Päätin, että pukeudun tällä viikolla joka päivä kivoihin vaatteisiin. Harmittaa kun on niin paljon ihania vaatteita, joita ei ole pitkään aikaan päässyt käyttämään. Tai voisihan sitä käyttää, mut silti sitä aina aamuisin pukee hupparin ja ne poikaystävän vanhat kulahtaneet verkkarit. Tälle viikolle ei kiitos niitä. Mielummin jotain keväistä ja värikästä!

Tää asu on perjantailta. Puin sen päälleni ja lähdin päiväksi tyhjälle toimistolle. Työpäivä tuntui ihanan spesiaalilta parin viikon etätoimiston jälkeen. Hain lounaan tutusta lounaspaikasta ja keitin iltapäiväkahvit itselleni. Jessus miten virkistävää.

Eilen oli kevään eka, päätettiin se yksissä tuumin. Haettiin taas Kanniston leipomosta kahvia ja haahuiltiin ympäri kaupungin katuja useampi tunti. Penkeillä istui auringosta nauttivia ihmisiä ja hymy oli monilla herkässä. Vastaan tuli tuttuja, joiden kanssa jäätiin turvaetäisyydelle rupattelemaan. Aurinko lämmitti ihan oikeasti.

Valoa on niin paljon, että se herättää meidät nykyään jo varhain aamulla. Juuso kävi tänään Stockalla ja osti meille molemmille silmälaput, sellaiset kunnon hyvät. En ole koskaan oikein osannut nukkua silmälapuilla mut katsotaan, ehkä näillä osaan. Mä en jaksanut lähteä mukaan, vaan jäin kotiin katsomaan uudestaan eilistä Selviytyjien Ruutu+ jaksoa. Tai oikeastaan sen parhaita paloja, ja niitähän riitti.

Me pakataan nyt kuminauhat mukaan ja lähdetään tekemään treeni lähipuistoon. Ihan vaan perus kehonpainojuttuja, ehkä vähän venyttelyä. Parasta kun voi alkaa taas treenata ulkona. Siinä on jotain tosi erityistä.

Kivaa sunnuntaita kaikille!

 

kuvat: Johanna Rontu 

 

 

xx Sara

Tags:

 

Miten valmistauduit Selviytyjiin lähtöön?

Lähinnä töitä tekemällä, heh. Kalenteri piti saada täysin tyhjäksi koko heinäkuun lopusta syyskuun alkuun. Siinä oli vähän hommaa. Sit treenasin erätaitoja, lopetin kahvinjuonnin (oh shit mistä päänsäryistä kärsin 2 vk :D), kuuntelin pari kirjaa neuvottelutaidoista ja manipuloinnista. Pidin treenikuntoa yllä ja tankkasin vitamiineja. Sit katsoin edelliskauden jaksot läpi! Viimeiset viikot ennen lähtöä tankkasin vähän enemmän ruokaa varastoon.

Mikä oli sun pelistrategia?

Pysyä huomaamattomana, mukavana, kannustavana ja diplomaattisena. Tarkkailla ja mielummin olla hiljaa kuin sanoa jotain harkitsematonta (no jaah, tää ei ehkä ihan aina toiminut :D). Halusin olla heimolle hyödyllinen ja antaa kaikkeni kisoissa, mutta samaan aikaan olla tosi harmiton. Päätin, että teen kolmen liiton heti alkuun samanhenkisten kilpailijoiden kanssa. Mieluiten niin, että toinen nainen ja toinen mies.

Mitkä on sun vahvuudet pelissä? Entä heikkoudet?

Vahvuudet: Kokonaisuuksien ja pelin hahmottaminen. Sinnikkyys, sopeutumiskyky. Sit kisoissa ketteryys, nopeus, nopea reagointikyky, pulmatehtävät ja lihasvoima painoon nähden. Viihdyn luonnossa, enkä pelkää liikkua siellä. Nopea oppimaan.

Heikkoudet: Säälittävä kylmyydensietokyky ja herkkä vatsa. Herkkäuninen ja vaikea nukahtaa kovassa metelissä. Huono puristusvoima. Ei kokemusta pitkistä ajoista niukalla ravinnolla. Juoniminen ja valehtelu.

Mitä teillä sai olla mukana? Mitä olisit pakannut toisin?

Pakkauslista annettiin ennakkoon. Esim. 1 takki, 2 pitkähihaista, 2 kerrastoa, 3 alushousut, vaelluskengät, lekkarit, 2 ponnaria jne. Tuotannolta tuli makuupussit, hygieniatuotteet ja juomapullot. Olisi pitänyt investoida 100% villatuotteisiin ja pakata untuvatakki kuoritakin sijasta. Olin kohtalaisen jäässä kokoajan.

Mitä te söitte?

Me saatiin parin päivän välein annos ohraa, vehnäjauhoja, öljyä ja suolaa. Määrä ei suinkaan ollut vakio, vaan ne vaihtelivat rajustikin. Kun ensin olit tottunut ihan kivaan satsiin, saattoi seuraavan kerran tulla 30% edellisestä. Tää oli aivan sairaan raivostuttavaa 😀 Sit me syötiin kaikkea mitä luonnosta löydettiin: marjoja, kalaa, villiyrttejä, sieniä jne. Sit siitä tietää et nyt menee huonosti kun näkee ohjelmassa jonkun kilpailijan vetävän semmosia punaisia puolukalta näyttäviä, mut isompia marjoja, jotka maistui siis aivan kaameelta, haha.

Millaiset hygieniatuotteita teillä oli käytössä? Kuinka usein peseydyitte?

Vessapaperia, tamponeita, siteitä. Kondomeitakin oli tarjolla. Sheiverit oli myös halukkaille. Mä yritin peseytyä päivittäin. Oli vaan jotenkin pakko päästä “pesulle”, vaikka vesi kylmää olikin. Siitä tuli aina tosi fresh fiilis, vaikka todellisuudessa merivedessä huljuttelu nyt hirveästi mitään puhdista 😀 Nyt kun ollaan jo tässä vaiheessa kisaa niin voin sanoa, et mulla alkoi uusien e-pillereiden takia menkat heti saarelle astuttaessa ja ne kesti 10 pv. Se oli ihan mielenkiintosta 😀

 

 

Jos olisit saanu pakata yhden jutun mukaasi pakkauslistan ulkopuolelta, mikä se ois ollu?

Korvatulpat

Oliko kiusallista lähteä aina johonkin pusikkoon supattelemaan?

Oli, ihan tosi. Mua huvitti se tapa millä sitä välillä yritettiin muka perustella, vaikka kaikki ihan hyvin tiesi mistä on kyse “no hei mut kannattaaks nyt kolmen mennä samaan mustikkaspottiin, jos me mennään vaan Saran kanssa kahestaan ja muut menee kattomaan tuolta toiselta puolelta?” 😀

Mikä reissussa oli raskainta?

Mä kärsin tosi paljon siitä viimasta ja kylmyydestä. Tuntui et kaikki energia mitä ruoasta sai meni kehon lämmittämiseen, eikä sekään riittänyt. Kädet oli usein niin jäässä et niillä oli vaikea toimia. Mulle oli myös raskasta tuo paikasta toiseen liikkuminen. En oo koskaan ollu mukana tv-tuotannossa, joten yllätti miten monta tuntia päivästä oli kisapaikoilla venailua, venematkoja ja siirtymisiä saarella. Yllättävän raskasta oli myös se et ei tiennyt mitä tapahtuu seuraavaksi. Ei ollu mitään aikatauluja tai tietoa kellosta, meitä tultiin vaan hakemaan ja sit mentiin.

Entä yllättävintä?

Mä oon yleensä aika innostuva ja positiivinen tyyppi, mutta tuolla en jaksanut ees säälistä nauraa huonoille jutuille 😀 Kylmyys, nälkä ja huonot yöunet takasivat sen, et energiaa ei vaan ollut mihinkään ylimääräiseen. 

Oliko vaikea olla ilman puhelinta ja ylipäätään mitään ruutuja/uutisia jne?

Ei tosiaankaan. Se oli maailman ihaninta. Kaikki tiesi mun olevan Selviytyjissä eikä kukaan yrittäisi tavoittaa. Ja tiesin, että jos tapahtuisi oikeasti jotain vakavaa, niin tuotanto kyllä ilmoittaisi siitä mulle.

Kenestä tuli sulle läheisin?

Karosta tuli mulle kyllä läheisin, ollaan päivittäin yhteyksissä edelleen. Oltiin myös Eliaksen kanssa ihan samalla aaltopituudella, Elias on huippu. Viihdyin tuolla kyllä tosi hyvin myös Sabinan, Nikon, Suvin, Mariannen, Johannan ja Joalinin kanssa.

Kummassa leirissä oli parempi olla oransseissa vai sinisissä?

Vaikka uusi sinisten saari oli ihan paratiisi tuohon oransseihin verrattuna, niin oli se ensimmäinen mulle silti se koti. Ehkä se johtuu siitä et mulla oli liitot siellä ja et se tosiaan oli se ensimmäinen saari missä tää seikkailu alkoi. Mut kyllä mä koin, että siellä oli parempi yhteishenki ja jotenkin vaan rennompi olla. Enemmän ehkä sit kuitenkin mun henkistä porukkaa.

 

 

Pystyitkö luottamaan liittolaisiisi?

Luotin Eliakseen ja Karoon kyllä niin hyvin kuin Selviytyjissä voi kehenkään luottaa.

Mikä fiilis kun sun, Karon ja Eliaksen liitto hajoitettiin?

Just ennen kun lähdettiin kisapaikalle ja meidät hajoitettiin eri heimoihin niin lyötiin pusikossa kättä päälle et mitä ikinä lisä- ja valeliittoja tähän rakenneltaisiin, niin tää kolmikko pysyy ja siihen voidaan luottaa. Et mennään tällä jengillä loppuun asti. Mut olin mä tosi rikki siitä et just minä olin se joka jäi yksin. Etenkin kun oikeasti Elias on Archieta vanhempi ja olis kuulunut sinisiin “vanhojen heimoon”, prkl 😀

Mieleenpainuvin kisa tähän mennessä?

Vaikea! Kyllä mä sanon et toi 4. jakson labyrintti oli kisana ihan mieletön. Mut mikään ei kyllä voita 3. jakson ekaa koskemattomuusvoittoa oranssien heimossa. Se menee varmaan oikeesti top 10 hetkiin koko elämässä 😀

Keneen sulla meni eniten hermot?

Tätä kysyttiin multa varmaan joka haastiksessa, hah. Mä oon aika sopeutuva tyyppi, mut peräänkuulutan kisatilanteissa reilua peliä, vastustajan kunnioitusta ja hyvää käytöstä. Sanotaan nyt et kaikilta tätä ei löytynyt, hah.

Kuka oli saarella sun mielestä tässä vaiheessa kovin pelaaja?

Karo oli kova juonimaan ja suunnittelemaan peliä. Elias oli tosi tykätty ja just sopivan liero. Kristian oli jotenkin arvaamaton ja kisoissa ihan sairaan kova.

Sun isoin virhe tässä vaiheessa kisaa?

Koen et mulla on ollu homma tasaisen hallussa kyllä. Jokainen äänestys on mennyt just niin kun ollaan suunniteltu ja peli tuntuu sujuvan kivasti. Yks iso moka oli siinä ihan ekassa kisassa se kun lähdin kaivautumaan hiekkaan liian ajoissa ja jäin sinne jumiin. Se oli kamalaa, kunnon ahtaanpaikan traumat jääny 😀

 

 

Keneen luotit vähiten uudessa leirissä?

Jostain syystä mulla oli vahva fiilis siitä et Suvi pelaa kovaa, enkä luottanut häneen kunnolla. Archieen en pystynyt luottamaan ollenkaan, hän vaikutti sellaselta et vaihtelee mielipidettä fiiliksen mukaan.

Tuliko sulla koti-ikävä?

Monella oli kamala koti-ikävä, mut mulla ei ollu. Podin siitä jopa jonkun verran huonoa omaatuntoa. Mut mä tiesin et kotona on kaikki hyvin eikä mun tarvi stressata mistään. Meillä on vahva parisuhde, jolle tämmöset breikit tekee vaan hyvää. Ne pitää mulle peukkuja ja odottaa mua sit kotona kun tuun. Olin valmistautunut siihen et keskityn elämään hetkessä, kerrankin. Tämmöstä toista mahdollisuutta ei enää siunaudu. Nyt vaan nautitaan kokemuksesta ja eristäytymisestä luonnon keskellä. 

Millasia asioita opit itsestäsi?

Mä opin, että oon vahvempi kuin kuvittelinkaan. Mua ei pelota sanoa mielipidettäni ääneen ja puolustaa kantaani (ei tosin ihan kamalan fiksua Selviytyjissä, no mut ehkä lopulta tärkeämpi asia kuin itse kisa…). Löysin itsestäni herkkyyttä ja taistelutahtoa, se oli ihanaa. Koin tosi paljon pettymyksiä tuolla, yllätyin miten pahalta ne tuntui. Mut niiden epäonnistumisten jälkeen onnistumiset tuntui taas tosi paljon arvokkaammilta. Mä mietin tuolla paljon sitä et mitä mä haluan elämältä ja työltä. Vakuutuin siitä, et haluun tehdä jotain oikeasti merkityksellistä.

Ootko aina halunnut mennä Selviytyjiin?

Mä oon fiilistellyt Selviytyjien skaboja niin kauan kuin muistan. Se et pääsisin tonne kiipeilemään, heittämään, kaivamaan, tasapainottelemaan ja haastamaan sitkeyttäni oli kyllä maailman siistein juttu.

Mikä Selviytyjissä oli parasta?

Kisat ja luonto. Ihmiset tietty. Mä en oo koskaan harrastanut mitään joukkuelajia, joten noi yhdessä koetut onnistumiset oli ihan mielettömiä.

Mikä pelotti eniten?

Eniten pelotti se, et lennän ulos ekassa äänestyksessä.

 

 

Millaiset kisat oli sulle vaikeimpia?

Yleisesti pelkäsin kaikkea missä kastuu (kylmä) ja niitä missä tarvii puristusvoimaa ja ylipäätään voimaa. Tuntui et mun voimavarastot oli tässä 10 päivän kohdalla jo ihan lopussa ja lihakset ihan tyhjinä. Kaikki tasapainohommat ja nopeutta vaativat oli enemmän mun heiniä.

Kuinka paljon olet valehdellut kisassa tässä vaiheessa, oliko valehtelu vaikeaa?

No aika paljon ja sit samalla taas en hirveesti. Semmosta et esitän tyhmempää kun oon ja sanon etten tiedä kellä on amuletti. Ja sitä et mulla ei ole mitään vahvoja liittoja tai et en tiedä ketä äänestän/äänestän henkilöä x. Valeliitoissa piti valehdella jonkun verran.

Kuinka paljon kameramiehet heiluu leirissä?

Loppupeleissä tosi vähän. Ihan joku pari tuntia päivässä ja nekin enimmäkseen sit jossain pusikossa.

Mitä teitte kun kamerat ei kuvanneet?

Juteltiin elämästä, parisuhteista, perheistä ja työstä. Lähdettiin pitkille metsäretkille etsimään ravintoa, kalastettiin ja keitettiin teetä. Nukuttiin päikkäreitä ja hakattiin halkoja. Spekuloitiin ja pohdittiin et mitähän seuraavaksi tapahtuu ja millainen on seuraava kisa.

Onko luvassa jännittäviä käänteitä?

OI KYLLÄ, you haven’t seen anything yet!!!!

 

kuvat: Lars Johnson

 

xx Sara

Tags:

 

Mä oon jakanut mummi 94v:n kuulumisia Instagramissa kohta vuoden. Oon saanu niistä ihan tosi paljon hyvää palautetta. Moni teistä, joilla omia isovanhempia ei enää ole on sanonut et nää kuulumiset tuo mieleen omat isovanhemmat. Ja et meidän mummista on ikään kuin tullut vähän kaikkien mummiystävä. Sellainen, jonka kuulumisia ihan odottaa.

Mä jaan aina mummin kuulumisia teille, mut aattelin et jaetaan tällä kertaa niitä kuulumisia mitä mummi kuulee multa.

 

 

Tänään oli lounaaksi makaronilaatikkoa ja paljon ketsuppia. Eilenkin oli, kaikilla ruoka-ajoilla. Kylkeen tein salaatin. Olisin laittanut joukkoon fetaan mut se oli homeessa. Tai ei homeessa, mut haisi tosi oudolta (ja nyt haisee myös kädet, kun sörkin sitä. Vaikka pesin ne). Avattu fetapaketti oli unohtunut muovirasiaan jääkaapin perälle. Pitäisi useammin kurkata jääkaapin muovirasioiden sisälle. Inhottaa kun pitää heittää ruokaa roskiin.

Mietin taas, että mitähän Pippa Laukka sanoisi jos katsoisi meidän jääkaappiin. Siellä on tällä hetkellä käytännössä vaan valtava arsenaali chili-kastikkeita, salted caramel Skyriä, epämääräisiä muovirasioita ja viiniä.

Oltiin eilen illalla lenkillä. Juostiin pitkästä aikaa Kauppatorin kautta Eiraan ja sieltä keskustan kautta Kallioon. Kaikkialla oli ihan hiljaista vaikka oltiin keskellä kaupunkia. Paitsi Wolt-kuskeja, niitä oli kaikkialla. Niitä oli niin paljon et jossain vaiheessa aloin laskemaan. Pääsin kolmeentoista. Hyvä vaan et on. Hyvä vaan et ihmiset tilaa ravintoloista kotiin.

Pysähdyttiin lenkillä taas Kaisaniemen kirjaston takana olevaan alamäkeen, jossa on reilun parin metrin korkeudella semmonen liikennemerkki. Aina kun mennään siitä yritetään hypätä ja osua. Otetaan vauhtia ja ponnistetaan niin kovaa kuin lähtee. Juuso osuu joka kerta, mä en koskaan osu. Eilenkään en osunut, vaikka kokeilin hypätä neljä kertaa. Joku päivä vielä osun.

Mulla on ylihuomenna elämäni ensimmäinen terapiakäynti. Mummi ei ymmärtänyt aluksi miksi menen terapiaan mut lopulta ymmärsi. Oikeastaan ihan sama kävi itselleni. Tätä on pitkitetty ja venytetty vuosilla. Paljon oon pohtinut että tarvitsenko oikeastaan edes terapiaa, kun eihän minulla mitään “oikeita ongelmia ole”. Toisilla ihmisillä on paljon pahempia, kyllä mä pärjään ilmankin, pitää vaan jaksaa painaa ja olla välittämättä. Eteenpäin vaan. Mut enää mä en jaksa. Tai pikemminkin haluan pysähtyä niiden vaikeiden asioiden äärelle, avata lukkoja ja oppia enemmän itsestäni. Välillä mietin, et mitähän siellä kuuluu aluksi sanoa. Et osaankohan edes kertoa tarpeeksi kattavasti omasta elämästäni ja kaikista sen varrella olleista haasteista. Uskallankohan olla ihan täysin rehellinen? Kyllä mä uskon et osaan ja uskallan.

Sovittiin et mennään tänään Seurasaareen kävelylle. En oo käynyt siellä aikoihin. Liian usein tulee käveltyä samoissa maisemissa. Kiva mennä vähän eri paikkaan! Aion ottaa aurinkolasit mukaan.

 

 

Perjantaina vietettiin Minna Canthin ja tasa-arvon päivää. Tänä kyseisenä päivänä mä mietin aina mummin äitiä Selmaa, joka eli 101-vuotiaaksi. Häntä sanottiin vanhamummiksi. Selmassa ja Minna Canthissa on ulkoisesti jotain samaa, ehkä vähän sisäisestikin. Jo pienenä ajattelin, että Selma oli omanlainen, vähän sellainen ronski. Hän ei pelännyt sanoa mielipidettään ääneen, eikä pyydellyt anteeksi vaan otti paikkansa. Hän rakasti katsoa urheilua ja huusi kovaa sitä katsoessaan. Hänellä oli valtavat korvakorut. Hän sanoi aina “jumanpaukku”. Hän riisui 100v bileissään rintaliivit kun ne puristi. Kerran hän meni vahingossa miesten saunavuorolla saunaan ja kun miehiä alkoi lappaamaan sisään, hän ilmoitti että “lauteille vaan, kyllä tänne mahtuu!”. (Miehet kaikkosivat paikalta). Kun häntä haastateltiin 100-vuotiaana Huomenta Suomeen toimittaja kysyi häneltä, että asioiko rouva pankissa kun tarvitsee rahaa? –“Seinästähän minä rahani nostan!”. Pienenä en osannut arvostaa tarpeeksi vanhamummin luonnetta ja olemusta, mutta nykyään ihailen häntä.

Aurinko heijastuu vastapäisen talon ikkunoista olohuoneeseen. Se maalaa lankkuparketille pitkiä katosta lattialle ulottuvia taiteellisia valoleikkauksia. Kun katsoo tarkasti niin huomaa, että valokohdissa leijailee pieniä pölyhiukkasia. Kun ollaan jatkuvasti kotosalla, pitää kotiakin siivota useammin. Ehkä olisi taas aika kaivaa imuri esiin.

Rakastan sitä tunnetta kun on innostunut jostain uudesta jutusta. Nyt se on savityöt. Ikkunalaudalle on alkanut kerääntymään maljakoita ja astioita. Ne tosin kaipaa vielä pintamaalia. Parasta on se, et pääsee uppoutumaan pariksi tunniksi ja tekemään jotain käsillään. Savi tuntuu ihanalta käsissä ja sen työstäminen vaatii ihan kunnolla keskittymistä.

Ollaan katsottu tosi paljon dokumentteja viime viikkoina. Kaikkea aina Kim Jong-unin veljen salamurhasta Robin Williamsin elämänkertaan. Yks ihana oli Netflixistä Mustekala opettajana. Se oli aivan mieletön! Mä tykkäsin kaikessa karuudessaan myös Lost Boys -dokkarista, vaikka äärimmäisen ahdistava olikin. Yle areenan dokkarifestareilta löytyy tosi paljon hyviä! Meillä on semmonen dokkarikerho, et kokoonnutaan sunnuntaisin kaveriporukan kanssa etänä katsomaan dokumentti ja sit keskustellaan siitä.

Kun luen mielessä tekstiä (etenkin englannin kielellä) mun alahuuli väpättää aina. Jostain syystä liikutan aina kieltä ja kiinni olevaa suuta tekstin mukana vaikka mielessä lukisinkin. Tää on varmaan jotain jäänteitä mun lukihäiriöstä. Juuso naureskelee sille aina, sen mielestä se on liikuttavaa. Taas se hihittää.

Mun veli luki 3v pojalleen iltasatua, joka kertoi kotieläimistä. Kirjassa oli kuva aasista ja alla teksti: “Aasi eli kesyaasi on kaikkein vanhimpia kotieläimiä. Aasit voivat elää vanhoiksi ja ne tyytyvät niukkaankin ravintoon. Aaseilla on myös hyvä muisti”. 3-vuotias totesi tämän päätteeksi: “ihan ku mummi” <3

 

 

 

xx Sara

Tags:
,