DSC_3582.jpg

Okei, ensimmäinen päällä oleva tunne on onnellisuus. Olen kuunnellut Coldplaytä koko 10h:n matkustuspäiväni, palannut eiliseen aina vaan uudelleen. Katsonut keikkavideot vähintään sata kertaa läpi (silläkin uhalla, että heiluvat niin hulluna ja saavat minut voimaan pahoin) ja saattanut tirauttaa muutaman kyyneleenkin. Suurin pelkoni on, ettei mikään keikka tule tuntumaan enää miltään tuon eilisen valoranneke-shown rinnalla. Niin mieletön se oli! Kuinka moni teistä oli mukana? Ja hei, Coldplay-tunnelmiinhan pääset vielä hetken aikaa Snapchatissani (@saratickle).

Tällä hetkellä istuskelen Brysselissä, juon päivän viidettä kahvikuppia ja odottelen jatkolentoani. Annoin itselleni juuri haasteen. Viikon Bilbaon reissulla pyhitän kunnon yöunien lisäksi 30-45 minuuttia liikunnalle joka aamu. En ole varsinainen aamutreenaaja, mutta kevyt aamuliikunta minulle sopii. Oli se sitten kävelyä kaduilla, venyttelyä rannalla tai circuittia kuntosalilla, aion aloittaa päiväni liikunnalla. Onneksi mulla on mukana treenikamu, joka tosin ei ole tästä 10 minuuttia sitten tehdystä päätöksestäni vielä tietoinen: Liisa, aamuisin liikutaan! 😀

Viikon aamutreenihaasteeseen saa toki ottaa muutkin osaa! Kokeillaanko aamutreenejä porukalla viikko ja katsotaan millainen on olo ensi viikolla? Hyvällä säkällähän nämä tulevat jäädäkseen! 🙂

Edessä tosiaan viikko Bilbaossa. Odotan ihan eniten luontoa, auringonlaskuja, merta, lämpöä, retkipäiviä ja Years & Yearsia <3 Mikäli sillä puolen ruutua on Bilbaossa reissanneita, niin reissuvinkkejä otetaan avosylin vastaan! 🙂

DSC_3577-2.jpg

top Björn Borg // pants Nike // shoes New Balance

 

xx Sara

DSC_6061.jpg

 

“Enjoy the little things in life, because one day you will look back and realize they were the big things”

 

Tämä lause on pyörinyt mielessäni viikon verran. Tässä heinäkuun kynnyksellä venaillaan kesälomia, etelänmatkoja, festariviikonloppuja ja suunnitellaan tulevaa, vaikka oikeastihan asioita voisi tehdä just nyt, just tässä. Kesäloma voi olla siisti, tai sitten koko kesä (tai koko vuosi, TAI koko elämä!) voi olla siisti. Hetkessä elämisessä ja arjesta nauttimisessa kyse on loppupeleissä tosi pienistä jutuista. Vaaditaan vaan vähän kekseliäisyyttä: pyörälenkki kivassa maastossa, eväsretkelle työpäivän päätteeksi, porukalla pelaamaan jalkapalloa, pellolle kukkia keräämään, aamukahvi pihalla, jätskikioskin kautta kallioille nauttimaan auringonsäteistä, iltatreeni puistossa, minigolfia, leijan lennättämistä, suppailua, iltauntia, kalastusta…. Mitään kovin siistiä ei koskaan tapahdu sohvalla makoillessa, joten menkää ja rakentakaa hienoja muistoja, ihan vaikka näin tavallisen torstain kunniaksi! 🙂

Juuri nyt meikäläinen fiilistelee aamun pyöräilyä, superhuippua treeniä (ja treeniseuraa!) TFW:llä ja kukkia, jotka kävin treenin jälkeen poimimassa. Ja tosiaan, yksi ilon aihe on myös heinäkuun lopussa häämöttävä uusi TFW:n lukijatreeni, joka lyötiin just äsken lukkoon. Tästä ihan pian lisää! 🙂

 

Picture: @minnihei

xx Sara

Tags:

DSC_5814-5.jpg

 

Oikean jalan polvi hajalla – saakeli. Kyykkytankoa sarjan päätteeksi palauttaessani horjahdin, korjasin asentoani ja polvesta kuului naks. Tapahtumasta on jo yli kuukausi, mutta nyt kipu on palannut. Ja vieläpä triplasti pahempana. Harmittaa, vaikka asiat voisivat olla huomattavasti huonomminkin. Miksi just nyt? Miksi just kesällä?!

Juokseminen, kaikenlainen pomppiminen, kyykkääminen ja rappusten nouseminen aiheuttavat kipua. Liikunta koostuu tällä hetkellä kävelylenkeistä, uimisesta sekä keskivartalon- ja yläkropan liikkeistä. Hyvän olon saa kehoon toki näilläkin, mutta kovasti tekisi mieli tehdä muutakin. Noh, tässä on nyt viikon verran kirottu, joten eiköhän ole aika vaan hyväksyä tilanne ja kääntää se voitoksi. Polven kuntoutuksen ohella treenataankin kahta kovempaa ja hankitaan killeri leuanvetokunto, teräksinen keskivartalo ja vahva selkä! Let’s do this!!

Muita loukkaantumisen uhreja?

 

DSC_5934.jpg

DSC_5840-2.jpg

DSC_5888.jpg

DSC_5952-2.jpg

DSC_5919-2.jpg

DSC_5854.jpg

sneakers Nike // shorts Björn Borg // top Soc

 

My knee. Somehow I managed to smash it while doing squats. This happened over a month ago but the pain came back last week. Right now walking, swimming, upper body and core training are the only workouts my knee can handle. Instead of complaining (that I’ve been doing the whole week…) I decided to start training even harder. Welcome strong back, strong arms and killer core!!

 

Pictures: Kaisa Turunen

xx Sara