Olen aamuihminen. Tai ainakin haluaisin olla. Rakastan rauhallisia aamuja ja sitä fiilistä, että koko päivä on vielä edessä. Istua vaan rauhassa aamupalalla ja kuunnella hyväntuulen musaa. Se ainoa pikkiriikkinen miinuspuoli tulee tässä: olen onneton herääjä. Vähintään kolme torkkua ja kasa kaikenmaailman tekosyitä päälle.
Kesällä herääminen on ihan fine. Jätän tarkoituksella verhot auki, joten herääminen ennen kahdeksaa on ihan helppo keissi. Samaa ei voi sanoa parhaillaan elettävästä vuodenajasta, voi luoja.
Mä olen saattanut löytää pelastajan pimeisiin aamuihin, ainakin hyvin potentiaalisen sellaisen. Kyseessä on Philipsin Wake-up Light. Herätyskello/-lamppu, joka 30 minuuttia ennen herätystä alkaa pikkuhiljaa kirkastumaan ja herätyshetkellä loistaa hyvin kirkkaana sekä alkaa soittamaan lempi radiokanavaasi. Valo ja musiikki, juuri se mun tyylinen herätys.

 

Philipsin Wake-up Light -kampanja haastoi mut kertomaan aamusta, jolloin en halunnutkaan jäädä enää nukkumaan.Jos lentokentälle lähtöjä ei lasketa, tulee mieleen yksi aamu loppukesältä.

On lauantai, kello näyttää kuutta, ulkona on valoisaa ja mua ei väsytä yhtään, what? Teen nopean päätöksen. En todellakaan jää tähän odottamaan, että nukahdan uudestaan ja herään seuraavan kerran perinteisen väsyneenä, vaan vedän lenkkarit jalkaan, Good Morning soittolistan korville, morjestan meidän talon remppamiehille, jotka näköjään painaa duunia viikonloppunakin ja suuntaan rantamaisemaan aamulenkille.

Hyvin kulkeneen kympin jälkeen poikkean lähikaupan kautta, haen lehtiä ja aamiaistarvikkeita, ja väsäilen kotona kattavan aamupalan. Kello on 8.45 kun istun suihkun raikkaana selailemassa aikakausilehtiä, kuuntelemassa Norah Jonesia ja hörppimässä aamukahvia. Ei mitään kummempia suunnitelmia päivälle. Josko sitä suuntaisi puistoon tai rannalle. Ihana fiilis!

En ole koskaan omistanut minkään näköistä Wake-up Lightia, joten odotukset ovat korkealla. Oon testannut tätä vasta parina aamuna, mutta nyt edessä on kahden viikon koeaika. Koeajan jälkeen siis lisää fiiliksiä! Sitä ennen mä pyydän teiltä jotain 🙂

Kerro oma muistosi sinun parhaasta aamustasi. Paras tarina palkitaan Philipsin Wake-Up Lightilla (arvo 89 ?). Voit osallistua tarinallasi kaikkiin Philipsin Wake-up Light kampanjassa mukana oleviin Indiedays blogeihin. Kilpailuun osallistuneiden tarinoista kivoimmat tullaan kokoamaan Indiedaysin toimituksen blogissa julkaistavaan artikkeliin.

Odotan innolla tarinoita teidän aamuista! 🙂

T.Sara

Pari vuotta sitten joku kysy multa, että mitä töitä teen opiskelujen ohella. Kun kerroin että oon freelancer bloggaaja, oli jatkokysymys “Ai missä kaikissa baareissa?”.
Ei ollu kyseessä siis baarityöntekijöiden reissu länsinaapuriin, vaan mun ja “kollegoideni” Jennin (Räppi-Rotonen), Mimmin (Prinsessa^-Mimmi), Saaran (Lankku-Saara) ja Pauliinan (Petting-Pauliina) irtiottoloma, jonka Visit Sweden meille tarjosi.
Matkustettiin Silja Serenadella Itämeren ylitykset ja nautittiin mielettömiä sapuskoja molempiin suuntiin. Mä kuulun niihin, joita käy oksettamaan jo lasten keinussa, eli biletys syysmyrskyssä laivan yökerhon tanssilattialla on vähän liian riskialtista touhua. Sen sijaan hengailtiin (minä vaaka-asennossa) porukalla hytissä, pelattiin pullonpyöritystä ja katsottiin telkkarista livekuvaa laivan tanssilattialta (erittäin viihdyttävää!!! :D). Ja tottakai käytiin alkuillasta kuuntelemassa laivan käytävällä Antti Tuiskun upea keikka! 🙂





Käytiin Tukhomassa tutustumassa n. 1,5v vanhaan Mood Stockholm ostoskeskukseen. Tai en tiedä onko ostoskeskus oikea sana tälle. Kyseessä on moderni keskus, jossa tasokkaiden vaatekauppojen lisäksi on paljon hengailusohvia, työskentelypisteitä, puutarha ja siellä söpö puumaja, upeita ruokapaikkoja, trendikkäitä kahviloita, koirille oma lounge ja niille pieniä sohvia ja paljon kaikkia muitakin suloisia yksityiskohtia 🙂











Pikashoppailut ennen hotellille menoa!



Yövyttiin Clarion Sign hotellissa ja mun huone näytti tältä. Heti tänne päästyäni pistin Spotifysta listan nimeltä Relaxing soimaan, pulahdin vaahtokylpyyn ja torkuin siellä aina rusinasormien saavuttamiseen asti. Tietysti järkyttävällä kiireellä 3min laittautuminen ja tukka osittain märkänä taksilla Globenille 😀

Luvassa oli SkyView ajelu Globenin huipulle. Korkean paikan kammoisena tässä piti vähän keräillä itseään, ennen kuin uskaltauduin nousemaan lasikupuun.


Seuraavana Jay-Z ja Timbaland, OMG!! Jopa Jennistä alkoi kuoriutua räppipuoli 😀 Huom. hieno pokkarikuvien laatu


Keikka oli tajuton ja samoin oli ääni seuraavana päivänä. Noustiin kuitenkin aikaisin ylös ja vietettiin päivä kaupungilla ennen laivalle lähtöä 🙂 Tehtiin Pauliinan eli PAVEN kanssa kivoja löytöjä ja istuttiin hetkeksi juomaan sikke hyvää kahvia


Mieletön reissu! Kiitos tytöt 🙂 Reissukuvia lisää mun instagramissa (saratickle) sekä Visit Swedenin instagramissa (ruotsigram), jota päivitettiin koko loman ajan!
 
T.Sara

Nilkkurit ja hame. Vitsi, että tulee fiini olo. Tuntuu, että ihmiset kääntyvät helpommin katselemaan.  Ja syy näihin katseisiin on päivän selvä ja sehän ei liity itse ulkonäköön juuri ollenkaan. Kyse on nimittäin mun tavasta liikkua, ja se on juosten. Tämä vaan sattuu todennäköisesti olemaan viihdyttävämmän näköistä korot ja hame päällä.
Juoksen aina. Tai aina kun oon myöhässä eli edelleenkin aina. Välillä kun en ole myöhässä, saatan juosta silti, koska olen vaan tottunut siihen 😀 Ja nyt ei puhuta mistään söpöstä tien poikki harppomisesta nahkahameessa ja koroissa, samalla kun käsilaukku heiluu tyttömäisesti käsivarsilla, vaan pikemminkin selkä soijassa, naama punaisena, täysillä niin, että ympärillä olevat lyövät vetoa kaadunko vai enkö (huom. kertoimet kaatumisen puolesta melko surkeat). Etenkin talvisin “pannutus päivässä” -sanonta on toiminut erittäin menestyksekkäästi.

Että näissä kamoissa sitä taas juoksenneltiin viime viikolla.




 Ja vähän syötiin siinä samalla


Mimmi <3



 
T.Sara