Treenitavoite asetettu

Syksyllä aloitetaan puhtaalta pöydältä ja tämä pätee myös treenitavotteisiin. Vaikka treenaankin pääsääntöisesti hyvinvointi edellä, janoan jatkuvasti haasteita. Motivoivia, konkreettisia tavotteita, joita kohti on mukava suunnistaa, ja joissa onnistuminen palkitsee. 

Mitähän sitä seuraavaksi keksisi? Totta kai yleisesti tekniikkaa niin kyykyissä, maastavedoissa kuin penkkipunnerruksessakin jne, mutta mikäli yksi konkreettinen pitäisi valita… Asiaa pohtiessani päädyin juttelemaan salimme valmantajan kanssa. Hän kyseli, että missä oikeasti haluaisin kehittyä. Vastaukseni kuului “leuanvedoissa”. “Mitä luulet montako pystyisit loppuvuodesta vetämään”, valmentaja kysyi. “Kovalla treenillä varmaankin 15”, vastasin. “Hyvä, pistetään 20”.

No kyllä, välillä tarvitaan ulkopuolista tuuppausta, jottei vahingossakaan päästetä itseään liian helpolla 😀 Mutta 20 leuanvetoa?! Tällä hetkellä tavoite tuntuu aivan naurettavan mahdottomalta, mutta eipä niiden kai liian helppoja pidä ollakkaan. Ja toisaalta, enhän olisi neljä kuukautta sitten uskonut juoksevani maratoniakaan alle 3.40… Eikai tässä muuta kun aleta treenaamaan ihan kunnolla ja katsota mihin se riittää! Jauzaa! 😀

DSC_9024-4.jpg

DSC_9030-4.jpg

DSC_9019-4.jpg

 

xx Sara

27 Comments
  • Hkgkhhl
    Posted at 14:01h, 07 September

    Moi! Ei liity tähän mutta mistä se ihana harmaa neule on sun snapchat videolla? 🙂

    • saratickle
      Posted at 14:59h, 07 September

      Cubukselta!! Syksyn lempparineule!! 🙂

  • Vierailija
    Posted at 14:55h, 07 September

    Pilkunviilaajan kommentti: pilkut ja pisteet puheenvuoroissa tuonne “hipsujen” sisälle 🙂

    • saratickle
      Posted at 14:59h, 07 September

      skarpataan skarpataan 🙂

    • Toinen samanlainen
      Posted at 15:27h, 07 September

      Pisteet vaan, pilkut on ihan oikein. 😉

      • Ensimmäinen pilkunviilaaja
        Posted at 15:47h, 07 September

        No jopas, piti ihan ruveta googlella tarkistamaan! Oikeassa olet, vaikka nuo pilkut näyttävätkin pöljiltä 😀 oppia ikä kaikki!

    • Eveliina25
      Posted at 15:53h, 08 September

      Itseasiassa ei.. Ainoastaan hyvä, pistetään 20 perässä oleva piste kuuluisi lainausmerkkien sisään 🙂

  • AnneEEE
    Posted at 15:21h, 07 September

    Voi että, kun tuntui nöyrältä lukea sun tavoitteestasi! Itse nimittäin asetin juuri itselleni tavoitteen, että jouluun mennessä on saatava yksi (1!!!) leuka 😀 Urheilutaustaa on lähinnä ryhmäliikuntatunneilta ja olen aloittanut kuntosalitreenin ensimmäistä kertaa elämässäni vasta elokuussa. Leuanvetolihasten kuormitus on siis tähän asti ollut pyöreä nolla. Mutta voi että kuinka ylpeä olisinkaan, jos saavuttaisin tavoitteen. Ei kai auta kuin jatkaa kuminauhalla räpiköintiä 🙂

    • saratickle
      Posted at 18:08h, 07 September

      Höpö höpö! Ikinä ei voi verrata omia tavotteita toisten omiin. Mä olin pari vuotta sitten ihan samassa kohdassa. Yksi leuka oli tavoitteeni ja vitsi mikä riemu kun siinä onnistuin 🙂 Harjoittelu tekee mestarin ja kehittymistä tapahtuu kun jaksaa painaa! Tsemppiä hurjasti tavoitteesi kanssa, voin kertoa, ekan leuan saaminen on NIIN SIISTI FIILIS!!!

  • Vierailija
    Posted at 15:33h, 07 September

    Huisi tavoite! peukkuja paljon! Olisi kiva jos tekisit vaikka jonkun vinkkivideon tai postauksen leuanvetoihin liittyen, oikeaa tekniikkaa, tipsejä ja triksejä 🙂

  • Karoliina/Candyontherun
    Posted at 15:38h, 07 September

    Hyvä ja kova tavoite!! Huh, täällä ei menisi tällä hetkellä varmaan kuin yksi leuka, jos sitäkään…tarkemmin kun mietin niin tuskin edes sitä yhtä, haha! 😀 Mutta tavoitteet antaa kyllä paljon puhtia ja intoa treenaamiseen, joten niiden asettaminen kannattaa. Onko sulla juoksun suhteen nyt syksylle jotain kisatavoitteita vai keskitytkö enemmän lihaskuntotreeneihin? Mukavaa viikkoa harmaasta maanantaista huolimatta! 🙂

    • saratickle
      Posted at 18:12h, 07 September

      Syksy menee perinteisesti enemmän salilla ja keväällä painottuu juoksu! 🙂 Ihanaa  viikkoa, ei anneta harmauden masentaa! 🙂

  • Suvi K.
    Posted at 15:58h, 07 September

    Kova tavoite! Monta menee nyt? 🙂

    Mä kun harrastan crossfitia, niin se mihin millonkin keskitytään, tulee aika pitkälti porukan/valmentajan mukaan. Esim. meillä on nyt mavekausi ja kuunvaihteessa testataan ykkösmaksimit. Leukoja olisi kyllä kiva saada edes se yksi ilman kuminauhaa…

    • saratickle
      Posted at 18:14h, 07 September

      Ihan rehellisesti, en oo nyt testannut monta niitä menee. Jos sanon 8, en ole varmaan kovin kaukana? Jes meilläkin painottuu kuukausittain aina tietyt jutut, mutta yritän pitää tämän haasteen elossa nyt useamman kuukauden. Josko vihdoin asentaisi sen tangon kotiin!!

  • essisofiaa
    Posted at 16:15h, 07 September

    Mulla tällä hetkellä sama tavoite, katotaan mitä tulee!:D tsemppiä!!

    • saratickle
      Posted at 18:15h, 07 September

      Huisia!! Tsemppiä! Hyvä tästä tulee 😉

  • aaap
    Posted at 16:41h, 07 September

    Kannattaa ehkä alkaa treenaamaan kippileukoja? Luultavasti voisit oppia nopeasti ja 20 saattais mennä kevyesti.

    • saratickle
      Posted at 18:16h, 07 September

      Siinä oot muuten ihan oikeassa! Kaikki keinot käyttöön!! 🙂

      • Lotta Katariina
        Posted at 09:18h, 08 September

        Kunnioitettava tavoite! Ootko muuten tehnyt lisäpainoleukoja? Mä rupesin tekemään pieniä settejä lisäpainolla, niin avot rupes kasvamaan lisäpainottomien toistojen määrät kohisten…

        (Ja mitä kippileukoihin tulee, se on ihan eri liike jo, enemmän tekniikkaa se vaatii kuin voimaa…)

  • tarza
    Posted at 17:12h, 07 September

    Sama tavote itsellä! Tosin suoritusaikaa jouluun asti. Tällä hetkellä hallussa 16, mutta ne vikat toistot onkin pahimmat…

    • saratickle
      Posted at 18:17h, 07 September

      Wohooo!! Joo joulukuussa on meikäläisenkin tuomiopäivä. Meitsillä 12 on tainnu mennä parhaimmillaan… 😀

  • Essukkka
    Posted at 18:48h, 07 September

    Vau, tsemppiä tavoitteeseen! Itsellä tosiaan tavoitteena 1-2 leukaa ja vielä mennään kuminauhan avulla ja tuntuu vähän takkuavan, mutta periksi ei anneta! Kuten aikaisemmin tuli kommentti, että treenivinkkejä leuanvetoon niin olen samaa mieltä, sillä olisi hauska kuulla sun vinkkejä/treenejä! 🙂 Tosi inspiroiva kirjoitus, sillä tässä syksyllä aina koulun/töiden jatkuessa tuntuu, että treeni meinaa unohtua, mutta taidankin asettaa itselleni tavoitteen, jotta motivaatio säilyy! 🙂

    • saratickle
      Posted at 18:52h, 07 September

      Oikea asenne, tavote ehdottomasti horisonttiin. Ja hei, kirjoita se ylös, silloin siitä tulee realistinen! 🙂 Saattaa tuntua tyhmältä, mutta hitto vie toimii!

      Treenijuttuja tulee syksyllä olemaan pal-jon! Leuanvedoista tullaan myös kuulemaan 🙂 Niin mahtavaa, että siellä löytyy kiinnostusta!

      Täältä löytyy se ensimmäinen postaus aiheesta: http://www.lily.fi/blogit/tickle-your-fancy/kuinka-kehittya-leuanvedoissa

  • Kaisa S.
    Posted at 08:09h, 08 September

    Ootko nähnyt Intersportin treenihaasteen? Siel oli muutama harjoitus leuanvetoihin. Saattaa olla sulle kyllä jo tuttuja, mutta ehkä vinkiksi myös muille 🙂 Kippileuat ei taida kehittää leuanvetoa. Ne on tehty lähinnä treeneihin, joissa tehdään useampia toistoja, jotta olis yleensä mahdollista suoriutua niistä. En kyllä ole mikään asiantuntija. Ite saan yhden raakaleuan enkä yhtään kippiä ilman kumpparia 😀 Tsemppiä tavoitteisiin!

  • Johanna T.
    Posted at 15:05h, 08 September

    Hih, mun on IHAN pakko vähän ylpeillä 🙂
    17 leuanvetoa suorin vartaloin on enkkojen enkka. 13 menee koska vaan ja mä oon 48 v.
    Sä näytät niin fyysiseltä, että tiedän sun saavan samat kevyesti. Tekniikkalaji ilman heijareita.

  • Henriikka / Aamukahvilla
    Posted at 17:25h, 08 September

    Pitäisköhän meidän tehdä yhdessä joku leuanvetovideo/postaus tjsp? Itsellänihän on tavoitteena saada jouluksi 15. 😉