Jäällä on tullut hiihdettyä joka vuosi, mutta nämä mäet ovatkin sitten asia erikseen, haha. Alkoi usko horjumaan kun eilisen hiihtolenkin nousua jatkui 10km. Hommaa ei ole helpottanut se tosiasia, että mun luistelusuksiksi luullut sukset paljastuivatkin vasta äskeisen hiihtolenkin jälkeen pertsoiksi (Fischer Classic, make sense now), joiden pohjissa on vielä nämä kolme hiihtopäivää ollut kunnon pitovoitelu 😀 Kuka näistä nyt tietää. Sukset kuin sukset. Ihmettelinkin kun potkujen ja tasapainon eteen on saanut ihan tosissaan tehdä duunia.
Sama kaava jatkuu: aurinkoa, kimaltelevia hankia ja hyvää ruokaa. Vuokatti kuittaa!


 
 
T. Sara

Terkkuja aurinkoisesta Vuokatista, aktiiviloma on käynnissä! Viikon ajan luvassa siis verkkareita, hyvää ruokaa, rutkasti lajeja ja paljon saunomista. Meidän mökki on lastattu melkoisilla urheiluhulluilla ja heti ensimmäinen lomapäivä sisälsikin hiihtoa, salitreeniä ja uintia. Naureskeltiinkin jo täällä, että mikäli punaviiniä ei lasketa niin touhu alkaa vaikuttamaan Rakas sinusta on tullut pullukka -ohjelman viimeiseltä treenileiriltä 😀 No mutta tätä irtiottoa on venattu! Hiihtolomaa parhaimmillaan! 🙂

Meitä hemmoiteltiin heti alkuun aivan ihanalla aurinkopäivällä. Niin nättiä kaikkialla!


 
T. Sara

Ilmeestäkin sen näkee. Ei ole iisiä ei 😀

Olen TFW:llä päässyt aina kerran viikossa aamutreenauksen makuun. Rankemman aamutreenin jälkeen on kaksi vaihtoehtoa: joko lösähtää loppupäiväksi tai saada irti valtavasti energiaa. Olen huomannut, että mikäli huitasen smoothien tai mehun ennen salia, vältyn uupumiselta! Vaikka kuinka ihanalta ajatukselta kuulostaa “aamupala sitten treenin jälkeen”, se ei ainakaan omalla kohdallani kovin hyvin toimi. Mikäli kyse on nimenomaan voimatreenistä.

Tästä viikon takaisesta keskivartaloon keskittyneestä aamutreenistä jäi todella hyvä maku. Vaikka kotona ei (ainakaan näissä neliöissä) saakkaan ikinä samaa fiilistä kuin tuolla salilla, jossa muut tsemppaa sinua äärirajoille, niin päätin silti tehdä treenin pohjalta tällaisen omatoimisen kotona vedettävän version. Sykeosuudet vedetään yleensä sprintteinä, mutta polvennostojuoksu toimii myös hyvin. Perinteisesti taas kolme patteria, jotka vedetään kaikki läpi kolme kertaa. Patterien välissä n. 1 min tauko.

Ps Tein tämän juuri äsken. Puuh, erinomainen tapa startata päivä! 😀 Ei muuta kun kokeiluun!

I-osa x 3

polvennostojuoksu paikallaa täysillä 25 sek

knee grab (video) x 15

linkkuveitsi (vastakkainen käsi ja jalka) x 15

II-osa x 3

polvennostojuoksu paikoillaan täysillä 25 sek

ojentajapunnerrus x 10

mountain climber (video) x 30

III-osa x 3

polvennostojuoksu paikallaan täysillä 25 sek

lankkuasennossa polvi-kyynärpää (kuvassa) x 16

vartalonkierto istualtaan (video) x 20

T. Sara