Minulle ja muutamalle muulle bloggaajalle tarjottiin upea mahdollisuus tavata The Sounds ennen heidän Tavastian ensimmäistä keikkaa! Päästäisiin juttelemaan bändin kanssa ja kuultaisiin akustinen liveveto, kyllä kiitos!
Bändi on mulle melko uusi tuttavuus. Musiikki iskee todella, vaikka olenkin kuunnellut heidän levyjään vasta n. vuoden verran. Heti kun tyypit astuivat huoneeseen, tuntui kuin olisimme vanhoja tuttuja. Halattiin, heitettiin läppää, keskusteltiin rennosti musiikista ja muodista.
Maja kertoi, että bändin uusin albumi Weekend poikkeaa ehkä aikaisemmista levyistä, mutta on saanut mahtavan vastaanoton. Muodista puhuttaessa Maja kertoi omistavansa paljon vaatteita. Tyyli on kuulemma ollut sama lukiosta asti, mutta se on iso osa musiikkia ja esiintymistä. Lavalla pitää näyttää hyvältä. Tiesittekö, että Maja on mm suunnitellut oman malliston Ivana Helsingille?

Kuultiin Weekend biisi akustisena uudelta albumilta. Tuli ihan kylmiä väreitä!

Ihana Mimmi <3

Sharon bändin kanssa!

Tapaaminen ja itse Tavastian keikka olivat huikeita, täydellinen lopetus mun synttäripäivälle 😉  The Sounds on vaan törkeen kova!

T.Sara

Eilen vietin syntymäpäivääni! Tai oikeastaan synttärit alkoivat jo sitä edellisenä päivänä yllätysillallisella ja hotelliyöllä! Itse syntymäpäivänä käytiin shoppailemassa ja päiväleffassa, ja kun illalla tulin kotiin, oli kämppä täynnä kynttilöitä ja ystävät järkänneet mulle ihanat sapuskat ja synttärikakun <3 Tuntuu, että yllätyksiä on vaan tupsahdellut joka puolelta, kokoajan ollu semmonen pieni varaus päällä 😀

Synttäri-ilta jatkui The Soundsin tapaamiseen ja akustiseen livevetoon sekä lopulta bändin huikeaan keikkaan Tavastialle. Huh mikä päivä!

Voiko paremmin syntymäpäiväänsä edes viettää? En usko! 🙂

  
 
T.Sara

Muistatte varmasti tämän Olympuksen ja Indiedaysin yhteistyökampanjan postauksen, jossa kerroin teille valokuvausvinkkejäni henkilökuvaukseen? Sama kampanja jatkuu, ainoastaan objektiivi vaihtuu.

Tokoinranta ja Töölönlahti ovat vakkari lenkkireittejäni. Reitit toimivat loistavasti etenkin talvella, jolloin ne ovat hyvin valaistuja eivätkä liian pitkiä. Juoksun lisäksi nämä seudut sopivat täydellisesti valokuvaukseen. Rantamaisema, kauniit rakennukset, sillat, veneet, kukkulat ja puistot ovat aivan mahtavia kuvauspaikkoja.

lippis Weekday, takki Sheinside*, paita Sheinside*, housut 2hand/Gina Tricot, reppu Indiska, tennarit Converse

 

Olympus 40-150mm, ISO 320, F 4.0, 1/80

Tällä kertaa kuvat on otettu Olympuksen 40-150mm objektiivilla. Putken vahvuus on se, että sillä voi kuvata zoomilla kaukaakin.

Testattiin putkea tässä postauksessa niin, että nämä asukuvat otettiin tosi kaukaa. Tämä suurehko objektiivi on siis täydellinen valinta hääkirkkoon, muotinäytöksiin yms ellet pääse eturiviin parhaille apajille.

Puhuin jo aikaisemmassa postauksessa siitä, miten rakastan kuvia, joissa tapahtuu jotain. Liike tuo valokuvaan aina tunteen. Rannoilla usein tuulee, ja tämä on valokuvauksen kannalta hyvä juttu. Tuulessa hulmuavat hiukset tekevät henkilökuvista heti mielenkiintoisempia ja taiteellisempia!

Olympus 40-150mm, ISO 400, F 4.0, 1/60


takki Sheinside (saatu), paita Sheinside (saatu), lippis Weekday, housut Gina Tricot, reppu Indiska

Kuvat otti ystäväni Henna, joka muuten kirjoittaa vaateketju Vilan blogia täällä 🙂

Paljon valokuvaukseen liittyvää perustietoa löydät Indiedaysin ja Olympuksen kampanjasivuilta.
Samalla sivulla on käynnissä Olympus-skaba! Jaa oma kuvausvinkkisi tai äänestä lempparikuvaasi täällä 
Kilpailun osallistumisohjeet ja tarkemmat tiedot löydät tuolta sivulta. Luvassa on mahtavia kamera-aiheisia palkintoja sekä äänestäjille, että oman vinkin jakaneille! 🙂
 
T.Sara