DSC_7243.jpg

kylmä avokadokeitto tomaattisalsalla

Kaupallinen yhteistyö: Stockmann

 

Tammikuussa keho on syystä jos toisesta tukossa. Vaikka joululomalla ei suklaata kaksin käsin vetäisikään, on käsitteet kuten ateriarytmi, säännöllinen liikunta ja unirytmi, ainakin allekirjoittaneella vähän hakuteillä. Keho ja mieli kaipaavat hyvinvoinvaa, säännöllistä arkea! 🙂 On aika startata Tickle Your Fancyn ja Stockannin yhteinen hyvinvointisarja, jonka ensimmäisessä osiossa käsitellään ravintoa.

Ruoka voi olla nautinto ja se voi olla avain terveellisempään arkeen. Mutta mikä parasta: se voi olla näitä molempia samaan aikaan. Ruoka on yhtään vähättelemättä yksi tärkeimmistä asioista elämässäni. Se ei ole minulle polttoainetta, vaan nimenomaan jokapäiväinen nautinto, ja vieläpä terveellinen sellainen. Hyvä ruoka on maukasta ja ravitsevaa, molemmat ovat yhtä tärkeitä. 

Se miten syön vaikuttaa siihen miten voin, mikä taas heijastuu ulospäin. Kaikki lähtee siis sisältä: kun syöt hyvin, myös voit hyvin ja vieläpä näytät hyvältä. Ravinnosta on tullut iso osa identiteettiäni. Oikealla ruokavaliolla on ollut jättiläismäinen vaikutus oman persoonani kehittymiseen. Se on tehnyt minusta tämän edellistä energisemmän tyypin, joka tänäpäivänä olen! 🙂

DSC_7190.jpg

Ruokailu ja ruoanlaitto eivät ole aina olleet kiinnostuksen kohteideni kärkipäässä. Kiinnostuin ravintoaiheista vasta muutama vuosi sitten. Tätä ennen söin yksipuolisesti samoja ruokia (monesti vieläpä suoraan purkista…) enkä hyödyntänyt juuri kasviksia. Nyt parissa vuodessa olen oppinut käyttämään monipuolisesti erilaisia raaka-aineita, maustamaan ruokia ja yhdistelemään erikoiseltakin tuntuvia makupareja. Ruoanlaitosta on tullut kiva harrastus ja terveellisestä, monipuolisesta ruokavaliosta elämäntapa. Herkuttelusta en ole luopunut, harrastan sitä edelleen, mutta kohtuudella 🙂

Pieniä annoksia useasti päivässä on mottoni ruokailun suhteen. Säännöllisyys on yksi ruokavalioni tärkeimmistä käsitteistä. Syön kuudesti päivässä ja pyrin jokaisella ruokailullani syömään kasviksia. Tärkein välineeni keittiössä on rakas blenderini, joka on käytössä jopa useamman kerran päivässä (smoothieita, keittoja, juuresmuussia jne).

DSC_7229.jpg

 

Kylmä avokadokeitto + tomaattisalsa

Keitto:

7 dl kasvislientä (2 kasvisliemikuutiota)

3-4 isoa avokadoa

2 dl kreikkalaista jogurttia

1 limen mehu

1/2 chili

2 valkosipulinkynttä

suolaa

pippuria

 

Keitä 7 dl vettä ja 2 kasvisliemikuutiota. Anna jäähtyä ihan viileäksi. Sekoita blenderissä jäähtynyt kasvisliemi, avokadot, jogurtti, limen mehu, chili, valkosipulinkynnet ja mausteet. Keitto on loistava alkuruoka tai kevyt lounas!

 

Salsa:

4 tomaattia

pieni sipuli

ruohosipulia

1/2 chili

loraus punaviinietikkaa

loraus hunajaa

suolaa

pippuria

Kuutioi ja hienonna tomaatti, sipuli, ruohosipuli ja chili. Sekoita yhteen kulhossa. Lisää punaviinietikka, hunaja ja mausteet. Salsa on parasta kun sen on antanut maustua jääkaapissa!

DSC_7149.jpg

 

Mansikka-minttu-inkivääri smoothie bowl

jäisiä mansikoita

1 rkl kreikkalaista jogurttia

avocado

lehtikaalia

tuoretta minttua

1/2 limen mehu

tuoretta inkivääriä

Sillä itse smoothieen ei makeutta tule, tarjoile se makeiden marjojen ja hedelmien kera! Esim. tuoretta ananasta ja mansikkaa!

DSC_7284.jpg

Mansikka-inkivääri smoothie bowl

 

Saran muistilista: 

Suosi vihanneksia, hedelmiä ja marjoja.

Huolehdi, että ruokalautasesi on aina värikäs. Täytä kasviksilla vähintään puolet lautasesta!

Syö kalaa vähintään kerran viikossa (sis. pehmeitä rasvoja, vitamiineja ja kivennäisaineita sekä proteiinia)

Osta kasviksia jokaisella kauppareissulla

Suosi monipuolisia smoothieita, tuorepuristettuja mehuja sekä sosekeittoja! Ruoka-aineiden ravintoaineet imeytyvät kehoon paremmin hienonnettuina ja ovat monesti vatsaystävällisempiä.

 

 

xx Sara

Välipala-addikti (ja smoothie-addikti), se minä todella olen. Olen tyyppi, joka syö monesti päivässä, ja tunkee välipaloja suunnilleen jokaisen aterian väliin 😀 Välipala-aika siis ehdottomasti yksi päivän kohokohtia, erityisesti viikonloppuisin, kun ulkoasuun ehtii vähän panostaakin! 😉

Välipala-aikana suosin kevyitä, mutta ravitsevia ruokia, joilla jaksaa kevyesti sen kolme tuntia illalliseen. Pikkunälän heräillessä siinä klo 15 kieppeillä ota blenderin esiin ja alan viskomaan sinne milloin nyt mitäkin tekee mieli. Yleensä ne parhaat reseptitkin löytyvät aina ihan vahingossa.

Tämän päivän smoothie bowlista tuli niin herkullinen, että se todella ansaitsee oman postauksensa blogiin. 

DSC_7092.jpg

 

Punaviinimarja-lime smoothie

  • jäisiä punaviinimarjoja 100-150g
  • 1 rkl kreikkalaista jogurttia 
  • 1-2 munanvalkuaista
  • 1 avokado
  • 1 banaani
  • 1/2 limen mehu
  • vettä

koristeeksi pekaanipähkinöitä, kuivattuja karpaloita, kookoshiutaleita ja yksi kiivi. Ai että oli hyvää!

 

It’s snack o’clock everybody. Today’s smoothie bowl tasted so good that I just have to share the recipe! You’ll need 100g frozen red currants, 1 tbs greek yogurt, 1-2 eggwhites, 1 avocado, 1 banana, 1/2 lime juice and water. Serve with nuts, coconut flakes and kiwi slices!

 

xx Sara

DSC_6471.jpg

Jouluruoka kiintiön täytyttyä, raahasin sunnuntaina kaupasta aivan jäätävän kärryllisen hedelmiä ja vihanneksia (en ollut muuten ainoa 😀 hevi-osastolla oli todellinen ruuhka). Tuntui, että kolmen päivän kinkkuilujen jälkeen keho suorastaan karjui raikasta safkaa ja vitamiineja. Päädyinkin pyöräyttämään iltapalaksi kirpeän vihersmoothien, jota olenkin tässä tehnyt sunnuntaista asti joka päivä – ah nam!

 

Kirpeän makea vihersmoothie (yksi annos)

  • iso pala tuoretta ananasta
  • 1/2 sitruunan mehu
  • lehtikaalia
  • inkivääriä
  • 2 kananmunanvalkuaista
  • 1 avokado

Koristeluun kookoshiutaleita ja pekaanipähkinöitä!

 

After Christmas I really felt like eating something fresh and light (for the rest of my life… :D). I came up with this recipe – fresh and sour green smoothie! It actually tasted so yummy that I’ve been drinking this every day since!! You’ll need fresh pineapple (big slice), 1/2 lemon juice, piece of kale, fresh ginger, 2 eggwhites, one avocado. Serve with coconut flakes and pecan nuts. Enjooooy! 🙂

 

xx Sara