
Sain pari viikkoa takaperin julkaisemani Kehu ei ole kirosana -postaukseen mielenkiintoisen yhteydenoton. Se liittyi tällä viikolla järjestettävään Huomaa hyvä! -viikkoon, jonka ohessa järjestetään Huomaa kehu -kampanja. Kampanjan tavoitteena on edistää positiivista ilmapiiriä ja korostaa positiivisia tunteita kehumisen avulla. Ihan mieletön kampanja!
Koska kokemuksesta tiedän, että kehun voima on valtava eikä kehumista voi koskaan harrastaa liikaa, päätin lähteä haasteeseen. Ja ajattelin muuten haastaa teidätkin! Jakakaa tekin kommenttiboksissa tai somessa saamianne mieleenpainuvia kehuja, ja/tai kertokaa milloin itse viimeksi kehuitte jotain toista #huomaakehu.

1. Mikä on mieleenpainuvin kehu, jonka olet saanut?
Vietettiin tänä vuonna vappua pariskuntaporukalla. Illallispöydässä oli vuorossa ohjelma, jossa jokaiselle jaettiin paperit ja kynät. Jokaisen piti kirjoittaa lapulle kolme asiaa
1.) asia, josta on tyttö/poikaystävässään ylpeä
2.) asia, jota muut eivät välttämättä tyttö/poikaystävästä tiedä
3.) yhteinen muisto.
Lopuksi paperit luettiin ääneen. On muten ihan mahtava ohjelmanumero illanviettoon (ja varma tapa saada kyynelkanavat auki)!
Poikaystäväni paperissa luki yhden vastauksen kohdalla näin:
“Kun Sara suutupäissään avautuu minulle esim. ihmisestä, joka on käyttäytynyt häntä kohtaan väärin, hän ensin tilittää ja syyttää tätä tyyppiä. Sitten kuluu 30 sekuntia ja yhtäkkiä hän alkaakin puolustamaan tätä väärin käyttäytynyttä ihmistä esim näin: “Kyllä mä oikeastaan ymmärrän, onhan sillä ollu vaikka mitä tässä ja varmaan aika kova stressikin. Eikä oo ollu helppoa, olihan sillä se polvileikkauskin”.”
Mä en ollut itse tätä ikinä rekisteröinyt, mutta heti tiesin mitä poikaystäväni tarkoitti ja olin otettu kun hän oli tämän havainnut. Saatan hiiltyä nopeasti, mutta asiat ääneen sanottuani on minun helpompi ymmärtää. Ei me ihmiset pahoiksi olla synnytty. Ei me ilkeitä asioita sanota tai väärin toimita syyttä. Taustalla on aina motiiveja, joiden ymmärtäminen helpottaa asioiden hahmottamista ja tuo perspektiiviä tilanteeseen.

2. Milloin viimeksi itse kehuit toista?
Se taisi olla eilen kun vietiin ystäväpariskunta treeneihin. Heitä oli jännittänyt koko päivän se mitä luvassa olisi, mutta tyypit tsemppasivat treenin läpi ihan superhyvin. Huippusuoritus ensikertalaisilta! Kehuin heidän asennetta ja meininkiä!
3. Kenen kannustavat ja rohkaisevat sanat ovat jättäneet sinuun jäljen?
Pyörittelin tätä kysymystä mielessäni pitkään keksimättä yhtä tiettyä henkilöä. Vastaus kuuluu, että usean ihmisen. Perhe, poikaystävä, ystävät, blogi-kollegat, opettajat, kummit, valmentajat… mieleen tulee monta voimaannuttavaa keskustelua parinkymmenen vuoden ajalta. Keskustelua, jonka jälkeen usko itseensä, omiin valintoihin ja omaan tekemiseen ovat hitusen vahvistununeet. Kiitos siis näistä ihmiset ympärilläni <3
4. Millainen on hyvä kehu?
Kehuminen saa aina hyvälle mielelle, niin kehun antajan kuin sen vastaanottajankin. Lähtökohtaisesti siis mikä tahansa sinulle annettu kehu lämmittää mieltä. Merkityksellisimpiä ja mieleenpainuvimpia kehuja ovat kuitenkin ne, jotka on kohdistettu ulkokuorta syvemmälle esim. taitoihin, luonteeseen, kehittymiseen ja ajatuksiin. Sen sijaan, että kehut paitaa, voit esimerkiksi kehua tapaa, jolla toinen on vaatteensa yhdistellyt!

Gina Tricot knit, jeans & hat // Topshop shoes // Gucci belt // Chloé bag
Voit tosiaan osallistua kampanjaan jakamalla mieleenpainuvimman kehun, jonka olet itsestäsi kuullut. Tai voit kertoa, milloin ja miten itse viimeksi kehuit toista. Jaa tarinasi Facebookissa, Twitterissä tai Instagramissa samalla hashtagilla #huomaakehu.
Ihanaa kehuviikkoa kaikille, tartutetaan hyvää mieltä eteenpäin 🙂
Pictures: Elisa Lepistö // edit by me
xx Sara
Posted at 05:00h
in
Uncategorized
by Sara