Juoksu on kiinnostanut salia huomattavasti enemmän. En voi perustella tätä “hyvillä ilmoilla”, koska 3/4 lenkeistä on satanu niskaan (vettä tai räntää, hehheh), mutta kesäisin tai syksyisin tai mikä tää meneillään oleva vuodenaika nyt ikinä onkaan, lenkkipolut vaan vetävät salia enemmän puoleensa. Sanotaan, että sillon kun mulla on mahdollisuus juosta sortseissa, se käytetään.
Alkuviikosta kävin kuitenkin pitkästä aikaa vetämässä salitreenin. Ei ollut helppoa. Vaikka tässä on koko kesä juostu kovaakin ja vedetty myös intervalleja, tuntuu kyykkääminen rehellisesti aivan kamalalta. Sekä siinä hetkessä, että seuraavana päivänä. Itseasiassa kolme päivää treenin jälkeenkin. Oon ollu niin rikki ettei mitään järkeä. En tiedä onko mulla koskaan ollut alaraajat näin kipeinä salin jälkeen. Yritin käydä palauttavalla löysällä lenkillä, ja ekat 3km tuntui samalta kun maratoonin viimeiset. Loppu oli pakko kävellä, ja sekin sattui 😀 Eli vinkkinä teille, jotka ette ole kesällä käyneet salilla: älkää edes vaivautuko. Haha.
Oon saanu viimeaikoina aika paljon kommentteja liittyen kroppaani. Kirjoitinkin aiheesta ennen ja jälkeen kuvien kanssa täällä. Vuoden aikana oon laihtunut jonkun verran. Rehellisesti se muutos mitä on tapahtunut on aikaisempaa säännöllisemmät ruokarytmit ja oikea ruoka sen ainaisen salaatin tilalle. Ennen napostelin kokoajan jotain, johtui varmasti säännöllisten ruokarytmien puutteesta. Yhdellä ruoalla sitten hotkaisin kamalan kasan ja vedin itseni miltei ähkyyn. Nykyään sopiva annos pastaa ja kanakastiketta saa minut kylläiseksi ja pitää nälän poissa useamman tunnin. Ennen napostelin illalla kaikennäköistä, nykyään iltasyöminen on jäänyt kokonaan. Koska päivällä on syönyt tarpeeksi, ei iltaisin vaan ole nälkä.
Treenin suhteen oon ottanut rennommin. 3-4 kertaa urheilua viikossa riittää mulle mainiosti. Mikäli tekee mieli liikkua enemmän, liikun, mikäli ei, otan rennommin. En halua, että treeni määrittelee minua ja ottaa johdon elämässäni, minä haluan olla se joka päättää milloin treenataan. Olen kesän alussa pyyhkinyt pois kaikki ennalta määrätyt käsi-selkä-jalkapäivät ja treenaan sitä mikä millinkin hyvältä tuntuu. Pyrin kuuntelemaan itseäni ja nauttimaan aidosti treenistä.
Joku kyseli miksi olen halunnut luopua isommista reisistä ja pepusta, ja päättänyt laihduttaa. Vastaukseni kuuluu näin: En ajattele asiaa näin päin. Olen ehkä joskus ajatellut, mutta en enää. Lihaksikas kroppa ja isommat reidet kertovat siitä, että salitreeni on maistunut, ei toisinpäin. Sporttinen vartalo on mulle erittäin riittävä, lihasten pyöreys tai epäkkäitten koko se ja sama.

Loppuviikko on siis vedetty iisimmin ja lenkkipoluilla vauhtia vähennetty. Torstain treeni oli seuraava:

  • Rento juoksu 7km
  • Rintapunnerrukset 3 x 20
  • tämä vatsalihastreeni kotona (ensimmäisessä ilman palloa, toisessa jalanheitot vaan lattialla ilman tankoa)

top Nike, Intersport / shorts Nike* (* = gifted)

Oon aika innoissani tulevasta syksystä. Aloitetaan nimittäin Jannin kanssa treenaamaan blogiyhteistyönä personal trainer K3:n kanssa. Ollaan pistetty Juhani koville, halutaan nimittäin uusia liikkeitä ja inspiraatiota treeniin. Mä toivoin erityisesti oman kehon painolla ja yksinkertaisilla välineillä toteutettuja, haastaviakin treenejä. Blogiin luvassa juttua meidän treeneistä ja kehittymisestä syksyn aikana!
 
T.Sara

Yleensä kesän lenkkeilyvarusteita ei tarvitse sen kummemmin kelailla, mutta nämä viime viikkojen säät ovat antaneet vähän haastetta juoksupukeutumiseen. Jaloilla harvemmin tulee kylmä ja sortseissa juokseminen nyt on vaan parasta, joten olen pärjännyt kivasti lisäämällä kevyen takin sortsien kaveriksi. Ja ihan rehellisesti, ei ole edes haitannut, on nimittäin makein juoksutakki mitä mulla (/maailmalla) on ikinä koskaan ollut!!

jacket Nike* / shorts Nike* / bra Nike* / top Nike / headphones Skullcandy* / sneakers Nike Flyknit 4.0* (* = gifted)

Sain Skullcandyltä uuden naisten malliston Bombshell kuulokkeet, jotka on tehty nimenomaan naisen korvaan sopiviksi ja soveltuvat erityisesti urheiluun. Ainakin juoksulenkeillä ovat toimineet moitteettomasti ja pysyneet hyvin paikoillaan. Varoitan jo etukäteen, että askel saattaa kiihtyä astetta vauhdikkaammaksi, näissä nimittäin basso kuuluu!!

Ootte kuullu tän blogissani varmaan jo tylsistymiseen asti, mutta Flyknit 4.0 juoksutossut ovat osoittautuneet tän kesän lemppareiksi. Sillä jaloissani ei  ikinä juuri mitään ongelmia ole ilmentynyt, nautin mieluusti kevyemmistä juoksukengistä. Näin se vaan on, mut on luotu juoksemaan lentämään kevyillä kengillä!


Nyt kesän ajan poikaystäväni kanssa Olarissa asustellessani pääsen nauttimaan Espoon taivaallisista lenkkipoluista. Juuri muu liikuntamuoto ei tällä hetkellä kiinnosta. Rantapolut, meri, luonto ja rauha vetävät sen verran kovaa puoleensa! Oon löytänyt näitä edellä mainittuja elementtejä/maastoja sisältävän, ihan täydellisen 13 kilsan juoksulenkin, ja sitähän tässä on nyt tampattu ihan muutama kerta 😀 Mutta kun se on niiiiin kiva T. lenkkireittijumittuja.
 
T.Sara

Muistatte varmaan Winter runin, Uusi Lastensairaala 2017 -hanketta tukevan hyväntekeväisyysjuoksun, jonka suunnittelussa olin mukana? Tulevana sunnuntaina 25.5 juostaan Helsingissä Naisten kympin yhteydessä Tyttöjen kymppi, jonka taustalla on sama hyvä tarkoitus: osa tuotosta lahjoitetaan Uudelle Lastensairaalalle.
Tyttöjen kymppi on tarkoitettu alle 28-vuotiaille. Reitti ja aika on sama kun Naisten kympillä, eli matkan voi taittaa yhdessä vaikkapa Naisten kympissä juoksevan ystävän kanssa. Jälki-ilmoittautuminen Tyttöjen kympille maksaa 35?, josta 4? lahjoitetaan Uusi Lastensairaala 2017 -hankkeelle. Vielä paikan päällä voi ilmoittautua (la 24.5. klo 12-16 ja su 25.5. klo 10.00).
Lisäksi Run for Good porukka myy Naisten Kympin ständillä 25? hintaan kuvissakin näkyviä Zeropointin värikkäitä kompressiosäärystimiä, joista koko tuotto lahjoitetaan Uudelle Lastensairaalalle!
Lisätietoa reitistä ja tapahtumasta täällä

En valitettavasti päässyt Run For Good porukan juoksukuvauksiin mukaan, mutta oon senkin edestä fiilistellyt näitä kuvia! Huh, niin mielettömiä! Ihana tunnelma ja aivan loistavia mimmejä! Tekee heti mieli lähteä lenkkipolulle 🙂

 kuvat: Ilkka Vuorinen

 
Uutta lastensairaalaa voi tukea myös suoraan täältä löytyvälle tilille
Run For Good  FacebookissaInstagramissa ja Twitterissä
 
T.Sara