, niin hyvä tulee.

Mä taidan lähteä nyt Stadikalle uimaan, vaikka mulla olisikin tänään “käsipäivä”, ihan vaan siksi, koska pystyn siihen. Moro!

 

T.Sara