Bowling saturday 22 February, Feb 2014 - 15:05

Tultiin viikonlopuksi koko perheen voimin vanhemmilleni Kotkaan. Itseasiassa saatiin alkuviikosta oikein kutsukortit, joihin oli rustattu tulevan viikonlopun ohjelma: keilausta, vietnamilaista ruokaa, urheilua, olympialaisia, avantoa ja minttukaakaota.

Ensimmäiseksi mainittua oltiin harrastamassa juuri äsken keskustan uudessa Player’s Sportsbarissa! Yleensä mun keilapallot hakeutuu väistämättä ränniin, mutta tänään mä olin iskussa!! En kertaakaan edes harkinnut pyytäväni omalle vuorolleni niitä reuna-aitoja, siis voitteko kuvitella! Ihmeitä tapahtuu, rännisara alkaa pikkuhiljaa kehittymään.

Ja kysympähän vaan: KUKA johtaa? Ekaa kertaa varmaan koskaan ikinä 😀

Se on kuulkaa seuraavaksi avantoon. Millonkohan viimeks? Viimekerrasta on monia vuosia. Oon tainnu jo unohtaa kuinka pahalta se siinä hetkessä tuntuukaan. Ei kun joo, kyllä mä muistanki.
 
T.Sara

Eturivin zumbaajat 18 February, Feb 2014 - 18:10

Saatiin äidiltä aivan ihana kortti, jossa oli kymmenen erinomaisen loistavaa ohjetta elämään! Näitä noudattamalla ei pitäisi olla mitään ongelmaa!

Jo heti ensimmäinen kohta sai mut naureskelemaan. Jokainen varmasti tunnistaa salilta the “eturivin zumbaajat”. Muistan kun kävin jumpissa, mullakin oli ns vakkaripaikka. Ei koskaan keskelle, aina jompaan kumpaan reunaan ja suht edessä. Tää saattoi kyllä johtua niistä sivupeileistä, josta vastikää blogissakin puhuttiinkin, mutta silti. Koska oon aina viimetingassa/myöhässä, nää kolot ei ollu aina vapaina, joten jouduin muualle. Mutta hitto jos jouduin takariviin tai aivan keskelle eteen!
Naamat alkoivat tulla tutuiksi tietyillä tunneilla, ja kaikilla alkoi olemaan suunnilleen ne omat vakkaripaikkansa. Polkkatukkainen nainen oli aina edessä vasemmalla ja yksi tyyppi aina pelkissä urheilurintsikoissa, edessä keskellä. Takarivissä päivysti tuttu kolmikko. Omistautuneimmat paikanvaraajathan menivät heti rakennukseen saapuessaan ja kortin leimattuaan ensimmäiseksi jumppasaliin kantamaan steppilautansa mestoilleen. Takit päällä kasattiin painoja valmiiksi the vakkaripaikalle, ennen kun vasta mentiin pukuhuoneeseen vaihtamaan kamoja.
Tätä kun tarkemmin ajattelee, niin onhan tää nyt aika huvittavaa 😀 Mutta huvittavuus loppuu siihen kun tunnille tulee joku uusi. Ja taivas varjele, hän on tullut etuajassa ja voitteko kuvitella, siis röyhkeästi ottanut jonkun toisen paikan?!? Kovimmat “eturivin zumbaajat”, jotka kokevat vääryyttä paikan viennistä a) väläyttävät ensin jumppasaliin saapuessaan jäätävän “etsä tajuu että tää on MUN paikka” -mulkaisun, jonka jälkeen b) tunkevat steppilautansa siihen aivan iholle, siis no tietysti. Mä oon muutaman kerran seurannu tämmöstä tilannetta ja naureskellut salaa. Voi uusi tulokas parkaa!
Oon myös muutaman kerran ollut pahamaineisessa paikanvarastajan asemassa. Ainakin näin oon lyhyellä matikallani päätellyt, sillä lauta on lyöty miltei kiinni omaani, vaikka salissa olisi vielä tilaa. Vaikka hetkellä on ärsyttänytkin, olen nyt kortin luettuani antanut anteeksi! 😀
Näinhän se on. Draamalta ei siis vältytä ryhmäliikuntatunneillakaan. Mutta hätä ei ole tämännäköinen, minulla on nimittäin kullanarvoinen ehdotus! Liikuntakeskukset hoi, saa käyttää, mut ei oo pakko jne. Pistetään siis ajanvaraukseen sama meininki kun leffateattereihin: jumppatunneille paikkojen varaus, siis ihan konkreettisesti. Tämä on helppoa, jaetaan se zumbasali esim 25 osaan (osat voivat olla myös erikokoisia ja näin ollen erihintaisia!). Paikkavaraus tehdään netissä tai vastaanottotiskillä varausnäytöllä. Ja vakkaripaikkoja, niitä on tarjolla aina kuukaudeksi kerrallaan. Nämä vakituiset paikkakausikortit, jotka myös vakkari kausareina tunnetaan (okei nyt lähti käsistä), tietysti maksavat taas vähän ekstraa. Kaikki ovat tyytyväisiä! Kukaan ei saa vihoja niskaan, uudet säästyvät henkiseltä ja ehkä jossain tilanteissa jopa fyysiseltä väkivallalta ja ei muuta kun zumbaamaan!
 
T.Sara