FRENDITREENIT ALKAA – OSA 1

No nyt on ensimmäinen treenivideo livenä, jaiks!!

Kaikki lähti siitä kun kesällä tulee vietettyä aikaa puistoissa, landella, kesämökillä, ulkomailla, eikä kukaan malta hellepäivänä marssia salille. Lyötiin Elisan kanssa viisaat päämme yhteen ja yhdistettiin lennokkaita ajatuksiamme. Lopputuloksena 10 Frenditreeniä, jotka voit tehdä kaverisi kanssa kahdestaan ihan missä ja milloin tahansa, ilman minkäänlaisia apuvälineitä.

Liikkeet eivät ole mitään ihan tavallista x-hyppyä, vaan näissä tarvitaan molempia. Osa on haastavia, osa taas helpompia. Kokeilemalla selviää mihin pystytte! Meillä on ollut niin tavattoman hauskaa näitä kehitellessämme ja testaillessamme. Yhdessä treenaaminen on ollut ihan mieletöntä! 😀

Jokaista liikettä tehdään 15 kertaa niin, että molemmat tekevät kaikki liikkeet läpi (esim kyykky+lankku jälkeen vaihdetaan paikkoja). Kierroksia tulee yhteensä 3-4Videot löytyvät tosiaan Ruudusta ja ensimmäistä Frenditreenien neljän kohdan tehopuristusta pääset katsomaan:

TÄÄLTÄ

DSC_4439.jpg

clothes and shoes Nike

DSC_4446.jpg

 

Ei muuta kun kaveri mukaan ja pihalle hikoilemaan! Treeni-iloa! 🙂

Ps. Kertokaa ihmeessä fiiliksiä! Saitteko treenikaverin messiin ja miltä itse treenaaminen tuntui?

 

T. Sara

4 Comments
  • Suvi K.
    Posted at 09:43h, 14 July

    Tosi hauskan näköistä! 😀 Pitää vaan rekrytä joku kaveri tähän.

    • saratickle
      Posted at 08:07h, 20 July

      Hei todellakin!! 🙂

  • Vierailija
    Posted at 20:47h, 27 July

    Hauskan näkösiä treenejä! Pitää kokeilla 🙂 ps. Mistä noi teidän topit on?

    • Vierailija
      Posted at 20:53h, 27 July

      Aa! Nyt vasta huomasinki et nike ;D