*Kaupallinen yhteistyö: Finnair

 

Oletko koskaan miettinyt omaa reissuprofiiliasi? Millaisissa kohteissa viihdyt parhaiten ja mitä reissuillasi mieluiten teet?

Oman matkustustyypin löytäminen on vähän kuin oman tyylin löytäminen pukeutumisessa. Kun omat mielenkiinnon kohteet ovat selvillä, huteja tulee huomattavasti vähemmän eikä jokaiseen trendiin tule lähdettyä mukaan. Laatu korvaa määrän.

Valmistautumisella ja suunnittelulla on merkittävä rooli tulevaisuuden matkailussa. Jotta elämys on mahdollisimman onnistunut ja kohteesta saadaan kaikki irti, on reissu syytä suunnitella huolellisesti. Etukäteen tehtävä selvitystyö on sitä paitsi jo osa reissuelämystä 🙂 Näe siis vaivaa, lue blogeja, artikkeleja ja matkaoppaita. Kysele kokemuksia ja suosituksia. Listaa vaikkapa useampi kohde, tee selvitykset jokaisesta ja valitse vasta sitten mikä on kaikista sopivin.

 

 

Olen viimeisen vuoden aikana miettinyt paljon omaa matkatyyppiäni niin omien arvojeni kuin ympäristön näkökulmasta. Matkustaminen on suuri intohimoni ja uskon, että elämyksiin ja yhteisiin muistoihin panostainen on loppupeleissä aina kannattavampaa kuin materian haaliminen. Kohtuus on kuitenkin syytä muistaa, ihan kaikessa.

Kohteita me harkitaan pitkään. Mietitään aina pystyykö samalla reissulla käymään useammassa paikassa ja päästäänkö suorilla lennoilla tai esimerkiksi lentämällä + junalla? Vaakakupissa painaa kiinnostavan kohteen lisäksi reissuun käytettävä aika, taloudelliset tekijät ja ympäristötekijät. Työni vie minua nykyään kohteisiin, joihin pääsen jo aika vapaasti vaikuttamaan, mikä on ihan mahtavaa. Lomareissuilla käyn sellaisten läheisten kanssa, joiden kanssa jaetaan yhteiset reissuintressit. Jos jokin kohde/reissu ei kiinnosta tai osu arvomaailmaani, jättäydyn mielummin kokonaan pois.

Nautin eniten siitä kun pääsen liikkumaan luonnossa ja näkemään upeita maisemia. Valokuvaus on minulle iso osa kokemusta. Se on tapani hahmottaa maailmaa ja pidentää elämystä. On ihanaa matkustaa kohteeseen, jossa en ole aikaisemmin käynyt. Vanhat rakennukset, viihtyisät kahvilat, kattoterassit ja täynnä aarteita olevat vintagekaupat ovat suosikkejani. Harvoin lähden reissuun pysymään paikoillani. Reissukohteita niputetaankin yhteen useampia ja matkaa jatketaan monesti junalla, bussilla tai lautalla (tai moottoripyörällä).

 

 

Minulta kysytään aika useasti mikä on ollut se kaikista mieleenpainuvin matkakohde Suomen ulkopuolella. Yhtä en mitenkään pysty valitsemaan, mutta (melkoisen kookkaan) kouralliseen saan tiivistettyä.

 

Slovenia – Yksi Euroopan upeimmista maista! Nappivalinta aktiivilomailijalle ja retkeilijälle. Mainioita vaelluspaikkoja, suloisia kaupunkeja ja lyhyet etäisyydet naapurivaltioihin. Ljubljana on ihana!

Islanti – Täällä auton vuokraaminen ja luonnon eri nähtävyyksillä vierailu oli ihan mieletöntä. Vaikka vettä tihuttikin joka ikinen päivä.

Sveitsi – Missään en ole nähnyt niin hulppeita vuoria ja turkoosia vettä kuin Sveitsissä. Paljon nähtävää ja lyhyet etäisyydet. Maan halki pystyy näppärästi kulkemaan myös junalla. Geneve on mieletön!

Vietnam – Vietnamin vahvuus on ystävälliset paikalliset, kaunis luonto ja mieletön ruoka. Suosikkeja Aasiassa. Matkustettiin maan halki moottoripyörien kyydissä. Hoi An on sympaattinen!

Tokio – Kävin ensimmäisen kerran täällä 17-vuotiaana veljeni luona kylässä. Ikimuistoinen reissu! Tokioon saapuessani kulttuurishokki oli aikamoinen, mutta rakastuin kaupungin erilaisuuteen. Karaoke, kylpyläkulttuuri, ruoka – kaikki toimii.

Norja – Viime kesäinen vaellusreissu Pohjois-Norjassa nousi suosikkien joukkoon. Henkeäsalpaavia maisemia, upeita rantoja ja ihania kyliä. Tänne aion palata uudestaan. Myös Bergen ja Trondheim kiinnostavat!

Lissabon – Yksi Euroopan kiinnostavimmista (ja kauneimmista) kaupungeista. Trendikäs Lissabon on täydellinen yhdistelmä uutta ja vanhaa! Naapurikaupungissa pääsee vielä surffaamaan!

Budapest – Kaupunki nousi suosikkieni joukkoon kun viime syksynä siellä ensimmäistä kertaa vierailin. Budapestin upeat kylpylät, vanhat raitiovaunut ja lukuisat nähtävyydet vakuuttivat!

Mikäli oma reissu on suunnitteilla, suosittelen kurkkaamaan Finnairin kampanjahinnat! Sivuilta löytyy myös iso osa näistä edellä mainituista suosikeistani! 🙂

 

 

Tämän vuoden osalta reissusuunnitelmat ovat vielä hieman auki. Ollaan kesäkuussa lähdössä vanhempieni ja poikaystävän kanssa Itävaltaan vaeltamaan. Heinäkuussa telttaillaan tyttöjen kanssa Suomessa ja Norjassa. Haaveilen myös junalomasta Euroopassa ja erityisesti alla olevat Euroopan kaupungit kiinnostaa!

 

Vilna – Liettuan pääkaupunki, värikäs ja kompakti Vilna on ollut reissuhaaveissa jo pitkään. Jostain syystä en ole täällä vielä koskaan käynyt, vaikkei kaupunki kovin kaukana Helsingistä sijaitsekaan. Arkkitehtuuri ja kaupunkifestarit kiinnostaa!

Gdansk – Puolan pohjoisosassa sijaitseva Gdansk herätti kiinnostukseni vuosi sitten kun tuttava kehui kaupunkia ja ryhdyin selvitystyöhön. Värikkäitä hansataloja, kivoja kahviloita ja suloisia katuja. Hiekkarantaakin on tarjolla! Hintataso on täällä vieläpä ilmeisen alhainen!

Praha – Upea kulttuurikaupunki, josta löytyy historiaa ja nähtävää joka kulmalta. Paljon kiinnostavia rakennuksia, konsertteja ja museoita. Vltava-joki ja sen yli kulkevat sillat olisi ihana päästä näkemään livenä!

Dublin – Eläväinen Dublin ja sen värikkäät pubit houkuttelevat! Sopivan kompakti kaupunki täynnä nähtävää. Olen kuullut, että tämä kaupunki ja sen asukkaat ovat kovin helposti lähestyttäviä. Myös Dublinin läheiset pikkukylät ja luontokohteet kiinnostaa!

 

 

Psst. Pieni muistutus vielä siitä, mitä meistä ihan jokainen voi tehdä sen jälkeen kun on valinnut sen omia intressejä vastaavan reissukohteen!

 

KUN LENNÄT…

 

Valitse tulevaisuuteen panostava lentoyhtlö, jonka koneisto on tätä päivää

Lentoteknologian kehitys on avainasemassa kun puhutaan lentopäästöjen vähentämisestä. Polttoaine on jokaisen lentoyhtiön suurin kulu, joten on selvää, että vähäpäästöisempi lentomatkailu on kaikkien meidän yhteinen intressi. Finnair on viime vuosina investoinut uuteen kevyempään A350-lentokonemalliin, joka on peräti 25% vähäpäästöisempi edellisen sukupolven koneisiin verrattuna. Finnair on myös sitoutunut toimialan yhteisiin tavoitteisiin, joiden mukaan polttoainetehokkuutta parannetaan 1,5% vuodessa ja päästöt puolitetaan vuodesta 2005 vuoteen 2050 mennessä.

 

Kompensoi päästöt

Päästöjen kompensointi on osa nykyaikaista matkustamista – liikuitpa sitten autolla, laivalla tai lentokoneella. Jos lennät työmatkoja, kannattaa lentopäästöjen kompensointi ottaa puheeksi myös työpaikalla! Vaihtoehtoja lentojen kompensointiin löytyy aina hiilinieluista biopolttoaineisiin. Tutustu Finnairin Push for Change-ohjelmaan!

 

Panosta suoriin lentoihin

Suorat lennot säästävät aikaa ja luontoa. Jos suoria tai sopivia lentoja ei ole saatavilla, lähde aina oikeaan suuntaan ja suunnittele kestävin reitti! Taita loppureissu vaikkapa junalla jos mahdollista.

 

Pakkaa mahdollisimman kevyesti

Lisäpaino tarkoittaa aina enemmän polttoainekuluja. Mitä kevyemmällä laukulla pärjäät, sitä parempi!

 

xx Sara

Tags:

*Kaupallinen yhteistyö: Finnair

 

Viiden päivän stopoveriin New Yorkissa mahtui ihan valtavan paljon ja nyt aion jakaa parhaat palat teidän kanssa! Vietettiin aika paljon aikaa Brooklynin puolella, mutta koluttiin myös Manhattania. Aivan ihania ravintoloita, suloisia kuppiloita, sattumalta löytyneitä vintagekauppoja ja upeita kattoterasseja. Näiden lomassa fiilisteltiin tietenkin New Yorkin hulppeita joulukoristeluja ja käytiin luistelemassa 🙂 Reissun ikimuistoisin kokemus lienee kuitenkin interaktiivinen Sleep no More -show, jota avaan hieman lisää postauksen loppupäässä (!!).

Vinkkipostaus on toteutettu yhteistyössä Finnairin kanssa. Finnair lentää New Yorkiin suoraan Helsingistä päivittäin – klassikkoreitti täytti hiljattain 50 vuotta!

 

Freemans

 

 

RAVINTOLAT

 

Freemans – Reissun tunnelmallisin ravintola, ei epäilystäkään. Pienellä kujalla sijaitseva Freemans on täydellinen valinta illalliselle, erityisesti joulusesongilla. Artisokkadippi ja risotto sulivat suussa! Pöytä kannattaa varata etukäteen.

Tacombi – Tacombin ravintoloita löytyy kaupungista useampiakin, mutta me käytiin Elizabeth Streetillä! Tunnelmallinen halli, jonka keskellä komeilee ihana volkkari! Ikilemppari New Yorkissa – iso peukku Avocado tostadalle.

Roberta’s – Reissun parhaat pitsat syötiin Brooklynissa! Tunnelmallisen huoleton ravintola, jossa pitsat valmistuu avokeittiössä 80-luvun discohittien tahdissa!

Shoo Shoo – Israelilaisia herkkuja New Yorkin urbaanilla twistillä – brunssia ja illallista. Tästä Nolitassa sijaitsevasta trendikkäästä ravintolasta saa myös erinomaisia drinkkejä.

Momofuku Noodle Bar – Kaupungin parhaan ramen keiton ei turhaan huhuta tulevan täältä! Pikkuruinen ravintola ei ota pöytävarauksia, mutta jonotus palkitaan! Momofukua on ylistetty Lonely Planetissa asti! Poikkea lounaalle tai illalliselle.

Root & Bone – Tyylikäs ja trendikäs ravintola. Perinteisiä, lähiruoasta koostuvia annoksia ihan uudella twistillä! Drinkkejä ei kannata ohittaa!

Her Name is Han – Suosittu korealainen ravintola, jonka kauniit annokset maistuvat vähintään yhtä hyviltä kuin miltä näyttävät! Her Name is Han tarjoaa niin lounasta kuin illallista.

Burger Joint –  Parker New York luksushotellissa ei ikinä uskoisi löytyvän tällaista burgeripaikkaa, mutta siellä se silti sijaitsee. Urbaani, kaupungin parhaaksi hamppariravintolaksi tituleerattu Burger Joint sijaitsee todellakin hotellin “takahuoneessa”. Kun näet hotellin aulassa verhon edessä jonon, tiedät että olet perillä! Käy jonon perälle, se liikkuu yllättävän nopeasti!

 

  Roberta’s

Butler Brooklyn // Egg Shop Brooklyn

 

 

KAHVILAT & AAMUPALA

 

 

Café Leon Dore – Ihana kahvilan ja vaatekaupan (Aimé Leon Dore) yhdistelmä Sohossa. Valkoinen pariisihenkinen terassi erottuu edukseen. Terassilla istuskelee porukkaa joulukuussakin!

Two Hands – Kauniimpia ja herkullisempia aamiaisannoksia saa hakea! Olen käynyt tässä aussikahvilassa jokaisella New York visiitilläni ja ihan syystäkin! Kaupungin lemppareita.

Maman – Hurjan kaunis ranskalainen leipomokahvilaketju, jonka toisistaan eroavat kahvilapisteet ovat siis ihan mielettömän kauniita! Marché Garden ja Hudson ovat suosikkejani!

Remi Flower & Coffee – Kaksi suosikkiani yhdessä: kukkakauppa ja kahvila <3 Upeita moderneja kimppuja ja hyvää kahvia. Mikä ihana paikka!

Egg Shop – Kaikkea kananmunasta! Mainio valinta aamiais-, brunssi- tai lounaspaikaksi. Toimipisteitä löytyy kaupungista useampiakin, mutta Brooklynissä sijaitseva tilava ravintola on suosikkini.

Sunday in Brooklyn – Suosittu brunssipaikka Brooklynissa. Listalta löytyy perinteisempiä herkkuja ja ihan valtavat pannukakut! Suosittelen pöytävarausta!

ppl – Sympaattinen, pienen pieni viherkasveilla koristeltu japanilainen kahvila Williamburgissa. Täältä ehdottomasta matcha latte mukaan! Psst. samassa tilassa toimii kampaamo!

Cafe Regular – Brooklynissa sijaitsevan värikkään kahvilan erottaa jo kaukaa! Virkistävän erilainen pikkukahvila.

Urban Backyard – Vastuullinen minikahvila Sohossa! Kahvilan edusta näyttää aivan ihanalta, erityisesti joulukoristelujen kera!

Butler – Syötävän söpö leipomokahvila. Erityisesti tämä kuvissakin vilahtava Brooklynin piste vaaleanpunaisine ovineen teki vaikutuksen!

Simple Cafe – Ranskalais-algerialaisia herkkuja ja piensisustusta! Brooklynissa sijaitseva ihastuttava Simple on mainio valinta niin aamiaiselle kuin lounaalle!

 

ppl

Two Hands

Urban Backyard

 

 

KUPPILAT & KATTOTERASSIT

 

 

The Crown – Hotel 50 Boweryn katolta löytyvä kattoterassibaari on täydellinen valinta rauhalliseen auringonlaskufiilistelyyn!

230 Fifth Rooftop Bar – Kaupungin suurin ja ehkäpä tunnetuin kattoterassi sijaitsee keskustan sykkeessä, 5th Avenuella. Viikonloppuisin tarjolla myös brunssia!

Mondrian Terrace – Mondrian hotellin katolta löytyvä terassilta avautuu mahtavat näkymät Manhattanin NoMadille! Täältä löytyy drinkkejä ja pientä syötävää!

Bar Velo –  Kasvisruokaa, cockaileja ja jazzia. Aivan ihana tunnelmallinen pieni ravintolabaari Brooklynissä. Tunnistat sen katosta roikkuvasta polkupyörästä! Poikkea lasilliselle, brunssille tai illalliselle!

 

 

The Crown

 

 

VINTAGEKAUPAT & OSTOKSET

 

 

L Train Vintage – Vintageketju, jonka paperikasseilta et voi välttyä New Yorkin katukuvassa. Käytiin Brooklynin puolella Thames Streetin myymälässä ja viereisessä Urban Junglessa – täällä olisi voinut viettää vaikka kokonaisen päivän rekkejä koluten!

Friends Nyc – Brooklynissa sijaitsevasta vintagemyymälästä löytyy niin 2handia kuin uutuuksia. Sijaitsee aivan Morgan Avenue metropysäkin vieressä.

Beacon’s Closet – Yksi New Yorkin tunnetuimmista 2hand-ketjuista, jonka pisteitä löytyy kaupungista useampia. Tuotteet on järjestetty väreittäin helpottamaan koluamista. Täältä voi tehdä todellisia löytöjä!

Chickee’s Vintage – Pieni symppis myymälä, jonka rekeiltä löytyy tyypillisesti merkkivaatteita ja hieman arvokkaampia vintage-tuotteita.

The Attic Brooklyn – Tosi kiva vintagekauppa Grand Streetilla Williamsburgissa. Hurjan mukava palvelu!

Artists & Fleas Williamsburg – Jos liikut viikonloppuna Williamsburgissa, suuntaa tänne! Suuri tila täynnä paikallisten suunnittelijoiden tuotteita ja kirppiskamaa. Vaatteita, koruja, tauluja, kortteja ja vaikka mitä ihanaa!

Sezane – Yksi lemppari vaatemerkeistäni on ranskalainen Sezane, jonka ihastuttava myymälä löytyy Nolitasta. Kaupungin kauneimpia joulukoristeluja!

 

 

Artists & Fleas 

Sezane

Dumbo // Sleep No More

 

 

TEKEMISTÄ

 

Sleep No More – Palkintoja kahminut interaktiivinen show legendaarisessa McKittrick Hotellissa. Ovella vedetään maskit päähän ja seuraavat kolme tuntia omistaudutaan elämykselle ilman että sanotaan sanaakaan. Kun yritin kysellä paikassa käyneiltä, että mitä täällä oikein tulee tapahtumaan, en saanut keltään selvää vastausta. Ja nyt itse Sleep No Moren kokeneena en osaisi minäkään selittää, tämä pitää vain kokea. Vaikka liput eivät irronneet halvalla, oli kokemus jokaisen sentin arvoinen. Vinkki: hotellissa kannattaa kiertää yksin ja seurata näyttelijöitä ensimmäisten joukossa. Tämä taktiikka yleensä palkitaan 😉

NBA tai NHL – Kannattaa tarkistaa pelataanko reissusi aikana kaupungissa korista tai lätkää. Tai baseballia. Vaikket urheilufaneihin lukeutuisikaan, takaan että tulet nauttimaan tunnelmasta!

Stand up – Stand-up kuuluu vahvasti New Yorkin reissulle, eikä liput paria kymppiä enempää maksa. Käytiin Comedy Cellarissa ja naurettiin silmät päästä! Kannattaa varautua roustaukseen, yleisö otetaan monesti aika vahvasti mukaan. Shown aikana kuvaaminen on ankarasti kielletty ja välillä puhelimetkin on kerätty pois. Huom. yllätysesiintyjät on enemmän sääntö kuin poikkeus. Lavalle saattaa päätyä megatunnettuja koomikoita!

 

 

5th Avenue // Wollman Rink, Central Park

Rockefeller tree

 

 

JOULUSESONGILLA NEW YORKISSA

 

 

Joulukoristelut – Jenkit on tässä lajissa suvereeneja. Manhattan on täynnä upeita joulukoristeluja – näyttävimmät löytyy todennäköisesti 5th Avenuelta. Myös keskustan hotellien auloista voi bongata melkoisia joulukoristeluja! Pienistä putiikeista upeimmat koristelut olivat mielestäni Sezanella ja West Villagessa LoveShackFancylla. Legendaarinen ravintola Delmonico’s on myös upea näky joulukuussa!

Luistelemaan – Jouluisempaa aktiviteettia saa hakea! Oma lempparini oli Central Parkin Wollman Rink. Rockefellerin luistinrata on tietysti myös klassikko, mutta yleensä ihan hurjan täynnä. Bryant Parkista löytyy myös mainio jää!

Rockefellerin joulukuusi – Joulusesongin suosituin nähtävyys lienee Rockefeller tree. Kuusi on melkoinen näky, etenkin hämärällä! Valtavaan kuuseen on upotettu yli 50 000 LED-valoa!

Joulumarkkinat – Tunnelmallisia markkinoita löytyy kaupungista useampiakin. Omiksi suosikeiksi nousivat Bryant Parkin Winter Village ja Union Square Holiday Market.

Fiilistele joulukuusikojuja – Joulukuusia on kaupan kaikkialla. Kauneimmat kojut on koristeltu näyttävin valoin. Joistain pisteistä saa kuumaa mehua ja pipareita!

 

 

Mikä mieletön joulufiiliksen buustausreissu! 8-9 tunnin lentomatka kotiin Finnairin sinivalkoisin siivin sujui mukavasti vielä joululeffoja katsellessa!

Psst. mukaan New Yorkiin kannattaa pakata mahdollisimman mukavat kävelykengät ja sopivasti vaihtelua pukeutumiseen. Koskaan et tiedä onko ulkona +15 vai -10. Kelit vaihtelevat etenkin tähän aikaan vuodesta ihan valtavasti ja Manhattanin tuuli voi tehdä kelistä entistä kylmemmän!

Toivottavasti vinkeistä on apua 🙂 Jos heräsi kysymyksiä niin pistäkäähän tulemaan! Myös omia NYC-vinkkejä saa jakaa kommenttiboksissa!

 

 

xx Sara

 

Kuulet sen hedelmäostoksilla, bussissa ja ravintolassa. Ennen ja jälkeen keskustelujen, välillä keskelläkin. Tuntematon huikkaa sen kun kävelee kadulla vastaan. 

Pura Vida” on Costa Rican motto. Siihen törmää ihan kaikkialla. Suora suomennus on puhdas tai yksinkertainen elämä, mutta mitä se käytännössä tarkoittaa? Päätin kysellä ja tarkkailla – miten motto näkyy paikallisten elämässä ja asenteissa?

Pura Vida on ennen kaikkea oikeisiin asioihin keskittymistä. Arvostusta, kiitollisuutta, kohteliaisuutta ja tervettä huolettomuutta. Huolehtimista. Omaa ja ympäröivää elämää kunnioitetaan – niin ihmisiä, luontoa kuin eläimiäkin. Turhalle murehtimiselle tai stressaamiselle ei anneta tilaa, vaan oma energia käytetään aidosti tärkeisiin asioihin.

Costaricalaisten elämänasenteesta meillä kaikilla on takuulla opittavaa. Fokus oikeisiin asioihin. Enemmän hyviä arvoja tukevia ajatuksia ja tekoja negatiivisten tilalle. Enemmän ympäröivän elämän arvostusta. Pura vida on ollut minulla kirkkaana mielessä nyt parin viikon ajan, ja lupasin että pyrin muistuttamaan siitä itseäni jatkossakin. Täydellinen motto uudelle vuosikymmenelle!

 

    

 

Psst. Paikallisilla on tapana ottaa koirat mukaan aamu- ja iltasurffille. Koirat temmeltävät vapaana rannassa ja rantavedessä sen aikaa kun omistajat surffaavat aalloilla <3

 

 

xx Sara