DSC_3065.jpg

 

Olen saanut viime aikoina niin paljon kysymyksiä IG-storyyni Balin surffileiristä, että ajattelin omistaa sille oman postauksen. Päivitetyillä kuvilla ja kokemuksilla. 

Edellinen juttuni viime vuodelta löytyy täältä

Tämä leiri on kaikille, jotka haluavat kehittyä surffauksessa. Voit olla täysin aloittelija (suurin osa leiriläisistä ei ole koskaan edes pidellyt surffilautaa kädessään), tai sitten jo lajin handlaava. Leiri toimii monen tasoiselle!

 

DSC_3102.jpg

DSC_3084-4-side.jpg

IMG_0463-3.jpg

DSC_9905-2-side.jpg

DSC_1886.jpg

 

Tutustuin Asenne surfin ihastuttavaan porukkaan kuutisen vuotta sitten. Tehtiin ensin yhteistyötä, sittemmin meistä tuli keskenään hyviä kavereita. Tämä Balilta käsin toimiva, vaatteita, asusteita ja surffilautoja kauppaava suomalainen brändi järjestää surffileirejä yhteistyössä saksalaisen Kima surfin kanssa. Surffileireille pääsee Kiman kautta ympäri vuoden, mutta mikäli haluat suomalaiseen seuraan, kannattaa buukata leiri Asenne surfin kautta (täältä). Asenteen surffileirejä järjestetään marraskuisin Balin Canggussa, tänä vuonna suuren kysynnän vuoksi kaksi peräkkäin! 

Leiriin kuuluu majoitus Green Room -hotellissa (kuvia postauksessa), aamiainen ja surffaus – lennot ostetaan itse. Majoitusvaihtoehtoina on kahden hengen huoneet ja dormi. Mitä aikaisemmin varaat, sitä edullisempi leiri on. Sama pätee tietysti myös lentoihin. 

Päiväohjelma koostuu aamusurffeista, iltapäiväsurffeista sekä kahden session pidemmistä päiväretkistä (välissä lounas).Yhdelle sessiolle mahtuu aina 6-10 henkeä. Ideana on varata päivälle aina yksi aamu- ja yksi iltapäiväsessio, tai vaihtoehtoisesti päiväreissu. Toki omaa kehoa pitää kuunnella, välillä on hyvä pitää lepopäiviäkin. Surffispotteja on ympäri Balia ja ne ovat vaikeusasteeltaan 1-5 tähden välillä. 

Mikä parasta leirillä, sinun ei tarvitse selvittää mitään (tuulia, aallon korkeuksia, lasku-/nousuvesiä tms), kaikki tehdään puolestasi. Riittää kun buukkaat tunnit ja olet laudan kanssa valmiina hotellin edessä tiettynä kellonaikana. 

Myös lautaa voi vaihdella leirin aikana. Itse siirryin aina muutaman päivän välein pienempään! 

Jokaisella sessiolla on mukana 2-4 paikallista opettajaa (ihania tyyppejä!!), jotka tulevat veteen mukaan. Opettajilta voi kysyä mitä tahansa, he ovat hyviä antamaan rakentavaa palautetta. He kertovat millaisiin paikkoihin taitosi riittävät ja millaisia spotteja juuri sinun kannattaisi kokeilla! 

Surffauksen lisäksi pidetään videoanalyyseja ja teoriaopetusta. Joka päivä tietyillä spoteilla on mukana videokuvaaja (merkitty ohjelmaan), jonka materiaali käydään yhdessä läpi kolmena iltana viikossa. Videolta on helppo oppia esim asennosta, ajoituksesta yms. Helpottaa suunnattomasti kehittymistä ja virhestä oppimista kun näkee tilanteen videolta! Teoriatunneilla taas kerrataan mm. väistämissääntöjä, tekniikkaa ja kääntymistä. 

Leirin päätteeksi järjestettiin Balin surffileirien väliset surffikisat, joihin osallistuminen oli täysin vapaaehtoista. 

 

DSC_3114-side.jpg

DSC_9913.jpg

DSC_8319-side.jpg

DSC_0257.jpg

DSC_8008.jpg

 

Viime marraskuu oli toinen kertani samalla leirillä. Suurin osa meidän leirillä olleista ei ollut koskaan aikaisemmin surffannut. He aloittivat leirin kolmen päivän intensiivikurssilla, jossa harjoiteltiin perusjuttuja ja käytiin läpi kaikki olennainen. 

Tälläkin kertaa tutustuin mitä mahtavimpiin ihmisiin. Osa oli juuri päässyt lukiosta, osalla oli jo aikuisia lapsia – mutta kaikki samanhenkisiä ja surffita kiinnostuneita. Kaksi viikkoa meni hetkessä. Surffauksen ohessa käytiin porukalla lounailla ja illallisilla, hieronnoissa, joogassa, päiväretkillä (esim Uluwatussa ja Ubudissa) ja laskemassa jokea. 

Tuntuu, että opin uusimmalla leirilläni surffauksesta ihan hurjasti. Hahmotin selvemmin kokonaiskuvaa ja opin kääntymään teräväkärkisellä laudallani. Tuntuu, että palo lajiin vaan kasvaa kasvamistaan.

 

DSC_3101-3.jpg

DSC_4102.jpg

DSC_5027.jpg

DSC_5983.jpg

DSC_2832-side.jpg

 

DSC_7869-3.jpg

DSC_8721-2.jpg

 

Canggu, jossa Asenteen surffileiri järjestetään, on ehkäpä suosikkipaikkani koko Balilla. Täältä löytyy Balin parhaat kahvilat, ravintolat ja illanviettopaikat (vinkkipostaukset täällä ja täällä). Kylä on sopivan rauhallinen. Paljon samanhenkisiä turisteja, trendikkäitä putiikkeja, ihania kasvisravintoloita ja leppoisia baareja. Ja niin mielettömät auringonlaskut! 

 

xx Sara

D8X_1562.jpg

 

Pohjoismaalaisilla pressireissuilla on tottunut näkemään tuttuja naamoja. Porukka koostuu tyypillisesti bloggaajista, toimittajista, tubettajista ja stailaajista, joista suurin osa on lähes poikkeuksetta jo ennestään tuttuja toisilleen.

Tällä kertaa Åren reissun vieraslistaa etukäteen selatessani en tunnistanut yhdeksästä ruotsalaisesta yhtäkään nimeä.

Syy selvisi paikan päällä. Tämä reissu ei ollut ihan tyypillinen pressireissu, vaan mukaan oli kutsuttu eri alojen edustajia. Peak Performancen mukaan inspiroivia naisia, joilla jokaisella olisi jotain kannettavana pöytään

Kirjailija, laulaja, näyttelijä/tv-persoona, pr-työntekijä, markkinointipäällikkö, dj, valokuvaaja, bloggaaja, aivokirurgi, joogaopettaja, vuorikiipeilijä… Aikamoinen kirjo upeita, inspiroivia naisia, joiden kanssa käytiin diippejä keskusteluja rohkeudesta ja onnellisuudesta. Ja toisaalta taas jorattiin aluskerrastoissa after skissa, laskettiin liukumäkeä olohuoneen portaissa ja naurettiin pissat housuissa kun Ellen esitti saunovaa suomalaista miestä saniaisen oksista rakentamallaan vihdalla 😀

Mitä erilaisempi on keskustelukumppanisi, sitä enemmän opit. Niin muista ihmisistä kuin itsestäsikin.

Jaettiin reseptejä (joista inspiroituneena kokeilin heti tänään kotona bataatti-linssimuhennosta – yum!) ja kirjavinkkejä. Suunniteltiin purjehdusreissua ensi kesälle. Puhuttiin unohtumattomimmista reissukokemuksista, hyvästä energiasta ja parhaista treffielämyksistä. 

Tunnen kiitollisuutta siitä, että pääsin tutustumaan tähän porukkaan, Elisa ja Kira mukaan lukien. Avartavat ja hyväntuuliset neljä päivää takana, kiitos niistä <3 Tällä energialla huomenna muuttamaan, toimistoa nimittäin. Kruna ja uusi ihana toimistojengi kutsuu!

 

D8X_0527.jpg

D8X_0846-3.jpg

D8X_0588.jpg

D8X_1791.jpg

D8X_1311.jpg

D8X_0550.jpg

D8X_1319.jpg

D8X_0236.jpg

D8X_0380.jpg

D8X_0543.jpg

D8X_1648.jpg

D8X_1178.jpg

D8X_0821.jpg

D8X_0559.jpg

D8X_0209.jpg

 

xx Sara

3_sara_041-2-side.jpg

*Kaupallinen yhteistyö: Aussie

 

Heti alkuun pakko sanoa kiitos.

Olette lähteneet ihan mielettömällä energialla mukaan Aussome Bucket List -haasteeseen. Mahtava huomata kuinka paljon aktiivisia seikkailijoita siltä puolen ruutua löytyy! 🙂

Mikäli sinulla ei ole aavistustakaan mistä tässä oikein höpöttelen, niin kerrataan vielä. Aussie hiusbrändi tosiaan lanseerasi pari viikkoa takaperin kampanjan nimeltä Aussome Bucket List. Huikea kampanja rohkaisee naisia tekemään ja kokemaan enemmän, ulkonäöstä välittämättä. Bucket List koostuu kuudesta aktiviteetista, joista joka ikinen tulee sotkemaan hiukset:

#aussomeskydiving //  #aussomesurfing // #aussomegeysir // #aussomeroadtrip // #aussomescubadiving // #aussomefestival

 

DSC_3953.jpg

dsc_5159-2.jpg

DSC_3239-3-side.jpg

DSC_3558-2.jpg

DSC_4711-3-side.jpg

 

Itse en voi kampanjaan valitettavasti hakea, sillä kuulun tuomaristoon. Mutta kai sitä haaveilla saa? Aloin tänään miettimään, että mihin kuudesta aktiviteetista hakisin, mikäli voisin?

#aussomeskydiving – Laskuvarjohyppyä kokeiltiin Australiassa kaksi vuotta sitten. Pelkään kuollakseni tippumista ja korkeita paikkoja (tilanne on todella paha, en pysty esim sylkäisemään parvekkeelta…tiedän, säälittävää), joten todellakin ylitin itseni astuessani valjaat päällä pienkoneesta ulos. Olen aika kohtalaisen varma, että tämä jää tähän 😀 Kokemus oli mieletön, mutta varmaan kuolisin seuraavalla kerralla…

#aussomesurfing Viime marraskuu vietettiin surffileirillä Balilla. Surffauksesta on muutamassa vuodessa tullut yksi suosikkiharrastuksistani – leirille on päästävä ensi talvena! Balin lisäksi olen kuullut ihan huikeita tarinoita Sri Lankan surffileireistä!

#aussomescubadiving – En ole koskaan laitesukeltanut. Tässä lajissa on kyllä jotain todella kiehtovaa, mutta lääkärini on siitä minua varoitellut. Sisäkorvani tasapainoelimessä on ollut häikkää koko elämäni ajan, ja ongelmia saattaisi ilmaantua lisää sukelluksen myötä. Kokeilla nyt kuitenkin voisi!

#aussomegeysir – Islannin roadtrip tehtiin viime syyskuussa. Se oli mieletön, mutta siitä on niin vähän aikaa, että näkymät ovat vielä melko tuoreessa muistissa. Haluan kyllä joku päivä palata noihin maisemiin, ehkä kesällä tai sitten keskitalvella!

#aussomefestival – Bucket Listini kärkipäässä killuu festari, jolle olen halunnut varmaan 15 vuotta: Coachella. Ollaan parina vuonna ihan tosissaan yritetty saada lippuja, mutta vielä ei ole onnistanut.

#aussomeroadtrip – Jos Coachella on yksi niin roadtrip USA:n länsirannikolla on toinen. En ole koskaan käynyt Losissa tai San Franciscossa! Tässä olisi muuten mahdollisuus saada kaksi kärpästä yhdellä iskulla: festarit ja road trip!! Apua miten siistiä se olisi!! Pelkkä ajatus sai posket punoittamaan! 😀

 

DSC_1325-2.jpg

DSC_4302-2.jpg

DSC_7535-2.jpg

DSC_0569-2.jpg

dsc_2824-2.jpg

 

Näin osallistut mukaan Aussome Bucket Listiin

 

1. Lisää Instagramiin kuva, joka edustaa täysillä elämistä.

2. Lisää kuvaan yksi Aussome Bucket Listin kuudesta aktiviteeteista, jonka haluaisit kokea vuonna 2018.

#aussomeskydiving //  #aussomesurfing // #aussomegeysir // #aussomeroadtrip // #aussomescubadiving // #aussomefestival

Tägää mukaan myös @aussiehairofficial

3. Osallistumisaikaa on 25.2 asti, jolloin raati (jossa meikäläinen on mukana – kaikki raadin jäsenet täällä!) valitsee kustakin aktiviteetti-hashtagista kolme suosikkiaan. Tämän jälkeen valitaan yhteistuumin voittaja per kategoria (kuusi voittajaa). 

 

Lisätietoja kampanjasivulla: aussomebucketlist.com

 

DSC_1448-5.jpg

dsc_3898-2.jpg

DSC_8388-2.jpg

DSC_6737.jpg

 

 

xx Sara

Tags:
,