MM-kisat: uhka vai mahdollisuus? 13 June, Jun 2014 - 11:34

Futiksen seuraaminen telkkarista, näin perusjutuista (huom paitsio on hallussa) sen enempää tietämättä on suoraan sanottuna jopa puuduttavaa. Ei äkkiseltään tule mieleen yhtäkään futispeliä, johon en olisi jossain kohtaa torkahtanut. Tiedättekö, se yleisön kuoromainen matala kannatushuuto yhdistettynä silloin tällöin kuultavaan selostukseen, jossa haikumaisesti heitetään ilmoille pelaajien nimiä tyyliin “ja Silva” , “laitaan Alvesille” = tuutulaulua korville. Asiaa ei auta yhteen se fakta, että pelit alkavat yleensä aina kymmenen jälkeen.

MM-kisahuumaa sen sijaan peukutan. Ja juuri tässä mielestäni urheilutapahtumissa hyvin pitkälti onkin kyse – ihmisten yhdistämisestä. Käynnissä olevia kisoja seuraa kuulemma puolet maapallon väestöstä ja se on paljon. Tuntui, että eilisessä kaatosateessa jokaisen (ainakin jokaisen miehen) hymy oli herkessä. Klo 20.00 K-marketin miespainotteisissa kassajonoissa ei ollut epäilystäkään ketkä olivat menossa katsomaan kisoja: kaikki.

Jos siellä ruudun toisella puolella on naisia, jotka olette pelänneet tätä hetkeä ja sitä mitä parisuhteellenne tapahtuu seuraavan kuukauden aikana kun mies on etukäteen ilmoittanut katsovansa 1-3 peliä päivässä, älkää vielä heittäkö hanskoja tiskiin (tämä koskee myös sinua äiti). Suosittelen tutustumaan joukkueisiin ja pelaajiin, jolloin pelien seuraamisesta tulee heti paljon mielenkiintoisempaa. Ja mikäli pelihistoria ei kiinnosta niin tutustuminen = ulkonäköön keskittyminen. Esimerkiksi pelaajien instagram tilien seuraaminen saattaa auttaa asiaa? (aloittakaa tästä brassilupauksesta @neymarjr).

Jalkapallosanasto kannattaa myös opetella, jotta tajuaa pelistä jotain. Mikäli laji on täysin vieras, suosittelen jonain hiljaisena päivänä mennä potkimaan palloa ja tottakai överieläytyä siihen kuten minä ja Janni teimme täällä ja täällä 😀

Seuraava esimerkki on kokemuksesta opittua, itseasiassa puhutaan ehkä viidestä kokemuskerrasta. Mikäli peli päättyy 0-0, ei kannata sanoa “noniin, elämäni turhimmat 90 minuuttia, ei tapahtunut mitään”. Tämä nimittäin saa jalkapallokansan kiehumaan ja kommentoimaan vastaukseksi: “sä et kyllä tiedä tästä lajista yhtään mitään!!!”.

Peliin pitää aina muistaa varautua eväillä, muuten ei jaksa. Fetasalaatti ja tonnikala-chili leivät toimivat hyvin ainakin eilisessä avausottelussa. Mikäli 90 minuuttia tuntuu liian puuduttavalta, kannattaa ottaa pienet tirsat, kuten minäkin eilen. 20 minuuttia unta tokalla puoliajalla teki pelkästään hyvää. Tällä aikavälillä poikaystäväni oli kuulemma yrittänyt vaikuttaa alitajuntaani ja suputellut korvaani lausetta “jalkapallo on ihanaa”. Se, toimiko tuo laini minuun, jää nähtäväksi. Kyllä sillä ehkä jotain vaikutusta oli, ainakin väänsin juuri positiivissävytteisen postauksen aiheesta.
 
T.Sara