Oltiin matkustettu pitkään ja kiivetty edellisenä yönä Adam’s Peakille. Nukuttuja minuutteja vuorokaudessa ehkä 50. Saavuttiin iltapäivällä vuoristojunalla Ellaan. Kylä on kuuluisa rikkaasta luonnostaan: vuoristoa, vesiputouksia ja jokapuolella vihreää.
Meidän pakukuski, herra viiksi, oli meitä vastassa juna-asemalla ja lupasi viedä meidät johonkin rauhalliseen majataloon. Noustiin melko korkealle, kunnes edessä odotti tämmöinen.


Koko talo oli käytössämme ja henkilökunta vastasi illallisesta ja aamupaloista. Tää majoitus on kallein tähän mennessä, ruokien kanssa yö oli 2000 rupiaa henkilöltä, euroissa n. 12.
Kuumaa vettä, puhdasta, raikasta, freesiä ruokaa. Tää oli juuri sitä mitä me kaivattiin.

Istuskeltiin illallisella pitkään ja ihasteltiin edessä avautuvaa vuoristoa. Mikä tässä paikassa oli hassua, oli se, että auringonlaskun jälkeen oli kylmä! Ilmasto yöllä oli kuin alkukesän yö Suomessa.



Seuraavana aamuna käytiin lenkillä. Tämmösiin maisemiin kun pääsisi aina juoksemaan, niin lupaisin käydä joka aamu!

 
 
T.Sara

Surffauksen viehätys taitaa piillä juurikin siinä, että suomalaisena lajin harrastusmahdollisuudet ovat kovin rajalliset. Kerran vuodessa kun saa laudan käteen, ei siitä tee mieli päästää irti, vaikka suolainen vesi ja pesukonelennot alkavatkin ennenpitkää kyrsimään 😀

Vielä ei ole päästy niihin täydellisiin surffiaaltoihin surffaamaan, mutta eiköhän niitä vielä tule 🙂 Nämä kuvat ovat Sri Lankan Weligamalta, n. 1,5h skootteriajon (35km) päästä Hikaduwalta.

Arvatkaas muuten minkälaiset rajat mulla menee selässä…

 

T.Sara

 

Päivä alkaa aamupalalla. Me viisi kokoonnutaan usein mukavaan rantakuppilaan, jossa tarjoillaan aamupalaksi jotain muutakin kuin rice and currya. Minikajarista raikaa leppoisa J.Karjalainen ja taustalla kuuluu rantaan lyövien aaltojen pauke. Aamupala saattaa venyä jopa pariin tuntiin. Kellään ei ole kiire, ei edes tarjoilijoilla.
Auringonlaskua ihaillaan usein iltapäiväsurffin aikana. Kun muut jatkavat surffausta, mä haen usein kameran ja kuvailen maisemaa kaikessa rauhassa rannalta käsin. llalla syödään yhdessä, useimmiten valaistussa rantakuppilassa. Tässä maassa kaikki toimii hitaasti, joten ollaan varauduttu pelikorteilla illalliselle. Ehditään helposti pelaamaan muutama kierros ristiseiskaa ja juomaan yhdet Lion bisset ennen ruokien tarjoilua.
Chilliä, lepposaa ja oikealla asenteella mutkatonta. Tekee oikein hyvää tämmösille hektisille suomalaistytöille! 🙂

T.Sara