* Yhteistyössä Musiikinpuolesta.fi & Samsung
Treeni ei ole treeni ilman musiikkia. Oikeastaan minun tapauksessani aamupalakaan ei ole aamupala ilman radiota eikä junamatkat junamatkoja ilman kunnon soittolistoja. Vaikken itse ole musikaalinen (en sitten pätkääkään) on musiikilla valtava merkitys elämässäni.
Palatakseni tuohon ensimmäiseen. Vaikka isä aina sanoo, että kuuntele lenkillä mielummin lintujen laulua, niin siihen minusta ei vaan ole (paitsi jos on lenkkiseuraa!). Musiikista saatava tsemppi, rytmi ja motivaatio ovat elintärkeitä omassa treenissäni. Isommalla porukalla treenatessa on oikeastaan ihan sama mitä sieltä kaiuttimista pauhaa, mutta yksin treenatessa musiikin merkitys kasvaa. Hyviin soittolistoihin törmää liian harvoin. Siksi niitä pitää välillä itse päivitellä.

Musiikinpuolesta.fi haastoi minut tekemään Spotifyhin blogin lukijoille jaettavan treenisoittolistan ja koska tämä tuli niin sopivaan rakoon itsellekin, otin haasteen vastaan.
Lista on nyt valmis ja löytyy Spotifysta (Deezeristä sekä MixRadiosta maanantaina) TICKLE YOUR FANCY -TREENI -nimellä! Mikäli musamakumme kohtaa yhtään, suosittelen ehdottomasti kokeilemaan 🙂 Tuolta löytyy mun ihan suosikkibiisejä, joita tykittelen aina treenaillessa!
Everywhere (Oliver Nelson Remix) – Eddie. AIvan törkeen kova. Tai no, mikä Oliver Nelsonin remixeistä ei olisi… Tätä tykitetty oikeesti siis aivan laittoman paljon viime päivinä!! 
Samsungin langattomat multiroom M3 kaiuttimiahan btw löytyy meiltä jokaisesta huoneesta! 😀 Ja miksei, onhan nämä nyt sisustuksellisestikin jo kivan näköiset! Kaikki kaiuttimet on yhdistetty meidän kodin nettiin, ja musa pauhaa takuulla tasapuolisesti ympäri kämppää.
 
Jotta soittolista pääsisi heti testiin, päätin jakaa täällä vielä mun viime viikkoisen kotitreenin! Boom! Reilu 20 minuutin koko keholle suunnattu treenipuristus takaa muuten sykkeen nousun ja kunnon hien! 😀

 
Liikkeet:

  1. Jännehyppy
  2. Polvennostojuoksu
  3. Kyykky + jalan nosto sivulle
  4. Kyykky + potku
  5. Burpee punnerruksella ja hypyllä
  6. Lantionnosto
  7. Lantionnosto jalka koukussa
  8. Polvi-kyynärpää lankkuasennossa
  9. Linkkuveitsi yhdellä jalalla

 
– Jokaista liikettä tosiaan 30 sekuntia ja kierroksia 3! Mikäli kaipaa lisää tehoja voi ajan nostaa 45 sekuntiin!
 
T. Sara

Täysin unohdettu kipparilakki! Käytin tätä yhdessä vaiheessa varmaan jokaisena päivänä, kunnes viikonloppuna päähinettäni mallaillessa tajusin, etten ole edes kokeillut sitä kesän jälkeen.

Lakki, letti, loppuun napitettu farkkupaita ja kellertävän filtterin läpi käytetyt kuvat -ihan kun oltaisiin juuri otettu 40 vuotta taaksepäin (ja tämän sanoessani ajattelen tietysti heti, että eletään suunnilleen vuotta 1960?! Siis miksi minulla on ikuinen millenium aina päällä tämmöisissä vuosilukulaskuissa?? :D).

hat 2hand / shirt Cubus / coat Lindex* / pants Gina Tricot* / shoes Bianco

This outfit reminds me of Astrid Lindgren’s fictional character called Emil of Lönneberga (klik). It’s btw my all-time favorite character, Emil is so cool!!

T. Sara

Tyypit! Oletteko muistaneet huoltaa kehoanne? Mä tein viime syksynä lupauksen itselleni ja aloin venyttelemään säännöllisesti foam rollerilla. Tosin kaikki puheet siitä miten rullailisin joka ilta kotona samalla kun katselisin tv:tä (perus :D) voidaan kyllä suosiolla unohtaa.
Miksi muuten pitää aina elätellä jotain toiveita siitä, että yhdistäisi tv:n katselun johonkin venyttelyyn? 😀 Eikö tässä 25:n vuoden aikana ole vielä mennyt jakeluun, että se ei vaan yksinkertaisesti tule onnistumaan? Etenkään minun kohdallani. Pelkästään jo yksinkertaistakin sarjaa katsoessamme, välillä jopa realityohjelmien kohdallakin esitän vieressä istujalle keskimäärin 19 kysymystä per ohjelma (tässä muuten samalla syy miksi en käy yksin leffassa?). Mikäli vielä venyttelisin samalla, tämä tarkottaisi varmaan kysymysten tuplaantumista ellei triplaantumista. Kaikkien kannalta siis parempi, että keskityn ihan vaan siihen sohvalla istumiseen ja ohjelman seuraamiseen.
Foamrollaus kotona tv:n äärellä voidaan siis vetää yli, mutta salilla sitä sen sijaan teen useampana kertana viikossa. Lähes jokaisella treenikerralla, joko ennen tai jälkeen, tai joskus jopa molempina ajankohtina rullailen kroppaani auki. Tuntuuko se mukavalta? No ei. Jo pelkästään näiden kuvien katsominen aiheuttaa pientä kipua. Mutta mitä enemmän rullausta, sitä vähemmän kipua.

top Nike* / pants Nike* / shoes Nike* / sweatshirt Urban A* (*=gifted)

 
Love-hate relationship with my foam roller. Buddy I hate you and I love you at the same time. I made a promise last year that I will use my foam roller every night while watching TV. You wish, it didn’t work – at all 😀 When I watch TV I can’t focus on anything else. But yeah, I started to use foam roller at the gym four times a week and that’s working just fine.

Pictures: Minna Somero

T. Sara