Ai mitä mä oon treenannu himassa viime aikoina – no tätä! Tai pikemminkin näitä!

Rakastan nopeita, tehokkaita ja selkeitä treenejä. Mitä yksinkertaisempi, sen parempi! Ei mitään ihme kikkailua vaan tehokkaita perusliikkeitä koko keholle. Kotona tehtävissä kehonpainotreeneissä 30min on ehdoton takaraja, tätä kauempaa en yksinkertaisesti jaksa käyttää treenaamiseen aikaa.

Ja tästä syystä olen tänä syksynä hurahtanut 500 x -treeneihin. Toistoja on yhteensä 500 (tai vähemmän!), saat itse päättää miten toistot jaat. Mulla on tapana tehdä jokaista liikettä aina 10 kerrallaan ja yhteensä 10 kierrosta. Se kuulostaa paljolta, mutta tää menee nopeasti, etenkin jälkimmäinen puolikas!

500 ei ole missään nimessä ole kiveen hakattu toistomäärä, vaan voit puolittaa treenin ja tehdä vaikka 250 toistoa. Suosittelenkin tekemään sen, jos tämän tyyliset treenit ei ole sulle tuttuja! 🙂 Mun keho on tottunut suuriin toistomääriin, joten 500 on toiminut mulla! Mutta luku voi yhtä hyvin olla 200 tai 300. Tiputa toistoja, liikkeitä tai kierroksia niin, että treeni on sopivan haastava ja hyvä just sulle!

Alla kolme erilaista treeniä, jota olen tänä syksynä treenannut useita kertoja. Treeneistä viimeinen on mun mielestä näistä kaikista “kevyin”. Kaksi ensimmäistä on jokseenkin samaa, kohtalaisen rankkaa tasoa.

Päätä etukäteen teetkö toispuoleiset toistot per puoli (tupla) vai yhteensä. Burpee kannattaa ainakin ekalla kerralla tehdä puolikkaana (ala-asennossa ei vatsamakuulle, vaan lankkuun). Burpeet yhdistettynä noihin punnerruksiin on nimittäin suht tiukka.

Pidä taukoja kun siltä tuntuu! Ainakin puolessa välissä suosittelen pitämään 1-2 min breikin!

Aloita treeni kolmen kierroksen lämmittelyllä.

 

LÄMMITTELY – 3 kierrosta

10 kyykkyä

10 askelkyykkyä eteen

10 x-hyppyä

5 punnerrusta

 

 

500 x -treeni 

(raskas –  n. 30 min)

 

lämmittely

100 x kehonpainokyykky

100 x punnerrus

100 x burpee

100 x askelkyykkyhyppy

100 x istumaannousu

 

(esim 10 toistoa, 10 kierrosta)

 

 

500 x -treeni

(raskas – n. 30 min)

 

lämmittely

100 x polvennostojuoksu (per puoli)

100 x kyykky + jalan nosto sivulle

100 x punnerrus

100 x burpee

100 x istumaannousu kädet ylhäällä

 

(esim 10 toistoa, 10 kierrosta)

 

kuvat: Johanna Rontu

 

 

500 x -treeni

(keskiraskas – n. 25 min)

 

lämmittely

100 x kyykkyhyppy

100 x dippi penkillä

100 x vuorikiipeilijä

100 x askelkyykky eteen

100 x pyöräilijävatsat

 

(esim 10 toistoa, 10 kierrosta)

 

 

 

Testatkaa ja kertokaa mitä tykkäsitte! Mä ajattelin vetää tänään näistä tuon viimeisen!

 

 

xx Sara

Kaupallinen yhteistyö: Lovia

 

Mulle joulu on rauhoittumisen hetki. Tunnelmallisia vapaapäiviä keskellä vuoden pimeintä aikaa. Ennenkaikkea yhdessäoloa. Jouluna paketoidaan kulunut vuosi ja vietetään aikaa itselleen tärkeimpien ihmisten kanssa. Ja muistutetaan itseämme siitä, että mikäs tässä elämässä olikaan tärkeintä.

Lahjojen antamisesta olen vähän kahta mieltä. Mun mielestä on ihana muistaa läheisiä ja osoittaa heille, että välitän. Mutta samaan aikaan joulua edeltävä valtava kulutuspiikki ahdistaa. Vastuullisuus voi jäädä helposti jalkoihin joulukiireen keskellä. Valinnoillamme on vaikutusta ja joululahjat voi valita niin, että niistä ilahtuu sekä sinulle rakas ihminen, lahjojen tekijät, että ympäristö.

Vastuullisesti valmistetuista asusteistaan tuttu Lovia päätti tänä jouluna kasata yhteen kotimaisia kestäviä yrityksiä, jotka jakavat yhteiset arvot. Syntyi Lempeä Lahjakauppa, josta löytyy vastuullisesti valmistettuja tuotteita ja kestäviä aineettomia lahjoja. Lahjakauppa löytyy sekä verkosta, että Lovian myymälästä, Fredrikinkadulta.

Meinaatko antaa tänä vuonna joululahjoja? Joko olet miettinyt onko lahjasi käsinkosketeltava tuote vai kenties aineeton? Tavaran antaminen on hyvä idea silloin kun tiedät, että se on varmasti vastaanottajan mieleen. Vastuullisen tuotteen tunnistat siitä, ettei tuotteen historiaa ole salailtu. Löydät siis helposti vastauksen seuraaviin kysymyksiin: Missä ja miten tuote on valmistettu? Mistä materiaaleista se on tehty? Kestääkö tuote aikaa ja voiko sitä korjata? Jos et tunne vastaanottajan mieltymyksiä, aineeton lahja voi olla parempi idea! Uusi elämys inspiroi ja säilyy muistoissa pitkään. Lovian lahjakaupasta löytyy aineettomia lahjoja esimerkiksi Float -kelluntayritykseltä.

Mä haluaisin seuraavaksi esitellä teille Lempeän Lahjakaupan ihanat yhteistyökumppanit. Kävin useamman heistä luona piipahtamassa tällä viikolla! Alla kuvia ja fiiliksiä!

 

Lovia

 

Lovia syntyi tarpeesta muuttaa tapa, jolla muotia tuotetaan ja kulutetaan. Muotiteollisuuden ollessa yksi maailman saastuttavimmista teollisuuksista Lovia halusi tarjota ratkaisun, joka inspiroi meitä kuluttajina kääntämään yhdessä suunnan. Lovia luo roskasta ajattomia laukkuja (+ lompakkoja ja läppärilaukkuja) arjen monipuolisiin tarpeisiin. Sen sijaan, että suunniteltaisiin tuotteet ja tilattaisiin kankaat, lähdetäänkin liikkeelle siitä mitä on saatavilla. Materiaaleina käytetään mm. huonekaluteollisuuden nahka- ja samettisohvien ylijäämää sekä ruokateollisuuden sivutuotteena syntyvää lohennahkaa. Jokainen laukku on numeroitu ja sisältää DNA-koodin, joka avaa sen historian materiaaleista tekijöihin ja kertoo, paljonko mikäkin tuotantovaihe on maksanut.

Tuleeko mieleen tärkeää henkilöä, joka ilahtuisi itse suunnittelemasta laukusta? Lovia löytää sohvatehtaiden leikkuujätelaareilta toisinaan pieniä tilkkuja upeita värisävyjä, jotka riittävät ehkä vain yhteen laukkuun. Säilössä on mitä ihanimpia sävyjä, jotka odottavat pelastajaansa! Uniikkilaukun suunnittelupaketti on mahdollista tilata kotiin tai varata suunnittelutapaaminen, jossa lahjansaaja pääsee luomaan uniikin laukkunsa! Lahjakortti uniikilaukun suunnitteluun myös lahjakaupassa!

Lovia valmistaa myös upeita koruja, niin arkeen kuin juhlaan. Korut on tehty pääosin kierrätetystä, nikkelittömästä, pronssista.

 

 

 

The Ateljé

 

 

The Ateljé on tänä vuonna perustettu, uuden ajan vaatevuokraamo. Edustettuna on paljon kotimaisia laadukkaita vaatemerkkejä ja suunnittelijoita, joiden luomuksia on mahdollista lainata muutamasta päivästä aina kahteen viikkoon. The Ateljén perustajat Mari ja Kaisa kertoivat, että vaatteita lainataan paljon juhliin ja työtapahtumiin, mutta moni on vuokrannut ihan vaan piristääkseen vaatekaappiaan viikoksi! Tänne voi tulla sovittamaan, tai sitten voi tilata netistä. Toimitukset ympäri Suomen! The Ateljé:n lahjakortti täydellinen lahja laadukkaita ja vastuullisia valintoja arvostavalle, tiedostavalle lahjansaajalle!

 

 

 

Float

 

 

Joko olet käynyt kokeilemassa kelluntaa, entä läheisesi? Floatin kellunta-altaassa aivot pääsevät vapautumaan jatkuvasta informaatiotulvasta ja keho saavuttaa syvän rentoutumisen. Lämmin suolavesi hellii ja kannattelee kehoa painottomassa ympäristössä. Olet yhtä veden kanssa, etkä erota enää raajojesi ääriviivoja. Tuo tunne on mieletön!

Nämä kuvat on napattu Iso-Roobertinkadun pisteeltä. Tänne tilavaan olohuoneeseen kannattaa tulla noin vartti ennen omaa kelluntavuoroa rentoutumaan. Kellunnan jälkeen voi jäädä vielä lukemaan, juomaan kupillisen teetä ja vaikka kuuntelemaan musiikkia.

 

 

Hempea

 

 

Hempea on inarilainen yritys, jonka inspiraationa on pohjoisen luonnon koskemattomuus ja monimuotoisuus. Pyyhkeet valmistetaan Lapissa hamppukankaasta, joka tehdään ilman keinokastelua, lannoitteita tai torjunta-aineita ja käsitellään kankaaksi ilman kemikaaleja.

 

 

Havu

Nude // Rose

 

Havu on suomalainen luonnonkosmetiikan designbrändi, jonka huulipunat ovat 100% biohajoavia. Tuotteet sisältävät pelkästään luonnonvahoja ja öljyä, sekä luonnonkosmetiikassa käytettyä pigmenttiä. Ihania, luonnonläheisiä sävyjä! Mun omia suosikkeja on tuo Nude, joka onkin arkikäytössä lähes päivittäin! 🙂

 

 

 

 

Ravintola Nolla

 

Ravintola Nolla on yksi maailman ensimmäisiä zero-waste -ravintoloita. Modernien ja maukkaiden annoksien keskiössä ovat parhaat paikalliset luomuraaka-aineet. Annosten kanssa tarjoillaan ravintolan oman pienpanimon raikkaita oluita sekä laadukkaita pientuottajien viinejä.

 

 

 

Löytyikö kiinnostavia lahjaideoita? Löydät kaikki brändit Lovian Lempeästä Lahjakaupasta, käy tutustumassa! 🙂

 

 

xx Sara

 

Juuso tuli työpäivän päätteeksi mua keskustaan vastaan. Sovittiin, että treffataan Stockan kellon alla ja naureskeltiin, että millonkohan viimeksi oltaisiin sovittu tapaaminen sinne. Oikeastaan, muistanhan minä. Se oli tammikuussa, heti kihlautumisen jälkeen seuraavana maanantaina. Mentiin tuolloin ostamaan sormuksia.

Tänään ei menty ostamaan sormuksia vaan vuoden ekat glögit. Ei oltu kumpikaan nähty vielä jouluvalaistua keskustaa (jos ratikan ikkunaa ei lasketa), joten tämä ilta oli varattu sille. Hörpittiin glögiä ja haahuiltiin tunnelmallisilla kaduilla. Voi miten kauniilta ne näyttivät valomeressä. Valoja oli paljon! Niiden ripustamiseen on takuulla mennyt monta päivää. Aloin haaveilemaan joulukuusesta. Pitäisiköhän sellainen hankkia jo…

 

¨

Kannoin kameraa olalla ja pysähtelin välillä kuvaamaan. Olin pakannut mukaan järeimmän linssini, kaupunki näytti ihan eriltä sen läpi. Yhtäkkiä tuli fiilis kun oltaisiin kaupunkilomalla jossain muualla kuin kotona. Ehkä olisi aika pitää pieni staycation!

Kaduilla oli hiljaisempaa kuin tavallisena marraskuisena arki-iltana edellisvuosina. Jostain kantautui joululauluja. Raitiovaunuja kulki yhtenään Aleksia pitkin ja kahvilat mainostivat chai lattea. Muutama lapsi jonotti Stockan jouluikkunalla.

Keskustan korkeat rakennukset suojasivat tuulelta, oli mukava kävellä. Just sopivasti päällä. Päätettiin kävellä kotiin asti ja hakea kaupasta ainekset lämpimiin voileipiin.

 

  

 

xx Sara

Tags:
,