Aika nerokas iskulause. Ei se sen kummempaa vaadi. Senkus teet vaan. Liikunnan suhteen pitää toisinaan vaan heittäytyä Just do it -linjalle. Aina salille lähteminen ei kiinnosta, mutta harvemmin sinne lähtemistä katuu treenin aikana tai sen jälkeen. Ylipäätän lähtemisjahkailut ovat aivan turhia, mutta niitä varmasti tulee meille jokaiselle. Ajattelen monesti, että jos nyt jään jahkailemaan, havahdun puolen tunnin empimisen päästä siihen, että jos olisin heti vaan lähtenyt, olisi treeni nyt jo puolessa välissä 😀 Just do it toimii myös tilanteissa, jossa vaaditaan itsensä ylittämistä. Pahin vastuksesihan on nimittäin omat ennakkoluulosi. Ellet aidosti usko pystyväsi johonkin, et myöskään pysty. Kun päätät, että nyt se vaan tehdään, tapahtuu ihmeitä. Ja nyt ei tosiaan puhuta pelkästään urheilusta. Toistelin tätä tuttua mainoslausetta mielessäni viimeksi eilen kun puhelimeni akku loppui heti ensimmäisillä metreillä ja tiesin joutuvani juoksemaan koko 80 minuutin lenkin ilman musiikkia. Lenkki pilalla! Vai onko? Musiikin suurkuluttajana voin nyt todeta, että ajatus siitä, että juokset yksin ilman musiikkia on huomattavasti pahempi kuin mitä tuo yhdistelmä todellisuudessa onkaan. Itseasiassa tämä oli aika vapauttavaa. Taidan juosta hiljaisuudessa useamminkin!

P3310007.jpg

P3310029.jpg

P3310018.jpgshirt Nike here* / pants Nike here* / shoes Nike here *

* Mainoslinkki + saatu tuote

 

Blogi muuttaa 14.4. Lilyyn, osoitteseen  http://www.lily.fi/blogit/tickle-your-fancy The blog is moving 14.4., the new address is http://www.lily.fi/blogit/tickle-your-fancy   T. Sara

Kiinnostuin leuanvedoista ehkä pari vuotta sitten. Uuden taidon oppimisen lisäksi halusin konkreettisen kehitysmittarin, johon ei välttämättä kuuluisikaan painojen lisäämistä. Leuanvetoon liittyy tiettyjä ennakkoluuloja. Koko homma mielletään monesti mahdottomaksi, varsinkin naisten keskuudessa: “en varmasti jaksa”, “en kyllä saa yhtäkään”. Ensimmäisellä kerralla, harvat saavatkaan. Tämä on yksi niistä taidoista, mitä ei välttämättä opita viikossa eikä kahdessakaan. Minulla meni ensimmäisen saamiseen aikoinaan kuukausi, mutta siitä se sitten lähtikin rullaamaan.

Maaliskuu keskityttiin TFW:llä leukoihin. Monet saivat ensimmäiset leukansa vedettyä, ja minäkin olin todistamassa näistä muutamaa! Myös meikäläinen rohkaistui loppukuusta. Ensimmäistä kertaa ikinä, kokeilin leuanvedoissa lisäpainoa maanantain treeneissä. Levypaino siis viritettiin lantiolle (esim kuminauhan avulla) ja tarkoituksena oli saada yksi puhdas leuka mahdollisimman isolla lisäpainolla. Kuinka hauskaa tämä oli?! Painoja lisättiin joka kierroksella ja viimeiseksi tulokseksi sain 12,5kg, joka yllätti oikeastaan minutkin!  

PB040725.jpg

Leuanvedon tekniikka

Kun aikoinaan leukoja aloin treenaamaan, ei tekniikkaa juuri ollut. Tavoitteena oli lähinnä päästä keinolla millä hyvänsä tangon yläpuolelle ja yleensä tämä tapahtui rimpuilemalla jaloilla mahdollisimman paljon. Myös hartiat olivat usein ihan tukossa, koska jännitin niitä aivan täysillä. Tekniikkoja on varmasti useampiakin, mutta tätä TFW:llä opittua käytän itse. Suunnilleen hartioiden levyinen ote tangosta. Hartiat rentoina, keskivartalo tiukkana. Jalat tikkusuorina ja etuviistossa. Kyynärpäät mahdollisimman lähellä kroppaa. Vedä noston aikana kunnolla ilmaa keuhkoihin. Tarkoituksena on vetää tanko selvästi leuan yli, rinnan kohdalle. Itseäni helpotttaa kun nojaan aavistuksen taaksepäin ja keskityn nostossa etenkin selkään. Vien lapoja yhteen ja jännitän vatsalihakset.  

Kuminauha avuksi

Leuanvetojen treenaaminen kannattaa ehdottomasti aloittaa kuminauhalla! Väitän, että leuanvedon oppiminen vaatii pienen ahaa-elämyksen, liike ei ole mikään itsestäänselvyys. Paras tapa hoksata liikeradat, on siis harjoitella itse oikeaa liikettä. Kuminauhan toinen pää pujotetaan tangon ympärille ja toinen pää  tulee joko polven (jalat koukussa) tai jalkapohjan (jalat suorina) alle. Kumpareita löytyy eri tasoisia aina leveistä ja jäykimmistä kapeisiin ja ohuisiin. Aloita leveämmästä ja siirry pikku hiljaa kevyempään!  

Negatiiviset leuanvedot

Mikäli paksuinkin kuminauha tuntuu liian raskaalta, aloita treenaus negatiivisilla leuanvedoilla. Mene jakkaran avulla lopetusasentoon, leuka tangon yläpuolelle ja laskeudu sieltä alas niin rauhassa kuin vaan pystyt.  

TRX-soutuliike

Soutuliike TRX:llä tai renkailla on myös oivallinen harjoite, mikäli leuanvedot eivät vielä kumpparilla onnistu. Kroppa tiukkana, rinta edessä, hartiat rentoina. Kädet/kyynärpäät miltei kiinni vartalossa. Veto tulee rinnan alapuolelle.

IMG_0220.jpg

  Lisäpaino leuanvetoon

Kun leuanveto alkaa sujumaan kumpparilla tai ilmankin, kokeile napata lisäpaino mukaan. Painon ei tarvitse olla iso. Olipa tavoitteenasi sitten saada puhdas leuka ilman kumpparia, tai 10 leukaa, voi pienikin lisäpaino vaikuttaa kehittymiseesi! Kiinnitä levypaino kuminauhalla vyötärön ympärille.   Kaikessa yksinkertaisuudessaan leuanvedoissa kehittyy niitä tekemällä. Miltei yhtä tärkeäksi nostaisin kuitenkin riittävän levon. Omat ennätykseni ovat ainakin syntyneet aina muutaman päivän ellei jopa viikon tauon jälkeen. Nyt nappaan kyllä ehdottomasti lisäpainot leukatreeniin ja toivon mukaan kesällä ennätykset paukkuvat! Tsemppiä treenaamiseen! 🙂  

T. Sara

Suosin pukeutumisessa suht neutraaleja sävyjä: valkoista, vaaleanharmaata, farkkua, mustaa, beessiä, khakia ym maanläheisiä sävyjä. Treeniminäni on käytännössä tämän kaiken vastakohta. En tiedä mistä tämä on aikoinaan lähtenyt, mutta treenivaatteeni ovat toinen toistaan räikeämpiä. Omistan ehkä yhdet mustat salitrikoot, neonvihreitä ja turkooseja sen sijaan löytyykin useampia 😀
Kerta toisensa jälkeen olen vain tullut siihen tulokseen, että värikkäistä treenikamppeista saa energiaa. Jotain outoa psyykkistä lisätehoa sen on oltava. Vaikkei meillä salilla peilejä olekkaan, lenkkipoluista puhumattakaan, on aivan eri fiilis treenata värikkäissä kamoissa. Kuka voi vetää puolitehoilla tai luovuttaa turkoosin pinkeissä trikoissa? Tai kuka pystyy juoksemaan lepsusti limenvihreän keltaisissa lenkkareissa?
No kaikille meille tulee niitä heikompiakin treenipäiviä, mutta pääsääntöisesti pirteissä varusteissa treenaaminen tuntuu jollain käsittämättömällä tavalla lisäävän tehoja! Ainakin omalla kohdallani. Kuulostaako tämä yhtään tutulta? 😀


pants Nike* (here) / sneakers Nike* / jersey Björn Borg* (*gifted)

*Postaus sisältää mainoslinkin

White, black, grey, nude, khaki, denim. My closet is full of these colors. I like to wear natural and let’s say easy colors. But when it comes to sport gear, I’m out of control. Seriously. At the gym/running trail I’m wearing the weirdest colors. And the more the merrier, of course 😀 I honestly think that colorful training gear gives you some extra energy. At least for me it does!

Pictures: Kaisa/Si Moda

 
Blogi muuttaa 14.4. Lilyyn, osoitteseen  http://www.lily.fi/blogit/tickle-your-fancy
The blog is moving 14.4., the new address is http://www.lily.fi/blogit/tickle-your-fancy

T.Sara