DSC_3685-5.jpg

*Kaupallinen yhteistyö: Veet

 

Kesä on kauneudenhoidon osalta huoletonta aikaa. Aurinko huolehtii vaalean tukan ylläpidosta ja meikkipussista tulee käytettyä ihan vain muutamaa juttua. Oikeastaan ainoa asia, jonka suhteen kauneudenhoidon saralla olen kesäisin tarkkana, on ihokarvat.

Veet lanseerasi vastikään Sensitive Precision Beauty Stylerin, paristokäyttöisen ihokarvojen poistoon tarkoitetun monikäyttöisen trimmerin. Sitä voi käyttää kaikkialla vartalossa, mutta se on kehitetty erityisesti kehon herkkien osien, kuten kasvojen, bikinialueen ja kainaloiden hellävaraiseen ajeluun ja tarkkaan muotoiluun. Minulla oli ilo päästä testailemaan tuotetta ja kertomaan omia fiiliksiä!

 

DSC_3731-3-side.jpg

DSC_3997-2.jpg

 

Niille, jotka eivät tienneet: kulmakarvani ovat valkoiset. Siis aivan valkoiset (joulupukin valkoiset). Niin valkoiset, että niiden nyppiminen on yleensä hyvinkin haastavaa, kun mokomia ei meinaa nähdä lainkaan. Niin, paitsi kesäisin. Silloin kun iho ruskettuu ja karvat vaalenevat entisestään, silloin ne tulevat esiin. Joka ikinen kerta kasvojen ihon päivettyessä havahdun noihin silmien yläpuolelle ilmestyneisiin, valkoisena hohtaviin kulmakarvalauttoihin, jotka näyttävät, noh, juuri siltä ettei niihin ole koskettu neljään kuukauteen 😀 

Kun sain Sensitive Precision Beauty Stylerin kotiini, istahdin peilin kanssa luonnonvaloon ja hyökkäsin heti ensimmäisenä kesäkulmieni kimppuun. Pakkauksessa tuli trimmerin mukana kulmakarvojen tarkkaa muotoilua helpottavia tarvikkeita, jotka nappasin myös testiin: kaksipuolinen muotoilupää (16 mm ja 6 mm) ja ohjauskampa (karvanpituus 2 mm tai 4 mm)

Yleisesti ottaen trimmerit ja no ylipäätään kaikki teräthän ovat aika pelottavia (etenkin jos trimmailu tapahtuu silmien tai otsatukan lähistöllä…). Pelko johtunee isoksi osaksi siitä, että olen näiden suhteen melko hyvin lahjakas haavojen aiheuttaja. Mm. tänä kesänä olen kainalokarvoja höylätessä onnistunut aikaansaamaan haavan solisluulleni ja 4cm:n vekin otsaani… Beauty Styler on kuitenkin muotoiltu niin, että haavaumien aiheuttaminen on täysin mahdotonta. Jopa minun kohdallani. 

Aloitin kulmakarvojen siistimisen trimmaamalla ensin kaikki ylimääräiset karvat kokonaan pois (ah!). Hetki meni, ennen kuin oivalsin, että harjan pitää olla kohtisuorassa trimmattavaan alueeseen, muuten ei tapahdu juuri mitään. Ajettuani ylimääräiset karvat, muotoilin ja lyhensin kulmakarvani motoilupään ja ohjauskamman avulla omaa silmää miellyttäviksi. Väritin ja harjasin kulmat lopuksi vielä kulmakynällä. Kyllä kelpaa!

 

DSC_3783.jpg

DSC_3988-2-side.jpg

 

Pienikokoinen trimmeri on kulkenut säilytyspussiin pakattuna mukana tämän kesän reissuillani. Sitä on käytetty lukuisia kertoja viime hetken siistimiseen juuri ennen kaupungille tai juhlimaan lähtöä. Nappasin sen pienen epäröinnin jälkeen rinkkaani jopa mökillekin. Meidän suihkuttomalla mökillä kun tuo kainaloiden ja säärien sheivaaminen on yleensä vähän haastavaa. 

 

DSC_3907.jpg

 

Mikäli innostuit, Sensitive Precision Beauty Stylerin löydät tarjouksessa täältä!

 

 

xx Sara

DSC_5662-2.jpg

 

A – Astiat. Olen tässä kesän aikana tajunnut, että ehkä rippi- ja yo-lahjaksi ei olisi sittenkään kannattanut pyytää astioita. Ainakaan näin hitosti. Ei tullut mieleen, että maku saattaa 14 vuodessa muuttua. Vaaleansininen KoKo-astiasto alkaa hiljalleen hajottamaan 😀  

B – Biojätepussit. Ostin väärän kokoisia biopusseja, kuusi pakettia. 10 litran minipusseja ei saa millään viritettyä roskikseen. Juuri kun luulet saaneesi sen paikoilleen, se tipahtaa. Miksi, oi miksi en voinut tarkistaa pussien kokoa?!

C – Cat eye -lasit. En halua just nyt käyttää muita aurinkolaseja ollenkaan!

D – Duuni. Hurjan kiiinnostavia yhteistöitä ja ihan mielettömiä duunireissuja edessä. Ja muutama huikea lanseeraus, joista kuulette ihan pian, yayyy!

E – Enrique Iglesias. Ollaan Johannan kanssa kuunneltu viime aikoina työhuoneella astetta randomimpaa (luokattoman huonoksikin kuvailtua) musiikkia. Mm. Enriquen vanhaa tuotantoa (<3), Ashley Simpsonia, Paris Hiltonia ja Nick Lacheyta hahahaha. 

 

DSC_5740-2-side.jpg

 

F – Flow. Ollaan seurattu rakennustöitä viikon verran, sillä meidän toimisto sijaitsee Suvilahden kulmalla. Alue on tänä vuonna isompi kuin koskaan! Voisko jo olla viikonloppu (ja voisko lauantaina olla satamatta?!)?!

G – Game of  Thrones. En nimittäin ole hehkutuksesta huolimatta katsonut yhtäkään kokonaista jaksoa. Pitäisiköhän aloittaa?

H – Helsinkipäivä. Päätettiin Mariannan kanssa viettää vielä tämän kuun aikana kunnon turistipäivä Helsingissä ja tehdä kaikkea kivaa aamusta iltaan kamerat kaulassa! Can’t wait!

I – Iltalenkit. Vihdoin lämpimiä kesäiltoja kun voi lähteä sortsit päällä äänikirjan kanssa kävelylle! Taidan mennä tänäänkin!

J – (Mom) Jeans. Löysin aivan täydellisesti istuvat mom jeansit Monkista. Jalat näytti farkuissa ainakin 10cm pidemmiltä. Malli taisi olla nimeltään Taiki. Pakko kuvata nämä pian blogiin!

 

DSC_5796.jpg

 

K – Kansikuvaukset. Ensiviikolla on luvassa vähän erilainen kuvauspäivä, jaiks! Tuli muuten mieleen 7 vuoden takaa mun ja Jannin Suosikin kansikuva 😀 Onkohan mulla se lehti vielä tallessa?!

L – Leuanvetohaaste. Oman ennätyksen päälle pitää saada kaksi lisäleukaa syyskuun loppuun mennessä. Jauzaa, katsotaan miten käy 😀

M – Mustapapupihvit. Tämä neljän pihvin paketti on pelastanut minut monelta laiskalta ruoanlaittopäivältä kesän aikana. Toimii kuin unelma uunikasvisten ja tsatsikin kanssa!

N – New Yorkin muotiviikot. Vieläkin tuntuu ihan epärealistiselta, nykin muotiviikot?!? En malta odottaa reissua enkä meidän kahdeksan hengen mimmiporukan airbnb kämppistelyä!

O – Oma asunto. Hyvinkin potentiaalisia näyttöjä, mutta sitä oikeaa me vielä etsitään. Vahva luotto, että löytyy vielä tämän vuoden puolella!

 

DSC_5802-side.jpg

 

P – Postikortit. Olen taas innostunut lähettelemään postikortteja! 

R – Riippukeinu. Saisikohan sellaisen mökin riippukeinun viritettyä meidän partsille? Tai olkkariin?

S – Salaliittoteoriat. Olen jäänyt totaalisen koukkuun salaliittoteoria vlogeihin. Olen katsonut niitä tällä viikolla joka ilta (ja näen painajaisia)!!

T – Telttailu. Mulla on tullut kova himo a) ostaa teltta b) mennä telttailemaan. Elokuussa olisi yksi viikonloppu täysin tyhjänä… hmmm..

U – Uuu yes! kuului vastaukseni kun Johanna ehdotti valkkarilaseja lounaalla.

 

DSC_5773.jpg

Pictures: Johanna Piispa // edit by me

Gina Tricot dress

Vagabond/Zalando shoes here*

 

 

V – Väärinkuullut laulun sanat oivallus: Ruudolfin Mammat Riivaa: “Läpi Suomen festarit, in the place to be” (oikeasti: rapin suomen mestari…)

Y – Yleisurheilu. Ollaan seurattu Lontoon MM-kisoja erikoisen tiiviisti. Kaikki lähti siitä Boltin juoksusta. Sen jälkeen ihan täpinöissään jännitetty seipään finaalia, 400 metrin aitoja ja vaikka mitä!

Ä – Äitin ja isän treeni-into. Nämä kaksi innostuivat mökillä vetämistäni pihatreeneistä ja ovat kuulemma tehneet saman circuitin jo useamman kerran kahdestaan. Hyvä äiti ja isi!

Ö – Dj Ötzi. Se on paras mihin tällä erää pystyn 😀 Ei tule siis yhtään mitään mieleen ööllä! Eikä tarvikkaan, ötzihän on nimittäin kova! Ainakin afterskissä Alpeilla vuonna 2008.

 

 

xx Sara

Tags:

DSC_5173-2.jpg

 

Aika moni näyttää palanneen tällä viikolla kesälomilta. Eikä pelkästään työpöydän ääreen, vaan myös salille! Ainakin meillä oli eilen salilla kunnon kuhina päällä. Paljon tuttuja energisiä kasvoja, joita en ole nähnyt pariin kuukauteen!  <3

Kesä on mennyt oikeastaan tähän asti ilman sen tarkempia ruoka- ja treenirytmejä. Paljon on pyöräilty ja jonkun verran lenkkeilty, pelattu tennistä, treenattu puistossa ja joogailtu. Salilla olen käynyt kerran viikossa, ja tyypillisesti ollut treenipäivän jälkeen hajalla pari päivää, mikä on tietysti kertonut siitä, että useamminkin voisi käydä… No mutta pieni breikki on tehnyt hyvää. Kesäisin on muutenkin ihana urheilla ulkona!

Tavalliseen treenirytmiini ja voimatreeneihin palasin pari viikkoa sitten. Kroppa alkaa hiljalleen tottua kovempaankin rasitukseen – fiilis kymppi! Treenirutiineiden löytymisen hyviin puoliin kuuluu myös se, että ruokavalio ryhdistäytyy kuin itsestään. Ei teekkään enää mieli jätskiä tai ranskiksia, vaan oikeasti kroppaa ravitsevia juttuja. 

Treeni-innon ollessa katossa, tekee mieli myös kirjoitella aiheesta blogiin. Eiköhän siis herätellä taas treenipostaukset eloon! Mikäli teillä on hei jotain postaustoiveita tähän genreen, niin heittäkääpä ihmeessä ideoita kommenttiboksiin 🙂

 

DSC_5085-3-side.jpg

DSC_5230-2.jpg

DSC_5073.jpg

DSC_5329.jpg

 

Ajattelin jakaa teidän kanssa tämän kesän yhden lemppari puistotreeneistäni. Vuorikiipeilijät voi korvata vaikkapa juoksulla (esim n. 30m x 2) jos maasto antaa periksi 🙂 Kierroksia tulee aina yhteen patteriin kolme eli treenissä on kokonaisuudessaan yhdeksän kierrosta!

 

I – patteri: 3 kierrosta

30 vuorikiipeilijä

10 ojentajapunnerrus 

10 linkkuveitsi

 

II – patteri: 3 kierrosta

30 vuorikiipeilijä

10 vauhditon pituushyppy

10 lankkuasennossa kyynärpäiltä käsille (video)

 

III – patteri: 3 kierrosta

30 vuorikiipeilijä

10 kyykkyhyppy

10 istumaannousu

 

DSC_5259-2.jpg

DSC_5061-3.jpg

DSC_5321-2.jpg

DSC_5100-2.jpg

Pictures: Johanna Piispa // edit by me

 

Peak Performance sweater

Nike top

Peak Performance tights

Puma sneakers

 

xx Sara