Koko ajan ennätystasolla 21 March, Mar 2017 - 18:01

Kehittyminen ja tavotteiden saavuttaminen tuntuu hyvältä. Oli se sitten leuanvetoennätys, ihannepaino tai putkeen mennyt projekti -onnistuminen tuntuu aina hyvältä. Päästyäsi uudelle levelille, nälkä alkaa kasvaa: haluat kehittyä entisestään. Mutta entä jos niin ei käykään? Entä jos ei ole aikaa, halua tai koko homma vaan jotenkin vähän jää? Mitä sitten kun vanhoihin “ennätyksiin” ei enää pääsekään käsiksi?

Tämä on ollut minulle aina todella vaikea asia sisäistää. Kun projekti X meni täydellisesti nappiin ja tulokset olivat kertakaikkisen timanttiset, aloin vertaamaan kaikkia projektejani aina tähän. Vaikka seuraavat projektini sainkin hyvin tuloksin kunnialla maaliin, välillä kera erityiskiitosten, en osannutkaan juhlistaa niitä, koska paremminkin oli mennyt. 

Huomaan toisinaan vähätteleväni taitojani, jotka eivät ole sitä priimaa ennätystasoani. Toisinaan jopa torun itseäni. Laiska muija, mikset ole panostanut tähän.

Syy siihen, että joku juttu on jäänyt vähemmälle huomiolle (lue ei ole ennätystasolla), on elämä. Se nimittäin harvemmin koostuu yhdestä osa-alueesta. 

Elämän eri osa-alueilla voi mennä tosi hyvin ja ne voivat olla erinomaisessa balanssissa keskenään, mutta yhtäaikaisesti on aika mahdotonta elää ennätystasolla kaikilla elämän sektoreilla. Vaikka kehittyminen on tärkeää, sitä on haastava tehdä koko ajan, kaikkialla. Ainakaan ilman, että ajaa itseään totaalisen loppuun. 

Välillä mennään duuni tai opiskelu edellä ja nautitaan kotona yhteisestä ajasta. Välillä fokusoidaan vahvemmin saliin ja ruokavalioon, välillä reissaamiseen. Välillä nähdään paljon ystäviä, kokeillaan uusia harrastuksia, keskitytään uuteen perheenjäseneen, kodin remontointiin tai treenataan juoksukautta varten lenkkipoluilla. Joinakin kausina innostutaan ruoanlaitosta, tapahtumista, sisustamisesta, dokkareista, lautapeleistä tai lukemisesta. 

Jos kauden aikana joku asia on ollut tärkeämmässä roolissa kuin toinen, se on erittäin ok. Ei siitä pidä potea huonoa omaatuntoa tai pyydellä erikseen anteeksi. Sitä paitsi kaikista asioista (intohimoisistakin sellaisista) on hyvä ottaa välillä vähän etäisyyttä, tauon jälkeen tekeminen tuntuu taas entistä siistimmältä 🙂 Ja itse ainakin huomaan, että juuri tuon tauon jälkeinen puusti yleensä ajaakin niihin henkilökohtaisiin ennätyksiin!

Pictures: Marianna Mäkelä

Koen, että elämä on parhaillaan tasapainottelua ja erilaisten kausien hyväksymistä.  Huomaan, että ainakin omalla kohdallani on hurjan mukava innostua tietyistä jutuista aina kausittain – vaihtelu virkistää! Pettyä ei kannata, vaikkei jokainen projekti olisikaan edeltäväänsä tuloksekkaampi tai ykkösmaksimi uusi ennätys. 

Olkoon tämä tiistai-illan kirjoitus muistutuksena itsellenikin. Lempeyttä ja ymmärtäväisyyttä myös sille peilistä kurkkaavalle tyypille!

xx Sara

Kilpailijasta inspiroitunut 12 March, Mar 2017 - 18:06

*Kaupallinen yhteistyö: Björn Borg

Seison maaliviivalla tuhansien muiden juoksijoiden kanssa. Lähtölaukaukseen on enää arviolta 20 sekuntia aikaa. Sydän alkaa hakata rinnassa entistä kovempaa ja kämmenet hikoavat.

“Ten, nine, eight…”. Ihmisjoukko laskee kovaan ääneeneen. Katson kelloa isolta valotaululta. “Seven, six, five…”. Olo on hermostuneen odottava – rakastan tätä tunnetta. “Four, three, two, one…”. Kova pamaus kuuluu jossain kaukana edessä ja väkijoukko alkaa hiljalleen valua eteenpäin. 

Vieressäni oleva mies, jonka kanssa juuri vaihdettiin aikatavoitteet, taputtaa minua olkapäälle: “good luck buddy, have fun”. 

Mitä tahansa teetkin, on se yhdessä yleensä siistimpää kuin yksin.

Tutuilta ja tuntemattomilta kanssatekijöiltä saatava henkinen voima, joka puskee sinua parempiin suorituksiin on asia, jota pitäisi osata hyödyntää vielä huomattavasti enemmän. Ja nyt asiaan on tarttunut urheilubrändi Björn Borg. 

Dear Rival -niminen kampanja alleviivaa kilpailuasetelman hyötyjä ja sen positiivisia puolia. Vastakkainasettelun, jonka moni mukavuudenhaluinen suomalainen näkee väkisinkin hiukan negatiivisessa valossa, voi kääntää myös hyödyksi. “Kilpakumppanista”, eli esimerkiksi kanssajuoksijasta tai kollegasta (tai perisuomalaisen klassisesta kilpakumppanista: naapurista) saatavalla energialla ja inspiraatiolla voi olla suuretkin vaikutukset omaan onnistumiseen.

Negatiivisten tunteiden viljelystä ei ole mitään hyötyä. Nuo tuntemukset eivät vie sinua, eivätkä ketään muutakaan eteenpäin. Sen sijaan vahvat negatiiviset tunteet voi kääntää voimavaroiksi, ja tässä itseasiassa piileekin se menestymisen ja kehittymisen juju. Kyllä, mielemme on kummallinen kapistus, sitä pystyy ohjailemaan oikeastaan mihin suuntaan vain haluaa. Mutta haaste tulee tässä: mielellämme on ainostaan yksi kapteeni, ja se olet sinä itse.

Kateus on tunne jota olen vihannut aina. Tuo tunne on pahimmillaan johtanut katkeroitumiseen ja itsesääliin, joka on pisimmillään kestänyt viikkoja, jopa kuukausia. Olen viime vuosien aikana tehnyt tietoisesti töitä sen eteen, että osaisin päästää irti kateuden tunteesta, ja tämä työ on toden totta tuottanut tulosta. Sen sijaan että tuntisin esimerkiksi toisen ihmisen menestymisestä kateutta, ovat nykyään ensimmäiset tuntemukseni inspiraatiokipinä ja tiedonhalu: mitä hän on tehnyt päästäkseen tuohon pisteeseen? Millaisia valintoja hän on tehnyt ja mihin panostanut? Mitä minä voisin oppia häneltä?

Ja nämä kysymykset ovat juurikin niitä, jotka ovat vieneet minua eteenpäin. Olen inspiroitunut kilpakumppanistani.

Blogimaailma on täydellinen esimerkki kehittyvästä alasta, jossa kollegat eli “kilpakumppanit” ovat toimineet kirittäjinä toisilleen. Ala on kehittynyt järisyttävän paljon viimeisten vuosien aikana, ja kiitos siitä kuuluu ennen kaikkea sen tekijöille. Arvostamme, autamme, motivoimme ja tsemppaamme toinen toisiamme, sekä jaamme oppimaamme tietoa. Ei mene paria päivää kauempaa, ilman ettei joku kollegoistani olisi antamassa minulle positiivista tai kehittävää palautetta. Kun julkistan suuremman yhteistyödiilin, ilmestyy puhelimeeni heti viestejä kanssabloggaajilta: “Hyvä sara, sä niin ansaitset ton! Toi on niin sun juttu! Hyvää duunia!”. 

Olen niin onnellinen siitä, että saan olla tässä kaikessa mukana ja kehittää itseäni joka päivä. Kiitos te kaikki, tiedätte kyllä ketkä <3

Erityiskiitos kuuluu tälle vieressäni seisovalle kirittäjälleni, jonka matkassa olen saanut viimeisen parin vuoden aikana kulkea, ja jonka matkassa tulen jatkossa myös kulkemaan. Sana viisas kuvaa osuvasti Elisaa. Tunnen valtavaa ylpeyttä ja arvostusta tätä mimmiä kohtaan. Hänen rohkeutensa ja pohdiskeleva mielensä inspiroivat minua joka ikinen päivä ja haastavat niin työssä kuin arjessakin. Elisalta olen oppinut luovuutta, tehokkuutta ja uskoa siihen, että kaikki on mahdollista, kunhan tarttuu vaan haasteisiin. Tyyppi on minua vuoden vanhempi, mutta eipä taida olla asiaa, mitä hän ei olisi kokeillut (tai paikkaa missä ei olisi käynyt…). Tämän pikkutyypin kanssa tullaan vielä kokemaan ja oppimaan paljon. Can’t wait!

Place: Konepajan Bruno // Pictres: Elisa Lepistö

cloth
es Björn Borg

Miehen keltavihreä paita vilkkuu maratonmatkalla useaan kertaan. Vaikka olen tehnyt vauhdin puolesta hyvinkin tarkan suunnitelman omalle juoksulleni, päätän puolen välin jälkeen, hänet taas kaukaa bongatessani, että yritän pitää hänet näköpiirissäni. Hänen selkänsä katoaa välillä ihmismassaan ja välillä se tupsahtaa taas esiin jostain. Kiristän vauhtia viimeisellä kympillä, ja viimeiset kaksi kilometriä juoksen niin kovaa kun suinkin vaan väsyneiltä jaloiltani pääsen.

En koskaan näe miestä enää, mutta uusi ennätysaikani ei olisi välttämättä syntynyt ilman tätä tuntematonta juoksijaa. Kiitos sinä espanjalainen kirittäjäni.

xx Sara