Tai no oikeastaan “ekat 1,5kk vauvan kanssa”. Aloitin tämän postauksen kirjoittamisen kaksi viikkoa sitten, mutta jostain kumman syystä mua on keskeytelty tässä viime aikoina aina kun olen päässyt tämän kimppuun 😀 Noh, kuuluu asiaan. Uutta elämänvaihetta takana aika tarkalleen 1,5kk – miten on mennyt?!

Vauva-arki on ihanaa, haastavaa ja erilaista – ennen kaikkea kokopäiväduuni. Olen aina miettinyt, että miksi puhutaan, että vauvan kanssa vapaa-aika menee helposti siivoamiseen, pyykinpesuun ja ruoanlaittoon, kun onhan näitä ennenkin tehty ja hyvin on aika riittänyt? Mutta hitsi vie, näihin tosiaan uppoaa paljon aikaa. Pyykkiä pitää pestä paljon enemmän ja kämppäkin menee vauvan kanssa huomattavasti helpommin sekaisin. Kotona vietetään paljon enemmän aikaa, joten sotkuja syntyy jo sen vuoksi. Kun vauva on hereillä, hän vaatii jatkuvaa huomiota. Olen tehnyt minimaalisen vähän omia duuneja tässä ohessa, mutten halua täysin luopua niistä. Yritän pitää kiinni 10h/vk rytmistä. Tällä määrällä työ antaa eikä niinkään ota. Toimii tosi hyvin mulla. Jotenkin koen tärkeäksi sen, että pääsen tekemään edelleen omia tuttuja juttuja, jotka eivät suoranaisesti liity vauvaan.

 

 

Me tosiaan vietettiin Naistenklinikan osastolla neljä vuorokautta, jonka aikana imettiin henkilökunnalta kaikki opit ja neuvot mitä suinkin keksittiin kysyä aina pepun pesusta imetysasentoihin. Siinä vaiheessa kun päästiin lähtemään kotiin oli oikeastaan tosi luottavainen fiilis. Ja koen, että tuo tietynlainen varmuus vauvan hoitoa kohtaan on pysynyt koko kuukauden yllä. Vaikka välillä vähän turhauttaakin, on aina päällimmäisenä tunteena et me handlataan tää kyllä!

Vatsavaivat ja nukkumaanmeno ovat olleet ekan kuukauden suurin haaste. Vauvalla on myös pallea jumissa, mikä aiheuttaa jatkuvaa hikkaa. Vauva oli ekan kuukauden itkuinen ja vaati jatkuvaa viihdyttämistä. Iltaiset lähes kellontarkat (22.30-01) itkukohtaukset ovat olleet sydäntä särkeviä ja samalla koetelleet myös meidän vanhempien kärsivällisyyttä. Ensimmäinen kuukausi käytännössä valvottiin öitä ja nukuttiin puoleen päivään. Nyt ollaan saatu käännettyä rytmiä aiemmaksi, mikä on mahtavaa (toki hutilyöntejä mahtuu edelleen mukaan).

Ollaan käyty vyöhyketerapeutilla, osteopaatilla ja BabybBalance -hoidossa ja saatu päivittäisiä hierontaohjeita. Vauva nukkuu aina tosi hyvin vaunuissa, joten päätettiin vaihtaa kehto vaunukoppaan, jossa hän nukkuu yönsä sata kertaa paremmin! Vauva rauhoittuu yleensä kohinassa, joten ollaan käytetty milloin mitäkin meteliä nukuttamisessa apuna (spotifysta 2h kestävää hiustenkuivaaja yksi suosikeista!). Vaihdettiin tällä viikolla d-vitamiinitipat öljypohjaisista vesipohjaisiin (Jekovit) ja tuntuu, että sillä on ollut suurin vaikutus vatsaan. Tai ehkä se on ollut tipat yhdistettynä tähän kaikkeen muuhun! Viime aikoina raivarit ovat kestäneet tyypillisesti 15 min ja tyyppi siirtyy nukkumaan jo ysin jälkeen. Öisin hän heräilee syömään 3-4 kertaa, suunnilleen 2-3,5h välein. Syötän nykyään pimeässä, sängyllä kyljelläni maaten. Vauva nukahtaa usein heti syötön jälkeen ja hänet on helppo siirtää takaisin koppaan.

 

 

Meidän pieni Käpy kasvaa silmissä. Hän on ottanut takaisin loppuraskaudessa istukan heikon toiminnan vuoksi menetetyt kilot! Posket pyöristyvät ja pituutta tulee lisää. Enää hän ei näytä pieneltä kuihtuneelta vanhukselta, vaan vauvalta 😀 Tänään siirsin syrjään koon 44 vaatteita. Tuli pari kyyneltä siinä kun tajusin, että mamin pieni käärö on jo kasvanut yli näistä! Tällä viikolla käytiin 1kk-neuvolassa. Paino oli noussut syntymästä 1,5 kilolla ja senttejäkin oli tullut lisää peräti kuusi!

Vauva on viime aikoina alkanut “seurustella” ja hymyillä. Hän on huomattavasti virkeämpi ja iloisempi, kuin muutama viikko sitten. Käpyllä on ilmeikkäät kasvot, joista on luettavissa aina lukuisia eri mielialoja muutamassa sekunnissa, heh. Hän seuraa tarkasti kasvoja ja rakastaa lamppuja. Neuvolan paperinaamat ovat suosikkeja! Ollaan kiinnitetty noita naamoja vähän kaikkialle, mm leikkimattoon! Käpy viihtyy loputtoman pitkään hoitopöydällä pelkissä vaipoissa ja rauhoittuu aina kun aletaan pukemaan tai riisumaan (paitsi ulkovaatteita – niitä hän vihaa). Hän rentoutuu kylvyssä ja viettäisi päivät pitkät pystyasennossa olkapäähän nojaten. Tigerin 4€ jumppapallo on ollut hitti niin nukuttamiseen kuin yleiseen viihtymiseen!

Rakastan yli kaiken sitä tuhinaa, jota hän pitää sylissäni (ties kuinka monta kertaa olen äänittänyt sitä puhelimeeni). Ja niitä pieniä haituvia päälaella ja huulia, jotka menevät suppuun harva se hetki. Rakastan puristella hellästi hänen pehmoisia käsivarsiaan ja silittää pieniä täydellisiä sormia. Rakastan nuuhkia häntä. Meidän vauva <3

 

 

Imetyksen kanssa oli alkuun haasteita, koska pienikokoinen vauva väsähti helposti rinnalla eikä hänellä ollut energiaa imeä. Maito nousi mulla tosi nopeasti synnytyksen jälkeen ja sitä on ollut tarjolla jatkuvasti! Syötettiin häntä eka viikko pumppaamallani maidolla tuttipullosta. Suunnilleen viikon imetystreenien jälkeen löytyi oikeat asennot ja vauva virkosi sen verran, että imetys alkoi onnistua toisesta rinnasta. Toisen rinnan kanssa treenattiin vielä jonkun aikaa, kunnes sekin alkoi sujumaan. Pakkanen on täytetty äidinmaidolla ja kaappeihin on hamstrattu korviketta. Mulle on ollut tosi tärkeää, että aina on myös vaihtoehtoinen syöttötapa jos minulle tulee jotain menoa tms. Ahdistaa ajatus, että olisin yksin vastuussa hänen syöttämisestä. Koetaan tärkeäksi, että molemmat vanhemmat (ja isovanhemmat, sukulaiset jne) pystyvät ruokkimaan vauvan.

Päätin jo raskaana ollessani, että haluan kantaa korteni kekoon astetta hyväksyvämmän imetyskulttuurin eteen ja olen imettänyt vauvaa tilanteessa kuin tilanteessa. Ravintoloissa, kahviloissa, sukulaisten olkkareissa jne. Tämä ahdisti minua alkuun vähän, mutta siitä on tullut jo tosi luontevaa! Asiaa tietysti auttaa se, että nykyään imetys sujuu hyvin. Välillä toki on vähän säätöä ja tulee ylimääräistä kikkailua, mutta kuuluu asiaan.

 

 

Ollaan käyty Käpyn kanssa vanhempieni luona Kotkassa pariinkin kertaan. Vajaan 2h ajomatka menee yleensä mutkattomasti. Olen istunut vauvan kanssa takana, just in case. Ollaan pari kertaa pysähdytty rauhoittelemaan tai syöttämään vauvaa. Perheeltä saatu lastenhoitoapu on ollut korvaaamatonta. Äiti tuli meille jo ekan viikon jälkeen valvomaan yhden yön <3 Ollaan saatu saunoa kerran viikossa kaikessa rauhassa anopin ja appiukon luona, se on ollut ihanaa! Viime viikolla oltiin neljä päivää vanhempieni luona Kotkassa ja pääsin hiihtelemään ja nukkumaan extra päikkäreitä vanhempieni auttaessa vauvan kanssa.

Olen oivaltanut et jokaiselle päivälle kannattaa olla jotain ohjelmaa. Kotona nyhjääminen ummehduttaa ja aika käy pitkäksi. Ollaan käyty vaunulenkeillä ystävien kanssa lähes päivittäin. Eilen Töölönlahdella rullaillessani tajusin, että tämä oli eka kerta vaunulenkillä kun mulla ei ollut seuraa! Mulla asuu paljon ystäviä lähistöllä (moni heistä samassa elämäntilanteessa) ja se on ihan parasta! Vertaistuen tärkeyttä en voi liikaa korostaa. On ollut ihana jutella äitiystävien kanssa kun on pystynyt jauhamaan vaan kaikista vauva-arjen iloista ja haasteista sekä jakamaan puolin ja toisin vinkkejä.

 

 

Juuso piti lähes 4vk isyysloman heti alkuun. Vietettiin joulukuu käytännössä vauvakuplassa kotona kaikessa rauhassa uuteen totutellen. Tullaan muistamaan tämä kuukausi varmasti loppuelämämme 🙂 Ollaan pyritty vetämään yhtä köyttä ja onnistuttu siinä melko hyvin, mutta valehtelisin jos väittäisin että ollaan säästytty riidoilta. Kotiaskareet, väsymys ja itkevä vauva aiheuttavat välillä kitkaa myös vanhempien välille. Kotityöt ollaan ratkaistu niin, että Juuso on ottanut vetovastuun ruoanlaitosta ja kauppatilauksista, mulla sen sijaan vastuullani kämpän siisteys. Toki joustetaan tässä aina tarvittaessa, mutta tää on toiminut meillä tosi hyvin. Pyritään pitämään kiinni myös siitä kuuluisasta omasta vauvattomasta ajasta, jolloin saa tehdä just sitä mitä lystää. Oon mm. nähnyt ystäviäni, käynyt kynsihuolloissa, kampaajalla ja hieronnassa.

Juuso palasi pari viikkoa sitten töihin, joten olen ottanut vetovastuun myös öistä, koska minulla on mahdollisuus nukkua vauvan kanssa päiväunia. Öisin vauva ei juuri muuta tee kuin syö 3-4 kertaa ja nukahtaa pian syötyään, joten nämä on suht iisejä (toki poikkeuksellisiakin öitä on). Vaikka tämän ikäisillä ei mitään selkeitä rytmejä ole, ovat ne pienetkin päivittäin toistuvat jutut helpottaneet arkea. Tällä hetkellä nukutetaan vauvaa yhdessä n. klo 21-22  ja aamulla klo 7-8 kippaan vauvan miehelle ja jatkan itse unia vielä 1-2h verran. Vauva pysyy isänsä kanssa hereillä tuon ajan ja kun vauva sitten menee minun herättyäni ekoille päikkäreille, saan tässä vaiheessa rauhassa syödä aamupalan ja käydä suihkussa! LUKSUS!

 

 

Tulipas tästä jotenkin sekava kokonaisuus, mutta ehkäpä se kuvastaa osaltaan tätä uutta elämäntilannetta 😀 Vaikka haasteitakin on niin ne hyvät jutut voittaa vaikeudet 100-0. Tässä on hiljalleen tajunnut, että elämä lapsen kanssa koostuu erilaisista vaiheista – hyvässä ja pahassa. Vaiheita tulee ja menee, eikä niitä saa enää takaisin. Elämä on tässä ja nyt. Ainutlaatuista ja ohimenevää!

Tänään makoiltiin aamulla Käppänän kanssa makkarin sängyllä ja hän naurahti ekaa kertaa. Tuo ääni oli ehkä söpöin mitä olen koskaan kuullut. Samalla se oli taas vilahdus jostain uudesta, joka pian varmasti tullaan oppimaan. On tää ihmeellistä seurata tuon pienen termiitin kehitystä <3

 

 

xx Sara

 

Tags:
, ,

*Kaupallinen yhteistyö: Wauva

 

Nyt ollaan aiheessa, josta multa on viimeisten kuukausien aikana ylivoimaisesti eniten kyselty: hankinnat vauvalle. Voin heti alkuun paljastaa, että kyseessä ei ole itselleni mikään intohimoaihe. Olen (olin) hyvin pihalla siitä mitä vauvalle on syytä hankkia ja mitkä tuotteet ovat parhaita. Olen aikaisemmin sulkenut korvani aina siinä vaiheessa kun ystävät ovat alkaneet jakamaan toisilleen vinkkejä hyviin lastentarvikkeisiin liittyen. Aihe kun ei ole ollut itselleen ajankohtainen, se ei ole juuri kiinnostanut.

No nyt kiinnostaa. Tosin ei vieläkään niin paljoa, että jaksaisin ihan hirveästi käyttää aikaani tiedon etsimiseen ja keskustelupalstojen koluamiseen. Kuten monessa muussakin asiassa, myös tässä päätin luottaa asiantuntijoihin. Haluan parhaat ja hyödyllisimmät kamat. Ja mielummin yhdellä kertaa, niin että homma olisi hoidettu mahdollisimman kivuttomasti.

Moni ystävä suositteli Tampereen Ratinassa sijaitsevaa THE lastetarvikekauppaa. Wauva kaupasta löytyisi osaava ja lämminhenkinen palvelu sekä täydellisesti kuratoitu valikoima, johon on valittu markkinoiden parhaat tuotteet. Selvä homma, me tehdään viikonloppureissu Tampereelle. Samalla reissulla hankinnat vauvalle ja päälle sit vielä hyvä illallinen jossain Tampereen kivassa ravintolassa!

Wauva:sta on mahdollista varata erikseen palveluaika ja aavistelin, että sellaiselle olisi nyt tarvetta. Sovittuna aikana asteltiin kauppaan, jossa meitä oltiinkin iloisesti vastassa. Kerrottiin ne tuotteet, jotka ollaan tähän mennessä saatu ystäviltä ja pyydettiin henkilökuntaa esittelemään heidän mielestä ne tarpeellisimmat tarvikkeet, jotka näiden lisäksi tarvittaisiin. Tää oli paras juttu ikinä, jäi ihan sairaan hyvä fiilis meidän parin tunnin käynnistä!

Alla listattuna kaikki, mitä ollaan vauvalle (ja äidille) hankittu! Näihin tuotteisiin ja merkkeihin me päädyttiin 🙂

 

imetystyyny, Doomoo Buddy

Untuvapussi, Joutsen // Pehmolelu, Jellycat

 

 

HANKINNAT VAUVALLE JA ÄIDILLE

 

Tukivyö – Tukivöiden kuningatar, eli Lola&Lykke -merkin supersuosittu raskausvyö on liitoskipujen pelastaja. En voisi kuvitella lähteväni mihinkään ilman tätä! Puin tämän kyseisen vyön päälle jo kaupassa, enkä suostunut enää ottamaan pois 😀 Tukeva, pehmeä ja joustava. Plussaa siitä, et takaosaan saa laitettua mukana tulevan geelipussin joko lämmitettynä tai viilennettynä (ah). Vyö on fysioterapeuttien kehittämä ja en valehtele kun sanon vähintään 20 suositelleen tätä minulle! Erityisen hyvä kävelyillä, salilla ja missä tahansa liikkuessa! – Lola&Lykke, Wauva.

Imetystyyny – En osaisi enää nukkua ilman tätä kaveria. Onneksi hankin imetystyynyn jo nyt, ja onneksi valitsin tuon isomman Buddy-mallin. Halaavalla otteella lantioon kohdistuvaa painetta saa helpotettua öisin nyt raskausaikana. Ja nimensä mukaan tyyny toimii hyvänä tukena lasta imettäessä. Mulle sanottiin, että tämä pehmeä tyyny on markkinoiden paras ja kestävin. En kiistä! – Doomoo, Wauva.

Odottavien joogakurssi – Kun viimeinen kolmannes alkoi, alkoi myös mun odottavien joogakurssi Manipurassa* (kurssi saatu yhteistyönä). 1h 45min kestävä jokaviikkoinen jooga on ihana! Tunneilla keskitytään mm. hengitys- ja rentoutumisharjoituksiin, lepoasentojen etsimiseen, lantionpohjan lihasten tunnistamiseen ja tilan luomiseen lantion alueelle. Kurssiin kuuluu myös kaksi synnytysvalmennusta, joihin puolisot/synnytyksen tukihenkilöt pääsevät mukaan!

Kehto – Ystäväpiirissä kiertänyt kaunis rottinkinen ensikehto päätyi tänä syksynä meille! Carena-merkkisessä kehdossa on mahdollista nukkua ensimmäiset kuukaudet, jonka jälkeen vaihdetaan sitten isompaan sänkyyn. Mitä todennäköisimmin Stokken Sleepiin, joka menee sitten pidempään.

Untuvapussi – Joutsenen monikäyttöinen klassikkotuote menee vauvalla makuupussina, pehmusteena ja isompana sitten peitteenä (makuupussin vetoketjut saa avattua kokonaan, jolloin pussista tulee peite). Joutsenella on Allergia-, iho- ja astmaliiton tunnus ainoana untuvapeittojen ja -tyynyjen valmistajana. – Joutsen, Wauva.

Sitteri – Sitterin kohdalla mietittiin, että onkohan se välttämätön, mutta tosi moni ystävä sekä Wauvan työntekijät tätä suosittelivat. Babybjörnit ovat kuulemma lähes kulttimaineessa ja näitä on kaikilla. Juuso halusi tämän ehdottomasti pantteritwistillä!  Katu-uskottavuus taattu, how cool is this?! – Babybjörn, Wauva.

Leikkimatto – Oon nähnyt pelkästään sellaisia räikeitä leikkimattoja, jotka hallitsevat koko olohuonetta. Vielä tässä vaiheessa haaveilen sellaisesta seesteisestä ja siististä kodista vauva-arjessa (we’ll see :D), joten päädyttiin tällaiseen Done by Deerin kauniin simppeliin leikkialustaan! – Done by Deer, Wauva

Lastenrattaat + turvakaukalo – Kokeiltuamme Cybexin ePriam -sähköavusteisia vaunuja, ei paluuta yksinkertaisesti enää ollut. Tervetuloa loskakelit, lumiset kadut, haastavat metsäpolut, vastatuuli ja jyrkät ylä- sekä alamäet! Sähköavustus tekee vaunujen työnnöstä haastavissa olosuhteissa ihanan ketterää. Se antaa potkua silloin kun sitä kaivataan ja toisaalta myös hidastaa tarvittaessa. E-Priamit ovat hieman basic Priameita kapeammat ja mahtuvat näppärästi meidän 20-luvun talon hissiin! Erityisen innoissamme oltiin myös uudesta ominaisuudesta, jossa vaunut saa hytkymään paikallaan (hell yes!). Rattaat on tilattu, mutta ne eivät ole vielä saapuneet. Pitää tehdä niistä sit vaikka oma juttunsa 🙂 Cybex, Wauva.

Kantoliina – Saatiin ystävillä kierrossa ollut kantoliina testiin vauvavuodelle. Tutkiskellaan vähän viihtyykö pikkuinen tässä!

Pehmolelu – En kerta kaikkiaan pystynyt vastustamaan kiusausta kun bongasin Jellycat-merkin hymyilevän kukkakaali-pehmolelun Forumin My o My homessa. Kannustakoon tämä lelu häntä kasvisten syömiseen 😀 Äitiyspakkauksessa taitaa tulla joku uniriepu tai lelu vielä, jota voi käyttää sitten nukkuessa.

 

Tukivyö, Lola&Lykke

Sitteri, BabyBjörn // Leikkimatto, Done by Deer

Sitteri ja lelukaari, BabyBjörn

 

Unipesä – Hommattiin pesä perhepetiä varten. Tuntuu turvallisemmalta, että vauvalla on oma pieni alueensa, joka on helppo pakata mukaan myös viikonloppuvisiiteille jne. Tämä malli ja kuosi oli mun mielestä ihana! Done by Deerillä on muutenkin ihania juttuja! – Done by Deer, Wauva.

Hoitopöytä – Moni rakentaa vaipanvaihtopisteen pesukoneen päälle, mutta meidän pesukone on keittiössä. Saatiin ystäviltä useammalla kiertänyt hyvin klassinen Ikean hoitopöytä, johon saa näppärästi säilytyslaatikoita! Hoitopöytä sijoitettiin lastenhuoneeseen, joka sijaitsee onneksi ihan vessan vieressä.

Amme + kylpytuki + pyyhe – Jos vauva tykkää kylpemisestä edes puoliksi niin paljon kuin vanhempansa niin tälle tulee käyttöä! Kokoontaitettava malli oli must. Ei kaivattu korotettuja jalkoja, mutta istuin/kylpytuki koettiin tärkeäksi! Päädyttiin klassikkojen klassikkoon eli Stokken Flexiin. Veljenlapseni ovat kohta menossa kouluun ja he mahtuvat vieläkin kylpemään näissä! – Stokke, Wauva.

Äitiyspakkaus – Pitkään mietin, että tuleeko äitiyspakkauksen tuotteet käyttöön, mutta päädyttiin pakkaus kuitenkin tilaamaan. Tämän vuoden sisältö miellyttää omaa silmääni (kivoja sävyjä!) ja mukana on vaatteiden lisäksi muutenkin paljon tarpeellisia tuotteita. Harsot, ruokalaput, kuumemittarit, tutit ja kynsisakset saadaan ainakin sit täältä!

Vaatteita – Ollaan molemmat tultu maailmaan pienikokoisina, ja uskotaan vahvasti, että sama tulee käymään myös meidän vauvalle. Ollaan hankittu muutamia 50-koon bodyja, housuja ja yöpukuja. Äitini lähetti meille myös yhden 40-koossa. Aika monet näistä on Lindexiltä, joiden luomupuuvillaisia vauvanvaatteita niin kovin moni ylistää. Vaatteita ollaan saatu myös ystäviltä, suurin osa muutaman kuukauden ikäisille. Oon myös tilannut lastenvaatebrändeiltä ja ostanut kirppiksiltä mm. neuleen, sammaripaidan, villahousut ja pipon. Nää on kaikki vasta sit myöhemmille kuukausille, mutta veikkaan et käärin vähän hihoja ja lahkeita ja puen hänet aika pian niihin, koska en vaan yksinkertaisesti voi olla pukematta 😀 Rakastan yli kaiken yksivärisiä lastenvaatteita, luonnonläheisissä sävyissä.

Kapalo – Kapalopussi oli mulle kokonaan uusi juttu. En tiennyt, että tällaisia on olemassa. Täältä käsiä ei saa kiskottua vapaiksi, eikä näin ollen vauva myöskään säpsähdä käsien heilumisesta hereille. Kapalopussi on näppärä lisä nukkumaanmenorutiineihin ja Wauvan työntekijät ohjeistivat, että vauva kannattaa rauhoittaa kapaloon jo iltasyötön yhteydessä. Vitsi, että odotan jo meidän uusia rutiineja! – Love to Dream, Wauva.

Rintapumppumaidonkerääjä + liivinsuojia – Tavoitteenamme on onnistua imetyksessä ja samalla kerätä maitoa pakasteeseen, jotta myös muut voivat vauvaa syöttää. Jos Lola&Lykken langaton imetyspumppu on läheskään sitä tasoa mitä tämä heidän tukivyönsä on, olen myyty. Wauvan henkilökunta ylisti tämän sähköisen rintapumpun helppoutta, jos jollain niin tällä onnistuu! USB ladattava akku kestää jopa kaksi tuntia, joten pumppua voi käyttää missä vaan. Digitaalisen näytön muistista voi seurata tietoja pumppauskerroista. Samaan settiin hankittiin myös Lansinohin maidonkerääjä ja liivinsuojia. Lola&Lykke, Wauva.

Soittolelu & yövalo – Zazu Zoe kaiuttimen ja yövalon yhdistelmä löytyy monelta ystävältäni. Kaikki sanovat, että kohinalaite tulee helpottamaan vauvan nukahtamista ja nukkumista. Se on helppo ottaa mukaan vaunulenkeille ja viikonloppureissuille. Pingviiniin on ohjelmoitu valmiiksi seitsemän eri melodiaa: kohinaa, luonnon ääniä, kehtolauluja jne. Lisäksi kaiutin toimii myös bluetoothilla ja siitä löytyy uniajastimet. Zazu Zoe, Wauva.

Syöttötuoli – Meillä on toiveena pitää perheen yhteisistä ruokailuhetkistä kiinni myös vauva-arjessa. Koettiin tärkeäksi, että myös vauva pääsee osallistumaan pöydän ääreen omalle paikalleen. Syöttötuoli on näppärä myös silloin kun on ystäviä kylässä! Valittiin todellinen klassikko, Stokken tamminen Tripp Trapp -syöttötuoli newborn-setillä. Tämä supertuoli menee lisäosien ansiosta vastasyntyneestä aikuisikään asti. Syöttötuoli on samaa sävyä meidän uusien ruokapöydän tuolien kanssa ja sopii ruokailuryhmään täydellisesti! Stokke, Wauva.

 

Amme ja kylpytuki, Stokke // Vauvanvaatteet, Lindex

Kapalot, Love to Dream // Unipesä, Done by Deer

Leikkimatto, Done by Deer // Rintapumppu, Lola&Lykke // Maidonkerääjä + liivisuojat, Lansinoh

Hoitopöytä, Ikea (saatu ystäviltä)

 

Uupuuko teidän mielestä hankinnoista jotain tarpeellista?

Itkuhälytintä ollaan mietitty, mutta sitä tuskin ihan heti tullaan tarvitsemaan. Samoin juoksurattaita olen pohdiskellut, mutta ne tulevat olemaan ajankohtaiset sitten vasta 9kk jälkeen. Toisaalta olen miettinyt myös, että onkohan lenkkeily vaan miellyttävämpää yksin niin, että toinen sit vaan sillä välin hoitaa vauvaa. (Todennäköisesti). Useimmissa juoksurattaissa kopan saa kyllä kiinnitettyä myös pyörään, mikä taas tuntuu tosi hyödylliseltä. Pyöräilyä on takuulla luvassa. Mut tsekkaillaan näitä sitten lähempänä kun ovat ajankohtaisia!

 

Kehto, Carena (saatu ystäviltä)

 

/Sara

kuvat: Facade // Hejlenki // Lindex // I dig denim

 

Kyselin teiltä joku aika sitten IG:n puolella, että mistä löytyisi laadukkaita, vastuullisesti valmistettuja ja mielellään yksivärisiä lastenvaatteita. Sellaisia oversized- ja unisex-malleja, joita lapsi pystyisi käyttämään mahdollisimman pitkään. As you know, olen printtien suhteen tosi varovainen. Oikeastaan me molemmat vanhemmat ollaan. Ja näköjään tämä pätee myös lastenvaatteissa. Olisi kiva nauttia tästä alkuvaiheesta kun lapsen pystyy vielä pukemaan omaa silmää miellyttäviin kamoihin. Jossain vaiheessa kun tulee kuitenkin omaa tahtoa ja lapsi haluaa olla itse valitsemassa vaatteitaan. Siihen asti mennään meidän vanhempien tyylimieltymysten mukaan!

Alla listattuna teidän vinkkaamista minimalistisista vaatemerkeistä omia suosikkejani! Mukana sekä kotimaisia, että eurooppalaisia brändejä!

 

 

KOTIMAISET

 

kuvat: Almini Label // Kaiko // Upea Clothing // HIMA Clothing

 

Kaiko – Laadukkaita vaatteita myyvä kotimainen merkki valmistaa tuotteita niin naisille kuin lapsille. Printtien lisäksi mallistosta löytyy myös minimalistisia, maanläheisiä sävyjä! Eettisyys ja sosiaalinen vastuu ovat Kaikon toiminnan ydin: Kaiko ohjaa jokaisen myydyn tuotteen voitosta 7% kehitysmaiden naisten kouluttamiseen. Sivuilta löytyy myös Re-wear osio, johon voi toimittaa käytettyjä Kaiko-vaatteita. Kaiko hoitaa tuotteiden toimituksen vastuullisesti valmistettujen vaatteiden myyntiin erikoistuneen Ninyesin verkkokauppaan, josta löytyy oma 2hand Kaiko-osasto!

Ihana Clothing – Oululainen, kolmen naisen perustama vastuullinen vaatemerkki, joka tunnetaan erityisesti laadukkaista ribbineuloksistaaan! Ihana tukee suomalaista työtä läpi tuotantoketjun. Lastenvaatteet valmistetaan Suomessa kotimaisesta luomupuuvillaneuloksesta.

HIMA Clothing – Pellavatuotteistaan tuttu eettinen vaateyritys, jonka mallistoista löytyy tuotteita niin vauvoille, lapsille, naisille kuin miehille. Vaatteet on tehty kestämään aikaa ja ne valmistetaan Suomalaisissa pienompelimoissa. Olen päättänyt hankkia meidän pikkuiselle tuon vohvelihaalarin!

Ruskovilla – Merinovilloistaan tuttu 40-vuotias perheyritys valmistaa laadukkaita kerrastoja luonnonkuiduista niin aikuisille kuin mineille. Alansa kotimaiset pioneerit eivät tingi laadusta! Vauvojen mallisto kauniin valkoisessa sävyssä.

Almini Label – Kollegoideni Lindan ja Alexan juuri lanseeraama minimalistinen lastenvaatemerkki, jonka keskiössä on laatu ja tyyli. Ajattomia sävyjä ja klassisia malleja! Tuotteet on valmistettu Euroopassa, materiaaleina käytetään kashmiria ja merinovillaa!

Upea Clothing – Kotimaisen merkin tuotteet on suunniteltu ja valmistettu Suomessa! Tarjolla on omaan makuuni hieman liian räikeitä printtejä, mutta vauvamallistosta löytyy myös simppeleitä housuja ja hyvin suloinen muslin-haalari!

Nakoa – Suomalaisen Nakoan vastuullisesta valikoimasta löytyy paljon printtejä, mutta myös simppeleitä yksivärisiä lastenvaatteita! Ihastuin erityisesti lappuhaalareihin ja oversized pellavahousuihin, jotka menevät varmasti pitkään! Suunnittelu tehdään Suomessa, jonka jälkeen vaatteet ommellaan Virossa. Puuvilla ja pellava tulevat Liettuasta.

 

kuvat: Ihana Clothing // Kaiko // Nakoa // Hejlenki

 

 

MUUALTA

 

kuvat: Facade // I dig denim // Loully // Loully

 

Hejlenki – Yksi omista suosikeistani tällä listalla! 2019 perustettu saksalainen perheyritys, jonka vaatteisiin ja visuaaliseen ilmeeseen olen täysin rakastunut. Ihastuttavia ja ajattomia oversized-malleja maanläheisissä sävyissä. Myynnissä oleva mallisto on juuri sopivan kokoinen, muutamia hyviä ylä- ja alaosia. Tuotteet valmistetaan Euroopassa.

Gray Label – Minimalistisen hollantilaisen vaatemerkin mallistoista ei löydy lainkaan printtejä, kaikki tuotteet ovat harmonisia ja mallit ihanan yksinkertaisia – just the way I like it! Vaatteita löytyy niin lapsille kuin aikuisille. Tuotteet valmistetaan luomupuuvillasta Euroopassa.

Konges Sløjd – Tanskalainen skandinaavisesta tyylistään tunnetun merkin valikoimasta löytyy lapsille niin vaatteita, leluja, sisustusta kuin hoitotarvikkeita. Hillittyjä printtejä ja kaunis sävymaailma!

MarMar Copenhagen – Ajattomia klassikoita maanläheisellä sävykartalla tanskalaiseen tyyliin. Vauvoille paljon kietaisubodyja ja kivoja neuleita!

Façade – Ruotsalainen street-henkinen lastenvaatemerkki, jonka jokaisen tuotteen voisin pukea päälleni minäkin. Tuotteet valmistetaan Euroopassa ja vastuullisuus näkyy myös materiaalivalinnoissa. Oversized- ja unisex-mallit ovat merkin keskiössä! Sivustolta löytyy myös kivoja julisteita ja käsityötarvikkeita lapsille.

Hanfalke – Ihastuttava tanskalainen nettikauppa, jonka tarkkaan kuratoidusta valikoimasta löytyy kuusi pientä vastuullista ja minimalistista vaatemerkkiä perheen pienimmille. Tuotteissa yhdistyy laatu ja ajattomuus. Myynnissä myös naistenvaatteita!

FUB – Raidoistaan tuttu tanskalainen vaatemerkki, joka luottaa pohjoismaiseen tyyliin! Kauniita murrettuja sävyjä ja hillittyjä printtejä. Mallistoista löytyy klassikoita niin lapsille kuin naisille. Materiaaleissa hyödynnetään vastuullisia raaka-aineita.

I dig denim – Länsinaapurista tuleva vaatemerkki, jonka ihastuttavat oversized street-mallit näyttävät syötävän söpöiltä. Ison koon ansiosta menevät useamman vuoden. Lähes kaikki vauvanvaatteet luomupuuvillaa.

Minimalisma – Simppeleitä malleja, yksivärisiä tuotteita ja laadukkaita materiaaleja aina alpakasta ja merinovillasta silkkisekoituksiin. Minimalisman tuotteet ovat istuvia perustuotteita, lapsen vaatekaapin tukipilareita!

Arket – Arketin vauva- ja lastenmallistot miellyttävät ihan hurjasti omaa silmää. Sopivasti rentoa särmää, ajattomia klassikoita ja kivoja sävyjä. Arketin lastenvaatteita aion ehdottomasti kärkkyä käytettyinä!

Lindex – Yksi ketjuliikkeiden suosikkini on Lindex. Perinteisten printtien lisäksi löytyy paljon neutraaleja sävyjä ajattomissa malleissa. Erityisesti kaikki oversized-neuleet ja maanläheiset neuleet ovat mieleeni (ylläri). Nettikaupassa paras valikoima! Oon ostanut Lindexiltä jo pari vetoketjullista yöpukua ja ribbibodyn.

Loully – Minimalistinen korealaisesta pukeutumisesta inspiraationsa saanut street-henkinen nettikauppa, josta löytyy vastuullisia korealaisia lastenvaatemerkkejä. Tuotteet on unisex sekä oversized-malleja, ne menevät lapselle useamman vuoden.

Liewood – Tanskalainen lasten leluihin, sisustukseen ja ulkoiluvaatteisiin erikoistunut merkki. Kaikki tuotteet ovat aina leluista sisustukseen tyylikkään skandinaavisia ja harmonisia. Rauhallisia ja kivoja printtejä sekä laadukkaita tuotteita! Tuotannossa hyödynnetty mm. luomupuuvillaa ja kierrätysmateriaaleja.

 

kuvat: Hanfalke // Hejlenki // FUB // Gray Label

 

 

 

Psst. Vielä pari FB-kirppistä, josta löytää tämän tyylin vaatteita:

Earthy & natural mini style

Teeny Tiny Style

 

 

 

xx Sara