Miksi joululauluissa on aina teema “my baby is coming home/my baby is in town”? Miksi kaikki joululaulajat elää etäsuhteessa?

Miksei Yksin kotona Kevin kerro siinä lopussa sen perheelle, että niille yritettiin murtautua? 

Miten sen varkaan kultahammas voi löytyä eteisen lattialta, vaikka koko kämppä on puunattu?

Miksi jätin joululahjojen hankinnan taas viime metreille?

Miten kukaan on ikinä uskaltanut pitää joulukuusessa oikeita kynttilöitä?

Miksi minua alkaa aina hymyilyttää kun joulurauhan julistuksen lopussa yleisö taputtaa hanskoillaan. Miksi hanskataputus on niin hellyyttävää?! <3 

Miksi alennusmyynnit alkaa nykyään jo ennen joulua?

Miksi pienenä laskin aina ensimmäisenä joululahjani ja suutuin jos jollain oli enemmän?

Miksi perinteisen joulupöydän laatikkotarjoilut ovat snadisti jämähtäneet pula-ajalle (ei pahalla)?

Miksi pitää aina istua joulupukin syliin?

Miksi Petteri Punakuonon nimi on Petteri, vaikka todellisuudessa joulupukin rekeä vetää naarasporot?

Miksi kauppojen pitää olla jouluna auki? 

Miksi joulukalenterien se yleisin suklaa on oikeastaan aika pahaa?

Miksi silti ostin halpis suklaakalenterin ja söin sen kerralla?

 

 

 

Psst. Yksillä joulupodi ulkona! Jaossa mm. häiriintyneimmät jouluperinteet!

 

 

xx Sara

Tags:

*Kaupallinen yhteistyö: Finnair

 

Viiden päivän stopoveriin New Yorkissa mahtui ihan valtavan paljon ja nyt aion jakaa parhaat palat teidän kanssa! Vietettiin aika paljon aikaa Brooklynin puolella, mutta koluttiin myös Manhattania. Aivan ihania ravintoloita, suloisia kuppiloita, sattumalta löytyneitä vintagekauppoja ja upeita kattoterasseja. Näiden lomassa fiilisteltiin tietenkin New Yorkin hulppeita joulukoristeluja ja käytiin luistelemassa 🙂 Reissun ikimuistoisin kokemus lienee kuitenkin interaktiivinen Sleep no More -show, jota avaan hieman lisää postauksen loppupäässä (!!).

Vinkkipostaus on toteutettu yhteistyössä Finnairin kanssa. Finnair lentää New Yorkiin suoraan Helsingistä päivittäin – klassikkoreitti täytti hiljattain 50 vuotta!

 

Freemans

 

 

RAVINTOLAT

 

Freemans – Reissun tunnelmallisin ravintola, ei epäilystäkään. Pienellä kujalla sijaitseva Freemans on täydellinen valinta illalliselle, erityisesti joulusesongilla. Artisokkadippi ja risotto sulivat suussa! Pöytä kannattaa varata etukäteen.

Tacombi – Tacombin ravintoloita löytyy kaupungista useampiakin, mutta me käytiin Elizabeth Streetillä! Tunnelmallinen halli, jonka keskellä komeilee ihana volkkari! Ikilemppari New Yorkissa – iso peukku Avocado tostadalle.

Roberta’s – Reissun parhaat pitsat syötiin Brooklynissa! Tunnelmallisen huoleton ravintola, jossa pitsat valmistuu avokeittiössä 80-luvun discohittien tahdissa!

Shoo Shoo – Israelilaisia herkkuja New Yorkin urbaanilla twistillä – brunssia ja illallista. Tästä Nolitassa sijaitsevasta trendikkäästä ravintolasta saa myös erinomaisia drinkkejä.

Momofuku Noodle Bar – Kaupungin parhaan ramen keiton ei turhaan huhuta tulevan täältä! Pikkuruinen ravintola ei ota pöytävarauksia, mutta jonotus palkitaan! Momofukua on ylistetty Lonely Planetissa asti! Poikkea lounaalle tai illalliselle.

Root & Bone – Tyylikäs ja trendikäs ravintola. Perinteisiä, lähiruoasta koostuvia annoksia ihan uudella twistillä! Drinkkejä ei kannata ohittaa!

Her Name is Han – Suosittu korealainen ravintola, jonka kauniit annokset maistuvat vähintään yhtä hyviltä kuin miltä näyttävät! Her Name is Han tarjoaa niin lounasta kuin illallista.

Burger Joint –  Parker New York luksushotellissa ei ikinä uskoisi löytyvän tällaista burgeripaikkaa, mutta siellä se silti sijaitsee. Urbaani, kaupungin parhaaksi hamppariravintolaksi tituleerattu Burger Joint sijaitsee todellakin hotellin “takahuoneessa”. Kun näet hotellin aulassa verhon edessä jonon, tiedät että olet perillä! Käy jonon perälle, se liikkuu yllättävän nopeasti!

 

  Roberta’s

Butler Brooklyn // Egg Shop Brooklyn

 

 

KAHVILAT & AAMUPALA

 

 

Café Leon Dore – Ihana kahvilan ja vaatekaupan (Aimé Leon Dore) yhdistelmä Sohossa. Valkoinen pariisihenkinen terassi erottuu edukseen. Terassilla istuskelee porukkaa joulukuussakin!

Two Hands – Kauniimpia ja herkullisempia aamiaisannoksia saa hakea! Olen käynyt tässä aussikahvilassa jokaisella New York visiitilläni ja ihan syystäkin! Kaupungin lemppareita.

Maman – Hurjan kaunis ranskalainen leipomokahvilaketju, jonka toisistaan eroavat kahvilapisteet ovat siis ihan mielettömän kauniita! Marché Garden ja Hudson ovat suosikkejani!

Remi Flower & Coffee – Kaksi suosikkiani yhdessä: kukkakauppa ja kahvila <3 Upeita moderneja kimppuja ja hyvää kahvia. Mikä ihana paikka!

Egg Shop – Kaikkea kananmunasta! Mainio valinta aamiais-, brunssi- tai lounaspaikaksi. Toimipisteitä löytyy kaupungista useampiakin, mutta Brooklynissä sijaitseva tilava ravintola on suosikkini.

Sunday in Brooklyn – Suosittu brunssipaikka Brooklynissa. Listalta löytyy perinteisempiä herkkuja ja ihan valtavat pannukakut! Suosittelen pöytävarausta!

ppl – Sympaattinen, pienen pieni viherkasveilla koristeltu japanilainen kahvila Williamburgissa. Täältä ehdottomasta matcha latte mukaan! Psst. samassa tilassa toimii kampaamo!

Cafe Regular – Brooklynissa sijaitsevan värikkään kahvilan erottaa jo kaukaa! Virkistävän erilainen pikkukahvila.

Urban Backyard – Vastuullinen minikahvila Sohossa! Kahvilan edusta näyttää aivan ihanalta, erityisesti joulukoristelujen kera!

Butler – Syötävän söpö leipomokahvila. Erityisesti tämä kuvissakin vilahtava Brooklynin piste vaaleanpunaisine ovineen teki vaikutuksen!

Simple Cafe – Ranskalais-algerialaisia herkkuja ja piensisustusta! Brooklynissa sijaitseva ihastuttava Simple on mainio valinta niin aamiaiselle kuin lounaalle!

 

ppl

Two Hands

Urban Backyard

 

 

KUPPILAT & KATTOTERASSIT

 

 

The Crown – Hotel 50 Boweryn katolta löytyvä kattoterassibaari on täydellinen valinta rauhalliseen auringonlaskufiilistelyyn!

230 Fifth Rooftop Bar – Kaupungin suurin ja ehkäpä tunnetuin kattoterassi sijaitsee keskustan sykkeessä, 5th Avenuella. Viikonloppuisin tarjolla myös brunssia!

Mondrian Terrace – Mondrian hotellin katolta löytyvä terassilta avautuu mahtavat näkymät Manhattanin NoMadille! Täältä löytyy drinkkejä ja pientä syötävää!

Bar Velo –  Kasvisruokaa, cockaileja ja jazzia. Aivan ihana tunnelmallinen pieni ravintolabaari Brooklynissä. Tunnistat sen katosta roikkuvasta polkupyörästä! Poikkea lasilliselle, brunssille tai illalliselle!

 

 

The Crown

 

 

VINTAGEKAUPAT & OSTOKSET

 

 

L Train Vintage – Vintageketju, jonka paperikasseilta et voi välttyä New Yorkin katukuvassa. Käytiin Brooklynin puolella Thames Streetin myymälässä ja viereisessä Urban Junglessa – täällä olisi voinut viettää vaikka kokonaisen päivän rekkejä koluten!

Friends Nyc – Brooklynissa sijaitsevasta vintagemyymälästä löytyy niin 2handia kuin uutuuksia. Sijaitsee aivan Morgan Avenue metropysäkin vieressä.

Beacon’s Closet – Yksi New Yorkin tunnetuimmista 2hand-ketjuista, jonka pisteitä löytyy kaupungista useampia. Tuotteet on järjestetty väreittäin helpottamaan koluamista. Täältä voi tehdä todellisia löytöjä!

Chickee’s Vintage – Pieni symppis myymälä, jonka rekeiltä löytyy tyypillisesti merkkivaatteita ja hieman arvokkaampia vintage-tuotteita.

The Attic Brooklyn – Tosi kiva vintagekauppa Grand Streetilla Williamsburgissa. Hurjan mukava palvelu!

Artists & Fleas Williamsburg – Jos liikut viikonloppuna Williamsburgissa, suuntaa tänne! Suuri tila täynnä paikallisten suunnittelijoiden tuotteita ja kirppiskamaa. Vaatteita, koruja, tauluja, kortteja ja vaikka mitä ihanaa!

Sezane – Yksi lemppari vaatemerkeistäni on ranskalainen Sezane, jonka ihastuttava myymälä löytyy Nolitasta. Kaupungin kauneimpia joulukoristeluja!

 

 

Artists & Fleas 

Sezane

Dumbo // Sleep No More

 

 

TEKEMISTÄ

 

Sleep No More – Palkintoja kahminut interaktiivinen show legendaarisessa McKittrick Hotellissa. Ovella vedetään maskit päähän ja seuraavat kolme tuntia omistaudutaan elämykselle ilman että sanotaan sanaakaan. Kun yritin kysellä paikassa käyneiltä, että mitä täällä oikein tulee tapahtumaan, en saanut keltään selvää vastausta. Ja nyt itse Sleep No Moren kokeneena en osaisi minäkään selittää, tämä pitää vain kokea. Vaikka liput eivät irronneet halvalla, oli kokemus jokaisen sentin arvoinen. Vinkki: hotellissa kannattaa kiertää yksin ja seurata näyttelijöitä ensimmäisten joukossa. Tämä taktiikka yleensä palkitaan 😉

NBA tai NHL – Kannattaa tarkistaa pelataanko reissusi aikana kaupungissa korista tai lätkää. Tai baseballia. Vaikket urheilufaneihin lukeutuisikaan, takaan että tulet nauttimaan tunnelmasta!

Stand up – Stand-up kuuluu vahvasti New Yorkin reissulle, eikä liput paria kymppiä enempää maksa. Käytiin Comedy Cellarissa ja naurettiin silmät päästä! Kannattaa varautua roustaukseen, yleisö otetaan monesti aika vahvasti mukaan. Shown aikana kuvaaminen on ankarasti kielletty ja välillä puhelimetkin on kerätty pois. Huom. yllätysesiintyjät on enemmän sääntö kuin poikkeus. Lavalle saattaa päätyä megatunnettuja koomikoita!

 

 

5th Avenue // Wollman Rink, Central Park

Rockefeller tree

 

 

JOULUSESONGILLA NEW YORKISSA

 

 

Joulukoristelut – Jenkit on tässä lajissa suvereeneja. Manhattan on täynnä upeita joulukoristeluja – näyttävimmät löytyy todennäköisesti 5th Avenuelta. Myös keskustan hotellien auloista voi bongata melkoisia joulukoristeluja! Pienistä putiikeista upeimmat koristelut olivat mielestäni Sezanella ja West Villagessa LoveShackFancylla. Legendaarinen ravintola Delmonico’s on myös upea näky joulukuussa!

Luistelemaan – Jouluisempaa aktiviteettia saa hakea! Oma lempparini oli Central Parkin Wollman Rink. Rockefellerin luistinrata on tietysti myös klassikko, mutta yleensä ihan hurjan täynnä. Bryant Parkista löytyy myös mainio jää!

Rockefellerin joulukuusi – Joulusesongin suosituin nähtävyys lienee Rockefeller tree. Kuusi on melkoinen näky, etenkin hämärällä! Valtavaan kuuseen on upotettu yli 50 000 LED-valoa!

Joulumarkkinat – Tunnelmallisia markkinoita löytyy kaupungista useampiakin. Omiksi suosikeiksi nousivat Bryant Parkin Winter Village ja Union Square Holiday Market.

Fiilistele joulukuusikojuja – Joulukuusia on kaupan kaikkialla. Kauneimmat kojut on koristeltu näyttävin valoin. Joistain pisteistä saa kuumaa mehua ja pipareita!

 

 

Mikä mieletön joulufiiliksen buustausreissu! 8-9 tunnin lentomatka kotiin Finnairin sinivalkoisin siivin sujui mukavasti vielä joululeffoja katsellessa!

Psst. mukaan New Yorkiin kannattaa pakata mahdollisimman mukavat kävelykengät ja sopivasti vaihtelua pukeutumiseen. Koskaan et tiedä onko ulkona +15 vai -10. Kelit vaihtelevat etenkin tähän aikaan vuodesta ihan valtavasti ja Manhattanin tuuli voi tehdä kelistä entistä kylmemmän!

Toivottavasti vinkeistä on apua 🙂 Jos heräsi kysymyksiä niin pistäkäähän tulemaan! Myös omia NYC-vinkkejä saa jakaa kommenttiboksissa!

 

 

xx Sara

 

Kuulet sen hedelmäostoksilla, bussissa ja ravintolassa. Ennen ja jälkeen keskustelujen, välillä keskelläkin. Tuntematon huikkaa sen kun kävelee kadulla vastaan. 

Pura Vida” on Costa Rican motto. Siihen törmää ihan kaikkialla. Suora suomennus on puhdas tai yksinkertainen elämä, mutta mitä se käytännössä tarkoittaa? Päätin kysellä ja tarkkailla – miten motto näkyy paikallisten elämässä ja asenteissa?

Pura Vida on ennen kaikkea oikeisiin asioihin keskittymistä. Arvostusta, kiitollisuutta, kohteliaisuutta ja tervettä huolettomuutta. Huolehtimista. Omaa ja ympäröivää elämää kunnioitetaan – niin ihmisiä, luontoa kuin eläimiäkin. Turhalle murehtimiselle tai stressaamiselle ei anneta tilaa, vaan oma energia käytetään aidosti tärkeisiin asioihin.

Costaricalaisten elämänasenteesta meillä kaikilla on takuulla opittavaa. Fokus oikeisiin asioihin. Enemmän hyviä arvoja tukevia ajatuksia ja tekoja negatiivisten tilalle. Enemmän ympäröivän elämän arvostusta. Pura vida on ollut minulla kirkkaana mielessä nyt parin viikon ajan, ja lupasin että pyrin muistuttamaan siitä itseäni jatkossakin. Täydellinen motto uudelle vuosikymmenelle!

 

    

 

Psst. Paikallisilla on tapana ottaa koirat mukaan aamu- ja iltasurffille. Koirat temmeltävät vapaana rannassa ja rantavedessä sen aikaa kun omistajat surffaavat aalloilla <3

 

 

xx Sara