DSC_5998.jpg

Kaupallinen yhteistyö: Fria

 

Gallup: mitä tulee mieleen kun puhutaan gluteenittomasta leivästä? Jep. Se kuiva kannikka ruokalinjalla, siinä “gluteeniton” lapun vieressä. Se, jonka ohi lipuessa tylympikin tyyppi tuntee syvää myötätuntoa gluteenittomia ruokailijoita kohtaan (kaikella rakkaudella)

Meillä on lapsesta asti ollut kotona aina oma osasto kuivakaapissamme gluteenittomille vieraille. Äidin ei koskaan tarvinut huolehtia siitä että joku perheenjäsenistä kajoaisi kyseiseen osastoon: keksit/korput eivät maistuneet meille sokerihirmuille edes paremman puutteessa 😀 Minulla on suorastaan jäänyt kuivakaapin gluteenittomista tuotteista pienet traumat! Nyt on myönnettävä, että 90-luvun lopulta tähän päivään on gluteenittomien tuotteiden kohdalla kehitytty aika huimasti.

Voitte siis kuvitella mitä ensimmäisen kerran ajattelin kun minun pyydettiin testaamaan Frian uusia gluteenittomia sämpylöitä. Olin kuivakaapin kuvat silmissäni kiltisti kieltäytymässä kunnes minut suostuteltiin maistamaan. Eivät kuulemma maistuisi lainkaan “gluteenittomalta”, vaan ihan tavalliselta sämpylältä. Taidettiinpa tässä yhteydessä käyttää jopa adjektiivia “mehevä”.

Kokeiltavahan se oli kun tällaista luvattiin ja kuten arvata saattaa, pakasteleipien makuhan vakuutti minut. Syötin niitä vielä poikaystävällekin ja paljastin vasta jäkikäteen leipien olleen gluteenittomia. Chia-siemensämpylät maistuivat siis todella hyviltä, molempien mielestä! 

DSC_6586.jpg

 

Fria Chia- siemensämpylä

Fria Porkkana- ja ruusunmarjaleipä

Fria Puolukka- ja karpaloleipä

 

DSC_6012.jpg

avocado-chili-lime-basilika -sämpylä // kananmuna-basilika -sämpylä

Olen blogissakin muutamaan otteeseen avautunut yliherkästä vatsastani. Vatsa turpoaa tietyistä ruoka-aineista (esim tuore leipä, pasta, monet maitotuotteet) sekä toisinaan ihan ilman sen kummempaa syytäkin. Tai sanotaan, että syytä, joka ei ole vielä valjennut minulle. Tätä leipää mutustaessani sain idean. Mitäpä jos kokeilisinkin gluteenitonta ruokavaliota? Voisiko siitä olla apua?

Seuraava tunti vierähtikin artikkeleita ja keskustelupalstoja silmillä skannaten. Monissa artikkeleissa todettiin, ettei tutkimusnäyttöä ole. Toiset herkkävatsaiset olivat saaneet gluteenittomasta ruokavaliosta helpotusta, toiset taas eivät huomanneet mitään eroa. Lähes jokaisessa artikkelissa suositeltiin gluteenittomuutta kuitenkin kokeilemaan, mitään menetettäväähän tässä ei olisi.

Tuumasta toimeen! Ruokavalion muutos ei meikäläiselle iso edes ole. Bataatti ja riisi ovat meidän taloudessa muutenkin vakiintuneet aterioiden hiilariähteinä. Nyt vaan sivuun astuvat gluteenia sisältävät puurot/myslit, ja leipä korvataan näillä Frian gluteenittomilla tuotteilla. 

Homma starttaa NYT! Katsotaan mikä on meininki muutaman viikon päästä! 🙂

Ps. Aikamoisia ihmesämpylöitä kun saavat vaihtamaan ruokavaliotakin 😀 Mitä täällä oikein tapahtuu?!

DSC_5984.jpg

Loppuun vielä pientä skabaa!

Sain K-Marketin 50 euron lahjakortin jaettavaksi ja nyt toivoisinkin teiltä hieman inspiraatiota gluteenittomalle jaksolleni! Jaa siis kommenttiboksissa gluteeniton välipalavinkkisi, jossa hyödynnetään Frian leipiä ja olet mukana lahjakortin arvonnassa! Toteutan parhaan reseptin täällä blogissa ja pistän vielä lahjakortin perästä 🙂 Osallistumisaikaa 23.11 asti. Tsemppiä!

 

xx Sara

Vapaa aamu ja kotitekoinen aamupala. Kolme santsikuppia kahvia, juttelua, lehtien lukua ja tunnelmaan sopiva playlist taustalla. Näin äkkiseltään ei tule mieleen mitään parempaa.

Päätin pistää jakoon meidän viikonloppuisen lautasmallin, sen verran maukas setti syntyi!

DSC_5783-valmis.jpg

Green power smoothie

  • jäitä
  • 1/2 tuore ananas
  • 2 kananmunan valkuaista
  • 2 avokadoa
  • kourallinen basilikaa
  • 2 isoa lehtikaalin lehteä
  • kookosjauhoa

+ Päälle granolaa, kookosjauhoa, chia-siemeniä ja basilikan lehti

 

Avokadoleivät

Muussaa avokadot astiassa haarukalla. Mausta suolalla ja pippurilla. Levitä uunituoreiden sämpylöiden päälle ja koristele salaatinlehdillä tai esimerkiksi rucolalla.

 

Appelsiini-greippi-inkivääri -mehu

  • 3 appelsiinia
  • 1 greippi
  • pala inkivääriä

Kuori hedelmät ja käytä mehulingon läpi (itselläni käytössä Philipsin 1871/70 -linko).

 

Cafe au lait

Uusi suosikkitapani nauttia kahvia! Lämmitä/vaahdota maito (itselläni käytössä tämä, iso suositus). Kaada lämmitetty maito noin puolikkaaseen mukilliseen tavallista kahvia.

 

 

There’s nothing better than a day off and homemade breakfast. This weekend when my brother and his wife were visiting we made green smoothie bowls, fresh squeezed orange-grapefruit-ginger juice and avocado toasts. It was raining outside, but it didn’t bother us. Great breakfast, sunday playlist, lots of coffee and just sitting and talking.

 

xx Sara

Jet lagista toivuttu? Hell no 😀 Herättiin neljältä odottelemaan kasilta aukeavia aamiaispaikkoja ja näin jälkikäteen voin sanoa, että kyllä muuten kannatti odottaa. Lähistöltä löytyi ihan mieletön kahvila nimeltä Two Hands. Paikan granola, smoothiet, avocado toastit ja hedelmäkipot maistuivat siis taivaalta! Sisustus pumpulipilvineenkin osuu aika hyvin tähän vertauskuvaan.

Nationalin kantautuessa kaiuttimista fiilisteltiin trendikahvilan vanhoja tyylikkäitä pappoja ja nurkkapöydässä istuvaa lippispäistä poikaa, joka koko meidän brekun ajan kirjoitti kynä sauhuten pieneen muistikirjaansa. Aivan ihana paikka!

DSC_3608.jpg

DSC_3571.jpg

DSC_3585.jpg

DSC_3616.jpg

DSC_3595.jpg

DSC_3625.jpg

DSC_3735.jpg

DSC_3634.jpg

Today we had an ah-mazing breakfast at Two Hands! The place is located in Lower East Side, New York and it’s granola, avocado toasts, smoothies and fruit bowls tastes like heaven! Such a trendy and cozy place, you gotta try this!

 

xx Sara