DSC_7688.jpg

Laji vaihtui nyrkkeilystä ja crossfitista aika radikaalisti kun meidän bootcampin keskiviikon aamuohjelman kohdalla luki Zumba. En ole hyvä tanssimaan, mutta ra-kas-tan tanssimista. Etenkin jos musiikki on menevää ja letkeää. Ja zumbatunneilla tapana on.

Aura Fitnessin studio, jossa tunti järkättiin, oli tilana ihan mieletön. Valoisa kattohuone, josta oli 360 asteen näkymät ympäri kaupunkia toimi ryhmäliikuntatilana täydellisesti. Toimisi kyllä varmasti ihan minkälaisena tilana tahansa (esimerkiksi mun kotina…). IHANA PAIKKA!

Ympäröivä maailmahan siinä unohtui kun Justin Bieberin Latino remixit sekä Enrique Iglesiaksen kesähitit pauhasivat kaiuttimista ja lanteita vatkattiin niin täysiä ettei ennen ole nähty 😀 Askeleet eivät aina osuneet ihan oikeaan väliin, mutta hei, ei kai se niin vaarallista ole. Hiki tuli ja nauratti, eikö tämä ole pääasia?! Ja tähän väliin pieni hatunnosto meidän porukan pojille, jotka olivat aivan ilmiliekeissä!! Kunnon bileet klo 10 aamulla, haha.

Siis asioita, joita teen välittömästi kotiin päästyäni: hommaan kymmenen kerran kortin johonkin tanssi- tai zumbamestaan (ja käytän sen kahdessa viikossa!)!!! Kuinka moni teistä käy tanssitunneilla, zumbassa tms? Mitään suosituksia Helsingistä, sellaiselle keskiverto jorailijalle? 😀

DSC_7538.jpg

DSC_7624.jpg

DSC_7596.jpg

DSC_7646.jpg

DSC_7718.jpg

Ykkösluokan zumbaseura, Ella & Laura <3

 

 

Ps. Tämän päivän treenihaasteen torstainen kahvakuulatreeni löytyypi TÄÄLTÄ!

 

xx Sara

DSC_4561.jpg

Hullu meininki! Crossfittia biitsillä ilta-auringossa!! Terve mikä mesta!

Ohjelmaan kuului varjojuoksua, monkey barsia, köysiä, trx-nauhoja, kyykkyjä painoliiveillä ja mitähän muuta. Aurinko porottaa vasten kasvoja, kaksi Pax-kaapiston kokoista ukkoa karjuu selän takana,  popit raikaa maximi volyymillä ja paikalliset ovat kerääntyneet ympärille kummastelemaan meininkiä 😀  Huhhuh, eihän tällaista siis tapahdu!

Olipahan kerrassaan mieletön treeni!

DSC_4592.jpg

DSC_4607.jpg

DSC_4603.jpg

DSC_4617.jpg

DSC_4639.jpg

Pictures: Ella Elers

 

xx Sara

DSC_4783.jpg

Osasin vähän aavistellakin, että 2-3 treeniä päivässä on meikäläisen keholle vähän liikaa. Kroppa oli eilisen crossfit-session jälkeen niin väsynyt, että kaatua rojahdettiin sängyille jo alkuillasta, eikä uskallettu muuten nousta sieltä ihan heti ylös. Vatsalihakset kramppailee, hartiat on yksi iso köntti vaan ja muutenkin tuntuu, että jokainen jäsen on turvonnut.

Tänään tehdään meidän osalta hieman muutoksia bootcamp-ohjelmaan. Vedetään aamutreenistä kevennetty versio ja annetaan kropan levätä loppupäivä. Illalla luvassa hierontaa ja muuta ihanaa hemmottelua!

Lepo on olennainen osa treenaamista ja hyvinvointia. Toisten keho sitä kaipaa ehkä enemmän ja toisten taas vähemmän. 4-5 kertaa viikossa treenaavana arvaatte varmaan kumpaan kastiin itse kuulun? Väsyneellä kropalla ei ole mitään järkeä treenata, ei vaikka puitteet olisivat näinkin mahtavat.

Mikäli teidän keho voi tällä hetkellä energisemmin kuin meikäläisen oma, niin treenihaasteen tiistainen, ah niin mieletön Tabata-ohjelma löytyy TÄÄLTÄHave fun! 🙂

DSC_4832.jpg

DSC_4881.jpg

DSC_4813.jpg

DSC_4835.jpg

white shirt here (adlink) // white top here (adlink)// shorts Björn Borg

Pictures: Ella Elers

xx Sara