DSC_6951.jpg

Ajattelin aloittaa tänään starttaavan hyvinvointikuun oman liikuntahistoriani jakamisella. Miten itse olen tähän pisteeseen ajautunut?

Liikunta on ollut elämässäni läsnä ihan sieltä nappula-ajoilta alkaen. Varhain ennen kouluikää vedettiin jo hippokisoja, tanssittiin satubaletissa ja hiihdettiin Lahden Tapanilassa puuduttavaa kilometrin suoraa 😀 Yleisurheilun taisin aloittaa 7-vuotiaana. Lajeinani oli juoksu ja pituushyppy. Muutto Lahdesta Kotkaan ala-asteen lopulla söi harrastusintoani. Lajit eivät enää uudessa kaupungissa kiinnostaneetkaan samalla tavalla.

Pienestä asti olen ollut liikunnan suhteen kaikkiruokainen. En ole malttanut sitoutua vain yhteen lajiin vaan halunnut kokeilla vähän kaikkea, ja pärjännytkin niissä ihan hyvin! Yläasteen alku oli aikaa nimeltä “harrastukset on dorkille”. Ainoa harrastuksemme Jannin kanssa olikin lähinnä Hesessä istuminen ja Sokkarin edessä hengaaminen (ja pilapuheluiden soittelu!) 😀 Ysiluokalla aloitettiin ryhmäliikuntatunneilla käyminen.

Lukio oli Les Mills aikaa. Kävin spinningin ohella ahkerasti Pumpissa, Attackissa, Combatissa ja mitähän näitä vielä oli? Juoksin myös paljon. Sama jatkui lukion jälkeisenä välivuotenakin.

Välivuoden jälkeen opiskelin liikunnanohjaajaksi Kisakalliossa. Tässä vaiheessa tiesin, että haluan tehdä töitä liikunnan parissa ja Kisakallion loputtua vuodenvaihteessa siirryinkin suoraan opiskelemaan fysioterapiaa Lappeenrantaan. Lenkkeily ja ryhmäliikunta olivat harrastukseni. En voi juuri sanoa käyneeni salilla, koska “saliharrastukseni” = crosstrainer + vatsalihasliikkeet… Opiskelin fysioterapiaa vuoden, kunnes tajusin, että tämä ei olekaan yhtään sitä mitä haluan tehdä.

Muutin Helsinkiin, kirjoitin blogia ja tein freelancerina töitä lehteen. Alettiin kuvailemaan treenivideoita ja juoksukouluja. Ajauduin myös yhteistöihin Niken kanssa. Tajusin, että liikunnan parissa työskentely voi olla paljon muutakin kuin ryhmäliikunnan vetäjä tai fyssari. Aloitin kesän jälkeen opinnot Kulttuurituottajana, erityisesti liikuntatapahtumien tuottaminen kiinnosti.

Salitreenaamisen aloitin kunnolla näihin aikoihin. Myös ensimmäinen maratonini ajoittui koulun alkupuoliskoon. Treenattiin salilla alkuun ihan perusjuttuja. Circuit-treenit olivat myös tyypillisiä!

DSC_6969.jpg

DSC_6937.jpg

Vuonna 2014 aloin kiinnostumaan ruokavalion merkityksestä hyvinvoinnissa. Terveyskäsitykseni olivat tähän asti olleet hukassa. En syönyt kunnon ruokaa vaan lusikoin illalliseksi rahkaa ja tonnikalaa. Kasvikset olivat minulle yhtä kuin salaatti, kurkku ja tomaatti. Ruokailu oli tuohon aikaan todella epäsäännöllistä.

Kiinnostuin ruoanlaitosta sekä monipuolisesta ja säännöllisestä ravinnosta. Innostuin erikoisemmista smoothieista ja ruokavalioni muuttui vihreämmäksi. Yhtäkkiä aloin saamaan tuloksia salilla, kehityin ja jaksoin paljon paremmin. Tuntuu, että muutuin jo pelkästään ihmisenäkin, en pelkästään ulkoisesti. Liikunnastakin sai ihan hurjan paljon enemmän irti! (Vertaa vuonna 2013 ja vuonna 2014)

Liityin TFW-salille ja käsitykseni liikunnasta ja hyvästä olosta muuttuivat entisestään. Istuin mielenkiintoisilla luennoilla ja aloitin kirjoittamaan hyvinvoinnista enemmän blogiinkin. Oivalsin mitä hyvinvointi minulle tarkoittaa ja miten sitä haluan pitää yllä. Treenasin ajallisesti huomattavasti vähemmän kuin koskaan aikaisemmin, mutta treenaaminen oli tehokasta. Saavutin parhaan kuntoni.

Vuonna 2015 kevät treenattiin maratonille yhdessä valmentajan kanssa. Juoksuvauhti oli koko kevään äärimmäisen rauhallinen, niin rauhallinen, että ihan ketutti. Peruskuntoni kaipasi valmentajan mukaan vahvistusta, ja kevään aikana se kohenikin. Tulokset näkyivät ennätyksenä maratonajassa.

DSC_6918.jpg

top Gina Tricot // pants Nike // watch Suunto

 

Ja tässä sitä ollaan edelleen. Koen olevani tänäpäivänä energinen ja hyvinvoiva. Nautin elämästä täysillä. Liikun noin viisi kertaa viikossa: neljä treeniä salilla ja yksi lenkki. 

 

Pictures: Ella Elers

xx Sara

DSC_3682.jpg

Kevät, se on täällä nyt! Minulle (ja blogille) kevät tarkoittaa perinteisesti energiaa ja hyvää oloa. Sitä on nyt tarjolla!

Huhtikuussa keskitytään hyvinvointiin ja liikuntaan. Yhdessä TFW:n valmentajien, Petrin ja Johanneksen kanssa kasailtiin teille (ja minulle!) neljän viikon treeniohjelma, joka sisältää toiminnallisia harjoitteita ja juoksutreenejä niin vähemmän liikkuneelle kuin kokeneemmallekin treenaajalle! Ohjelmia tulee blogiin siis monta kertaa viikossa, eli kunnon motivaatiohuhtikuu siis tulossa, jesss 🙂 Nyt kysymys kuuluukin kuinka moni on messissä maanantaina starttaavassa hyvinvointihuhtikuussa (MINÄÄÄ!!!!) ??

Pssst. mikäli teillä tulee mieleen jotain postaustoivetta liittyen näihin huhtikuun aiheisiin (treenaamiseen, ruokaan, hyvään oloon…), niin nyt saa vinkata! 🙂

DSC_3770.jpg

DSC_3799-3.jpg

DSC_3751.jpg

DSC_3760.jpg

DSC_3807.jpg

DSC_3787-2.jpg

DSC_3813.jpg

top Nike // sweater Vans // tights Lindex // sneakers Puma

 

April is all about well being and active lifestyle. Fresh start for summer, right?! Together with TFW coaches we’ve planned a great workout program for you guys (functional training and running). There will be sweating in April, starting from Monday!! Who’s with me?!

 

Pictures: Kaisa Turunen/Si Moda

xx Sara

DSC_4520.jpg

Ajattelin jakaa teille taannoisen amrap treenini! Amrap eli As Many Reps As Possible on yksi suosikki treenimuodoistani. Se on tehokas ja nopea tapa saada sykkeitä kohoamaan! Kuten nimikin jo kertoo, on ideana tehdä 10 minuutissa niin monta kierrosta kuin vaan suinkin pystyy. Jälkimmäisellä setillä on aina tarkoitus päihittää ensimmäisen kierroksen tulos! 

Riittää kun varaat treeniin 30 minuuttia: lämmitttele kroppaa ennen treeniä noin viitisen minuuttia ja pidä 10 min settien välissä muutaman minuutin tauko! Vauhti on tehokas, eli älä varaa niitä painavimpia kahvakuulia tähän treeniin. Valitse sellaiset, joilla jaksat tehdä toistot ripeästi! 🙂 Treeni-iloa!

DSC_4630.jpg

DSC_4586.jpg

 

Kahvakuula amrap – 10 min + 10 min

 

30 x polvennostojuoksu (jokainen nosto lasketaan)

10 x kyykky kahvakuulalla (video)

10 x askelkyykky käsipainoilla/kahvakuulilla (video)

6 x ojentajapunnerrus + polven veto rintaan (video)

10 x hauiskääntö kahvakuulalla (video)

10 x knee grab (video)

10 x linkkuveitsi, polvet koukussa (video)

 

 

DSC_4645.jpg

DSC_4518.jpg

jacket Adidas // pants H&M // sneakers Puma 

 

Pictures: Kaisa Turunen

xx Sara