Naistenpäivän merkitys on kolahtanut kunnolla vasta vuoden sisään. Siihen asti se on ollut minulle enemmän tai vähemmän se ystävänpäivän jälkeen koittava kaupallistettu juhlapäivä kun kotona saattaa odottaa kukkakimppu (ja jos ei odottanut, saatoin loukkaantua). Päivän aikana pidin leikillisesti laskuria siitä, kuinka moni mies muistaa onnitella.

Naistenpäivä on kaikkea muuta kuin edellä mainittua. Se on tasa-arvon päivä, jonka ytimessä on naisten ylistämisen lisäksi juhlia naisten saavutuksia. Naistenpäivä on muistutus meille kaikille siitä, että jokaisella meistä tulisi olla oikeus opiskella, avata suunsa ja elää turvallista elämää. Tällä ydinviestillä on paha tapa unohtua kaiken hälinän keskellä.

Tänään käännän katseeni historiaan ja kiitän vahvoja naisia, jotka ovat olleet raivaamassa tietä tasa-arvoisemman yhteiskunnan hyväksi. Ilman Minna Canthia, Ida Aalle-Teljoa ja muita tasa-arvon puolesta taistelleita naisia, sukupuolten välinen tasa-arvo ei välttämättä toteutuisi nykypäivänä Suomessa näin hyvin (toki töitä on pirusti edelleen). Kaikkialla maailmassa asiat eivät kuitenkaan ole yhtä hyvin.

Naisten oikeudet ovat ihmisoikeuksia, jotka eivät vielä tänäänkään toteudu.

 

 

Miehet ja naiset, haastan teidät tänään naistenpäivän kunniaksi a) miettimään miten itse kukin voisi vaikuttaa sukupuolten tasa-arvon edistämiseen ja säilyttämiseen b) lahjoittamaan kukka- tai suklaarahat niille, jotka apua todella kaipaavat.

Mietin a-kohtaa tänään. Lupaan jatkossa avata suuni tilanteissa, jossa tasa-arvo ei toteudu. Olen tällaisissa tilanteissa välillä ujo, ja käyn muutenkin hitaalla. Hyvät vastaukset tulevat mieleen yleensä vasta jälkikäteen. Mutta kaipa tätä pitää alkaa nyt treenaamaan. Ja eiköhän niitä vastauksia voi viestittää jälkikäteenkin, jos heti ei saa suutaan auki.

Lupaan alkaa keskustelemaan tasa-arvosta enemmän ystävieni ja tuttavieni kanssa. Haastaa niin ystäväpiiriäni kuin myös omia ajatusmallejani.

Lupaan pitää tasa-arvokeskustelua yllä myös omilla kanavillani. Minulle saa laittaa postausideoita tai jos olet itse vaikeassa tilanteessa ja kaipaat jutteluseuraa tai mielipidettä, pistä minulle viestiä vaikkapa meilitse tai Instagram Directissä <3

 

 

Meidän maljakko on tänään tyhjä. Pyysin naistenpäiväkukat rahalahjoituksena YK:n tasa-arvojärjestölle UN Womenille (kiitos Juuso). Lisäsin pottiin vielä omankin panoksen, koska haluan olla mukana taistelemassa maailmasta, johon on yhtä arvokasta syntyä tytöksi kuin pojaksi.

Lahjoita 10 euroa YK:n tasa-arvojärjestö UN Womenille, maailman johtavalle naisten ja tyttöjen oikeuksien puolustajalle, lähettämällä viesti UNW numeroon 16499. Tekstareita voi tykittää useampiakin!

Kertalahjoituksen voi myös tehdä täällä.

Ihanaa naistenpäivää. Jatketaan oikeuksistamme taistelua ❤

 

 

xx Sara

Tags:

 

Missasin epäsuosittujen mielipiteiden ensimmäisen aallon, joskus vuosi pari sitten, joten päätin lähteä mukaan toiselle kierrokselle. Huom. nämä ovat vain ja ainoastaan minun mielipiteitäni, joihin niihinkin kannattaa osaan suhtautua sopivalla huumorilla.

 

Uuno Turhapuro –  Huumori, joka perustuu epäsiisteyteen, rikkinäiseen verkkopaitaan ja puoliksi mustaan hammasrivistöön ei vaan yksinkertaisesti pure meikäläiseen.

Verojen maksu – Maksan mielelläni veroja. Olen saanut kasvaa ja elää turvallisessa yhteiskunnassa, käydä kouluni ilmaiseksi ja nautti ilmaisesta terveydenhuollosta. Suomella on ollut iso rooli omassa onnellisuudessani. Arvostan sitä suuresti ja haluan todellakin olla omalla panoksellani mukana mahdollistamassa samaa myös muille. Jos siirtäisin tässä vaiheessa kirjani ulkomaille verotussyistä, kokisin olevani maanpetturi.

Bolero – Jos mekkokaupan myyjä yrittää lisämyydä sinulle boleroa hartioiden peitoksi kirkkohäihin, älä ratkea tähän. Bolerot on kamalia. Jos haluat peittää olkapääsi, käytä mielummin vaikka hartiahuivia tai bleiseriä.

Dubai – Tämä ristiriitojen kohde ei kiehdo minua millään tavalla, päinvastoin. En periaatteesta aio koskaan matkustaa sinne.

Kalja – Ties kuinka monesti olen yrittänyt, mutta minusta ei vaan oluen ystävää saa leipomallakaan. Yksi lager menee  paremman puutteessa, mutta siitäkin jää puolet juomatta.

Game of Thrones – Sitä kun luulisi, että vanhalle TSH-fanille tällainen sarja olisi varma nakki, mutta ei. Yritetty on.

 

 

Peplum-helma – Seuraa kaunistelematon tiedote: peplum-helma ei imartele yhdenkään ihmisen vartaloa.

Yliluonnollinen – En usko mihinkään yliluonnolliseen. En shamaaneihin, en henkiin, en kiviin, en astrologiaan, en henkisiin parantajiin, en ylösnousemukseen, en uudelleensyntymiseen. Uskon, että uskontoja on perustettu hallitsemaan ihmismassoja ja luomaan toivoa kärsimyksen keskelle. Minua ei koskaan pelota yliluonnolliset kauhuelokuvat, koska luotan niin vahvasti siihen, ettei mitään yliluonnollista ole olemassa.

Tumma suklaa – Syön mielummin vaikka puuroa kuin kitkerää tummaa suklaata.  Taustalla saattaapi olla lapsuuden laktoosi intoleranssi -traumat kun sain aina taloussuklaata joululahjaksi…

Ripsienpidennykset – Käytin itsekin yhdessä vaiheessa ripsenpidennyksiä, mutta olen aika iloinen siitä etten enää käytä. Näin jälkikäteen kun katselee kuvia tuolta ajalta niin ovathan ne epäluonnolliset ja erottuvat ihan selkeästi. Erityisesti siinä vaiheessa kun ripsiä oli jäljellä enää muutama ja ne sojottivat eri suuntiin…

Risteilyt – Erityisesti nämä Tukholmaan ja Tallinnaan suuntaavat ahdistavat suunnattomasti. Jengi on kännissä ja oksentaa kun laiva lähtee aamukasilta. Ihan käsittämätöntä. Lisäksi matkapahoinvointini merellä on sitä luokkaa, että kuulun oikeastaan minäkin niihin oksentelijoihin. Muistuu mieleen yksi Tukholman reissu Jennin kanssa kun molemmilla oli kovassa merenkäynnissä niin jäätävä olo, että 10 minuutin välein vaihdettiin vessavuoroja 😀

 

kuvat: Janni Ehari

 

xx Sara

 

Ilmastonmuutos tuntuu kaukaiselta asialta. Sitä on toisinaan vaikea hahmottaa, se kun ei konkreettisesti tässä ja nyt aina näy. Ilmastonmuutos tuli keskusteluun vähän yllättäen muutama vuosi sitten ja yhtäkkiä olikin jo kiire.

Parin asteen lämpeneminen ei kuulosta paperilla kovinkaan pahalta, mutta sillä on mittavat vaikutukset ihmiskunnalle. On hyvä muistaa, että niiden laajojen, hankalasti ymmärrettävien uhkien lisäksi ilmastonmuutos uhkaa myös meille korvaamattomia, arjen isoja ja pieniä asioita.

Huhtikuussa valittavan uuden eduskunnan tehtävä on jälleenrakentaa Suomi. Poliittisten päätösten aika on nyt, ilmastonmuutoksen suhteen ei ole enää aikaa odottaa.

 

 

Kysyn sinulta, mikä sinulle on korvaamatonta?

Kun puhutaan ilmastonmuutoksesta, ajattelen ensimmäisenä yleensä luontoa. Siitä on viime vuosina tullut minulle hurjan tärkeä. Sen kauneus, rauhoittava vaikutus ja puolustuskyvyttömyys puhuttelevat minua.

Minulle korvaamattomia asioita ovat tavallinen, turvallinen arki. Läheiset ja perhe ympärillä. Vuodenajat, luonnon värit, raitis ilma, metsät ja pulkkamäet. Kesämökki, lumilautailu ja hyvä ruoka. Sauna ja avantouinti. Ilmastonmuutos uhkaa myös kahvituotantoa, joten lisään vielä yhden: aamukahvi.

Kaikessa yksinkertaisuudessaan elämä. Sekä ihmisten, luonnon kuin eläintenkin. Kaikki elämä.

 

 

Olen mukana tukemassa ympäristö- ja kehitysjärjestöjen ilmastokampanjaa nimeltä Korvaamaton. Yhdeksän suomalaista ympäristö- ja kehitysjärjestöä (Birdlife, Greenpeace, Fingo, Luonto-Liitto, Maan Ystävät, Natur och Miljö, Protect Our Winters, Suomen Luonnonsuojeluliitto ja WWF Suomi) ovat yhdistäneet voimansa tehdäkseen eduskuntavaaleista aidot ilmastovaalit ja myös minä haluan kantaa korteni kekoon.

Korvaamaton-kampanjan tavoitteena on yhdessä kansalaisten kanssa muistuttaa poliitikkoja siitä, mikä on meille suomalaisille korvaamatonta.

 

 

Mitä konkreettista Suomen pitää tehdä? – Ilmastokampanjan 6 steppiä

 

Jotta Suomen ilmastopolitiikka saadaan Pariisin ilmastosopimuksen 1,5 asteen mukaiseksi Suomen pitää….

1) suojella luonnon hiilen varastoja ja kasvattaa hiilinieluja

2) luopua fossiilisista polttoaineista vuoteen 2035 mennessä

3) luopua kivihiilestä, öljylämmityksestä ja turpeesta vuoteen 2025 mennessä

4) lopettaa fossiilisten polttoaineiden tuet seuraavan hallituskauden aikana

5) siirtyä kestävään energia- ja liikennejärjestelmään

6) suunnata ruoantuotanto ja -kulutus kasvispainotteiseksi.

 

Lisäksi: Suomen ja suomalaisten pitää näyttää esimerkkiä sekä EU:ssa että kansainvälisesti ja kirittää muita maita ilmastokriisintorjuntaan. Ilmastokampanja kannattaa oikeudenmukaista siirtymää, tukea köyhimpien ilmastotoimiin ja ilmastokasvatusta kaikille koulutusasteille.

 

 

Minulla oli tälle vuodelle useampia tavoitteita, joista yksi koskee eduskuntavaaleja. Päätin hyödyntää kanaviani ja tehdä töitä sen eteen, että saisin seuraajistani mahdollisimman monet äänestämään. Ajattelen, että jos onnistun aktivoimaan teistä yhdenkin, joka ei alunperin meinannut äänestää, on tämä kannattavaa.

Ei varmaan tule enää kenellekään yllätyksenä, että edessä olevat vaalit tulevat olemaan the vaalit. Ilmastokysymysten lisäksi pöydällä on monta muutakin tärkeää asiaa.

 

Miksi kannattaa äänestää?

 

Olen kokenut äänestämisen aina kovin merkittävänä asiana. Tunnen ylpeyttä siitä, että minulla on äänioikeus ja mielipidettäni kuunnellaan. Koen äänestämisen olevan myös velvollisuuteni. Ajattelen, että jos en äänestä, ei minulla myöskään ole varaa kritisoida yhteiskunnallisia asioita. Enhän vaivautunut edes vaaliuurnille.

En voi sanoa olevani kiinnostunut politiikasta, mutta olen kiinnostunut arvomaailmani tukemisesta ja sen edistämisestä yhteiskunnassamme = olen siis sittenkin kiinnostunut politiikasta. Politiikka on liitoksissa kaikkeen. Se ei välttämättä näyttäydy niin konkreettisesti arjessamme, mutta se vaikuttaa ja ohjailee meitä väkisinkin. Äänestämällä, eli vaikuttamalla päätöksentekoon omaa arvomaailmaasi peilaten, edistät sinulle tärkeitä asioita.

Vaik­ka po­liit­ti­set pää­tök­set ei­vät oli­si si­nul­le ajan­koh­tai­sia juu­ri nyt, ne todennäköisesti kos­ket­ta­vat sinua muutaman vuoden päästä. Anna ehdokkaille siis aikaa. Pysähdy ja tutustu rauhassa, mieti paitsi tätä hetkeä, myös tulevaisuutta. Valitse puolue ja ehdokas, jotka jakavat kanssasi samanlaisen arvomaailman ja ovat valmiita suojelemaan sinulle korvaamattomia asioita. Vaikka oikean ehdokkaan löytäminen onkin välillä raastavaa, ajattelen, että tämä on pieni panos siitä, mitä poliitikot tekevät meidän puolestamme. En kestäisi sen työn paineita hetkeäkään.

 

 

TIIVISTELMÄ:

Päättäjät: tehkää rohkeita päätöksiä, jotka suojelevat meille korvaamattomia asioita.

Kansalaiset: auttakaa poliitikkoja ymmärtämään, mikä meille suomalaisille on korvaamatonta: jakakaa teille korvaamattomia asioita somessa hashtägein #korvaamaton, #ilmastovaalit ja #nytonpakko. Ja äänestäkää.

 

 

xx Sara