Vastoinkäymisten, kuten takatalven iskiessä, on vaihtoehtoja yleensä kaksi. Joko valittaa ja masentua (=minä aamulla) tai käyttää se kaikki raivoenergia hyödyksi (=minä iltapäivällä). Tällä kertaa mielenmuutokseen vaadittiin 1) räntäkeli, joka siinä kaikessa järkyttävyydessään alkoikin tuntua jo varsin huvittavalta sekä 2) Ellun inspiroiva treenipostaus, joka muistutti, että edellisestä vatsatreenistäni on todella aikaa. Kun siis uitettuna koirana pääsin iltapäivän luennoilta kotiin, en suinkaan toteuttanut sitä ensimmäistä ideaani ja lösähtänyt sohvalle, vaan sidoin märän tukkani ponnarille ja vaihdoin sporttigearit ylle. Sitä vatsarääkkiä ja äkkiä!!
Kehittelin varsin yksinkertaisen, mutta sitäkin tehokkaamman 20 minuutin tehotreenin, joka ainakin omassa keskivartalossani poltteli todella pitkään 😀 Välineitä et tarvitse, eli treeni onnistuu iisisti kotosalla (ei siis tarvi poistua ulos räntäsateeseen)!

20 MIN SIX PACK CHALLENGE

– 3 Kierrosta –

20 x knee grab

20 x yhden jalan linkkuveitsi

20 x russian twist

20 x kantapääkosketus, kolmella joustolla (sivutaivutus selinmakuulla, jalat koukussa)
20 x kurotus varpaisiin (selinmakuulla, jalat suorana ilmassa)
20 x vinorutistus (vastakkainen kyynärpää ja polvi)
20 x pyöräilyvatsat ilmassa (vastakkainen polvi ja kyynärpää)
20 x lantionnostot puolelta toiselle (jalat suorana/koukussa ilmassa)
1 min lankku

Kolme kierrosta, liikkeet putkeen ja kierrosten välissä 2-3 min tauko. Toistojen määristä tuskin tulee epäselvyyttä! 😀
Ei muuta kun TSEMPPIÄ!! ?
 
Blogi muuttaa 14.4. Lilyyn, osoitteseen  http://www.lily.fi/blogit/tickle-your-fancy
The blog is moving 14.4., the new address is http://www.lily.fi/blogit/tickle-your-fancy
 
T. Sara

Viikonloppuna taputeltiin vuoden tähän mennessä pisin lenkki. En rehellisesti edes muista millon viimeksi olisin juossut yli 20 kilometriä. Juoksuohjelmaa noudattaen 2 h 15 minuutin lenkin puolivälissä vedettiin 20 min kovilla sykkeillä, mutta muuten vauhti pidettiin rauhallisena.
Tosi harvoin tulee juostua yli puolentoista tunnin lenkkejä. 1,5h on usein se pitkän lenkkini mitta, vain harvoin juoksen kauempaa. Tuon rajan yli mentäessä askel alkaakin tuntumaan jotenkin erilaiselta. Ei välttämättä väsyneeltä, mutta jotenkin vaan erilaiselta. Sama 1,5 h:n aika on selkeästi juurtunut siis lihasmuistiinkin. Jaloissa ihmetellään, että mitä tämä nyt vielä jatkuu, piti loppua jo 😀
Ihan tosi hyvä fiilis jäi lenkistä (jos vesisadetta ei lasketa?). Näitä voisi helposti vetää useamminkin kuin sen kerran/pari vuoteen. Jalatkin varmasti arvostaisivat vaihtelua ja pientä haastetta 🙂

jacket Adidas* / pants Nike* / shoes Nike (Zalando)* / watch (borrowed) (*=gifted)

This weekend we ran a half marathon! Can’t even remember the last time I ran more than 20 km. This was super fun! I should definitely do this more often!

Blogi muuttaa 14.4. Lilyyn, osoitteseen  http://www.lily.fi/blogit/tickle-your-fancy
The blog is moving 14.4., the new address is http://www.lily.fi/blogit/tickle-your-fancy
 

T. Sara

Tiedättekö kun silloin tällöin käy juoksemassa, ei varmuudella voi koskaan tietää miltä juoksu tulee milloinkin tuntumaan. Kulkeeko askel? Väsynkö nopeasti? Kipeytyvätkö jalat? Pistääkö rinnasta? Hiertääkö kengät? Kun juoksu ei ole säännöllistä nämä kysymykset kummittelevat taustalla aika kovillakin todennäköisyyksillä.
Nyt kun köpötellään neljästä viiteen lenkkiä viikossa (osa palauttavia lenkkejä), on koko juoksuun tullut aivan omanlainen varmuus ja se on parasta mitä säännöllisellä juoksuharrastuksella on tarjota. Enää en siis pidä peukkuja hyvän juoksupäivän puolesta, vaan kerta toisensa jälkeen lähden lenkkarit jalassa ovesta ulos hyvillä mielin. Voin siis luottaa siihen, että homma toimii. Poikkeuksena mäkijuoksut, ne eivät välttämättä toimi. Rehellisesti sanottuna, ne harvoin toimivat 😀

Monet ovat kyselleet, että mitä jos maratonin aikana onkin huono juoksupäivä, eikä juoksu kulje ollenkaan? Mikäli kroppa vaan on kunnossa en usko tämän olevan edes mahdollista. Päivää on odotettu kauan, sen eteen on tehty töitä ja juoksusta on tullut säännöllinen osa arkea. Vähän sama kun lähtisi kahden viikon kauan odotetulle lomamatkalle ja olisi tuona päivänä tavattoman kiukkunen. Se ei vaan ole mahdollista.
Maratonin koittaessa juoksusta on tullut niin itsestäänselvää, että peruspohja on varmasti kunnossa sinne 30 km:n asti, ainakin näissä meikäläisen nopeuksissa (uutta maailmanennätystä ei siis lähdetä rikkomaan). Puhutaankin, että 30 km on itseasiassa se kohta mistä koko maraton vasta alkaa. Tämän jälkeen vastaan tulee seiniä, se on varmaa. Niiden ylittämiseen ei hyvällä tai huonolla juoksupäivällä ole mitään tekemistä. Nämä kamppailut käydään psyykkisellä tasolla.


Eroon huonoista juoksupäivistä
 
1. Säännöllisyys.
Pidä lenkkeily jokaviikkoisena.
2. Vaihtelevat treenit.
Sopivassa suhteessa rauhallisia pk-lenkkejä, vauhtilenkkejä ja palautuslenkkejä. Vaihtele myös matkan pituuksia.
3. Välineet kunnossa.
Oikeanlaiset juoksutossut + olosuhteisiin sopivat varusteet ehkäisevät fyysisiltä häiriötekijöiltä.
4. Ravinto.
Monipuolinen ravinto näkyy suorituksessa ja palautumisessa. Älä juokse pitkiä/raskaita lenkkejä heti ruokailun jälkeen äläkä niin, että edellisestä ruokailusta on aikaa tunti tolkulla. Mikäli edellisestä ruokailusta on pitkä aika, syö esim hedelmä/leipä/raejuusto/proteiinipatukka ennen suoritusta (esim 30-45 min ennen).

vaatteet ja kengät Nike (saatu) / kuvat: Janni/Just My Imagination

 
 
Blogi muuttaa 14.4. Lilyyn, osoitteseen  http://www.lily.fi/blogit/tickle-your-fancy
The blog is moving 14.4., the new address is http://www.lily.fi/blogit/tickle-your-fancy
 
T.Sara