DSC_3868.jpg

*Kaupallinen yhteistyö: Apetit

 

Kuka muistaa postaukseni Entistäkin helpompi uunilohi? Helppoa lohireseptiä postauksessa jakaessani myönsin samalla kuuluneeni pakastevihannes-epäilijöihin. Big time. Minulle kun tuoreus ja raikkaus ovat vihannesten kohdalla tarkoittaneet aina vastikään poimittua. Mutta entäpä jos tuo poimittu vihannes pakastettaisiinkin kahden tunnin jälkeen keräämisestä, kuten esimerkiksi Apetitin herneille tehdään? Eikö se siinä tapauksessa ole aika todella tuoretta? Elämältäni putosi pohja kun viime keväänä oivalsin, että ne ruokakaupan tuoreimmat asiat löytyvätkin pakastealtaasta. Sieltä, mistä en ennen ostanut muuta kuin jädeä ja pakastemustikoita!!

Pakastevihannekset jäivät kokeilujen jälkeen ruokavaliooni. Syitä on useampia: ne on puhdistettu ja pilkottu valmiiksi, 100%:sti syötäviä (ei kantoja tai kuoria), säilyvät järkyttävän pitkään, edullisia, ruokaa ei mene hukkaan kun otan pakasteesta sen minkä syön, nopeita valmistaa… Erityisen hyödyllisiä pakastevihannekset ovat silloin kun lounas pitää pakata mukaan. Sulatan pussit tyypillisesti huoneenlämmössä (tai kevyesti mikrossa, mutta vältä ylikuumentamista!), sekoitan sisällöt isossa kulhossa ja jaan ne pariin tai useampaan muovirasiaan. Tämän jälkeen pistän rasioihin vielä esim. punakaalia, chiliä, yrttejä, limeä, kvinoaa, kevyesti paistettuja herkkusieniä, siemeniä, pähkinöitä, oliiviöljyä ja suolaa. Ja siinäpä se! Rapeita vihanneksia ja hyviä makuja sisältävä terveellinen toimistolounas, jonka nautin mieluiten kylmänä!

 

DSC_3173-checker.jpg

DSC_3840-2.jpg

DSC_3203-3.jpg

 

VEGE BOWL – kourallinen kaikkea

 

herneitä pakasteena

sokeriherneitä pakasteena

pikkuporkkanoita pakasteena

maissia pakasteena

parsakaalia pakasteena

tuoreita herkkusieniä

tuoretta minttua

tuoretta korianteria

punakaalia

silmusalaattia

1 annos kvinoaa

1/2 chiliä

1/2 avokado

1/2 limen mehu

muutama saksanpähkinä

seesaminsiemeniä

soijaa

suolaa

 

Sulata pakastevihannekset huoneenlämmössä tai mikrossa (varo ylikuumentamista!!). Pilko ja paista sienet pannulla. Mausta soijalla. Valmista kvinoa-annos pakkauksen ohjeen mukaan ja mausta suolalla. Laita kvinoa kulhon pohjalle, ja lisää vihannekset ja yrtit päälle (esimerkkinä ensimmäinen kuva). Paljonko vihanneksia sitten tulee, niin hyvänä nyrkkisääntönä toimii, että noin kourallinen kaikkea! Mausta ja koristele lopuksi hienonnetulla chilillä, limen mehulla, seesaminsiemenillä ja syötävillä kukilla!

Pssst. Hyödyllisintä on valmistaa tätä iso satsi kerralla ja syödä bowleja useampana päivänä! 🙂

 

DSC_3232.jpg

DSC_3855-2.jpg

DSC_3245-2.jpg

 

Minulta kysellään jatkuvasti ruokavaliostani ja siitä kuinka pysyn hyvässä kunnossa. Liikuntaa harrastan viikossa 3-5 tuntia (tai sitten 0 tuntia, kuten aika monena viikkona viimeisen puolen vuoden aikana…). Se toinen puolikas on ruokavalio, mikä sekään ei välttämättä ole joka viikko mikään maailman kaikkeuden esimerkillisin tai säännöllisin. Kokonaiskuvaa tarkasteltaessa voidaan kuitenkin todeta, että treenipäiviä kertyy jokaiselle viikolle useampia ja ruokavalioni koostuu hyvin pitkälti kasviksista. Herkuttelen aina silloin tällöin, mutta herkkupäivinäkin on ruokavalioni pääosin terveellinen (vrt. leffaeväät tai tyttöjenilta).

Paras koskaan saamani vinkki liittyen terveelliseen ruokavalioon kuuluu “pyri tekemään jokaisesta ateriastasi mahdollisimman värikäs”. Ihan oikeasti, pelkästään tällä pärjää jo hurjan pitkälle. Jos jokaisesta ateriastasi löytyy paljon värejä se on hyvin usein merkki monipuolisesta, ja myös terveellisestä sisällöstä. Muutenkin huomaan kuinka arvostan ateriaa enemmän jos se miellyttää visuaalista silmääni (=värikäs). Osaan nauttia siitä ihan eri tavalla! Värikkyyden lisäksi pyrin myös aina annosta rakentaessani miettimään, että löytyykö tästä monipuolisesti ravintoaineita? Onko proteiinia? Hiilihydraatteja? Rasvoja? Kolmas ja ehkä tärkein on maku. Sydämeni itkee verta kun katson laihdutusohjelmien polttoaine-ruokavalioita, joissa monesti valitetaan mautonta ruokaa. Mausteiden ja yrttien käyttö on enemmän kuin suositeltavaa! Kokeile rohkeasti erilaisia yhdistelmiä, voit löytää vaikka mitä makuelämyksiä!

 

DSC_3243-checker.jpg

top Zalando (here*// shoes, Nike (here*) // pants Nike (similar here*)

*adlink

 

 

Pictures of me: Elisa Lepistö

Kuvaustila: Lavli Livingroom

xx Sara

DSC_2573-2.jpg

Filippa K:n mokkatakki jälleen kovassa käytössä! Ja poolokin päällä ehkä kolmatta päivää putkeen…

DSC_1260.jpg

parhaat ystävykset! <3

DSC_1206.jpg

maailman söpöimpiä kukkia ja kukkamaljakoita! Tällaisia vois duunailla kotonakin!

DSC_1149-2.jpg

pari kehonhuoltotreeniä viikonloppuna teki hyvää!

DSC_1469.jpg

Hello Darling ei petä koskaan, ihana sunnuntaibrunssi äidin ja siskon kanssa!

DSC_9452-2-checker.jpg

venyttelyä ja lisää kukkainspiraatiota

DSC_0939-2.jpg

Liisan kanssa Healthinkissä!

DSC_5712-2.jpg

sunnuntait on aika mukava viettää toimistolla. Koko kerroksen ollessa tyhjillään voi musan tahdissa vähän laulaakin 😀

DSC_0920-2.jpg

yhtä ruokajuhlaa ollut kyllä tää viikonloppu! Healthinkin herkkuja perjantaina

DSC_1278-4.jpg

Superhauskat häät Suomenlinnassa! Olipa mukava nähdä kaikkia!

 

xx Sara

Tags:

DSC_3259.jpg

Rootsia voisi sanoa jo vakkaripaikakseni. Täällä tulee syötyä viikottain, aamiaista tai lounasta. Vegaaninen, viihtyisä ravintola Vaasankadulla tarjoaa kaikkea aina nyhtökaurasta raakakakkuihin ja matchavohveleista kurkumalatteen (!!). Ei ihme, että palaan tänne uudestaan ja uudestaan. Viimeksi tänään kävin lusikoimassa punajuuri-savutofu salaatin ja puolukka-kinuski raakakakun 😉 NAM!

Eikä Roots Helsinki suinkaan ole pelkkä suosittu kahvila, vaan tiloista löytyy myös aivan ihana joogastudio, joka tarjoaa joogatunteja joka päivä! Tullaan muuten järkkäilemään täällä lukijatuntejakin syksyn varrella! 🙂 Vähän piristystä lokakuulle. Palaillaan siitä lähempänä!

DSC_3264-2.jpg

DSC_3228.jpg

DSC_3226-2.jpg

DSC_3234.jpg

DSC_3249.jpg

DSC_3242.jpg

DSC_3252.jpg

 

Roots Helsinki

– Vaasankatu 14 – 

 

xx Sara