Joululaulut pauhaa kaiuttimissa ja sitruunatee höyryää kupissa. Voisi se marraskuinen tiistaiaamu huonomminkin alkaa.

Ajattelin jakaa pitkästä aikaa vähän kuulumisia. Marraskuu ei ole kuukausista se suosikkini, mutta tähän kuukauteen on väsymyksen, pitkien työpäivien ja pimeyden ohessa mahtunut myös aika paljon hyvää. Paras lääkkeeni kaamokseen on kynttilät, jouluvalot ja tekeminen. Nyt jos joskus kannattaa vapaa-ajalle keksiä kaikenlaista kivaa tekemistä!

Eilen oltiin Lauttasaaressa Poliisien kesäkodilla saunomassa ja uimassa. Tosin en kyllä meikäläisen suoritusta ehkä uimiseksi laskisi. En uskaltanut päästää käsiä irti rappusista, niin pimeää oli merellä! Puusaunan löylyt oli muuten ihan mahtavat täällä ja muutenkin tila on tosi symppis – lämmin suositus! Saunomisen jälkeen käytiin vielä kalasopalla Hietsussa.

Ja sitten se uutisista jännittävin: case assari! Kiitos ihan valtavasti kaikille, jotka olette hakeneet assarin paikkaa. Hakemuksia on läjäpäin! Olen kaikki jo vilkaissut, mutta täällä ja ensi viikolla on tarkoitus käydä jokainen ajatuksella läpi. Hakijoiden taso yllätti meikäläisen ihan täysin, niin osaavaa ja kouluttautunutta porukkaa! Sanotaan nyt vaikka että ette te tätä minulle helpoksi tehneet. Voinko vaan pliis palkata kaikki?!

 

 

Aivan ihana isänpäiväviikonloppu takana. Sen lisäksi, että vietettiin isän kanssa aikaa kahdestaan, pääsin myös pitkästä aikaa näkemään veljeni lapsia. Leikittiin ravintolaa, kauppaa ja rakennettiin olkkariin lentokone. Askarreltiin ja käytiin uimahallissa (tai kylpylässä, joksi 3-vuotias Kotkan uimahallia kutsuu). Englantiakin opeteltiin, ja tätä tietysti hyödynnettiin meidän olohuoneen lomalennolla Espanjaan 😀 Nukuin lasten kanssa parin tunnin päikkärit joka päivä samassa sängyssä ja yöunillekin mentiin melkein samaan aikaan. Teki hyvää!

Vauvoja ja vauvauutisia on mahtunut tähän syksyyn ihan hurjasti<3 Tänään käytiin töiden jälkeen katsomassa ystäviemme kuukauden ikäistä tyttövauvaa. Miten suloinen tapaus, en kestä. Niin liikuttava nappisilmä!

Oon tänä syksynä iloinnut valtavasti meidän arkisista kokoontumisista ystävien kesken. Pitsailtoja ja treenaamista. Ollaan kokkailtu risottoa ja pelattu lautapelejä. On yökyläilty ja kokoonnuttu viikonloppuisin saman pöydän ääreen milloin kenenkin luokse. Ensi viikonloppuna koittaa jo loppukesästä buukattu mimmiporukan mökkiviikonloppu! <3

Pistin rahat haisemaan ja päätin järkätä kunnon isot kolmekymppiset vuoden viimeiselle päivälle. Olen vähän laiska uudenvuoden juhlija. Vuosi vaihtuu omalla kohdallani yleensä pieruverkkareissa mökillä, mikä on siis aivan ihanaa, mutta tälle vuodelle kaipasin jotain spesiaalia. Glitteriä päälle ja kunnon kekkerit!

 

 

Ja sitten se kaikista absurdein: LOMA. Reilun kahden viikon päästä otetaan nokat kohti Costa Rican surffiaaltoja! En tiedä milloin viimeksi olisin ollut ihan puhtaasti lomalla. Suunnittelin meilin sulkemista kymmeneksi päiväksi, hullua. Kulunut syksy on ollut sekä mulle, että poikaystävälle aikamoinen puristus. Tämä irtiotto tulee sopivaan saumaan molemmille. Surffataan, joogataan, syödään ja vaan rentoudutaan. Tai no, katsotaan nyt. Kuitenkin ollaan kiipeämässä vuorille ja koluamassa sademetsiä siellä. Ei olisi ensimäinen kerta, ei me oikein osata olla paikoillamme 😀 Loman jälkeen jäädään vielä samalle mantereelle viikon duunireissulle!

Kuun lopussa koittava loma tarkoittaa normaalia enemmän hommia marraskuulle. Tulen olemaan 3,5 viikkoa poissa joten käytännössä tässä kuussa on hoidettava myös joulukuun pakolliset hommat ja joulukuun lopussa taas sykitään 😀

Aika fiiliksissä vuoden viimeisistä viikoista. Vielä on aikaa tehdä tästä vuodesta paras vuosi koskaan, ja nyt kun näitä suunnitelmia tässä silmäilee niin sellainen tästä on kovaa vauhtia tulossa 🙂 I’m ready!

 

kuvat: Arttu Mustonen

 

Valoa viikkoon! <3

Pssst. Tänään julkaistu Tapahtui viime viikolla Yksillä podcast-jakso on omistettu viimeaikojen aidoille arkikuulumisille. Sieltä löytyy niin hyviä kuin huonompiakin uutisia meiltä kaikilta.

 

 

xx Sara

Tags:

*Kaupallinen yhteistyö: Finnair

 

Kuten tiedätte, tykkään matkustaa paikkoihin, joissa en ole koskaan vieraillut. Syksyn matkakohteeksi valikoitui täysin uusi tuttavuus: Budapest.

Koko kaupunki on ollut minulle pieni mysteeri, en tiedä kovinkaan montaa, joka olisi Budapestissa tai Unkarissa käynyt. Tiedän, että vaarini kuuluu Suomi-Unkari -seuraan ja että hänellä on maassa ystäviä, mutta siinäpä se olikin. Suomi ja unkarihan ovat tosiaan sukulaiskieliä, ja tämä ei muuten tule yllätyksenä paikalliselle. Ties kuinka moni tunnisti kielemme ja tuli juttelemaan. Tuntuu, että kaupungista löytyy muutenkin läjäpäin suomifaneja! Törmäsimme jopa Suomessa asuneisiin paikallisiin!

Pitkopullat, edullinen hintataso, vanhat raitiovaunut ja nuo vaarin pari ystävää olivat ainoat asiat, jotka entuudestaan kaupungista tiesin. Muu oli ennen neljän päivän reissun suunnittelua täysin uutta!

Neljä päivää Budapestissa riitti nostamaan kaupungin top 5 -kaupunkilistalle. En liioittele! Etenkin tällaisena lämpimänä syysviikkona turistisesongin ulkopuolella, kaupunki näytti parhaat puolensa.

 

 

Parasta Budapestissa on vanhat rakennukset, avonaiset kahvilat, tunnelmalliset ravintolat, kattoterassit, rauniobaarit, lukemattomat vintagekaupat ja valloittavan kauniit kylpylät! Pidän Budapestin rennon huolettomasta ilmapiiristä ja siitä ettei kaupunki ole liian iso. Kaikkialle voi käytännössä kävellä. Kuten mainitsinkin, hintataso on edullinen, täällä voi tehdä ja kokea paljon pienelläkin budjetilla. Finnair lentää Helsingistä Budapestiin jopa kahdesti päivässä. Lentomatka taittuu n. 2h 20 minuutissa.

Ajattelin helpottaa teidän reissusuunnitelmia ja pistin jakoon kaikki vinkkini Budapestiin. Näihin jokaiseen me ihastuimme. Luvassa on niin ravintolasuosituksia kuin kaupungin parhaita vintagekauppoja. Vinkki: tämä postaus kannattaa tallentaa suosikkeihin! 🙂

 

 

RAVINTOLAT

 

Mazel Tov

 

Mazel Tov – Juutalaiskortteleista löytyvä, raunioille rakennettu ihastuttava ravintola, joka tarjoaa israelilaisia herkkuja. Reissun lemppareita! Toimii mainiosti niin lounaalla kuin illallisella. 2. kerros oli remontissa, veikkaan että tämä on valmistuessaan entistäkin upeampi.

TLV Eatery – Toinen tunnelmallinen israelilaisravintola ja drinkkibaari juutalaiskorttelissa. Hurjan mukava henkilökunta ja ihanat annokset!

Vegan Street Food Garden – Nimi kertoo jo kaiken! Ihastuttava rento kuja täynnä vegaaniherkkuja street food -henkeen.

Dobrumba – Yksi kaupungin helmistä! Viihtyisän kulmaravintolan isot avonaiset ikkunat herättävät ohikulkijan mielenkiinnon. Kauniita ja herkullisia annoksia, ihana fiilis!

Tereza Mexican Restaurant – Löydettiin tämä paikka ihan sattumalta ohikulkumatkalla! Ollaan meksikolaisen ruoan faneja, joten tämä ravintola oli testattava. Iso, viihtyisä ravintola, josta löytyy myös tunnelmallinen terassi. Tuna tataki taco jäi erityisesti mieleen!

Szatyor Bar – Jättimäiset ikkunat ja ihana vanha rakennus. Budan puolella sijaitseva rento kaksikerroksinen ravintolabaari sopii niin brunssille kuin illanviettoon. Psst. parhaat koskaan syömäni bataattiranut!

 

Dobrumba // Tereza Mexican Restaurant 

 

 

KAHVILAT & BAARIT

 

á table // Csendes Társ WineBar & Garden

 

London Coffee Society – Suosittu pieni kahvila tarjoaa trendiklassikkoja. Tiivis, mutta tunnelmallinen. Lohi-avokadoleipä kananmunalla oli ihan täydellinen!

My Little Melbourne – Jos haluat kupin hyvää kahvia, suuntaa tänne. Tyylikän pikkukahvila on tehty kahvin rakastajille!

Cirkusz Café – Suosittu all day breakfast -ravintola, jonka visuaaliset annokset saavat kuolan valumaan. Tänne ehdottomasti pöytävaraus.

á table – á tablen leipomokahviloita löytyy kaupungista ainakin kaksi. Pariisilainen fiilis ja ihania leivonnaisia!

Blue Bird cafe – Baliviboja herättävä kahvila eroaa tosi paljon Budapestin muista trendikahviloista, mutta tämä osoittautui kyllä superhyväksi! Syötiin täällä maistuva aamupala.

Espresso Embassy – Symppis kahvila mukavalla alueella. Hyvää kahvia ja ihana tila!

Juicy + Bagel – Pikkukahvila täynnä terveysherkkuja mukaan tai terassilla syötäväksi. Tämän kahvilan ympärillä hengailee aina coolia jengiä!

Csendes Társ WineBar & Garden – Tämä kahvilaterassi sijaitsee kauniin puiston laidalla, kivenheiton päässä meidän hotellilta! Mainio kahvittelu-, viinittely- ja lounaspaikka!

Early Bird – Ihan mini kahvila, josta saa toasteja, piirakkapaloja ja croissantteja. Käytiin täällä vikana aamuna aamiaisella, ihana henkilökunta! Lämminhenkisessä Early Bird:ssä soi espanjalainen musiikki.

Cereal Beast – Symppis murokahvila kaikille lapsenmielisille, jotka unelmoivat överivärikkäästä sokerimuro-aamiaisesta: täältä niitä saa!

 

My Little Melbourne // á table

 

 

KATTOTERASSIT

 

360 bar // High Note SkyBar

 

360 Bar – Suosittu kattoterassi sijaitsee ihan keskustassa. Rentoa musaa, drinkkejä ja pientä purtavaa. Kiva meininki! 360 bar siirtyi talviunille (oltiin sattumoisin vikana aukioloiltana täällä!) ja aukeaa taas keväällä 2020.

High Note SkyBar – Aria hotellin katolta löytyvä terassibaari on mieletön. Monitasoiselta terassilta avautuu hulppea näkymä. Erityisesti viereinen St. Stephen’s Basilica -kirkko pääsee loistoonsa! Voisi kuvitella, että tämä paikka olisi ihan överihintanen, mutta lasi paikallista kuoharia maksoi 7-8€.

 

360 bar

 

 

NÄHTÄVYYDET

 

Gellert hill // Fisherman’s Bastion

 

Fisherman’s Bastion – Kun googlettaa Budapestiä nousee monesti ensimmäisenä esiin kuvia Kalastajalinnakkeesta. Enkä yhtään ihmettele. Budan puolella sijaitseva hulppea satulinna ja sen vieressä sijaitseva Matiaksenkirkko ovat ehdottomasti käymisen arvoisia. Muutenkin ympäristö täällä on tosi kaunista! Turisteja ja hääpareja riittää sesongin ulkopuolellakin. Suosittelenkin paikalle saapumista mahdollisimman aikaisin. Tänne ei ole sisäänpääsymaksua, mutta joihinkin torneihin piti olla oma lippu.

Gellért hill – Budan puolella, Vapaudensillan kupeessa sijaitseva kukkula on kaupungin parhaita paikkoja auringonlaskuhengailuun. 15-20 minuutin nousun jälkeen huipulla odottaa upeat näkymät (ja näkymiä riittää kyllä nousullakin!). Kukkulan päällä olevan Vapaudenpatsaan viereen on rakennettu viihtyisä terassi. Täällä viihtyy pidempäänkin!

Parisi Udvar hotelli – Tämä keskustassa sijaitseva hotelli on niin mahtipontisen kaunis, että sen aulassa vierailu on suotavaa! Juku mikä tila!

Shoes on the Danube Bank –  60 kenkäparista muodostuva koskettava muistomerkki on rakennettu juutalaisvainojen aikana menehtyneiden muistoksi. Pysäyttävä teos löytyy Tonavan rannalta, Pestin puolelta.

 

 Fisherman’s Bastion // Gellert hill

 

 

VINTAGEKAUPAT

 

PSTR Store // Retrock Designer Vintage Store

 

PSTR Store – Ihastuttava vintagekauppa täynnä aarteita! Täältä jos jostain löytyy ne täydelliset Levikset. Putiikkeja löytyy kaupungista useampi. Ihan lemppareita.

Retrock Designer Vintage Store – Toinen mieletön vintagekauppa, jonka isoilla ikkunoilla varusteltu inspiroiva tila vakuuttaa jo ulkoapäin. Aarteita kahdessa kerroksessa!

Szputnyik shop – Tämä oli ensimmäinen vintagekauppa, jossa käytiin ja oltiin lähellä seota 😀 Valkoiset lankkulattiat ja rekit täynnä upeita juttuja! Kauppoja löytyy kaupungista pari ja ne on nimetty osoitteen mukaan: D20 (isompi) ja K22 (pienempi).

f8 Vintage Camera shop – Mikäli rakastat vanhoja kameroita tai suunnittelet filmikameran ostoa, suuntaa tänne! Symppis pieni myymälä St. Stephen’s Basilica -kirkon läheisyydessä.

Balaton Butik – Söpö pieni vintagekauppa Bestin puolella, Kalastajalinnakkeen ja Gellértinvuoren takana.

Antifactory Vintage Shop – Hieman streetimpi vintagekauppa, joka henkii isosti 90-lukua!

Ludovika Vintage – Aivan ihana vintagekauppa täynnä kivoja mekkoja ja neuleita!

 

PSTR Store // f8 Vintage Camera shop

 

 

SISUSTUSKAUPAT

 

plante. // Pauza

 

plante. – Kauniimpaa viherkasvikauppaa (ja instagramia???) saa hakea. Tämä on ihan mieletön, en olisi halunnut lähteä pois 😀 Voitteko kuvitella, että heiltä saa viherkasvien kotiinkuljetuksen pyörällä!! Miten mieluusti olisin täältä pari huonekasvia ostanut!

PaUZa – Mikä ihana sisustuskauppa! Paljon vastuullista piensisustusta ja vieläpä niin kauniisti esillä! Huom. myös Lapuan Kankurit oli edustettuna!

 

plante.

 

 

KYLPYLÄT

 

Széchenyi-kylpylä

 

Széchenyi-kylpylä – En meinannut uskoa silmiäni kun ensimmäisen kerran näin kuvan täältä. Kuuma-allas palatsissa?! Széchenyi-kylpylä sijaitsee hieman keskustan ulkopuolella, mutta tänne pääsee metrolla tai taksilla 5-7 eurolla keskustasta. Kylpylä aukeaa kuudelta ja iskettiinkin mestoille auringonnousuun heti 6:30 ennen mahdollisia ruuhkia. Kylpylään voi ostaa lipun ennakkoon netistä, mutta tällöin paikalle pääsee aikaisintaan klo 9.00. Eli 6:00-9:00 AM aikana lipun saa paikan päältä (n. 15 €). Széchenyin kylpylän vesi on peräisin kuumista lähteistä. Täältä saa halutessaan hoitoja ja hierontoja. Reissun takuulla mieleenpainuvin kokemus.

Gellért-kylpylä – Täällä ei ikävä kyllä ehditty käymään, mutta halusin silti vinkata. Vapaudensillan kupeessa sijaitseva kylpylä on yksi Budapestin tunnetuimmista ja vanhimmista. Erityisesti sisätilat ovat ihan mielettömät!

 

Széchenyi-kylpylä

 

 

xx Sara

 

TFW-salin valmentaja Linda aloitti toissapäivänä treenin pienellä motivaatiotarinalla ja nosti esiin kolme sanaa, jotka kaikki syövät onnellisuutta ja unelmien toteutumista: sitku, mutku ja voiku.

Ei perhana, osuipa ajoitus kohdilleen. Olin juuri samana päivänä tilittänyt siitä, kuinka en voi palkata assistenttia, koska meilini on sekasorto ja raportti-/tarjouskansiot pitää päivittää järkevimmiksi ennen kuin niitä kehtaa näyttää kellekään. Toimistollekaan ei ole ylimääräistä avainta….

Faktahan on ettei yksikään näistä ole pätevä syy olla palkkaamatta apuvoimia. Päinvastoin. Todellisuudessa minua vaan jännittää löytyykö tarpeeksi samanhenkistä ja luotettavaa tyyppiä, jolla olisi samanlainen näkemys ja ote tekemiseen kuin minulla. Mutta voiko pelko riittää syyksi olla tekemättä jotain, mistä takuulla seuraisi hyvää tai ainakin opettavaa?

 

 

SITKU…

Sitten kun minulla on aikaa, rahaa, ihannepaino tai parisuhde… Nykyhetkessä elämistä huomattavasti helpompaa on elää tulevaisuudessa (tai menneisyydessä). Meillä ihmisillä tuntuu olevan sisäänrakennettu tarve havitella jotain mitä meillä ei ole. Monesti ajatellaan, että onnellisuus piilee sen seuraavan paalun takana.

Kunnianhimo on mielestäni hyvä asia ja arvostettava piirre, mutta sen ei tarvitse olla läsnä kaikkialla ja kokoajan. Jos elämme jatkuvasti tulevaisuudessa, osaammeko arvostaa nykyhetkeä eli sitä todellista elämää? Osaammeko olla tyytyväisiä siitä mitä meillä nyt jo on? Mitä sitten kun sinulla on se ihannepaino tai ne rahat? Mitä sen jälkeen tapahtuu?

Aloitan sijoittamaan sitten kun minulla on parempi työpaikka, liityn salille sitten kun minulla on vapaa-aikaa tai muutan ulkomaille sitten kun on sen aika. Jos todella haluat jotain, miksi ihmeessä lykkäisit sitä? Aloita nyt heti, älä ensi vuonna. “Oikeaa aikaa” harvoin tarjoillaan kultatarjottimella, se pitää vaan raivata ja päättää. Ja jossain vaiheessa tulee aina se hetki kun on vaan peruuttamattomasti liian myöhäistä.

Vinkki: kun päätät jotain ja lähdet kohti unelmaasi, älä kulje laput silmillä kohti maalia, vaan nauti matkasta. Joskus (ja aika useinkin) matka on määränpää ja lopussa voi odottaa vaan tyhjä fiilis. Tai se uusi tavoite.

 

 

MUTKU…

Mutta kun… On yleensä helpompi keksiä syitä miksei jotain asiaa voi tehdä, kuin niitä syitä miksi kyseinen asia kannattaisi tehdä. Se tuntuu tavallaan tosi hölmöltä, miksi me tehdään sitä? Tosi usein syy on pelko. Se voi myös olla ihan vaan laiskuus. Muistutan itseäni tästä jatkuvasti. Välillä ne on ihan pieniä juttuja, välillä suurempia. Olen mm. aikoinaan keksinyt huonoja tekosyitä sille, miksen lähtisi vaihto-opiskelemaan ja miksi minun ei kannattaisi soittaa tyypille josta olen kiinnostunut. Viimeksi eilen keksin perusteluja sille miksi veisin pullot vasta seuraavalla kauppareissulla.

Kyse on loppupeleissä päätöksestä ja asennoitumisesta. Välillä haaste pitää ottaa vastaan, vaikka se jännittävältä tuntuisikin. Se, että joku asia ei ole meille mieluisa tai me ei olla hyviä siinä heti aluksi ei tarkoita sitä etteikö sitä voisi tehdä. Harjoittelu tekee mestarin ja epäonnistuminen opettaa!

 

 

VOIKU

Puhuttiin viime viikolla tyttöjen kanssa kateudesta. Totesin, että koen kateutta yleensä sellaisina päivinä tai ajanjaksoina kun oma mieli on maassa. Kun taas oma fiilis on korkeammalla ja olo on inspiroitunut, on myös toisten onnistumisista helpompi inspiroitua. En nykyään enää juurikaan aloita lauseitani “voi kun minäkin/minullakin…”. Olen oppinut vuosien varrella, että voin olla ja tehdä monenlaista. Kyse on hyvinkin usein siitä mihin energiani/aikani käytän ja millaisia valintoja ja uhrauksia elämässäni teen. Se että panostan johonkin, on yleensä väistämättä pois jostain toisesta – kaikkea ei voi saada. Oma asennoituminen vaikuttaa moneen, ja kuten sanottua, mikään ei tule sinulle ilmaiseksi tarjottimella. Unelmien eteen on aina paiskittava töitä, ei niiden toteutuminen muuten miltään tuntuisikaan.

 

 

Ja sitten siihen assariin. Päätin ottaa itseäni niskasta kiinni. Nyt pyörät pyörimään!

Pssst. Jos nyt jo tältä istumalta koet, että sinä olet se the oikea tyyppi, ja pystyt aloittamaan minulla töissä alkuvuodesta niin pistä ihmeessä mulle viestiä! Laitan vielä huomenna vaadittavia taitoja ym infoa IG-Storyyn <3

 

 

xx Sara

Tags:
,